Paansarky. Elamaani ei nyt kuulu muuta kuin paansarkya. Vaikka suurin osa paivasta menikin aivan vaakatasossa maaten, niin Daven tultua toista paastiin yhdessa kaymaan kaupassa. Siis paasin ulos talosta! Kavelemaan! Oi voi, oli mahtavan kirkas syysilta, sellainen kun puut ovat viela vihreita ja keltaisia ja taivas nayttaa mielettoman siniselta. Mutta pianpa sitten piti taas menna makaamaan. Alkaa pikkuhiljaa raivostuttamaan. Oven takana odottaa miljoonakaupunki, ja tama se vaan makaa kotona. Voi luoja sentaan! Jos se en olisi mina, joka taalla makaa niin sanoisin etta ’ota laaketta, kylla pienen migreenin kestaa vaikka mitenpain!’. Mutta koska se olen tosiaan mina joka taalla vaikertaa niin voisin antaa mita tahansa, jos tama sarky olisi pienta migreenia.
Soitin laakarille tanaan. Tosin en sille, joka sanoi etta paansarkya saattaa ilmeta muutaman tunnin ajan lumbaali punktion jalkeen. Sanoin etta nyt mennaan jo neljatta paivaa, etta eiko tama koskaan lopu. Laakari sanoi etta paansarkya saatta kestaa 4-9 paivaa! Huudahdin aika jarkyttyneena puhelimeen, kun kuulin etta tata olisi viela 5 paivaa kestettava, joten sain numeron laakarille jonka voisin tavata huomenna jos aamulla on viela kamala olo. Se nelja paivaa on kuulemma sellainen aika tavallinen juttu.
Dave lahti just etsimaan videovuokraamoa. Ei sekaan jaksa mun masentavaa seuraa, ja on varmaan tosi arsyttava tulla suoraan toista kotiin mua hoitamaan vaikka on perjantai ja raskas tyoviikko takana ja mussunmussunmussun...
Yksi pieni piristava asia tapahtui. Kavin asken viemassa roskat tuohon etupihalle, ja puuaidan takaa kuului sellaista rapinaa ja tominaa, etta jain ihan paikalleni kuuntelemaan. Jotenkin se oli liian melukas ollakseen kissa. Ja kappas, sieltahan puikahti kettu. Sellainen city-kettu! Ketaan ei ollut liikkeella, ja ehdimme katsella toisiamme hetken suoraan silmiin. Oli aika janna kohtaaminen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti