Siis mita!!???

Kirka on kuollut?

suunnittelun aloittamisen suunnittelua

Tänään on ollut vähän parempi päivä. Aamulla ahdisti vielä vähän, mutta nyt taas on ihan ok tunnelma. Jatkoin SPSS harjoittelua kotosalla ja nyt alkaa hiljalleen hahmottua mitä sillä oikein tehdään. Amazonista tilaamani kirjat tulivat iltapäivällä ja pääsin jo vähän katselemaan niitä. Voi kun olisi aikaa lukea kaikkea haluamaansa! Tämä on tavallaan hyvinkin erityinen tilanne koska kaikki tilaamani kirjat ovat graduani varten. Olen tavallaan ollut vasta hyväksymisvaiheessa, jossa olen yrittänyt miettiä tutkimusongelmia ja kysymyksia mutta nyt on aika aloittaa itse tyo eli kova lukeminen ja ymmärtäminen. Maailmassa on hämmentävän paljon painettua tekstiä, joka tavalla tai toisella koskettaa aihettani. Tuon valtavan tietomäärän rajaaminen tuntuu vaikealta mutta johonkin kai se raja on vedettävä.

Kävin tapaamassa yhtä opettajaa koskien osallistuvaa observointia (participant observation) ja haastattelua, jotka meidän pitää tehda kurssia varten. Kerroin hänelle aiheestani, eli sosiaalisen identiteetin muodostumisesta, ja mitä haluaisin havainnoida sitä varten. Jollain ihmeellisellä tavalla hän sai siitä vedettyä linkin omaan tutkimukseensa, eli etnisten ryhmien integroitumiseen! Menin toisin sanoen aivan pihalle hänen ohjeistaan, enkä osannut hämmennykseltäni sanoa oikein mitään. Onko tosiaan niin, että jos tekee vuosikausien tutkimusta jostain tietystä aiheesta, niin rakentaa päähänsä sellaiset silmälasit jossa kaikki näyttäytyy vaan tässä tietyssä valossa? En mitenkään ymmärrä, miten hän sai minut hetkeksi epäilemään omaa ymmärrystäni tutkimustani kohtaan!? Ehkä pitäisi olla vähän parempi luottamus omaan osaamiseensa.

Illalla tapahtui kuitenkin ihania asioita. Meillä oli täällä joukko muusikoita jammailemassa. Oli tosi kivaa kuunnella kun ihmiset soittavat soittimilla ja laulavat kauniisti. Ja oli ihanaa laulaa mukana, vaikken nyt niin kauniisti osaakkaan. Lopuksi syotiin kasvisruokaa ja juteltiin kaikenlaista. Viikonlopullekin tuli yllättäviä suunnitelmia. Oikeastaan kyseessä on sellainen tapahtuma, johon olen aina halunnut osallistua: Rocky Horror Picture Show!! Juuri sellainen kun telkkarissa näytetään eli kun ihmiset pukeutuu ja sanoo vuorosanoja! Mahtavaa!! En melkein malta odottaa..

(Eikö nyt kukaan enää halua kommentoida…?)

Ilman skandinaaveja -postaus

Tanaan on ollut jotenkin kummallisen alakuloinen paiva. Aamu alkoi niin etta kavelin yliopistolle pitkaa reittia ja sitten melkein myohastyin luennolta. Sitten notkuin kahvilassa Frankan ja Matt:in kanssa. Yllattaen opettaja-ystavaltani tuli viesti tulla tapaamaan hanta, jotta voisimme yhdessa kayda lapi tutkimussuunnitelmaani. No, menin sinne sitten ja tama ystavaiseni oli tehnyt oikein huolelliset muistiinpanot ja merkinnat mita asioita pitaisi kohentaa suunnitelmassani ja mitka asiat tartteis vahan lisaa hiontaa. Kaikenkaikkiaan taman tapaamisen tarkoitus oli hyva, ystavallinen ja erittain tarpeellinen. Mutta jostain syysta minua alkoi ihan kamalasti havettamaan se nolo suunnitelma. En ollut ollenkaan valmistautunut minkaanlaiseen kritiikkiin, vaikka ei tassa nyt edes ollut tarkoitus kritisoida mitaan, ainoastaan korjata ilmaisua ja rakennetta. Kaikki paattyi siihen etta kyyneleet silmissa anelin ystavaltani lupaa poistua huoneesta. Aivan kuin silloin 8-vuotiaana, opettajan edessa seistessa. Tama kokemus oli siina maarin ahdistava ja masentava etta se todella otti ohjat tilanteesta. Ystavallani sentaan pysyi pokka niin etta han tarjosi olkapaansa kayttooni seka rauhoittavat sanat 'jatetaan tama nyt tahan ja mietitaan sita huomenna. Mentaisko vaikka kavelylle kun on niin kiva ilma?'. Niiskutin etta 'joo, mennaan vaan..'.

Kuitenkin tama kokemus jai kaihertamaan mielta siinamaarin etta olen sitten koko paivan miettinyt kaikenlaista typeraa ja masentavaa. Typeryys ja masentuneisuus eivat liene kaikkein hedelmallisin lahtokohta alkaa ajattelemaan mitaan kovin tahdellista mutta jostain syysta mieleeni kimposi kaksi tosi jannittavaa ajatelmaa. Nyt olenkin sitten silmat kiiltaen ja posket punoittaen kirjoitellut ja piirrellyt jotta saisin kaivettua ajatuksistani sen tarkeimman, ytimen. Nyt tuntuu etta aletaan olla lahella.

Heipä hei, hyvää iltaa, luppakorva seikkailee taas…

Nonni. Johan siitä on aikaa kun olen viimeksi istahtanut tähän koneen ääreen. Mutta kun on ollut kaikenlaista kiirettä ja hommelia. Jos haluat lukea tätä niin että siitä saa mitään tolkkua aloita postauksesta nimeltä ’Bright and Breezy I’.

Kävin eilen leffassa pitkästä aikaa Felixin kanssa. Katsoimme Babel -nimisen pläjäyksen ja se oli aivan uskomattoman hyvä. Vaikka siinä olikin Brat Pitt (enemmän ärsyttävää on se hän näytteli roolinsa tosi hyvin) ja se toinen hollywood tähtönen, niin oli elokuvassa hyvinkin world cinema –ainekset. Ihanaa oli olla hyvässä leffateatterissa ja katsoa hyvää leffaa joka oli niin täydellinen ettei se loppunut kesken eikä tuntunut liian pitkältä (vaikka olikin 145min).

Reissailun ja humputtelun lisäksi olen aloittanut uuden vuoden järjestelemällä elämääni uuteen uskoon. Kaikenlaiset tapaukset ovat vaikuttaneet tähän eikä mitään päätöksiä ole tehty vielä mistään. Tämä juuri alkanut opintojakso tulee olemaan vaativa ja työläs. Onneksi olen osannut nyt jo hyvissä ajoin pyytää apua. Joten tanskalainen ystäväni on tulossa tänne kohta asentamaan SPSS ohjelman koneelleni ja opastamaan läpi kotitehtäviä joita perjantaina saimme. Minulla on läksyjä!! Ihan oikeita läkejä, ei mitään lukemista vaan tehtäviä. En ole vielä päättänyt onko se hyvä vai huono asia.

Saksa 19. -24 .01. 2007

Niin, sitten tuona samaisena perjantaina lähdin Saksan reissulle. Torstai oli kai myrskyisin päivä vuosikausiin joten sain pienen hermoromahduksen sillä tarkoitus oli ylittää kanaali laivalla. Soitin matkaseuralaiselleni ja kysyin ’suututko, jos en tule’. Vastaus oli hänelle hyvin tyypilliseen tapaan ’en tietenkään, jos sua pelottaa niin mennään junalla’. Kuitenkin, seuraava aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena eikä laivalle meno tuntunut niin pelottavalta. Oikeastaan olen tosi tyytyväinen sillä Dover:in valkoiset kalliot näyttivät niin upeilta etten edes ehtinyt alkaa jännittämään. Ranskaan saavuttuamme matkaa oli jäljellä noin 10 tuntia eli huristelua Belgian, Hollannin ja Saksan läpi aivan sinne itäiseen osaan maata. Ei se oikeastaan ollut niin rasittavaa. Meillä oli hyvää musiikkia mukana ja välillä pidettiin taukoja. Halle:n saavuimme noin klo 22 paikallista aikaa. Uni maistuikin hyvin.

Seuraavana päivänä hegailimme Halle:ssa ja Dresdenissä. Molemmat kauniita keskiaikaisia kaupunkeja viehättävällä DDR tyylillä maustettuna. Totta, joka paikassa loistivat valtavat Plattenbautenit joko tyhjinä ja hylättyinä tai täysin remontoituina ja loistavina. Skodia oli liikenteessä vielä huomattavan paljon. Sosialisti symbolit rinnakkain coca-colan ja McDonald’sin kanssa kertoivat omaa tarinaansa. Tämä kaikki oli minulle niin uuutta ja mielenkiintoista. Olinhan sentään jo 9 vuotias kun Berliinin muuri murrettiin ja Itä-Saksa kukistui. Sain kuulla uskomattomia tarinoita seuralaiseni lapsuudesta jolloin ihmiset salakuljettivat banaaneita lännestä ja kuuntelivat salaa isän kanssa Rolling Stonesia. Kaikki tämä on tapahtunut aivan siihen samaan aikaan kun minä olen vängännyt itselleni barbieta ja muita leluja. Vanhoista valokuvista näkyi kuinka köyhyys ja puute olivat arkipäivää mutta kuinka aate oli tärkeä osa elämää. On se vaan mieletöntä!

Sunnuntaiksi matkustimme Berliiniin joka oli aivan mieletön elämys! Käytiin tietenkin katsomassa muuria, brandenburging porttia ja muita nähtävyyksiä. Syötiin currywurstia ja berliininmunkkeja. Pikkukaupoissa myytiin kaikenlaista uskomatonta tavaraa ja ihmiset olivat hyvinkin värikkäitä. Avoimuus ja ystävällisyys ovat sellaisia sanoja joita saksalaisiin ei yleensä mielletä, mutta oma kokemukseni oli varsin toisenlainen. Vieraanvaraisuus sai minut tuntemaan itseni tervetulleeksi minne ikinä menimme. Kultuuria oli paljon tarjolla ja todella toivon että palaan vielä uudelleen Berliiniin. Viimeisenä Saksan loma –päivänä matkustimme Leipzigiin joka oli myöskin kaunis vanha kaupunki. Reissu oli kaikenkaikkiaan hyvin onnistunut. Harvoinpa sitä pääsee tutustumaan Saksalaiseen elämäntapaan näin lähietäisyydeltä. Mahtava reissu, menkää Saksaan!

Bright and Breezy II

Maanantaina klo 15.30 (deadline klo 16) olin printtailemassa esseitä palautusta varten. En ikinä jätä niitä näin kamalaan viimetinkaan, mutta epäilisin että Brigtonilla olisi osuutta tähän asiaan. Koska muistitikku teki tepposet, lähetin esseet sähköpostilla itselleni. Mutta Dave oli hetkeä ennen lukenut ko. esseet ja hänen koneestaan puuttuu Word-ohjelma, joten yliopiston koneet eivät sitten avanneetkaan esseitäni. Kauhun sekaisin tuntein soitin Davelle ja selittää sopersin että avaa ne mun koneella ja vaihda ne word tiedostoiksi. Dave alias ei-mitään-käsitystä-tietokoneista sitten alkoi sekoilemaan kotona ja sai ensin lähetetyksi ihan vääriä juttuja ja jotain muuta aivan käsittämättömän sekavaa sotkua. Olin niin turhautunut että itkeä pirautin siellä tietokoneluokassa kunnes joku ystävällinen tyyppi tuli kysymään mikä hätänä. Tyyppi (en tullut kysyneeksi nimeä) soitti Davelle ja väänsi rautalangasta miten hänen tulee toimia ja näin vihdoin sain oikeat esseet, oikeassa muodossaan tulemaan. 15.50 juoksin toimistolle ja sain kuin sainkin palautettua esseet ihan ajallaan. Olin niin helpottunut tästä että hengailin vaan kampuksella ja selitin jokaiselle tuntemalleni ihmiselle kuinka tosi viimetingassa sain kaikki esseet valmiiksi.

Tämän kommelluksen jälkeen nukuin maanantain ja tiistain hyvin autuaasti. En muistaakseni tehnyt yhtään mitään. Mutta, keskiviikkon lähdin taas Brightoniin. Tosin tälläkertaa hieman virallisemmissa tunnelmissa. Osallistuin paikallisen yliopiston avointen ovien –päivään ja kävin katsastelemassa mitäs vaihtoehtoja siellä voisi olla tarjolla näin jatko-opiskeluja ajatelle. Mielenkiintoista kerrassaan! Oli oikein mukavaa jutella sellaisen tyypin kanssa joka voisi kenties avustaa minua ja jonka mielestä tutkimustyöni on tosi kiinnostava ja että olenpas tosi rohkea kun olen ottanut lukemiekseni Laing:ia joka ei liene kovin muodikasta sosiologipiireissä. Koska tutkimukseni luonne sitä vaatii, olen myös tutustunut jonkinverran sosiaalipsykologiaan. Kotiin tultaessa leijuin hetken haaveissani. Tästä tapaamisesta poiki kuitenkin jotain tosi hyvää, sellaista että se pistää vähän hymyilemään. Nyt tulevaisuuden suunnitelmat ovat ainakin saaneet uuden kohteen, sellaisen jota kohti yritän päästä. Keväämmällä tiedän enemmän. Alkää kysykö nyt.

Bright and Breezy I

Kotiutuminen alkoi varsin hermostuttavasti. Esseitten deadline kummitteli mielessä sekoittaen keskittymiskyvyn mihinkaan muuhun. Harmittavaa tällaisessa hermostumistilassa on se että keskittyminen Itse Asiaan, joka tässä tilanteessa tarkoittaa lukemista ja kirjoittamista, hankaloituun ja sitten sitä vaan vajoaa johonkin kummaan passiiviseen tilaan jossa itkeskelee mielessään kuinka valtavasti olisi hommia mutta kun mitään ei saa aikaiseksi. Ei siinä tilanteessa kuintenkaan mikään muu auttanut kun tarttua toimeen ja saada ne pirulaiset valmiiksi.

Nyt kun tuo aika on jo eletty niin voin jälkiviisaana taivastella kuinka vammauttavan typerä idea oli lähteä Brightoniin keskiviikko-torstaiksi (jos 3 esseetä pitää olla kauniisti pinossa maanantaiksi). Brighton, tuo Euroopan gay capital, turrutti nopeasti stressaantuneet aivoni sellaiseen tilaan jossa niin sanottu depersonalisaatio alkoi tuntua varsin tervehdyttävältä vaihtoehdolta. Saapumisajankohtamme (voiko tämä olla yksi sana?) mahdollisti sanoinkuvaamattoman (nyt alkaa olla yhdyssanat hakusissa…) hetken rannalla. Meri esittäytyi meille suurena ja voimakkaana. Meren kohina tai oikeastaa pauhu oli niin voimakas elämys että seisoin rannalla haltioutuneena varmaan lähes tunnin. Korkeat aallot, jotka räiskähtävät täydellä voimalla aallonmurtajiin; tämä oli se hetki joka sai minut kateelliseksi niille ihmisille jotka osaavat sanoin kuvata miltä tuntuu kun meri kuohuu edessä sellaisella voimalla.






Tästä selvittyäni, jatkoimme matkaa kaupungin kestustaan kohti kuuluisia ostoskujia (Lanes). Miten mukavaa olikaan että kaikki kaupat olivat pieniä puoteja ja putiikkeja, ei niinkään suuria ketjuja. Brighton on niin eläväinen kaupunkin että pelkästään kahvilassa istuskelu oli riittävää viidykettä. Kaupungin tunnelma oli helposti aistittavissa missä vain kuljimme. Kävimme tietenkin katsastamassa paikallisen nähtävyyden eli Pavilionin. Taas yksi surrealistinen elämys. Miten erikoista onkaan että tässä hyvin englantilaisessa kaupungissa, jossa juuri hetkeä aiemmin siemailimme Earl Gray:tä aamiaisscone:n kanssa, kohoaa yllättäen tämä rakennus joka on arkkitehtuuriltaan sekoitus Lähi-itää, Intiaa ja Kiinaa. Hulvatonta, mutta kuvaa jotenkin mahtavasti kaupungin asennetta. Outrageous!






Illaksi varasimme pöydän ravintolasta nimeltä Food for Friends. Se sopikin hyvin koska ystävien kesken tässä oltiin. Meita oli 4 porukka joten tilasimme arabialaishenkisen tapashommelin jossa oli kaikenlaista viininlehtikääryleistä täytettyihin paprikoihin. Illanvietto oli niin mukava että illan edetessä tarjoilijan täytyi tulla huomauttamaan sulkemisajasta. Vatsat pullollaan, huulet punaviinistä värjäytyneinä hyvästelimme kaksi joukostamme koska heitä odotti työpäivä seuraavana aamuna. Meitä (minä ja Matt) ei odottanutkaan mikään muu kuin esseitten viimeistely, joten päätimme jatkaa iltaa. Jossain vaiheessa mieleemme tuli ajatus laittaa silmämeikkiä Matt:ille jotta hän näyttäisi vielä enemmän Nicky Wireltä (Matt näyttää hämmentävän paljon Wireltä). Kajaalin ansiosta tai takia tutustuimme pariskuntaan nimeltä Emma ja Tom. Jotka veivät meidät mukanaan paikalliseen baariin nimeltä VaVoom. Ilta jatkui siiderin ja punaviinin virratessa. Ja ensimmäistä kertaa eläessäni päätin laulaa karaokea julkisesti, onneksi Emma sentään tuli mukaani. Enhän minä muuten mutta kun listalta löytyi Carpentersia… Hostellille mentäessä mietimme Matt:in kanssa mahtoiko Emma olla mies vai nainen. Valokuvia katsellessa seuraavan aamuna vastaus oli varsin ilmeinen. Mies nimeltä Emma, mahtavaa!!

Suunnitelmat torstaille kariutuivat hirvittävään jysäriin. Kotiin oli päästävä ja nukkumaan. Ihan oikeasti on hyvin harvinaista että minä tällä tavalla nyt lähden viihtelle mutta ilta oli kaikinpuolin mieleenpainuva ja onnistunut, ja tosi hauska! Ihan vähän vaan harmitti kun esseet oli vielä niin ärsyttävän vaiheessa että en ehtinyt viettää kunnollista rokulipäivää.

Vaihdoin blogin ilmetta, koska vuoden vaihtuessa on hyva aika muutoksille. Nimeksi valitsin 'sekalaista' koska niin luki kaseteissani 90-luvun alussa silloin kun niille oli yritetty aanittaa radiosta lempibiiseja. Rakastin Driven 'who's gonna drive you home' -laulua ihan ylikaiken mutta puolessa valissa laulua Anssi karjaisee jotain, joka on jaanyt mieleeni niin etta aina kun kuulen ko. laulun (kai te nyt tiedatte etten ma nyt sita enaa kuuntele) yllatyn hieman jos Anssin karjaisu ei tulekkaan.

Nyt olen menossa lenkille ja sitten kirjastoon.

Oon kotona taas

Hei vaan ja selvennystä kehiin. Edellinen viestini taisi joistain tahoista vaikuttaa harmittavalta Suomi-angstilta. Se ei kuitenkaan ollut tarkoitus, ei yhtään! Suomessa oli ihanaa vierailla ja minun ihmiset eivät muutenkaan kuulu tuohon mainitsemaani 'mehtäläiset' luokkaan, vaan ovat kaikki ystävällisyydellään ja älykkyydellään täyttäneet vaatimukset joilla voi tuntea kuuluvansa ns. Tärkeisiin Ihmisiin. Pyydän anteeksi sydämeni pohjasta, jos jollekkin on jäänyt sellainen mieli että ystävyyteni olisi hiipumassa. Näin ei ole, Suomi on edelleen rakas kotimaani ja siellä asuvat ystäväni ovat olemassaoloni tärkein määrittelijä. Kiitän myös kauniisti kaikista hetkistä ystävieni kanssa jotka sain taas viettää.

Perhe varmasti tietää asemansa elämäni peruskalliona. Yhdessä vietetyt hetket, retket ja hengailut ovat minulle niin tärkeitä että olisi aivan mahdottoman surullista jos joku ei sitä muka tietäisi. Kiitos kuuluu heillekkin.

Mutta nyt palaan taas tähän hetkeen ja lähetän terveiset täältä sateisesta Englannista. Lento meni ihan hyvin samoin bussimatka kotiin. Nyt ajattelin sitten aloittaa laihdutuskuurin kun jouluna tuli keräiltyä ylimääräistä niin että farkuista jää sellaiset kamalat painaumat vatsaan, näyttää rumalta. Mutta ei se olekkaan niin helppoa että tuosta vaan keittelisi kaalisoppaa ja sillä eläisi. Meillä on tänne asuntoon piilotettu pussikaupalla karkkia ja suklaata sekä jääkaappi rehottaa riisipiirakoista ja emmental-juustosta. Ja ne herkuthan menee pilalle jos ei niitä syö ja Davelle syöttäminen on yhtä helmiä sioille -tuhlausta. No ei kai. Osaa tuo brittikin nauttia, muttei varmalla niin paljon kun minä. Käytiin kuitenkin täydennysreissulla supermarketissa joten jotain tuoretta syotävääkin löytyy.

Onneksi tämä palaaminen arkeen tapahtunee viivellä koska, samoin kuin Suomessa, myös täällä viikonloput eivät ole arkea, joten kaikesta rutiinin omaisesta toiminnasta voi huoletta luistaa. Tosin, olen valitettavasti huomannut etteivät esseeni ymmärrä valmistua ilman minun panosta, joten niitä sitten naputellaan yötä myöten. Edessäni on kiireinen viikko, kuukausi ja vuodenaika joten nyt jos koskaan on tärkeää saada muistiin nämä hetket. Tämä blogi siis pysyköön elossa! Toivottavasti tätä joku lukeekin..

Hyvää Uutta Vuotta 2007!!

Rakettien räiskeessä otettiin vastaan uusin vuosi. Ei ole ennen tullut läheteltyä raketteja vihreältä nurmelta.

Tälle vuodelle odotukseni ovat korkeat, ei kai ole mitään järkeä haaveilla jostain tasapaksusta elämästä? Suomeen muutto on alkanut täällä hengailun myötä epäilyttämään. Ainakin toistaiseksi se tuntuu hyvin kaukaiselta. Englanti tuntuu enemmän kodilta nyt, siellä on arki ja elämä. Jos voisin jotenkin ottaa äidin, isän ja siskon mukaan niin ei tartteisi tänne jäätävään tihkuun tulla möksöttämään. Vihdoinkin tuntuu että voisin hyvin liittyä kuoroon, joka laulaa suomalaisten juroudesta ja läpipääsemättömyydestä.

Toisaalta ainakin eteläisen-Suomen kulttuurielämä on varsin hauskaa ja eläväistä. On mukavaa kun taidetta, musiikkia ja elokuvaa on niin paljon erilaista. Suomenkieli on kaunis kieli joten kirjallisuudesta nauttiminen on rikastuttavaa. Suomessa on ihania juttuja joita haluan vaalia ja kantaa mukanani.

Mutta ne teinit siellä bussissa, joiden n**kerit v***uun! -asenne sai valtaisat puistatuksen tunteet läpäisemään kehoni, ja se humaltunut keski-ikäinen ukko siellä Atelje-baarissa, joka meille haistatteli, sai mieleni herpaantumaan tästä romanttisesta kansalaisidentiteetistäni. Ei tuo tuollainen kerro minulle mitään, eikä se merkitse mutta merkitsee kuitenkin. Tuntuu pahalta ja samalla hävettää, että eikö ne mehtäläiset koskaan valaistu?