Takaisin Enkkulaan!

Suomen vierailu vierähti valonnopeudella. Harmistusta aiheutti ainoastaan ankeat kelit. Olisi ollut mukavaa näyttää Davelle kuinka luonto herää pitkän talven jälkeen mutta tälläkertaa nähtiin vaan loskassa laahustamista ja jäätävää tihkua.

Mukavia juttuja oli kuitenkin niin hyvästi että yksi tyhmä sää ei siinä paljoa haitannut eikä vauhtia hidastanut. Jokaiselle päivälle oli ohjelmaa ja mahtavaa seuraa tiedossa. Onneksi minulla on Suomessa niin hyviä tyyppejä että aina on parhautta tulla käymään. Ja aina tuntuu ettei aika riitä mihinkään. Ei riittänyt taaskaan.

Takaisin tulo englantiin sujui juuri niin tyypillisen mutkikkaasti kuin odottaa saattaa. Kuten olen täällä blogissakin marissut, niin englannista ei voi ostaa käytettyjä pyöriä mistään ja uudet on liian arvokkaita ostettavaksi varsinkin kuin se aika todennäköisesti tulisi varastetuksi vuoden sisällä. Eli siis matkassamme oli mukana kierrätyskeskuksesta hankittu Nopsa. Lentokentällä, Lontoon päässä, pyörää ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, eikä kukaan oikein tiennyt mistä se olisi pitänyt hakea. Lopulta pyörä löytyi jostain tavarahissistä jonne se oli unohtunut.

Seuraavaksi mentiin odottamaan bussia kotiin ja taas kyselyrumba siitä että saako pyörää ottaa bussiin. Tietenkään kukaan ei taaskaan tiennyt mistään mitään. Odoteltiin hyvä tovi kunnes vihdoin oltiin bussissa pyörineen kaikkineen. Kello läheni tässä vaiheessa yhtätoista, joka oli sinänsä rasittavaa koska kone laskeutui klo 19.10.

Bussipysäkiltä kotiin on n. 15min kävelymatka joka sisältää harvinaisen raivostuttavan junaradanylityssiltahomman (oikeasti matka bussipysäkiltä kotiin on n. 5min mutta tämä siltajutun ylitys kestää 10min!!!). Ja tietenkin sillä jumalan hetkellä kun astuimme ulos bussista, taivas aukeni ja vettä tuli viistosuunnassa sammioittain. Juuri sellainen sadekuuro joka kastelee aivan läpimäräksi. Kierrätyshenkisinä tyyppeinä oli muovipussien sijasta käytössämme paperipusseja joiden kaatosadekestävyyttä ei oltu testattu Englannin olosuhteissa. Ihanaa oli raahautua eteenpäin piiskaavassa sateessa ja tuulessa niin että kaikki pussukat räjähtelee ympäriinsä ja pyörä ei osoita pientäkään yhteistyöhalua. Odotettavasti sade päättyi kun vihdoin pääsimme kotiovelle. Ei me vissiin mitään ihan harmittomia voikukkia oltu edellisessä elämässämme.

_________________________________

Aamulla oli onneksi toinen ääni kellossa, aurinko pilkisteli puolipilviseltä taivaalta ja lämmintäkin oli 14 astetta. Dave piti vapaata vielä tämän päivän joten voitiin nukkua pitkään. Aamupalaksi oli ruisleipää, polar-juustoa ja suomalaista teetä. Saatiin nopeasti mun pyörä ajokuntoon ja päätettiin lähteä ajelulle Brightlingsean. Sinne pääsee tuota joenvierustaa ajelemalla ja matkaan meni noin 2tuntia/suunta.



Tässä meidän molempien menopelit! Huomatkaa että napsutin värikkäitä tähtiä mun renkaiden pinnoihin. Tämä siksi että pikkutyttönä aina haaveilin sellaisista muovisista jutuista jotka laitetaan pinnoihin ja ajaessa ne kolisee kivasti. En tietenkään koskaan saanut niitä naputtimia mutta nuo tähdet hommasin.



Dave ja keväinen metsä. Minusta nuo keltaiset puskat on hienoja, en tiedä mikä se on.



Vihreitä peltoja ja taustalla joku maatila.



Pikkulaivoja hiekalla laskuveden aikaan. Palatessa kotiin muutaman tunnin jälkeen vesi oli noussut.



Katseltiin vanhaa myllyä kunnes yhtäkkiä armeijan helikopteri tuli ihan siihen kohdalle.



Brightlingsean kirkko.



Rantamajoja. Ihmiset vuokraa tai ostaa näitä koppeja. Tosi outoa. Mä luulin että niissä vaihdetaan uikkarit päälle. Mutta ilmeisesti ne toimittaa jonkinlaisen mökin virkaa.



Lisää rantamajoja.



Meidän tämänpäiväisiä kirpparilöytöjä eli 60-luvun suola ja pippuriastiat ja vanha kamera. Vielä ei ole selvinnyt toimiiko tuo kamera vai ei mutta ei se maksanutkaan kuin £1. Kuvassa on myös mun hieno laatikko jossa sailytän keskeneräisiä neuletöitä tai siis tätä yhtä keskeneräistä vihreää kaulaliinaa.