Rakettien räiskeessä otettiin vastaan uusin vuosi. Ei ole ennen tullut läheteltyä raketteja vihreältä nurmelta.
Tälle vuodelle odotukseni ovat korkeat, ei kai ole mitään järkeä haaveilla jostain tasapaksusta elämästä? Suomeen muutto on alkanut täällä hengailun myötä epäilyttämään. Ainakin toistaiseksi se tuntuu hyvin kaukaiselta. Englanti tuntuu enemmän kodilta nyt, siellä on arki ja elämä. Jos voisin jotenkin ottaa äidin, isän ja siskon mukaan niin ei tartteisi tänne jäätävään tihkuun tulla möksöttämään. Vihdoinkin tuntuu että voisin hyvin liittyä kuoroon, joka laulaa suomalaisten juroudesta ja läpipääsemättömyydestä.
Toisaalta ainakin eteläisen-Suomen kulttuurielämä on varsin hauskaa ja eläväistä. On mukavaa kun taidetta, musiikkia ja elokuvaa on niin paljon erilaista. Suomenkieli on kaunis kieli joten kirjallisuudesta nauttiminen on rikastuttavaa. Suomessa on ihania juttuja joita haluan vaalia ja kantaa mukanani.
Mutta ne teinit siellä bussissa, joiden n**kerit v***uun! -asenne sai valtaisat puistatuksen tunteet läpäisemään kehoni, ja se humaltunut keski-ikäinen ukko siellä Atelje-baarissa, joka meille haistatteli, sai mieleni herpaantumaan tästä romanttisesta kansalaisidentiteetistäni. Ei tuo tuollainen kerro minulle mitään, eikä se merkitse mutta merkitsee kuitenkin. Tuntuu pahalta ja samalla hävettää, että eikö ne mehtäläiset koskaan valaistu?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti