No aloitetaanpa vaikka eilisestä kauppareissusta joka huipentui siihen etta sain takaisin maksua tasan yhden punnan. Dave sanoi sen olevan johdatusta rahan jumalilta ja sillä olisi ostettava arpa. Otin haasteen vastaan ja sanoin meneväni kuuliaisena sunnuntaimessuun jos voitto tipahtaa. Ja sehän tipahti. £10 riihikuivaa rahaa.

Kotimatkalla jatkoimme jutustelua siitä että pitäisikö minun oikeasti raahauta kirkkoon seuraavana aamuna. Hetken (aivan todella lyhyen sellaisen) mietittyäni innostuin ajatuksesta. En ole ripariaikojen jälkeen lähestynyt kirkkoa kuin erotakseni sieltä joten ajatus tuntui lähes uskaliaalta. Voisinko olla niin suvaitsevainen että kuuntelisin hyvällä ja vastaanottavalla mielellä katolilaisen papin saarnaa samalla ajatellen että seurakunta ei suinkaan ole jonkun satuhahmon tapaisen legendan pelossa elävää ihmisjoukkoa ilman omaa kantaa ja katsomusta. Pitkin historian sivuja filosofit ovat olleet pappeja tai muita saarnamiehiä, miksi en siis minäkin anna heille mahdollisuutta avartaa näkemystäni.

Itseäni kuitenkin säästäen päätin etten ala edes vaivautumaan jeesuksen ja muun jengin uskottavuus ongelmaa miettimään, eikä sitä raamatun sanaakaan varmaan odoteta kritisoitavan. Jumalasta nyt puhumattakaan.

Aamuun mennessä olin saanut itseni ja Daven vakuuttuneeksi että tämä kokemus rikastaisi elämäämme. Dave, joka siis on käynyt katolilaisen koulun väkivaltaisten nunnien ohjauksella ja elänyt jumalan pelossa koko lapsuusvuotensa, ei ehkä ollut aivan järjettömän innostunut ajatuksesta. Sain hänet mukaan sanomalla että tarvitsen hänet sinne oppaaksi koska enhän minä voi mitenkään tietää millaista protokollaa siellä harjoitetaan. Viimeinen tikki taisi olla se kun demostroin miten Suomessa otetaan ehtoollisleipä; sillätavalla suu auki ja kieli ulkona (täällä se öylätti vaan annetaan käteen).

Aamulla olin innostuneempi kuin koskaan. Dave alkoi peloissaan silittämään pyhävaatteita ja kampaamaan tukkaa. 'Kiirehditään nyt ettei myöhästytä kirkosta' pääsin sanomaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Kirkolla huomasimme että tultiin liian ajoissa paikalle. Saarna alkaisi vasta puolen tunnin päästä. Mentiin kahville läheiseen kuppilaan ja aika hurahti nopeammin kuin huomasimme. Kymmenisen minuuttia myöhemmin kinastelimme kirkon ovella saako sinne mennä enää kesken saarnan. Daven mielestä ei saanut.

Mutta minähän olin päättänyt että kirkkoon mennään. Aloin renkuttamaan painavaa ovea joka ei tuntunut aukenevan. Melkein tunsin jo pettymyksen kunnes ovi aukesi ja vanhenpi nainen päästi meidät sisään. Alku sujui niin puhtaasti ja tyylikkäästi kuin vain voi kuvitella; rymistellen sisään, pudotin virsikirjan niin että kaikui ja jäin säheltämään koska en tiennyt minne istua. Papilta alkoi tulla merkittäviä katseita joten yritin näyttää niin laupiaalta kuin mahdollista.

Alkoi ensimmäisten virsien laulu. Meillä oli ihan väärä kirja auki joten ystävällinen mies tuli avustamaan. Silloin iski ensimmäistä kertaa se koulun kirkoistakin tuttu naurukohtaus. Onneksi sain itseni koottua ja aloin veisata. En voi sanoa että olisin ymmärtänyt juurikaan laulun sanoja mutta säveltä mukaille pääsin vauhtiin. Tunsin Daven hytkyvät hartiat, mutta itsevarmana jatkoin veisua. Pappi puhui, välillä noustiin seisomaan sitten taas istuttiin, muutama virsi ja rukoilemista. Kunnes, aivan tyhjästä pappi sanoi että nyt on aika kätellä vierustoveria ja luvata että jumala on heidän kanssaan. Olin aivan pihalla enkä voinut mitenkään hallita hämmästynyttä ilmettäni. Papinkin piti sitten tulla siihen kättelemään ja toivottelemaan. Minä sanoin vaan että 'kiitos', myöhemmin kuulin että olisi pitänyt sanoa 'niin myös sinun kanssasi'.

Sitten se oli ohi. Ulos kävellessämme monet halusivat kätellä meitä ja jutella. Itse olin niin hämmentynyt etten osannut muuta kuin kävellä pois. Ei minulle mitään traumaa jäänyt eikä mitään kirkon vastaista juttua tullut mieleeni, tosin en kyllä kokenut mitään kovin erikoista. Saarna itsessään oli tylsä eikä juuri antanut aihetta mietiskelylle. Kokemus mikä kokemus eikä harmita että mentiin. Tuskin kuitenkaan toista kertaa viitsin vaivautua.

Illalla käytiin katsomassa liikuttavaa ja kaunista elokuvaa Brokeback Mountain. Se oli niin hyvä leffa että ansaitsee suitsutusta täällä blogissakin. Käykää hyvät ihmiset katsomassa se.
http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Arvio%20Ang%20Leen%20Brokeback%20Mountain%20särkee%20elokuvan%20myyttejä/1135218150047