Netin kaytto kotona, omalla koneella on yhta helkkaria. Linjoilla pysytaan noin 5-10 minuuttia kerrallaan ja sivujen lataus on hiiidaaassttaaaaaahhh. Aika rasittavaa. Onneksi Daven kone toimii hienosti ja sita mina tassa nyt lainailen, joten ilman skandinaaveja mennaan taas.

Eilen parahti kayntiin viimeinen viikko tata jaksoa. Ei tassa voi muuta kun taivastella mihin se syksy taas hujahti?! Joulujuttuja pitaisi alkaa miettimaan, kaikenlaisen muun ajatustyon ohella. Henkinen loppuuntuminen tapahtui viimeviikolla jonka jalkeen kaikenlainen elaminen on tuntunut varsin tyolaalta. Ihan vaikka pyykin pesu tai kaupassa kaynti tuntuu tyonteolta. Onneksi olen saanut itseni kuntoilemaan edes jollakin lailla. Salia ja lenkkeilya harrastaessa saa edes jonkinmoista jarkea lypsettya tahan surrealistiseen arkeen.

Valilla kuitenkin kay niin etta jotain pienta auringon pilkahdusta sattuu osumaan kohdalle ja sellaisesta voi osatessaan ammentaa vaikka minkalaisen latauksen. Sen taidon olen tainnut oppia. Tallaiset pilkahdukset ovat viime aikoina ilmentyneet ihmishahmoissa, joita taalla ystavikseni kutsun. On varsin helpottavaa marmattaa ja valittaa tyypeille jotka elavat tata samaa hetkea ja stressia kanssani. Ja yllattavasti sellainen joka suuntaan lorpottely voi tuottaa myos henkisen hyvinvoinnin kannalta tarkeaa paaomaa kuin myos ihan konkreettista apua. Oli nimittain erittain hyva, kun nukkumattomuuteni vuoksi roikuin netissa neljan aikaan yolla ja messenger (tuo ihana kommunikaattori) toi tietoisuuteeni tutun tyypin aivan uudenlaisessa valossa. Ja tama hyoty jota tassa nyt yritan selittaa oli se etta, vaikka on tuntenut jonkun tyypin 3 vuotta ja aina vaan ajatellut etta ihan ok, niin yllattaen selviaakin etta se tyyppi on erittain cool ja kaikenlisaksi tietaa paljon esim. Beck:in riski yhteiskunnan teorioista ja muutenkin nayttaa olevan varsinainen postmodernismi guru. Siina vierahteli kivia sydamelta ja taakkoja harteilta kun aamun valjetessa olin saanut lukemaani enempi ymmarrettavaan muotoon.

Messenger hetken jakaminen jonkun kanssa tahan aikaan yosta tuntuu luovan ystavyydelle aivan erityisen taajuuden. On hauskaa etta muittenkin tyyppien mielesta yot ovat hedelmallisinta ja luovinta aikaa kirjoitaa (ja jaaritella messengerissa). Ei nyt nayta silta etta tama habitus tasta mihinkaan muuttuisi.

Ja nyt akkia kisastudiot ja lahtolaskennat kayntiin, Vuokko on tulossa kotiin!

Edit. myohemmin

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Poliisi+Britanniassa+murhattu+Anneli+Alderton+ei+tiett%C3%A4v%C3%A4sti+suomalaistaustainen/1135223636146

Tama kamaluus siis tapahtuu noin 20 km meilta. Naisvihaa pahimmillaan, miksei ne jo loyda sita paskiaista?? Laitoin tanaan mekon paalle kun aurinko paisteli niin kauniisti mutta nyt on jo pimeaa, uskallanko siis kavella kotiin ilman etta poliisi loytaisi minut kuristettuna tuolta metsikosta vai turvaudunko kaveriin joka voisi antaa kyydin? Ai ei ole muka patriarkaalinen tama yhteiskunta?! Kirosana!!