Tänään tuntui hyvältä kun kävelin aamulla luennolle. Yön aikana maahan oli tullut routa ja aurinko pilkahteli pilvien raosta. Oli kirkasta vaikkei ollut pilvetöntä, sellainen utuinen ilma. Hengitys höyrysi, poskia kiristeli ja vedet tulivat silmiin. En olisi halunnut mennä luennolle koska tiesin että sen jälkeen tämä talvinen fiilis olisi haihtunut kosteudeksi puiden oksille ja lehdille. Halusin hengittää lisää sitä viileää ja puhdasta ilmaa. Kävelin vauhdikkaammin jotta hengästyisin ja voisin vetää ilmaa keuhkojen täydeltä. Aamun valoisuus on tavallaan hämmentävää pimeisiin aamuihin tottuneelle, tuntuu lähes alastomalta kävellä kirkkaassa säässä vaikka on juuri kammennut sängystä ylös. Suomalaiset talviaamut ovat rauhallisempia, pimeys tavallaan sulkee pois ympärillä olevat äänet. Olisi voinut luulla etten täällä ollessa kaipaisi suomalaisen talven pimeyttä, mutta ehkä vähän kuitenkin kaipaan sitä hetkeä kun kävelee aamulla bussipysäkille kääriytyneenä talvivaatteisiin kaulaliina tiukasti kasvojen ympärillä. Ilmassa tuoksuu pakkanen mutta se ei tunnu muualla kuin poskilla ja nenässä. Kävellessä talojen ohi joiden ikkunoissa on valot, voi nähdä kuinka ihmiset vielä heräilevät. Kyllä täälläkin on pimeää mutta se tulee vasta viiden aikaan illalla eikä se silloin enää tunnu samalta kuin aamuisin.