Tänä päivänä, 25-vuotta sitten minä synnyin. Perheen kolmantena ja suvun tieskuinkamonentena lapsena. Minä en oikein tiedä mitään siitä päivästä. En kai ole koskaan tullut kysyneeksi oliko silloin aurinkoista tai tapahtuiko maailmalla jotain mullistavaa. Sen tiedän että sisko oli iloinen saadessaan siskon ja veli halusi lukon oveensa ettei vauva riko hänen perhoskokoelmiaan. Sen myös tiedän että äiti yritti soittaa kotiin ja kertoa uutisita mutta luuri oli jäänyt huonosti ja siksi piti ensin soittaa naapurille että kertovat laittaa luurin kunnolla. Ja tiedänpä senkin että isän selkä oli juuri silloin todella huonossa kunnossa, ei kuulemma voinut edes kävellä vaan kontaten vain pystyi liikkumaan. Sellainen oli minun Alku.
Monen monituisen mutkan, matkan ja takapakin jälkeen vihdoinkin tuntuu että myrsky alkaa olla ohi. En jaksaisi olla enää nuorempi minä. On se vaan jotenkin niin paljon helpompaa olla jos ei ole kokoajan järjestämässä itselleen tuskallisen hankalia elämäntilanteita joista poispääsyyn tarvitaan ammattiauttajaa tai sitten turhauttaa itsensä kuoliaaksi kaikenlaisella jossittelulla, kadehtimisella tai saamattomuudella. Nyt ehkä olen saanut narunpäästä kiinni. Toivotaan että se ote pitää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti