Lähtölaskenta

Kohta se alkaa. Meidän seikkailuloma Espanjassa. Palmalla asuminen alkaa tulla päätökseensä, enää muutama juttu hoidettavana ja mun tutkimusaineiston pitäisi olla kasassa. Toivottavasti tulen muistamaan tämän kesän monesta asiasta. Mutta etenkin siitä mitä kaikkea täällä hengailu antoi ja miten paljon se vahvisti mun luottamusta itseeni ja selviytymiseeni. Tällainen elämäntapa sopii varmaan toisille muttei kaikille. Minulle näyttää sopivan vaihtelevasti.

Dave kysyi yllättäen eilen että onko mulla ikävä Suomea. Siitä lähti liikkeelle erilaisten ajatusten virta joka toi mukanaan monenlaisia muistikuvia ja asioita joita en ole ajatellut aikoihin. Miltä se oikein tuntuu kun ikävöi Suomea. Eniten ikävöin tietysti ihmisiä ja tietynlaista elämän mutkattomuutta. Sitä ettei tarvitse niin kovasti ajatella miten missäkin toimitaan ja minkälainen käytös on suotavaa. Omien seurassa voi olla oma itsensä eikä tarvitse tuntea olevansa ulkopuolinen, ulkomaalainen. Mutta toisaalta, olen ollut poissa jo kaksi vuotta, ei niin että se olisi kovin pitkä aika, mutta muutos minussa itsessä on ollut niin huomattava että voisin kuvitella Suomeen paluun tuovan mukanaan paluu-shokin. Osaisinko enää käyttäytyä niin mutkattomasti vai olenko täällä maailmalla oppinut pitämään puoleni ja jopa vaatimaan asioita itselleni, entä jos olenkin muuttunut niin että ystäväni pitävät minua vieraana.

Suhde kaikkiin ystäviini on muuttunut tavalla tai toisella. En tiedä olenko minä etääntynyt vai onko ystävyys etäisyyden takia saanut uusia ulottuvuuksia. Sen kuitenkin tiedän että on olemassa joukko ihmisiä joiden onnellisuus saa minut onnelliseksi, ja joiden elämän vastoinkäymiset saa minut surulliseksi, niitä ihmisiä minä kutsun ystäviksi. Sydämestä toivon että kaikilla menee hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä omaan elämäänsä. Valinnoistahan tässä on kyse!

Ikävöidessäni Suomea, eniten ikävöin perhettä. Sitä että voi syödä äidin tekemää mustikkapiirakkaa, käydä ajelulla isän kanssa, mennä kyläilemään siskon ihanaan omakotitaloon tai sitä että näkee pitkästä aikaa veljen lapsikatraan. Perheeseen liittyy niin paljon sellaisia muistoja jotka tulee mieleen tuoksuina, tuntemuksina tai muina aistimuksina. Sellaiset muistot auttavat koti-ikävässä ja rauhoittavat hermostuneen mielen.

Minä kysyin Davelta ikävöisikö hän Englantia jos me asuttaisiin jossain muualla. Sitäpä onkin vaikea sanoa jos ei paremmin tiedä. En minäkään tiennyt ennen kuin lähdin. Juttelu meni vakavaksi ja päätettiin miettiä tosissaan sellaista vaihtoehtoa että muutettaisiin Suomeen ensvuonna. Aluksi vaan vuodeksi kokeilemaan miltä se tuntuu. Jos palikat kolahtaa paikoileen työ ynnämuitten välttämättömyyksien osalta, voisin minäkin olla valmis paluumuuttajaksi.

Jaapajaapajaa, tehdään kuitenkin ensin tämä Espanjan reissu ja sitten se tour de France, ja sitten pitäisi vielä valmistua Englannista, niin että ens vuotta voisi vakavamielisesti edes ajatella.. paljon on asioita listalla ja minun listat ne yleensä muuttuvat vauhdikkaasti.