Täällä oli taas varsin patrioottinen sunnuntai. Britit tykkää juhlia sotien loppumisia varsin isänmaallisesti samalla raahaten mukanaan nostalgian värittämää kuvaa siitä miten miehet oli ennen rautaa ja kuinka sota teki heistä sankareita. Joka kaupungissa oli kulkueita, haudoille laskettiin seppeleitä ja kuningatar teki kunniaa. Veteraanien muiston kunniaksi on symbolisoitunut punainen unikonkukka, joka jokaiselta isänmaalliselta henkilöltä on löydyttävä takinrinnuksesta (kuningattarella niitä oli neljä eli hän on varmasti eniten isänmaallinen). Vähättelemättä veteraaneja, minusta tällainen sotien romantisointi antaa kovin ristiriitaisen kuvan siitä mitä ihmisten odotetaan ajattelevan sodasta. Oliko sodatkin ennen jotenkin arvokkaampia kuin nykyään?

Välittämättä kiukusta joka tuli siitä ettei telkkarista, radiosta, lehdistä tullut mitään muuta kuin sitä sodan ihannointia lähdimme Wivenhoeen kävelylle, mitäpä sielläkään muuta oli kuin sotakulkue! Kuvasarja kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: