maanantaina, marraskuuta 05, 2007

läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun....

Marraskuusta tulee mieleen Miljoonasateen laulu Marraskuu. Olen osannut laulaa sitä ihan lapsesta saakka. Muistan kuinka joku huomautti ettei ole sopivaa alle kymmenvuotiaana laulaa että "kaljakori kilisee". En silloinkaan ihan ymmärtänyt miksi se ei ole sopivaa. Enhän minä ollut sitä laulua kirjoittanut ja niin siinä kuitenkin laulettiin joten ei kai se nyt voinut minun vika olla. Toinen vastaava laulu oli Lumi teki enkelin eteiseen, koska siina sanottiin että "ja isä oli kännissä näin sen itkeneen". Jotenkin lapsen ei sopinut tuollaisia laulaa. Mutta minkäs sille mahtoi jos näitä lauluja tuli 80-luvulla jatkuvasti jostain mediasta ja näin ollen jäivät päähän soimaan. Muistini toimii niin että mieleeni jää helposti laulunsanoja. Muistan edelleen varmaankin satoja lyriikoita, runonpätkiä ja muita rimpsuja. Ja joskus huomaan että minua ärsyttää jos joku laulaa väärillä sanoilla. Ei sillä että itse muistaisin sanat aina ihan täysin oikein.

Nämä muistissa säilyvät rimpsut voivat toki olla muitakin kuin loruja. Ihan tavallisessa arjessa joutuu usein tilanteisiin jossa joku kysyy jotain ja siihen vastataan aina samalla tavalla. Täällä briteissä varsinkin olen joutunut opettelemaan aikamoisen määrän vastausrimpsuja, eli sellaisia täysin mielikuvituksettomia vastauslitanioita. Jotkut, kuten hyvän päivän toivotukset, toistuvat usein arjessa mutta välillä eteen tulee aivan yllättäviä kysymyksiä. Näihin yllätyskysymyksiin ei ole olemassa mitään vakiovastausta joten siinä vaiheessa keskustelu siirtyy erilaiselle asteelle. Itse pidän näistä yllätyskysymyksistä. Esimerkiksi kysymyksen "mitä kuuluu?" -tilalle voi kysyä jotain hieman yksityiskohtaisempaa johon ei voi vastata että "ihan hyvää".

Viimeiset viikot ovat olleet hieman haipakkaa täällä. Kävin Suomessa pikavisiitillä ja pian Suomesta tulevat vierailijat tulevat tänne. Sunnuntaina oli ensimmäinen vapaapäivä aikoihin ja käytiin ihastelemassa syksyista puistoa joka muuttui melkein metsäksi. Harmi vaan että täällä miljoonakaupungissä mikään ei pysy koskemattomana, joten metsässäkin polut olivat niin tallautuneita tuhansien ihmisten painoista. Mutta sen lähemmäksi luontoa ei täällä pääse. Kaipaan jonnekkin muualle. En jaksaisi enää olla täällä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

täällä ilmoittautuu yksi, jonka päähän ei sitten laulun sanat jää millään... Onneksi olet ollut olemassa ja esilaulamassa!

Koita vielä nautiskella viimeisistä kuukausista lontoossa, koska sitten on taas edessä jotain aivan muuta.