Yolla satoi oikein kaatamalla, ja nyt ulkona on ihanan raikasta. Ja kaikenlisaksi on maanantai! Voiko viikko enaa paremmin alkaa?! Olen seurannut sivusta yhden kaverini karsimysta heinanuhan takia. Kamalaa aivastelua, niiskuttamista ja silmien kirvelya koko kevat. Viime oinen sade taisi olla siunaus tuolle ystavalleni, silla han tekstasi heti aamun koittaessa etta nyt mennaan lenkille, kun vihdoinkin paasee. Lenkin jalkeen sain tiedon meilitse, etta loputkin esseet ovat palautuneet toimistoon. Ja siten kavin hakemassa koko yliopistourani korkeimman arvosanan! Vahanko hulppeaa! Kyseessa oli kvantitatiivinen kurssi jota inhosin sydanjuuriani myoten (ne, jotka koskaan joutuvat temppuilemaan SPSS ohjelman kanssa tietavat mista puhun) ja esseeseen suhtauduin harkaa sarvista -asenteella.

Touhukkas aamuni kaantyi juuri iltapaivan puolelle ja nyt olenkin matkalla kirjastoon. Muutama kappale on luettavana talle paivalle, ja josko sitten tana iltana saisin kirjoiteltua ensimmaisen valmiin kappaleen gradusta. Sen valmistumisen myota, paasen vihdoin siirtymaan uuteen lukemiseen ja aiheeseen. Eilen tokkaisi ensimmaisen kerran hieman pahemmin, tuli hetkeksi sellainen olo etten varmasti koskaan selvia tasta ja olen asettanut aivan liian korkeat tavoitteet.