Miten tulisi toimia kun tuntuu että aika loppuu kesken?

Viikon päästä taas mennään. Silloin lennetään taas mantereelle ja sieltä alkaa meidän kesän viimeinen reissu; Ranskan, Luxenburgin ja Belgian läpi Hollantiin ja sieltä sitten takaisin Enkkulaan. Motivaatio on toistaiseksi haussa koska viime reissun tunnot kolisee vielä vartalossa väsymyksenä, kolotuksena ja tasapainottomana olona. Mutta, itseppä olen tätä halunnut ja tämä jos mikä on loistavaa harjoittelua mun maailmanympärimatkaan, joka jonain päivänä vielä toteutuu. Ja eilen illalla kun tutkiskelin meidän Ranska-opasta niin kyllä taas kutkutti niin kuin pitääkin.

Toinen asia joka syö motivaatiota mielestäni on se fakta että minä lähden täältä Palmalta kokonaan pois enkä tiedä tulenko enään takaisin. Tänään kirjoittelin tekstareita täällä oleville kavereille ja huomasin ilokseni että olen kuin olenkin saanut aikaiseksi ihan mukavan sosiaalisen elämän täällä ja kaikki olivat ilossaan kutsusta mun läksiäisiin.

Tästä pääsenkin mun mieli marmatukseen eli siihen kuinka kamalalta lähteminen tuntuu. Luulisi että jo tässä kahdessa vuodessa olisi tottunut niihin tunteisiin joita tulee kun joutuu hyvästelemään ihmisiä, joitakin jopa loppuiäkseen. Mutta ei. Jotenkin en vaan kestä olla aina se joka lähtee, olisi ihanaa joskus olla se joka jää. Tiedän jo valmiiksi että tulen olemaan siipimaassa ens lauantaina. Kyyneleet silmissä lupaillaan että pidetään yhteyttä, nauretaan ja itketään. Se on kuulkaa tosi raskasta.

Onneksi siihen on vielä melkein viikko aikaa. Ja tämä viikko on hektisyydellä pilattu. Kiirettä pitää, kaikki täytyy ehtiä hoitamaan ennen lähtöä. Edes minä itse en tiedä mitä nämä 'kaikki' hoidettavat asiat ovat. Kirjoittelin tässä yhteenvetoa mun tutorille kaikista matskuista joita olen täällä keräillyt. Onneksi paperilla asiat näyttävät edes hitusen verran järkevämmältä kuin miltä ne näytävät pääni sisällä.

Kaiken tämän hermoilun ja hikoilun keskellä olemme Daven kanssa pyöräilleet Cala Majoriin, etsineet ja löytäneet ihanan turkoosin laguunin jossa ei ole muita ihmisiä, katselleet pienten satamien laivoja kun aurinko on jo laskenut ja ihmetelleet valtavia jahti-laivoja joihin ihmiset ilmeisesti ovat valmiita sijoittamaan riivatusti rahaa. Älkää siis huoliko, rakkaat, kyllä täällä päässä osataan rentoillakkin! Välillä vaan tekee mieli purkaa noita stressi-ajatuksia tänne.