keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

No voi herramunjee! Kyllapas taas on venahtanyt nama paivitysvalit! Anteeksi vaan.

Aloitetaan vaikka siita etta koulussa menee hyvin. Sain esseita takaisin ja olin iloisesti yllattynyt ettei jouluinen hikarointini suinkaan joutunut kankkulan kaivoon. Tama jakso tosin on aiheuttanut kaikenlaista kiiretta noin niinkuin jarjestelmallisesti ajatellen. Eli, meilla oli kotilaksyina dokumentin analysointi, osallistuva observointi ja haastattelu. Ja, hih heijaa, sain kaikista naista pikkuhommeleista erinomaiset arvosanat. No, tuo ei sinansa paljoa hetkauta silla arvoltaan nama juttuset ovat noin 20% luokkaa koko kurssin arvosanasta. Mutta antaapahan tuo vahan etumatkaa, jos meinaan erinomaista myos esseesta havitella.

Tuo jo mainitsemani haastattelu oli sellainen hassu 15min lorpottely, jonka tarkoituksena oli ainoastaan saada vahan maistiaista edessa olevaa koitosta varten. Nimittain, toista kurssia varten on minun suunniteltava haastattelurunko, toteutettava haastattelu (vah.45 min), analysoitava se ja kaikki tama hauskuus tapahtuu kansalaisidentiteetti kontekstissa. Ja vaikka deadlineen olisikin viela 2kk aikaa, niin arvatkaapas olenko jo tehnyt ko. haastattelun? Joo, olen! Haastattelin ita-saksalaista ystavaani ja nyt kun haastattelu (siita tuli vahan yli tunnin pituinen) on tehty ja kirjoitettu (transcribed?) niin voin hyvilla mielin alkaa analysoimaan ja tutustumaan tarkemmin kirjallisuuteen. Ihanaa, kun ei ole paniikkia ja hataa taman suhteen!! Ja hauskaa oli myos etta ystavani Matt, halusi haastatella minua! No, sehan sopi ja tanaan istuin piinapenkissa juttelemassa kansalaisidentiteetistani. Se oli oikeasti tosi hauskaa!

Muutakin ihanaa on tapahtunut. Olen loytanyt vanhan ihastuksen kohteeni: punttiksen! Viimeisen muutaman viikon aikana olen hengaillut siella useaan otteeseen. Liikunta auttaa kaikkiin vaivoihin: myoskin kiireeseen, joka on eittamatta aina itsekeksittya. Anteeksi vaan Laijaseni, mutta kylla se vaan niin on etta kiire on sosiaalisesti konstruktioitu, eli ihan itse keksittya hapatusta. Kiireinen minakin olen, tosin vain omassa maailmassani.

Lauantaina kaytiin Lontoossa! Jarvis Cockerin keikkaa katsomassa. Mina, Dave ja Matt mentiin Lontooseen jo aamusta, tarkoituksena vahan kierrella. Ja mehan kierreltiin. Paasin vihdoin Spitalfield torille, jona seka alueena etta torina oli jotain sellaista jossa meitsi diggailee hengata. Kaytiin tietenkin myos katsastamassa valokuvanayttelya, Tata modernia ja yleista Lontoon meininkia. Palatakseni hieman Jarvis Cockeriin, voin kertoa etta viimeisena lauluna ei ollut Pulp:ia vaan Black Sabbath:ia ja mikas muukaan kuin Paranoid. Voi sita ihmetyksen maaraa, oli meinaan aika yllattava veto!

Ja sitten tama viikko! Ei voi oikeasti olla viela keskiviikko! Ja ihan kohta, eli huomenna on meidan laitoksen konferenssi. 40 punnan huokeaan hintaan, saan yopya merenrantakaupungissa (hotellissa), nauttia ruoasta ja juomasta, seka 2 paivan ajan esitelmista. Siella minakin esittelen elamani ensimmaisen ihan, ihqu oman tutkimukseni, joka on hyvin teoreettinen, mutta silti hyvin laheinen. Jannittaa vahan jo, mutta perjantai-aamuna tulen olemaan hyvinkin lahella hermorauniota.

Seuraavaksi tulen koneen aareen vasta lauantaina, joten hauskaa loppuviikkoa vaan kaikille!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No jos sulle pitää olla sitten niin tarkka, niin vaihdan sanaa. Eli oisko kiireen sijasta hyvä käyttää, että on paljon tekemistä?! Ja silloin kun on paljon tekemistä, joskus joutuu priorisoimaan mitä niistä tekee ekana jne

No eipä siitä sitten muuta.

Onks sun korviin jo kantautunut yksi ystäväpiirimme seurustelusuhde? En viitsi täällä blogissa toisten nimiä ääneen sanoa, mutta yks ystävämme joka jo mun ja santun juhlissa mietti vessassa, et onks yks toinen meistä nuorempi mies henkilö liian nuori ja ainakin se oli tän meidän soukassa asuvan ystävän mielestä tosi mukava ja söpö. Tajusitko parin?

Meillä yhä edelleen laatikkomeri yhdessä huoneessa on kattoon asti. En nyt sitten vetoa kiireeseen, ettemme ole niitä saaneet purettua enkä myöskään tällä kertaa saamattomuuteen vaan tosiaan siihen, että iltaisin kun tulee töistä, niin sitä priorisoi mitä haluaa tehdä, koska kahdeksasta neljään työn jälkeen ilta on tosi lyhyt. Sitä tosiaan mielummin käy ulkoilemassa, tapaa ystäviä, käy vaikka punttiksella taikka salilla, välillä on kiva katsoa joku kiva telkkari ohjelma ja välillä on ihana syödä hyvin. Ja sen laatikko huoneen oven voi vetää kiinni, joten se ei siellä kovasti häiritse. Eikä häiritse sekään, ettei vessassa vielä ole lavuaaria, kädet voi pestä vaikka kylppärissä!

Ehkä viikonloppuna valitsen sen, että haluan purkaa laatikoita.

Mitään muuta kovin kummoista ei tänne kuulu. Ai, niin yksi ystävä pariskuntamme Soukasta on saanut viime lauantaina uuden perheenjäsenen, elikkäs ihanan söpön koiranpennun, mutta se ei taida sua kauheesti innostaa ;)

Tsemppiä työsi esitykseen. Kyllä se hyvin menee. Sellaisia asioita on yleensä helppo esitellä, jotka tuntee hyvin, joiden takana on sata prosenttisesti ja josta vielä ihan palavasti tykkää. Ja nyt taitaa kaikki nämä kohdat täyttyä.

Terkut myös Davelle!

halauksin,
laija

Anonyymi kirjoitti...

ai niin, mun piti vielä kysäistä, että mitä toi sun aloitus tarkoittaa voi herramunjee!?

- laija (kuulostaa tosi latikselta, mutta mä en sitä kuitenkaaa tajua)

Vuokko kirjoitti...

no, jopas taisin sohaista sua tolla kiire-jutulla! Kai sita arkea ja kiiretta on kaikilla mutta lahinna tarkoitin sellaista elaman yleisasennetta..

laitapas kuvia (ja lisajuoruja) tulemaan meilissa.

Voikaa hyvin!

Vuokko

p.s. Aiti aina joskus sanoo herramunjee, ei aavistustakaan mita se tarkoittaa ja mista se tulee. Aika kamala sanonta mun mielesta.

Anonyymi kirjoitti...

voiherramunjee! Mä oon nyt väliaikaisesti deletoinnut tietokoneen käytön mun vapaa-ajan elämästä, mutta voisin yrittää tässä joku päivä laittaa oikein s-postiakin. Mistäs sä haluat siis kuvia?

Mukavat viikonloput!

-laija

Anonyymi kirjoitti...

lupailit, että lauantaina tulet koneen ääreen... Olen odotellut tuntemuksia ja tietoa siitä, miten meni konferenssissa ja miten esityksesi sujui!! Eli pistähän äkkiä tiedonjanoiselle tietoa tänne!!

Mukavaa loppuviikkoa,

sinua useasti ajatteleva
laija

Anonyymi kirjoitti...

Tessa täällä huhuilee!! Ollaan kaikki mulla talvijuhlilla ja ikävöidään sua. Lähetäpäs sun ja poikiksen uuden vuoden lupaukset niin voin kirjata ne ylös. Lähetän sitten sulle meidän muiden lupaukset. Olet ihana!!!

Vuokko kirjoitti...

No jopas taisi tulla kommenttilootan ennätys rikottua! Kokonaista 6 postausta (lasketaanko oma kommentti mukaan?)!

Laija: Niin juu, anteeksi etten ole millään viitsinyt päivittää. Olen monesti aloittanut postauksen mutta jotenkin ei vaan ole ollut mitään kerrottavaa. Ei tänne siis oikeastaan kuulu mitään uutta.

Haluaisin kuvia teidän uudesta kodista ja lisää juoru-uutisia tietenkin!

Tessa: Kiitos kommentista, ystäväni! Toivottavasti talvijuhlat meni mukavasti. En muista teinkö mitään lupauksia tällevuodelle mutta voidaan miettiä jotain.. laitan meiliä tulemaan.