Olen herännyt klo 6.00 ehtiäkseni töihin kahdeksaksi. Metro oli jumissa, jouduin ottamaan bussin. Bussilla kestää tosi kauan ja niissä on kuumaa ja ärsyttävää ja liikaa ihmisiä. Jouduin tämän ankeuden jälkeen vaihtamaan toiseen metroon. Ehdin kuitenkin ajoissa töihin. Ja taas on edessä kiireinen päivä ja ilta. Kotiin pääsen joskus kymmenen aikaan illalla. Mutta nyt en jaksa valittaa. Itse olen valinnut tällaisen elämän. Tänään menen kokkareille. Onpas taas jännää. Mulla ei ole mitään vaatteita mutta onneksi näihin leffajuttuihin voi laittaa hieman rennompaa kuin esim lähetystön tai muun tilaisuuksiin. Menen siis tänään katsomaan suomalaista leffaa ja tapaamaan ohjaajaa. Voi miten hauskaa!

Hauskaa viikonloppua!

Minä olin todistamassa tätä ja tätä ja tätäkin eli kyseessä oli pressamme luento LSE:ssa (sellainen huippuyliopisto, jossa voisin haaveilla opiskelemassa. Ja siksi käyn niitten avoimilla luennoilla (jossa siis eilen luennoi meidän presidenttimme Halonen)). Luennon aiheena oli hyvinvointiyhteiskunnan toimivuudesta globalisoituvassa maailmassa. Sali oli ihan täynnä ja ihmisillä oli paljon kysymyksiä. Luennon jälkeen päästiin pressitilaisuuteen, jossa kuulin ennen teitä Tarjan kannan Venäjän nato painostukseen ja sairaanhoitajien lakkoon. Olipas jännittävää! Kotimatkalla mietin että kumpikohan tulee lehteen, ja kummatkin tuli!

On se jännittävää!

Maanantai!

Vaikka elänkin nyt sellaista "normaalia" arkea, jolloin viikot menevät töissä toimistolla ja viikonloput ovat jotakuinkin vapaita, tuntuvat maanantait silti ihmeellisen energiseltä. Lauantaina olin töissä kahvilassa. Päivä osoittautui niin hektiseksi, etten osannut töistä päästessänikään oikein rentoutua. Käveltiin ihmisvilinässä muutama tunti, kunnes en enää jaksanut. Sunnuntaina käveltiin thamesin rantaa pitkin ja käytiin Tatessa katsomassa sitä halkeamaa.

Lontoossa asuminen on itseasiassa aika väsyttävää, enkä ole ihan vakuuttunut että tällainen elämänrytmi sopii minulle kovin hyvin. Olen tosi tohkeissani ja iloinen että huomenna alkaa Lontoon filmifestarit. Se on parasta. On tietenkin myös aivan käsittämättömän ihanaa että voi mennä katsomaan maailman taideaarteita vaikka töiden jälkeen. Jos en tietäisi tämän olemisen kestoa, en ehkä viitsisi niin kovasti vaivautua ottamaan stressiä siitä, jos viikonloppuna nukuttaa eikä jaksa tehdä mitään. Olen ajatellut lepääväni sitten joskus. Mutta ei se enää näytä onnistuvan niin helposti kun silloin "nuorempana".

Olen jo tiennyt jo pitemmän aikaa että tietyt äänet hermostuttavat ja rasittavat minua. Tiedän senkin etten pysty kuuntelemaan enka keskittymään täysipainoisesti, jos tilanteessa on enemmän kuin yksi äänentuoja. Taustahälystä en mene niin sekaisin. Mutta tilanteet jossa on useampi ihminen, tuottaa minulle hankaluuksia sillä en aina osaa seurata keskustelua hermostumatta. Se on vähän ikävää, ja antaa minusta aika sisäänpäin kääntyneen mielikuvan, vaikken välttämättä sellainen aina olekkaan. Tämä Lontoon äänimaailma tuntuu erityisen rasittavalta. Koetankin juuri opetella sulkemaan melua ulkopuolelle niin että voin keskittyä omiin ajatuksiin. Silti, hyvin usein, huomaan keskittyväni kuuntelemaan muiden ihmisten keskustelua tai jotain muuta ääntä.

Viikoloppuna oli melkein 20 astetta lämminta, talvitakki oli ihan liian paksu ja hikoilin jatkuvasti. Oli se toisaalta ihanaa nähdä auringonvaloa. Täällä on tosi kaunis ruska, jota kävin hieman kuvaamassa. Sellaisista päivistä saa yllättävän paljon jaksamista. Valokuvaaminen on ihanaa, olisipa parempi kamera.

Onpas pitkiä päivitysvälejä?

Kohta alkaa olla tarvetta aikataulutukselle. Töissä on kiirettä, mutta se ei vaikuta minuun samalla tavalla kuin koulukiireet. Työt voi jättää töihin, ja kotona ehtii ajatella muuta. Aloitin uuden harrastuksen, ja otin toisen iltatyön koska rahat loppuivat. Jos saisin yhden vapaapäivän viikossa niin olisi ihan mukavaa. Väsymys ei tunnu kovin pahalta vielä, mutta luulisin uupuvani jos en pian ala ottamaan aikaa liikunnalle. Ihanteellisinta olisi aloittaa päivä joogalla tai pilateksella, mutta kurssimaksut ovat kovia. Iltaisin olen huono liikkumaan muutenkin. Toistaiseksi yritän kontrolloida paisumista ruokavaliolla, mutta sekään ei mene turhan mallikkaasti juuri nyt. Olenhan iltatöissä kahvilassa, jossa saa herkutella ihanilla jutuilla.

Tate modernisssa on nyt mielenkiintoinen näyttely. Sinne haluan sunnuntaina. Toivottavasti ei sada. Täällä on satanut ihan tarpeeksi tälläviikolla. Lontoon kylmyys on erilaista kun colchesterin. En ole vielä päättänyt onko se kylmenpää, mutta ainakin se on ihan erilaista. Ja metrossa on kuuma. Siellä ei voi pitää takkia. Koko ajan saa olla pukeutumassa ja riisuuntumassa.

Nyt on jo lokakuu! Kuukausi sitten muutettiin tänne suureen kaupunkiin, ja kaiken ihmettely alkoi. Hiljalleen alan tottua siihen että jokainen paikasta toiseen siirtyminen vaatii paljon suunnittelutyötä ja ennakointia. Ihan sellainenkin asia kuin töihin meno on joka päivä ihan erilainen. Paitsi se ei yleensä koskaan muutu, että metro on aivan täpötäysi työmatkalaisia. On tavallaan ihanaa olla töissä. Illat on vapaata, ja viikonloput tuntuu erityisiltä. Tosin, lontoo-elämän varjopuoli on se että täällä joutuu työssäolijatkin selvitytymään opiskelijabudjetilla, eli rahat on jatkuvasti lopussa koska kaikki on niin kallista.

Mutta ruuhkasta ja kalleudesta huolimatta, on tämä ihan mieletön kaupunki! Kaikkea nähtävää ja koettavaa on jatkuvasti. Työn puolesta saan kutsuja vaikka minkalaisiin ensi-iltoihin ja avajaisiin, joten kokkarielämääkin pääsee kokeilemaan. Huomenna käyn hakemassa pyörän vanhasta kotikaupungista, sillä pääsen pian seikkailemaan. Tänään on paistanut aurinko, ja pääsin jopa käyttämään kevyempää takkia. On se ihanaa.