Tuntuu kummalliselta se, että iltaisin ei ole mitään kirjoitushommia. Viime viikkoon saakka vapaaillat ovat olleet joko jonkun kirjoittelun miettimistä, suunnittelemista tai tekemistä. Ensimmäistä kertaa vuosiin olen elänyt niin että voin erotella vapaa-ajan ja työajan toisistaan. Opiskelu ei ole työtä koska se on mielenkiintoista, vapaaehtoista ja kivaa. Töissä on ollut aika kiirettä nyt viimeiset kaksi viikkoa. Ajan käsitys ja kokemus ovat muuttuneet kiirehtiessä. Tavallaan tuntuu että aika on laahustanut niin hitaasti etten oikein voi uskoa että edelleenkin on marraskuu. Toisaalta en edes muista koska lokakuu muuttui marraskuuksi. Ja joulukuukin on enää pienen ajan päässä. Joulukuu ja joululahjat, sekä kaikki niihin liittyvät järjestelyt tulevat ajankohtaiseksi.

Olen helpottunut siitä että tiedän palaavani takaisin Lontooseen joulun jälkeen. Helpottunut siksi että tiedän mitä teen tammikuussa. Vihdoinkin taloudellinen tilanteemmekin kohentuu ja voin varovasti suunnitella matkustelua. Ennen joulua ei ehdi mutta ehkä tammikuussa sitten. Olen aloitellut jo kirjoittamaan omaa vuoden 2007 kronikkaa. Tämä vuosi ei ollut niin jännittävä ja mielenkiintoinen kuin vuosi 2006. Ei sillä että olisin tyytymätön koska olenhan saanut käytännöllisiä asioita hoidettua kuten tutkinnonsuorittaminen sekä työpaikan hankkiminen. Eli päällisinpuolin voisi vaikuttaa että olen ollut varsin aikaansaava mutta jos minusta tuntuu että olen elänyt puoliteholla niin silloinhan se tarkoittaa ettei tähän vuoteen liittynyt sellaisia toiveiden täyttymisiä kuin olin suunnitellut. Minun mielestä elämän pitäisi aina olla jännittävää ja mielenkiintoista.

keski-ikäiset miehet, ja heidän pitkästyttävä elämä ja olemattomat teot (lainaus)

Vaikken yleensä viitsi yleistellä, niin kerronpa kuitenkin että on olemassa sellainen ihmisryhmä jonka kanssa en oikein osaa olla mitenkään. Yleensä nämä ihmiset ovat keski-ikäisiä miehiä joita ei ole kukaan koskaan kyseenalaistanut tai muutenkaan vähätellyt. Näiltä tyypeiltä tulee puhetta solkenaan eikä nämä monologit yleensä pysy yhdessä aiheessa vaan hyppelevät edes-takas maan ja taivaan välillä. On todella turhauttavaa edes yrittää jutella sellaisten tyyppien kanssa. He usein näyttävät kuvittelevan että puheen määrä vastaa asiansisällöltään samaa. Yleensä näiden tyyppien jutut on vähintäänkin väritetty heidän oman itsensä erinomaisuuden korostamisella. On rasittavaa olla juuttuneena sellaisen itsekehutyypin kanssa, sillä ainoa asia mitä sellaiset tyypit odottavat ovat huokailua ja nyökyttelyä siitä kuinka kertakaikkiaan mahtavia he ovat.

Lienee selvää että jouduin eilen illalla hengailemaan tällaisen mahtailijan kanssa. Opin että keskustelukumppanini on Suomen paras viiniasiantuntija, hän on myös muusikkonero sekä menestynyt kaikessa mihin hän on eläessään ryhtynyt. Kuuntelin kuinka hän mahtavilla johtajantaidoillaan on saanut aikaan uskomattomia asioita. Olin niin ärtynyt ja rasittunut koko keskustelusta että lopulta sain sanotuksi että "ohhoh, kylläpä sinä olet mahtava tyyppi". V****luksi tarkoittamastani lausahduksesta sain niin käsittämättömän itsevarmuus puuskan että olisin voinut jatkaa keskustelua ihan vain itseäni viihdyttääkseni. En kuitenkaan viitsinyt sillä viinilasin tyhjetessä leijuin tämänkin asenteen yläpuolelle. Ja silloin tajusin että en minä oikeastaan inhoa näitä itseään täynnä oleviä pukumiehiä vaan sitä tyyppiä joka minusta tulee kun joudun tällaiseen seuraan. Kyynisyys, ilkeys ja ylimielisyys ovat kenties synneistä kauheimpia joten päätin siitä hetkestä lähtien kitkeä moiset omasta käytöksestäni. Vaan miten se tehdään? Lisää siedätyshoitoa mahtailijoiden seurassa vai niiden karttamista?

Lisää autoja?

Päivän käsittämättömin uutispommi

Sain vierailijoita Suomesta (kiitos äiti ja Iiris!) ja sain olla Lontoo-oppaana muutaman päivän. Onneksi säät suosivat meitä ja Lontoo antoi itsestään hienon kuvan. Matkaan kuului tietysti taidetta ja kultuuria. Kävimme katsomassa Billy Elliot -musikaalin. Kyseessä oli minullekkin ensimmäinen Lontoon musikaali, ja oli se kyllä aika mahtava! Musikaaleista tulee yleensä mieleen sellainen tekopirteä, yliampuva näytös mutta tämä oli jotain ihan muuta. Itse olin ihan ällistynyt tästä kokemuksesta!
Vierailu oli minullekkin kuin pieni lomareissu.

Tämä viikko on alkanut jotenkin huonosti. Olen ollut väsynyt ja huonovointinen (taas). Eilen jouduin lähtemään kotiin aiemmin koska sain niin kamalan päänsärkykohtauksen. Olisi varmaan järkevintä käydä lääkärissä koska päänsäryt vaikuttavat aika migreenimäisiltä. Yritän nyt aloitella hieman tervellisempää ruokavaliota. On tullut syötyä ravintoloissa vähän liikaa. Voi kun oppisin ettei tarvitse syödä muulloin silloin kun on oikeasti nälkä. Täällä on aivan ihania terveysluomuhyvinvointikauppoja joissa käyn aina välillä ihastelemassa. Kalliitahan ne ovat eikä meillä ole varaa ostaa niistä päivittäisjuttuja. Sellaista toivoisin että joskus olisin niin hyvin toimeentuleva että voisi ostaa ainoastaan luomua lähiruokaa ja käyttää luonnonmateriaalista tehtyjä vaatteita.

Nyt tuli tällainen postaus, tosi sekava.

läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun....

Marraskuusta tulee mieleen Miljoonasateen laulu Marraskuu. Olen osannut laulaa sitä ihan lapsesta saakka. Muistan kuinka joku huomautti ettei ole sopivaa alle kymmenvuotiaana laulaa että "kaljakori kilisee". En silloinkaan ihan ymmärtänyt miksi se ei ole sopivaa. Enhän minä ollut sitä laulua kirjoittanut ja niin siinä kuitenkin laulettiin joten ei kai se nyt voinut minun vika olla. Toinen vastaava laulu oli Lumi teki enkelin eteiseen, koska siina sanottiin että "ja isä oli kännissä näin sen itkeneen". Jotenkin lapsen ei sopinut tuollaisia laulaa. Mutta minkäs sille mahtoi jos näitä lauluja tuli 80-luvulla jatkuvasti jostain mediasta ja näin ollen jäivät päähän soimaan. Muistini toimii niin että mieleeni jää helposti laulunsanoja. Muistan edelleen varmaankin satoja lyriikoita, runonpätkiä ja muita rimpsuja. Ja joskus huomaan että minua ärsyttää jos joku laulaa väärillä sanoilla. Ei sillä että itse muistaisin sanat aina ihan täysin oikein.

Nämä muistissa säilyvät rimpsut voivat toki olla muitakin kuin loruja. Ihan tavallisessa arjessa joutuu usein tilanteisiin jossa joku kysyy jotain ja siihen vastataan aina samalla tavalla. Täällä briteissä varsinkin olen joutunut opettelemaan aikamoisen määrän vastausrimpsuja, eli sellaisia täysin mielikuvituksettomia vastauslitanioita. Jotkut, kuten hyvän päivän toivotukset, toistuvat usein arjessa mutta välillä eteen tulee aivan yllättäviä kysymyksiä. Näihin yllätyskysymyksiin ei ole olemassa mitään vakiovastausta joten siinä vaiheessa keskustelu siirtyy erilaiselle asteelle. Itse pidän näistä yllätyskysymyksistä. Esimerkiksi kysymyksen "mitä kuuluu?" -tilalle voi kysyä jotain hieman yksityiskohtaisempaa johon ei voi vastata että "ihan hyvää".

Viimeiset viikot ovat olleet hieman haipakkaa täällä. Kävin Suomessa pikavisiitillä ja pian Suomesta tulevat vierailijat tulevat tänne. Sunnuntaina oli ensimmäinen vapaapäivä aikoihin ja käytiin ihastelemassa syksyista puistoa joka muuttui melkein metsäksi. Harmi vaan että täällä miljoonakaupungissä mikään ei pysy koskemattomana, joten metsässäkin polut olivat niin tallautuneita tuhansien ihmisten painoista. Mutta sen lähemmäksi luontoa ei täällä pääse. Kaipaan jonnekkin muualle. En jaksaisi enää olla täällä.