Olen lisaillyt kalenteriini kaikenlaisia paivamaaria. Jotkut niista ovat oikeasti tarkeita, jotkut ovat tavoitteita ja joitain voisi pitaa jopa haaveiluna. Aivan jarjetonta touhua on yrittaa jarjestaa elamaansa, ja kuvitella etta se menee, tai edes haluaisi menevan, niin kuin on kalenteriinsa ruksannut. Tavallaan ahdistaa se etta KAIKKI on menossa naimisiin, odottaa vauvaa, ostaa asuntoja ja hankkii koiria. Kaikki tietysti valitsee sellaisen elamanpolun kun itse haluaa, enka minakaan haluaisi kuunnella arvostelua valitsemastani tiesta. Olen nyt kuitenkin mennyt ja valinnut niin ettei avioliitto, perheen perustaminen, asunnonosto tai koiranhankinta tunnu kovin mielekkailta vaihtoehdoilta juuri nyt. Mielekkaalta sen sijaan tuntuu ostaa Berliini-opas ja innostua siita etta lomareissuun on aikaa enaa muutama viikko. Ja on myoskin jannittavaa ajatella asuvansa suurkaupungissa sitten syksylla. Ja ehka joku pieni reppumatka jonnekkin kauas olisi vihdoinkin mahdollista tehda. Jatko-opiskelukin tuntuu jannittavalta ja raikkaalta, joskin hieman yllatyksettomalta taalta gradumaailmasta katseltuna.

Eilen kaytiin pubissa tuolla lahikylilla. Kotiin pyorailtiin valaisematonta joenvarsipolkua, hieman hiprakassa. Tuli oikein sellainen olo, etta tama tallainen on tosi kivaa. Ajella kesailtana pyoralla, taydellisessa hiljaisuudessa ja katsella kun tahdet heijastuu joen pintaan.

Muistelo

Juttelin tuossa askettain yhden kaverin kanssa vankiloista. Sain kummallisen muistikuvan, tai oikeastaan tapahtumasarjan lapsuudestani. Pienena nimittain luulin etta lahes kaikkia ihmisia odottaa vankila jossain vaiheessa elamaa, eika se valttamatta ollut sen kummenpi juttu kuin vaikka hammaslaakarilla kaynti. Ajattelin vankilan olevan sellainen kalterihakki, jossa tarjoillaan vetta ja leipaa, ja jossa kuuluu miettia omia tuhmuuksiaan kunnes on parantanut tapansa. Siksi muistan monesti miettineeni, etta joutuukohan tasta kohta lahtemaan vankilaan. No, mieleeni tullut muistelo liittyy kesaiseen iltapaivaan joskus vuonna 1984-85 jolloin olin kavelemassa kauppaan isan kanssa. Kotoa lahikauppaan oli matkaa n. 500m. Muistan isan sylkaisseen jonnekkin pusikkoon, ja sita hetken mietittyani halusin kysya joutuuko isa kenties tuosta nyt vankilaan. Mutta, silla samalla hetkella kun olin kysymassa, joku isompi lapsi tormasi minuun pyoralla. Kaaduin maahan, mutta en kai ollut siita kovinkaan hakeltynyt, Tuon ikaisena pienet kompuroinnit olivat varsin tavallista, enka kai sen kummemin reagoinut, kunhan vaan nousin ylos. Koska isan mahdollisesti tuleva vankilatuomio oli viela mielessani, kysyin isalta etta joutuuko tuosta vankilaan.Isa sitten tietenkin luuli etta tarkoitin joutuuko pyoralla tormaillyt lapsi nyt vankilaan, joten vastaukseksi sain etta ei siita vankilaan joudu, mutta kylla pitaisi olla varovaisempi. Tasta tietenkin vedin johtopaatoksen, etta sylkaisysta ei ihan joudu vankilaan mutta aika lahelta se lain rikkomista liippasee. Taisi olla hieman hamaranpeitossa tuon oikean ja vaaran erottelu.

kriiiiks (sanoo mun keskushermosto)

Tulin tanne nyt ilmoittamaan etta olen aivan jarkyttavan stressaantunut ja hermostunut. Nyt on tainnut vihdoinkin iskea se gradu-ahdistus. Tuntuu ettei tassa koko hommassa ole mitaan jarjenhiventakaan, enka ole paassyt eteenpain kunnolla moneen viikkoon. Ahdistaa kamalasti olla nain suunnattomana, Koko kesa on ollut yhta stressia. Jatkuvaa paikasta toiseen muuttamista, tavaroiden kanniskelua milloin kenenkin nurkkiin yms. Tuntuu etten ole pystynyt keskittymaan kunnolla mihinkaan, vaan kaikki pitaa hoitaa kiireella.

Ostin eilen uuden kalenterin, koska nama akateemiset kalenterit menevat vanhaksi aina elokuussa. Ensimmainen asia, jonka aina merkkaan uusiin kalentereihin on ihmisten synttarit. Joten vaikka en juuri koskaan muista lahettaa kortteja, niin voin luvata etta ajattelen synttarisankareita ja tunnen huonoa omatuntoa siita etten ole muistanut. Oli aika kamalaa saada muistutus siita etta minakin taas vanhenen, Oli ihan kivaa viettaa synttareita siihen saakka kun taytin 25. Nyt olen jostain syysta kehitellyt itselleni ikakriisin, ja luulen sen pahenevan vuosi vuodelta,. En ole enaa parikymppinen vaan lahestyn kolmeakymmenta! Voi kamala.

Luulen etta olen ollut hieman surullinen siita etta aikani tassa kaupungissa alkaa olla ohitse. Ensiviikolla on kaverini valmistujaiset, ja sitten veljeni tulee tanne kylaan. Lahes heti sen jalkeen lahden Saksaan ja sielta sitten Suomeen. Sen jalkeen en palaa tahan kaupunkiin kuin ehka tapaamaan tuttuja. Hyvastejakin taytyy heitella ystaville ja tutuille, ja toivottaa hyvaa jatkoa elamassa eteenpain. Tuntuu niin kovin lopulliselta toivottaa hyvaa loppuelamaa. Ehka me jossain joskus taas tavataan. Eli kaikenlaista on tiedossa mutta kun tuo lopputyo... niin se pitaisi nyt saada jonkinlaiseen kuosiin tassa alle viikossa. SUPERAHDISTUS!

Gradusta ja muusta

Moi vaan. Viikot menee aivan alytonta vauhtia. Nyt on jo keskiviikko, ja koko viikon hommat rastissa. Ikavaa, mutta ei auta. On otettava taas harkaa sarvista ja naputeltava gradua kasaan. Kavin tanaan ohjaajan puheilla, ja han oli ihan tyytyvainen mun tyohon. Nyt on vaan irrotuttava tuosta teoriaosuudesta ja alettava metodologian kanssa. Se vahan kauhistuttaa, koska menetelmani muistuttavat lahinna palapelia, kuin mitaan vakavastiotettavaa tutkimusta.

Aamun alkajaisiksi kavin taas elektromagneettisessa tutkimuksessa, ihan vapaaehtoisesti. Tasta ilosta maksetaan hieman rahaa. Tutkimuksesta sain taytettavakseni seurantalomakkeen, jota pitaisi tayttaa tanaan tunnin valein, ja huomisesta eteenpain kerran paivassa. Sen lisaksi huomenna menen taas (palkka)toihin, ja toita on luvassa myos ensiviikoksi. Joten talous on kohenemaan pain.

Ei muuta raportoitavaa joten jatkan valokuvilla.


Brititko muka tunnettuja mainiosta huumoristaan?


Poijjaat heittelemassa leipia


Meitsi ihan ku Carrie Bradshaw (juomassa cosmopolitania) tosi so-six-years-ago! Mutta wanhalle annetaan anteeksi, etta yrittaa olla cool. (Voinko koskaan tottua siihen etta naytan valokuvissa aina aivan k-a-m-a-l-a-l-t-a?!)


Keltaisia ruusuja.

Daven Synttarit!

Tanaan ollaan vietetty Daven synttareita. Aamulla lahdettiin Harwichiin kaveriporukalla, ja syotiin aamiaista merenrannalla. Mukaan oli varattu suklaacroissantteja, appelsiinimehua ja jaakahvia. Kaveltiin kaupungilla lounasaikaan saakka. Totesimme Harwichin olevan liian 'posh' meidan makuun, joten ajelimme kunnolliseen tyovaenluokan merenranta kohteeseen: Clacton-on-sea:iin. Siella tietenkin suuntasimme paikalliseen 'kasinoon'. Ne ketka eivat tata brittilaista merenranta kohde (seaside resort) kulttuuria tunne niin tervetuloa vaan katsastamaan koko Etela- ja Ita-Englannin rannikot! Se on jotain aivan uskomatonta! Siella kasinossa vaihdoimme 2 puntaa isoon lajaan 2 pennisia, jotka olivat varsin kuumaa valuuttaa. Halusimme pelata ainoastaan sita pelia jonne laitetaan kolikoita, ja ne sitten tyontavat kolikkolajaa eteenpain, kunnes lopulta sielta tipahtaa lisaa pelirahaa. Taman pelin ideahan on se, etta jatkuvasti nayttaa silta etta ihan just nyt sielta tipahtaa se jattipotti (2 pennisia, vau!) ja niipa sinne sitten pudottelee rahaa aikamoisessa hurmoksessa. Ei me tietenkaan voitolle jaaty, jos lopulta tipauttamamme merirosvorintmerkki ei ollut 2 puntaa arvokkaampi (tuskin oli). Mutta hauskaa se oli kuitenkin. Reissu kuitattiin kirkuvan punaisella makkaralla ja lotkoilla ranskiksilla.

Nyt ollaan hieman lepailemassa ennen iltaa, jolloin mennaan tietenkin pubiin. Laitan kuvia ja raporttia siita sitten myohemmin.

Uusinta Hottia

Tee oma Simpson tyyppi taalla !

(tulipa siita pieni, miksi?)

Kavin eilen taas Lontoossa. Tallakertaa loysinkin sen paikan jonne menen toihin syksylla. Alkujaan, suunnitelmat menivat hieman hatariksi siella tapahtuvien muutosten takia, enka ollut lainkaan varma haluanko ottaa tyon vastaan. Mutta nyt sain keskusteltua ihmisten kanssa ja kaikki nayttaakin nyt taas ihan lupaavalta. Paikka on aivan keskustassa, ja toivon etta tasta tulee hyva ja mienekiintoinen kokemus. Asunnon etsinta on meneillaan. Vuokrat ovat aivan mielettoman kalliita Lontoossa, mutta se on sellainen asia jolle mina en voi yhtaan mitaan ja jossainhan sita on asuttava, joten yritan tyontaa negatiiviset ajatukset muualle ja katsella jotain luukkua.

Eli lyhyesti, eilinen oli suuri helpotus.

Tanaan taas gradun kimppuun, jee!

Eilen kohtasin kaksi takapakkia. Ja sellainen kirpaisee hieman seka lamaannuttaa. Olen tietenkin tottunut siihen etta valilla mennaan ylos ja sitten tullaan raminalla alas. Olin kuitenkin hieman itsesaalinen, ja kirjoitin postauksen (jota luojan kiitos en julkaissut) etta olisiko kenties sittenkin helpompaa ostaa se omakotitalo jostain sieluttomasta lahiosta, valkoisella puuaidalla ymparoityna tietenkin. Ja pihalle se farmari volvo ja vaimon 'kauppakassi'. Mutta onneksi Suomen laatulehdisto antaa oivaa laaketta moiseen mielenvikaisuuteen.

Iltasanomat:

Piritta ja Niklas Hagman esittelivät neljän kuukauden ikäisen Lukas -poikansa viikonloppuna Bermuda-tennisturnauksessa Helsingissä. Äitinsä silmät ja isänsä hiukset saanut vaalea pikkupoika katseli rauhallisena, kun isä pelasi massakentällä muiden NHL-pelaajien kanssa. - Lukas on tosi rauhallinen, oikein sellainen hymypoika. Olemme tainneet molemmat olla pienenä ihan samanlaisia, Piritta muisteli. Tuuheatukkainen poika on itkeskellyt vain muutaman kerran, ja silloinkin Piritta on ollut huolissaan. Nyt hän uskoo, että pikkumiehelle saattaa olla tulossa hampaita. - Lukas itkee niin harvoin, että heti mietin, mikähän on vialla, kun itku tulee. Elokuussa koko perhe muuttaa Helsingin Töölöstä Espooseen. Lukasia odottaa uudessa kodissaan vaaleansininen huone. - Siellä on myös vaaleanpunainen huone valmiina, joten toivomme varmaan sitten seuraavaksi tyttöä, Piritta nauroi.


Aaaaerrrggghhh! Tuossa 'uutisessa' on niin paljon paskaa, etten viitsi alkaa sita edes ruotimaan. Onneksi ei tarvitse olla naimisissa jaakiekkoilijan kanssa.

kieliopista

Kehitin tassa joutessani (siis odotellessani ohjaajani tapaamista) kiinnostuksen Suomen kielioppiin. Taisin nimittain juuri asken, ensimmaista kertaa elaissani, taivutella verbin pontentiaalin preesensin aktiivi-muotoon. Aikamoista. Tai siis en tieda meniko se edes oikein. Mutta joka tapauksessa kirjoitin vastauksen eraalle Helsingin yliopiston professorille :
Otan yhteytta ***** ********, han vastannee kun palaa lomalta. Saa korjata!

kello + radio

Hyvaa Huomenta! Tanaan nayttaakin olevan mielenkiintoinen uutispaiva.

Joku aika sitten sain kaveriltani uuden kannykan. Niin, mina siis olen se tyyppi joka ei ole talla vuosituhannella ostanut itse yhtaainoatakaan kannykkaa, vaan olen perinyt isan tai Daven vanhoja puhelimia. Tahan mennessa myos jokainen kannykkani on ollut Nokia. Nyt kuitenkin kavi niin ihanasti, etta sain kannykan joka on Sony ja jossa on kamera (!!!) ja radio (!!!). Aluksi tunsin hieman oksetusta, silla vanha puhelimeni toimi ihan hyvin (mita nyt naytto sumeni aika ajoin eika akkukaan oikein paivaa kauemmin kestanyt) enka olisi nyt kovin akuutisti tarvinnut uutta puhelinta. Tuli vahan sellainen materialisti-kapitalisti paskapaa olo. (niin ja olen lukenut viimeaikoina Bauman:ia ja tunnunstus yhteiskuntaa (confession society), siksi tama selittely taalla).

Olen myos elamassani omistanut muutaman kerran kelloradion. Tunnen syvaa inhoa aamuista minaani kohtaan, jolloin mika tahansa toiminto hidastuu (mukaanlukien aivotoimintani) seka mieleni on hieman rajahdysaltis. Olen kaveleva esimerkki protestanttisen tyoetiikan epaonnistuneesta sosiaalisesta konstruktiosta. Mielestani aamuisin klo 7-9 minun kuuluu olla syvassa unessa. Mutta, jos ja kun tassa maailmassa on meidan valilla herattava noina tunteina, on kelloradio mielestani armeliain ja pehmein keino. Ensin unen lapi tulee pieni napsahdus ja sitten virkea aani herattaa kunnolla. En mielellani heraa mihinkaan muuhun kuin ihmisten aaniin, en haluaisi kuulla musiikkia heti ensitoikseni.

Ja nyt, uuden kannykkani myota, olen saanut taas nauttia kelloradio herayksista. Ja tanaan sitten kuulin etta Alan Johnston on vapautettu! Voiko ihanammin aamu enaa alkaa/ onko ihanampaa aamua kuin taa/ silmat kun ma aukaisen seka ulos vilkaisen, nousemista tahdon pitkittaa/

pommeja ja rajahdyksia

Kauheita uutisia Lontoosta! Tuonne hulluteenko mun on muutettava parin kuukauden paasta?!

Tanaan olen ollut pitkasta aikaa hieman ahkerampi gradun teossa. Sain vihdoinkin hommattua sellaisen kirjallisuusluettelo -ohjelman, jonka voi katevasti liittaa kirjaston tietokantaan ja sielta sitten saa poimittua helposti kaikki lahteet. Tuo lahteiden yloskirjaaminen onkin ollut yksi raivostuttavimmista jutuista tata tyota tehdessa. Lukeminen tuntui hieman takkuiselta, jotan keskityin vaan lukemaan omia kirjoituksiani. Valilla tuli kylla sellainen olo, etta mita ihmetta ma olen tuollaista roskaa kirjoittanut. Aikamoinen itsekritiikki paalla naita kirjoituksia tulee luettua. Onneksi huomenna saan hieman objektiivisemman mielipiteen, silla minulla on tapaaminen ohjaajan kanssa. Lupasin lahettaa version ensimmaisesta kappaleesta, sinansa se kylla onnistuu mutta tamanhetkinen kappaleenjako on sellainen etta ensimmainen kappale on melkein 12 sivua pitka, ja toinen on 3 sivua pitka. Vahan ehka havettaa huomenna.

Muutto alkaa sujua jo rutiinilla. Tuntuu melkein kuin olisin muuttomies, paitsi etta muutan ainoastaan omia tavaroitani (ja etta olen nainen (biologisesti ainakin)).

matkalaukkuelamaa

Viimeiset paivat ovat olleet tosi raivostuttavia. Lauantaina herasin Daven kampusasunnolla siihen etta siivoja koputti oveen ja sanoi etta meidan on nyt lahdettava tasta kampasta 20minuutin sisalla. Tama siksi koska meidan vuokrasopimus loppui, mutta me luultiin etta kamppa taytyin olla tyhjana puoleenpaivaan mennessa. Luutiin vaarin, koska avainten palautus oli klo 10. Siina me alettiin sitten kamalassa kiireessa pakkaamaan loppuja kamoja. Autollinen kaveri oli taas pyydetty hatiin, mutta hanellekkin oli annettu tieto klo 12, joten monen soittoyrityksen jalkeen Daven oli lahdettava pyoralla taman kaverin kampalle herattelemaan. Silla aikaa mina pakkasin, kannoin, raahasin ja kiroilin. Ei ollut mukavaa ollenkaan!

Sitten Dave ja kaveri tulivat ja saatiin auto pakattua. Koska tama oli jo kesan toinen muutto, on tavaraa taytynyt pakon edessa karsia, antaa pois ja myyda. Mutta taas kerran tassakin muutossa sai huomata etta aivan liikaa roinaa meilla on viela messissa. Muuton jalkeen vein muuttajat lounaallee halpaan kiinalaiseen ravintolaan, jossa myydaan mun lempijalkiruokaa eli Sagoa.



Se on sellasita jannaa riisipuuroa kookosmaitokastikkeessa. Tai ei se oikeastaan ole yhtaan puuromaista, lahinna se on keittoa. Sellaista sinertavan-lapikuultavan maitomaista lienta jossa lilluu helmennakoisia riiseja. No tuokin esittely meni hieman pieleen! En mina osaa sita nyt paremmin kuvailla. Katsokaa tuosta kuvasta. Vaikka ei se nyt tuossakaan niin herkulliselta nayta. Vuokrattiin illaksi viela Saturday Night Fever, jonka jalkeen vasyneet muuttajat painuivat untenmaille.

Sunnuntai oli taas sunnuntai, enka juuri muuta tehnyt kuin purkanut tavaroita, heittanyt roinaa roskiin tai vaihtoehtoisesti kierratyslaatikkoon. Saatiin 6 pahvilaatikkoa supistettua kahteen, jotan kylla kai siina jotain tuli aikaan saaduksi. Olinkin illalla sitten niin kipea ja vasynyt kaikesta stressista etten voinut juuri muuta tehda kuin nukkua. Onneksi seuraavalle paivalla oli tiedossa mukavaa ohjelmaa, eli matkustelua Canterburyyn Kentin laaniin. Davella oli siella tapaaminen oman ohjaajansa kanssa ja iltapaiva vietettiin historiallista ja kaunista kaupunkia katsellen. Ja tiistaina eli tanaan, olikin sitten taas edessa MUUTTO. Siis voi perhana sentaan, eiko tama koskaan lopu!?

Nyt ei kylla tuu mitaan tasta tyonteosta

Terveisia Brightonista! Tuosta tulevaisuuteni kotikaupungista (tama siis post-lontoo elamanvaihe). Sain kutsun konferenssiin sinne, ja tietenkin oli mentava. Mika mahtava tilaisuus tavata laitoksen tyyppeja ja etenkin tulevaa ohjaajaa. Me tietenkin myohastyttiin ensimmaisesta paneelista, joten paatettiin menna aamupalalle kampukselle ja muutenkin hieman katselemaan ymparistoa. Taytyy sanoa etta tuleva yliopisto on ainakin noin visuaalis-esteettisesti miellyttavampi kuin tamanhetkinen.

Konferenssi oli yhta sosiologian professorin elakkeelle siirtymista varten jarjestetty juttu, mutta osallistujina oli aika isoja nimia. Oli siis tosi mielenkiintoista seurata paneeleja. Aiheena oli tuon kyseisen proffan elamantyo ja akateemiset kiinnostuksen kohteet. Mukana oli paljon esitelmia sosiaalisesta stratifikaatiosta, post-kommunistisesta euroopasta ja kosmopolitanismista. Eli tosi jannittavaa ja mielenkiintoista. Juttelin myos vaitoskirja aiheestani tulevan ohjaajani kanssa, ja paasinpa kertomaan siita muillekkin tyypeille. Nyt tama kaikki alkaa tuntumaan jotenkin todellisemmalta.

Tilaisuuden jalkeen mentiin tietenkin Brightonin keskustaan, mutta mieli oli niin taynna asioita ja puitavaa, joten paadyttiin vaan kavelemaan edestakaisin sita pitkaa rantaa. Oli kaikenkaikkiaan mahtava ja minulle henkilokohtaisesti, tulevaisuudellisesti ja akateemisesti tosi tarkea. Etta semmoista.

dii di di di di, di diid di di di dii

Terveisia Lontoosta! Oli tosi kiva reissu. Otin kaksikerrosbussin asemalta, jolla matkustin ita-Lontoon poikki keskustaan. Loysin sen alueen jossa tulen olemaan toissa syyskuusta alkaen, mutta en loytanyt sita toimistoa. Tama ehka siksi, etta vaikka katsoin kartasta niin en enaa paikanpaalla muistanut missa se paikka olikaan. Sen sijaan nain telkkarikaupan telkkarista etta Gordon Brown on palaamassa Downing streetille 45min kuluttua. Otin metron Green Park:iin ja kavelin sielta kuningattaren linnan ohi ja kohti Downing Streetia. Siella oli tietenkin paljon ihmisia, katsomassa kuinka Britannian uusi paaministeri saapuu edustusasuntoonsa. Olen puhunut Browista ja Blairista niin paljon viimeaikoina, etten jaksa nyt tanne alkaa kertomaan mita mielta mina tasta kaikesta olen. Tarkeintahan tietenkin on ettei konservatiivit ole vallassa!

Downing streetilta kaveltiin SoHoon syomaan. China Towninsta loytyi sellainen ihana vietnamilainen paikka, joka toimi hieman samalla ajatuksella kuin tapasbaari, eli pyota tilattiin tayteen pienia annoksia. Mina tilasin paljon ayriaisia ja kalaa, ja voi etta oli ihanaa ruokaa! Lontoossa on niin mukavaa kayda, siella on aina jotain sellaista jota en ole koskaan nahnyt ja kokenut. Olen niin innoissani etta pian paasen kokeilemaan asumista siella.

VAPAAPAIVA!!! viiiuuu viiiuuuu

Hahahaaa!!! Tanaan on vihdoinkin kauan odotettu vapaapaiva ja meitsi suuntaa nyt Lontooseen. Aloitin vapaapaivani oikeastaan eilen illalla, jolloin kaytiin Daven kanssa syomassa oikein ravintolassa ja myohemmin tavattiin kavereita pubissa. Nyt kuitenkin valittiin pubiksemme sellainen tosi groovy ja soulfunk paikka nimeltaan What? Siis sellainen paikka jossa on upottavat nahkasohvat ja kaiuttimista kuuluu sellaista modernia soulmusiikkia. Lopuksi kaveltiin kotiin, koska molempien maarut olivat niin taynna. Gradu on menossa ihan hyvin, muuten en uskaltaisi mitaan vapaapaivia pitaakkaan.

Lontoossa aion menna visiteeraamaan tulevaa tyopaikkaani, seka joku museo/taidepjajays olisi myos tosi kiinnostava. Daven synttarit on lahestymaisillaan, joten lahjaakin pitaa katsella. Dave eilen vinkkasi etta han haluaisi kovasti sellaisen tosi harvinaisen vasenkatisten telecaster kitaran. Oli kuulemma ihan tietty soitin mielessa eika hintakaan ole kuin 500 puntaa! Siis tosi halvat lahjaideat mielessa. Mielellani mina ostaisin vaikka stratocasterin, mutta ei kelan opintotuilla ole varmaan tarkoituskaan tuollaisia lahjoja ostella. Jos muistan niin otan kameran mukaan, jotta saadaan hieman varia tanne blogiin.

Hyvaa keskiviikkoa!

10 000

Olipas taas harvinaisen rupsahtanut sunnuntai. Onneksi kello on vierahtanyt eteenpain niin etta tata paivaa voi kutsua jo maanantaiksi. Eli nyt on maanantai. Ja edessa on ihana, kokonainen viikko. En jaksa nyt uuvuttaa teita tylsilla gradujutuillani (vaikka ihan tosi, mulla ei juuri muut asiat nyt pyori paassa). Voin kertoa vaikka sellaista etta taalla on alkanut BigBrother, joka on kylla aika kamalaa seurattavaa. Mutta, eihan tama voi olla kiinnostavaa kenellekkaan joka ei sita paase seuraamaan! Voisin kertoa kavereistani ja viikonloppuisista ruokajuhlista mutta ei sellaisten lukeminen voi mitenkaan olla mielenkiintoista kenellekkaan, silla kukaan ei ole tavannut ystaviani taalla.

Voin ehka kertoa sellaista, etta olen koettanut miettia minkalaista oli olla ala-asteella. Tiedan, ilman miettimista etta se oli tosi kamalaa. Olin yksinainen ja eristaytynyt, enka ymmartanyt miksi minun yhtakkia odotettiin olevan reipas ja rohkea. Miksi lasten pitaa olla reippaita? Miksi on jotenkin hyva asia olla ulospainsuuntautunut? Varsinkin, jos ulospainsuutautuneisuus sotii taysin vastaan omaa mielikuvaa itsesta. En siis koskaan oppinut olemaan sellainen kuin kaikki odottivat minun olevan. Oli ahdistavaa, kun tiesin etta petin muiden odotukset kun en oikein osannut kayttaytya siella luokkahuoneessa. Suurimmaksi osaksi katselin varmaan ulos ikkunasta tai piirtelin kuvia vihkoon. Ei sellaista kaytosta voitu mitenkaan koulussa hyvaksya. Ala-astetta kesti 6 vuotta ja tuli yla-aste. Mina raukka yritin kovasti uudelleenluoda itseani, mutta taas kerran jain roolini vangiksi, ainakin hetkeksi. Kun seitseman vuotta elamasta kuluu alisuoritumiseen, noyryyttamiseen ja nakymattomyyteen, niin viimeistaan kai sitten murrosiassa kaikki se turhautuminen tulee esille. Olinkin sitten teinitytto, ihan koko rahan edesta! Se oli hieman vaikeaa siella keskiluokkaisessa lahiossa, jossa ystavavaihtoehtoina oli 'kunnon tytot' tai 'luuserit'. Muiden silmissa olin varmastikkin luuseri, vaikka sekaan ei oikein tuntunut omalta itselta. Jos joku olisi ala-asteella kertonut, etta on ihan hyva juttu olla hiljainen ja ujo ja antaa aikaa opetella olemaan luokassa niin kenties ikavuodet 14-21 olisi sujunut muunlaisissa tunnelmissa kuin itsemurha viesteja kirjoitellen ja jatkuvasti miettien kuinka kamalaa elama on. Viime kevaana, bussimatkalla Helsingista Espoon lahiohelvettiin, kerroin kaverilleni kuinka vaikeita nuo vuodet oikeasti minulle olivat, sain vastaukseksi tuhahduksen ja ilmoitusluonteisen asian 'mulla oli ainakin tosi kivaa'. Luojan kiitos paasin pois Espoosta, niista ympyroista ja kaikesta mita elama siella olisi minulle tarjonnut.

Tuo kymppitonni tuossa otsikossa, tarkoittaa sanojen maaraa jonka rikoin tanaan gradua kirjoitellessa. En voi olla muuta kuin aivan superonnellinen etta elamani lahti menemaan toiseen suuntaan kuin milta se lahtokohdistaan naytti.

Juhannus update

No onpas iloista luettavaa Suomen juhannusuutiset! 10 kuollut, vakivaltarikoksia ja ratti-ja ruorijuoppoutta. Kummallisin oli kuitenkin tama, ja nyt aion viilata pilkkua koska tama oli niin rumasti uutisoitu. Iltasanomissa kerrottiin Raumanmeren juhannuksesta, jossa Juhlilla sattui myös kaksi raiskausta. Vai sattui?!? Ihan vahingossa vaan tapahtui, tosta noin vaan??!! Oksettavaa!

Meilla ei ollut mitaan kummenpaa juhannustoimintaa taalla. Juhannuksen kunniaksi annoin itselleni kuitenkin 2 vapaapaivaa gradun teosta. Torstaina oltiin kaverin luona ruokajuhlissa, jossa menussa oli chorizo-kidneypapu taytteisia tortilloija, seka turkkilaisen ystavan tekemaa valkopapupataa pilau riisin kanssa. Tallaista proteiini pommia saikin sitten sulatella pitkalle perjantai-iltaan, silla nalka ei tullut koko seuraavana paivana. Perjantaina pidettiin taas ruokajuhlia, mutta tallakertaa mina olin puikoissa ja kokkasin aurinkokuivattutomaatti-punainen pesto- mozzarella -marinoitua lohta grillattuna, uusien perunoiden (tilli-voisula kastikkeella) ja salaatin kanssa. Hyvin upposi ja sain jopa kehuja.

Lauantaina olinkin sitten taas tyon aarella ja luin Margaret Archeria. Ystavani pyysi minua jokin aika sitten lukemaan ja ymmartamaan morphogenesiksen ja autopoiesiksen eron (joo, s-tieteissa kaytetaan valilla naita biologiasta tulevia sanoja, selvittamaan jonkin jutun rakennetta) Luhmanin systeemiteorissa. Onneksi se piti silloin opetteleman, silla nyt jouduin itsekkin lukemaan morphogenesiksesta ja strukturaatiosta, eli naista Archerin jutuista. Ei ihan my cup of tea, ja tuskin tulen sita gradussani kayttamaan. Olen nyt hieman hermoraunio taman gradun takia, tuntuu ettei se nyt mene mihinkaan suuntaan. Toivottavasti tama on nyt jotain lomaltapaluu ankeutta, jospa tanaan tuntuisi hieman jarkevammalta. Nyt on alkanut ihan oikeasti ahdistaa myoskin se etta on kesa ja taalla on ihan paskat ilmat. Joka paiva sataa ja tuulee niin kylmasti etta on pakko kayttaa housuja ja kenkia! En kesta myoskaan enaa tata paikallaan oloa, joten ensviikon vapaapaivana menen Lontooseen. Jos silloin sataa, niin se on kylla suuri vaaryys.

Juhannus, jussi ja mittumaari

Taalla ei juhlita juhannusta, eika mulla ole mitaan tekemista talle viikonlopulle. Aurinko paistaa, ja on kivaa ja lamminta ja haluttaisi grillata, mutta kaikki muuta on ankeita ja tyointoisia. Itse lahetin ensimmaisen version teoriaosuudesta ohjaajalle tanaan, ja siten lupasin itselleni pitaa vapaapaivan. En ole oikeastaan tehnyt muuta kuin kaynyt lenkilla ja pitkalla kavelylla ja sitten olen nukkunut. Olen ollut hieman stressaantunut viimeaikoina eli nukkuminen on ollut hieman sita sun tata.

Mutta nyt yritan tasta virkistya ja ehka koittaa keksia jotain rentouttavaa tekemista illaksi. Hyvaa Juhannusta vaan kaikille ja nauttikaahan Suomen kesasta!

Ujous on voitettavissa?

Mullei oo nettia nyt, joten paivitykset on hieman harvassa.

Taman viikon olen vaan lukenut ja kirjoittanut. Teoria osuus on ihan tosi pikapikaa valmis ja olenkin nyt lueskellut metodologia juttuja, ja sita myoten paasen pian juttelemaan siita miten aion taman tutkimuksen oikein tehda. Lievaksi ongelmaksi muodostui eilen se, etta kaiken taman lukemisen paatteeksi, olen hukannut tutkimuskysymykset! Siis koko gradun suola ja sokeri on se etta mina esitan ongelman, jonka luulen voivani ratkaista ja nyt sitten olen mennyt ja loperrellyt kaikenlaisista asioista maan ja taivaan valilla ja unohtanut vedella punaisia lankoja tutkimuskysymyksiin. No, sattuuhan sita. Katsotaan mita ohjaajani sanoo.

Ei mul tas nyt muuta. Paitsi etta mua on alkanut todenteolla oksettaa kaikki sellaiset kirjat jotka neuvoo miten meidan pitaisi tassa maailmassa kayttaytya.

p.s miksei mun paivitykset nay?

Yolla satoi oikein kaatamalla, ja nyt ulkona on ihanan raikasta. Ja kaikenlisaksi on maanantai! Voiko viikko enaa paremmin alkaa?! Olen seurannut sivusta yhden kaverini karsimysta heinanuhan takia. Kamalaa aivastelua, niiskuttamista ja silmien kirvelya koko kevat. Viime oinen sade taisi olla siunaus tuolle ystavalleni, silla han tekstasi heti aamun koittaessa etta nyt mennaan lenkille, kun vihdoinkin paasee. Lenkin jalkeen sain tiedon meilitse, etta loputkin esseet ovat palautuneet toimistoon. Ja siten kavin hakemassa koko yliopistourani korkeimman arvosanan! Vahanko hulppeaa! Kyseessa oli kvantitatiivinen kurssi jota inhosin sydanjuuriani myoten (ne, jotka koskaan joutuvat temppuilemaan SPSS ohjelman kanssa tietavat mista puhun) ja esseeseen suhtauduin harkaa sarvista -asenteella.

Touhukkas aamuni kaantyi juuri iltapaivan puolelle ja nyt olenkin matkalla kirjastoon. Muutama kappale on luettavana talle paivalle, ja josko sitten tana iltana saisin kirjoiteltua ensimmaisen valmiin kappaleen gradusta. Sen valmistumisen myota, paasen vihdoin siirtymaan uuteen lukemiseen ja aiheeseen. Eilen tokkaisi ensimmaisen kerran hieman pahemmin, tuli hetkeksi sellainen olo etten varmasti koskaan selvia tasta ja olen asettanut aivan liian korkeat tavoitteet.