Tänään tuntui hyvältä kun kävelin aamulla luennolle. Yön aikana maahan oli tullut routa ja aurinko pilkahteli pilvien raosta. Oli kirkasta vaikkei ollut pilvetöntä, sellainen utuinen ilma. Hengitys höyrysi, poskia kiristeli ja vedet tulivat silmiin. En olisi halunnut mennä luennolle koska tiesin että sen jälkeen tämä talvinen fiilis olisi haihtunut kosteudeksi puiden oksille ja lehdille. Halusin hengittää lisää sitä viileää ja puhdasta ilmaa. Kävelin vauhdikkaammin jotta hengästyisin ja voisin vetää ilmaa keuhkojen täydeltä. Aamun valoisuus on tavallaan hämmentävää pimeisiin aamuihin tottuneelle, tuntuu lähes alastomalta kävellä kirkkaassa säässä vaikka on juuri kammennut sängystä ylös. Suomalaiset talviaamut ovat rauhallisempia, pimeys tavallaan sulkee pois ympärillä olevat äänet. Olisi voinut luulla etten täällä ollessa kaipaisi suomalaisen talven pimeyttä, mutta ehkä vähän kuitenkin kaipaan sitä hetkeä kun kävelee aamulla bussipysäkille kääriytyneenä talvivaatteisiin kaulaliina tiukasti kasvojen ympärillä. Ilmassa tuoksuu pakkanen mutta se ei tunnu muualla kuin poskilla ja nenässä. Kävellessä talojen ohi joiden ikkunoissa on valot, voi nähdä kuinka ihmiset vielä heräilevät. Kyllä täälläkin on pimeää mutta se tulee vasta viiden aikaan illalla eikä se silloin enää tunnu samalta kuin aamuisin.

Kaikenlaisia asioita tapahtuu jatkuvasti. Viikonlopusta tuli yllättävä.

Perjantaina käytiin katsomassa uusin Harry Potter. Minä en ole koskaa lukenut yhtäkään potteria ja leffoistakin olen vain nähnyt sen ensimmäisen. Ei se huono ollut mutta aika selvästi huomasin etten ole aivan kohderyhmää. Mutta mielikuvituksesta annan täydet pisteet. Sitten tapahtuikin erikoinen huomio, jota on syytä alustaa faktoilla. Täällä englannissa on nyt hyväksytty laki jonka mukaan pubit saa olla auki 24h. Mutta käytännössä pubit menevät nykyään kiinni klo 2 (2 tuntia aikaisemmin kuin suomessa) entisen klo 23 sijaan. Voinette arvata minkalainen oli tunnelma viime perjantaina kaupunkimme High Streetillä. Kävellessämme leffateatterilta taksille (matkaa n. 500m) näimme neljä poliisi partiota, lukemattomia humalaisia vähäpukeisia ihmisiä (brittejä ei näytä sääolosuhteet haittaavan), kaksi tappelua ja yhden rikotun kaupan ikkunan. Taksissa kyselimme kuskilta että onko tämä nyt tallaista jatkuvasti ja kuski sanoi että 'itseasiassa, tulin just poliisilaitokselta koska asiakas kävi kimppuun..'. Britit, nuo käytöstapojen kuninkaat ja kuningattaret.

Viikot vaan hurisee silmissä. Aika menee niin nopasti. Onneksi ei ole vielä joulukuu!! Esseita olen vääntänyt ja muutenkin juossut ympäriinsä. Kaksi tärkeää tapaamista meni hyvin. Ensimmäinen opettajan kanssa ja toinen tutorin kanssa. Kun tapaa motivoituneita ihmisiä, jotka alkavat vielä minunkin työtä kehumaan niin kyllä siitä saa potkua. Alavireisyyttä on toistaiseksi peitelty vain muiden ihmisten avulla koska itsella ei vaan ole ollut aikaa miettiä mistä tämä taas johtuu. Nyt tuntuu kuitenkin siltä ettei tuolta mielensyvyyksistä mitään selkeää taudinkuvaa saa vaan ainoastaan sekamelskaa joka häiritsee entisestään. Tavoitteenani olisi pyrkiä pois jossittelusta. Sitku-elämä on todella stressaavaa ja vie huomiota pois tämänhetken asioista. Toisaalta pitäisi elää vain tätä hetkeä mutta samalla suunnitella tulevaa varten, miten sellainen onnistuu hermoilematta?

Ette kyllä usko mutta täällä alkoi just satamaan LUNTA! Voi ihmettä!

Elämä tuntuu taas toisaiseksi siltä kun kävelisi suolla. Jalat polviin saakka upottaununeena tiiviiseen suoturpeeseen niin että jokainen askel on raskas ja turhauttava. Miten tästä syskystä on tuli näin raskas? Välillä on hyviä päiviä ja toisaalta onnellisia hetkiä mutta nyt tuntuu taas synkältä. Sepä se kun ei tiedä mikä vaivaa. Jos tietäis niin osais tehdä jotain.

Opiskeluviikonloppu onnistui hyvin. Sain paljon aikaiseksi mutten tarpeeksi. Ensimmäinen essee on siirtynyt muhimistilaan josta nostan sen ylös uudelleen arvioimista varten noin viikon päästä. Seuraavaa esseetä varten on lukemiset selvitetty eli ens viikko vierähtänee sosiaalipolitiikan parissa. Muutakin kiirettä on luvassa kun on tullut taas tullut sovittua kaikenlaista.

Elämässä asiat on hyvin. Dave ei saanut sitä hommaa mutta onneksi on sentään joku homma. Mulla on päällä stressi ja hermoilu mutta tiedän kyllä saavani kouluhommat ajoissa valmiiksi, stressaankin oikeastaan siitä että haluan saada asiat valmiiksi ennen kun alan tosissaan stressaamaan. Tästä hermoilusta on tullut varsinainen rasite; nukahtamisen vaikeus. Yöt menee hereillä kukkuessa mutta kuitenkin sellaisessa mielentilassa ettei siinä juuri töitä paiskita. Toisinsanoen makaan hereillä, käyn suihkussa, makaan hereillä, keitän teetä, makaan taas hereillä, menen vessaan, makaan hereillä kunnes olen niin hermoraunio että herätän Daven ja sanon etten osaa nukkua. Viiden aikaan aamulla yleensä sammun. Kahdeksaan mennessä olen jo ylhäällä, pirteänä. Päikkäriuuvahduksen ohi pääsee kun päättäväisesti hommailee jotain muuta. Tätä on kuitenkin jo jatkunut aika kauan ja tiedän sen johtuvan hermoista. Eilen hommasin rauhoittumislääkettä luontaistuotekaupasta, katsotaan toimiiko.

Olen lukenut silmäni sikkuralle. Vielä viimevuonna väitin että olen iltaihminen enkä osaa keskittyä päiväsaikaa mihinkään ajattelutyöhön ja illalla olen sitäpaitsi kaikkein luovimmillani. Mutta nyt kun olen pakottautunut työskentelemään päiväsaikaan olenkin saanut ihan hyvin aikaiseksi. Mutta. Siltikin tykkään kirjoittaa iltasella. Jotenkin ajatus vaan juoksee jouhevammin ja ideoita pulpahtelee mieleen. Nytkin olen keittänyt ison kupin kahvia ja aloittelen tässä muutaman tunnin kirjoitusurakkaa. Huomenna Dave lähtee Lontooseen katsomaan jotain keikkaa kavereidensa kanssa joten mulla on koko ilta omaa aikaa kirjoittaa ja saada kaikki rästit tehtyä. Varsinaista tutkimusromantiikkaa! Aion hommata herkkuja illaksi ja käydä hakemassa kirjastosta kaikki tarvittavat (ja aika usein otan myös täysin tarpeettomia kirjoja) opukset.

Tänään näin Daven kaupungilla ja mentiin kuuntelemaan luentoa ilmastonmuutoksesta. Vihreän liiton tyyppejä oli muutamia ja myöskin joitain tuttuja yliopistolta. Varsin hauska tuttavuus oli poika Venetsuelasta joka hyvin aktiivisesti osallistui keskusteluun ja innoitti meitä aloittamaan kansanliikkeen Tescon muovipussipolitiikkaa vastaan! Tuntuu varmaan aika laimealta nämä paikalliset hommat verrattuna venetsuelalaiseen vallankumoushenkiseen elämäntapaan..

Koska me ollaan niin köyhiä että kaikki rahat menee vuokraan tai lainanlyhennykseen (Davella) niin ollaan aivan varkain alettu kasvissyöjiksi! En koskaan oikein palautunut normaalisyöjäksi 90-luvun kasvissyömiskokeilun jälkeen joten mulle tämä ei nyt ollut mikään mullistava juttu. Ei siis tosiaankaan mikään tietoinen valinta mutta toistaiseksi tämä on sopinut oikein hyvin. Katsotaan sitten jouluna miten käy joulukinkun kanssa.

Jee, syysflunssa on täällä! Nenä vuotaa, kurkkua kuristaa ja keukoja särkee. Ihmeellinen flunssa kun ruokahalu ei ole vähentynyt vaan lisääntynyt ja erikoistunut kaikkeen makeaan ja epäterveelliseen.

Davella kävi tsäkä. Sai kutsun työhaastatteluun lakitoimistoon. Jos tämän paikan saisi niin työmatka lyhenisi kahden bussivaihdon sijasta kävelymatkaan, palkka paranisi huomattavasti ja, mikä tärkeintä, saisi oman alan hommaa niin että sillä voisi kehuskella jatko-opiskeluhakemuksissa. Toivotaan parasta!

Täällä oli taas varsin patrioottinen sunnuntai. Britit tykkää juhlia sotien loppumisia varsin isänmaallisesti samalla raahaten mukanaan nostalgian värittämää kuvaa siitä miten miehet oli ennen rautaa ja kuinka sota teki heistä sankareita. Joka kaupungissa oli kulkueita, haudoille laskettiin seppeleitä ja kuningatar teki kunniaa. Veteraanien muiston kunniaksi on symbolisoitunut punainen unikonkukka, joka jokaiselta isänmaalliselta henkilöltä on löydyttävä takinrinnuksesta (kuningattarella niitä oli neljä eli hän on varmasti eniten isänmaallinen). Vähättelemättä veteraaneja, minusta tällainen sotien romantisointi antaa kovin ristiriitaisen kuvan siitä mitä ihmisten odotetaan ajattelevan sodasta. Oliko sodatkin ennen jotenkin arvokkaampia kuin nykyään?

Välittämättä kiukusta joka tuli siitä ettei telkkarista, radiosta, lehdistä tullut mitään muuta kuin sitä sodan ihannointia lähdimme Wivenhoeen kävelylle, mitäpä sielläkään muuta oli kuin sotakulkue! Kuvasarja kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Moni ei tiedä miltä tuntuu lukea sosiologian filosofiaa samalla kun toinen katsoo jalkapallon Englanti- Argenttiina matsia, minä tiedän. Ajatus keskeytyy huutoon YES! YES! WHAT THE ...?? NO! NO! HE HIT THE F***ING POST, F***ING POST!

Tämä telkkarihomma on meillä vielä niin uusi juttu etten osannut varautua tälläiseen. Ens kerralla pakotan Daven pubiin tai menen itse kirjastoon. Toisaalta on tämä kyllä aika hauskaakin.

Tänään oli taas mahtava ilma. En olekkaan ennen istunut baarin terassilla siiderillä marraskuussa.

Tuntuu siltä että nuha on tulossa. Dave on niiskutellut koko viikon ja nyt sitten viikonlopun kunniaksi aloin minäkin aivastelemaan. Kävin kuitenkin lenkillä joka ei ollut hyvä idea, nyt särkee vielä enemmän. Tälle viikonlopulle ei ole mitään kummenpia suunnitelmia kuin opiskelu. Pitäisi saada ensimmäinen essee kunnolla alkuun (ja toivottavasti myös loppuun).

Olen joutunut päikkärikierteeseen. Yritän pitää yllä samaa päivärytmiä kuin Dave eli herään ennen kahdeksaa ja tulen kotiin vasta viiden aikaan. Sitten se aina tapahtuu; mieletön väsy. Sellainen olo ettei jaksa sormeaan nostaa vaan on pakko ottaa päikkärit. Yöllä sitten makaan hereillä ja mietin miten tämän kierteen saa katkaistua.'

Huomenna meille tulee uusi perheenjäsen. Daven isovanhenpien lahjoittamana meidän nurkkaan saapuu asumaan telkkari. En ole ihan vielä päättänyt ollakko puolesta vai vastaan tätä hanketta mutta nyt ei minun mielipidettä kyselty. Onneksi täällä näytetään kaikenlaista sontaa jatkuvalla syötöllä joten vaaraa addiktioon ei todellakaan ole.

Tämä viikko tuntuu jotenkin erilaiselta kuin edelliset. Jotenkin on mukavampaa ja helpompaa olla. Olen saanut aloitettua esseitten vääntämisen. Luin, kuulin tai näin jostain että joillakin ihmisillä on sisäänrakennettuna sellainen malli että tärkeät hommat tehdään aina vasta viimehetkellä. Vaikka kuinka vannoisi ja lupaisi että 'seuraavalla kerralla aloitan varmasti ajoissa' niin siltikin lukeminen/kirjoittaminen aina lipsuu sinne viimeiseen iltaan ja itkun tuherrukseen. Minulla taitaa olla juuri sellainen harmillinen rakennelma aivoissa. Tänä vuonna yliopisto aloitti 'nollatoleranssin' palautettavien esseitten suhteen, eli yhtäkään esseetä ei vastaanoteta deadlinen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitten sitä että minun on ruvettava tätä rakennelmaa purkamaan, varaa virheisiin ei ole.

Nyt on taas projekti edistynyt niin että lähetin ensimmäisen virallisen suunnitelman opettajalle tarkastettavaksi. Lähetin myös koodatut kyselylomakkeet ja haastattelut. Vastaus oli kannustava; You seem to be getting on very well indeed with this. Well done and see you at the next meeting.

Viikonloppu meni hyvin ja uusi viikko alkoi varsin reippaasti.

Lauantaina oli BonFireNight eli muistelu jonkun 1600-luvulla toimineen terroristin murhaamisen kunniaksi. Tarina kertoo että 1605 Guille Fawkes-niminen hemmo salakuljetti tynnyrikaupalla ruutia parlamenttitaloon (tuskin yksin kuitenkaan?!) aikeinaan räjäyttää ilmaan koko homma Kuningas James I :sta myöten. No joku kuitenkin vasikoi ja lähetti kirjeen (joka on vieläkin olemassa?!) jollekkin papille ja niinpä sitten vangitsivat, hirttivät ja paloittelivat Guille-paran. Ja niin, vielä tänäkin päivänä tätä juhlitaan valtavin ilotulituksin. Tästä aukottomasta tarinasta huolimatta mekin päätettiin osallistua ilonpitoon ja mentiin linnan pihalle katsomaan tulituksia ja kyllä ne vaan oli hienot!

Sunnuntaina kävin joogaamassa ja illalla käytiin leffassa.

Tänään sitten tapahtui niin yllättävästi että sain uusia kavereita! Eipä näin joka päivä käykkään ja se jos mikä piristää. Tämän viikon ennuste on hyvä.

Tänään pidettiin shoppailupäivää opintotuen ja Daven ensimmäisen palkan ansiosta. Käytiin paikallisilla maatilamarkkinoilla, sieltä olisi voinut ostaa itselle vaikka hevosen tai lampaan mutta meille tarttui mukaan iso kassillinen vihanneksia ja hedelmiä, savujuustoa ja omenamehua. Yllättävää oli huomata että ihmiset ostivat kassikaupalla tummaa luomuleipää. No, eihän se tietenkään mitään ruisvarrasta ollut mutta ensimmäistä kertaa täällä pääsin maistamaan leipää joka ei ole valkoista, lisäaineellista ja kamalaa höttöä. Se oli ihan oikeaa juureen tehtyä leipää. Miksi kaupat eivät sitten ole tajunneet ottaa myytäväkseen jotain muuta kuin sitä ainaisen ikuista paahtista? Pitäis varmaan mennä itse paikanpäälle myymään tuoretta ruisleipää, kävisköhän kauppa?

Toinen shoppailupaikka oli kiinalainen ruokakauppa ja tämä ei tosiaan ollut mikään pieni kulmapuoti vaan kaksikerroksinen marketti. Sieltä löytyi halvalla tofua ja sellaista punaista kukkaa jota mun kämppäkaveri neuvoi että jos sekoittaa kuumaan veteen niin ei iske flunssat eikä taudit.

Lopuksi käytiin juhlistamassa viikonloppua ranskalaisessa ravintolassa lasillisella punkkua ja sattumalta tavattiin espanajalais-perulainen pariskunta. Istuttiin siellä alkuiltaa aikamme kunnes käveltiin takaisin kotiin.

Tästä voi vetää vaikka minkalaisia johtopäätöksiä jos haluaa mutta minusta on ihan kivaa että samassa kylässä voi saman päivän aikana 'kiertää maailman ja kokea sen kulttuurit' mutta eikai enkkulaa turhaan sulatusuuniksi kutsutakkaan.

Uusi Elämä saa odottaa seuraavaa motivaatio kohtausta .Onpa ollut harvinaisen tylsä viikko! Joka päivä on satanut enkä ole viitsinyt kovinkaan paljon ulkoilla. Sain sentään kaikki kyselylomakkeet syötettyä SPSS:n, kamala homma! Koska harrastukseni on asettaa itselleni mahdottomat vaatimukset ja sitten lamaantua paineiden edessä, olen aloittanut todella systemaattisen ajankäytönhallinnan. Tämä ei ole mikään ihan omakeksintöni vaan tutorini neuvoma tapa saada tutkimus etenemään jouhevasti. Tosin minä olen soveltanut sitä nyt kaikkiin elämänaloihin. Katsotaan kauanko tämä kestää mutta toistaiseksi on ollut tosi tehokasta. Tehokkuus tosiaan on jo lipsumassa naurettavuuden puolelle; ostin espanjan -jatkokurssi cd:n jota kuuntelen lenkillä/salilla. Katsotaan sitten jouluna kuinka puhki olen itseni kuluttanut.