Voi jeesus, etten paremmin sanois näin pääsiäispyhinä! Enää viikko aikaa saada lopputyö valmiiksi. Tuntuu aika uskomattomalta. Toisaalta olen sieluani myöten täynnä koko hommaa, eikä työhän tarttuminen käy laulaen. Mutta toisaalta, olen niin ylpeä itsestäni että sain tämän ison homman hoidettua ajoissa ja ekasta versiosta sain jopa kiitosta. Punakynää (tai siis nykymaailmassa punaiseksi värjättyä fonttia tietokoneella) oli heiluteltu ihan kohtuullisesti mutta ei mitään kovin vakavia korjauksia ollut vaatimuksena.
Pääsiäisviikonloppu koki yllättävän käänteen kun Dave soitti kotiinsa ilmoittaakseen että me emme aio osallistua pääsiäisrientoihin heidän kanssaan. Tämä aiheutti herneen nenään tunkeutumista toisessa päässä ja kokohomma oli äityä riidaksi. Tilanne mutkistui kun mukaan vedettiin vanhoja kaunoja ja muuta ja hetken tilanne näytti jo varsin vakavalta. Kyyneliä vuodatettiin puolin jos toisin ja minäkin sain osani tilanteesta. Onneksi olen kohtalaisen vahvaa tekoa kun kyseessä on aiheettomat syytökset joten osasin olla provosoitumatta ja pysyttelin taka-alalla. Itseasiassa menin suihkuun kun en jaksanut sitä typeryyttä kuunnella. Luurin paiskimisen (tai niinkuin nykyaikana kännykän punaisen napin säpsäkkä painallus) sijaan puhelu päättyi rauhallisesti.
Mutta. Kohta puoliin puhelin pirrasi uudelleen. Nyt oli käynyt niin että Daven 16-vuotias sisko ryhtyi pitämään veljensä puolia kotioloissa ja riita oli taas puhjennut. Tälläkertaa soittaja oli siis tämä sisko ja raukka siellä itki hysterian partaalla. Minä, kaikkien teiniangstityttöjen marttyyrisankaritar, päätin että tyttö tulee meille ja sillä sipuli.
Tästä hommasta seurasi toisenlainen vääntö. Nyt piti saada vanhemmat vakuuttuneeksi että 16-vuotias tyttö voi tulla veljensä luokse yökylään matkustaen itsenäisesti junalla 45min matkan. Daven äiti erityisesti oli sitä mieltä että ei voi mitekään pärjätä ja että tulee koti-ikävä. Ensimmäinen vääntö tuli pitkäperjantaina kun vanhemmat halusivat tuoda tyttärensä autolla tänne meille ja hakea seuraavana aamuna pois (Vaikka oltiinkin sovittu että lauantaina tulee). No, ei siinä mitään, mutta kun koko homman pointti oli se että saataisiin tuo tyttö rukka matkustamaan junalla ensimmäistä kertaa elämässään itsenäisesti ja että lähes sairaanloisesta ujoudesta kärsivä tyyppi saisi vähän itseluottamusta.
Dave jutteli siskonsa kanssa ja siitä selvisi että äiti oli kertonut tytölle nähneensä unen että jotain kamalaa tapahtuu jos hän nyt matkustaa yksin junalla. Ja että ei tyttö sitä junamatkaa niinkään pelkää vaan lähinnä äidin pettymystä ja huolta kuopuksestaan. Dave suostutteli siskonsa tulemaan junalla meille seuraavana aamuna ja Dave sitten tulee takaisin sunnuntaina hänen kanssaan.
Seuraavana aamuna soi taas puhelin. Olivat juna-asemalla mutta ei äiti eikä tytär osanneet ostaa lippua! Ja että olisi ehkä parasta jos he nyt vaan toisivat tytön autolla meille. Kuuntelin epäuskoisena kun Dave selitti äidilleen kuinka ostetaan junalippu. Ja niin, saatiin me se tyttö tänne. Tosin oli paniikissa jäänyt väärällä asemalla pois mutta onneksi saatiin tyttö puhumalla hyppäämään seuraavaan junaan joka toisi perille saakka.
Noista ja monista muista syistä en ole kovin montaa kertaa Daven siskoa tavannut eikä hän ole koskaan sanonut minulle sanaakaan. Enpä ole ennen yhtä pelokasta tyttöä tavannutkaan. Kovin kyllä kävi sääliksi että raukka on noin maahan lytätty. Mutta onneksi tästä tuli kuitenkin ihan positiivinen visiitti ja tyttökin vapautui hieman.
Ohjelmaksi keksittiin pyöräilyretki. Lainattiin yksi pyörä lisää naapurista ja mentiin porukalla katselemaan paikallisia nähtävyyksiä. Illalla syötiin hyvin ja juteltiin paljon.Seuraavana aamuna Daven vanhemmat soittivat että ovat juuri nyt lähdössä kotoa hakemaan tyttöä takaisin. Just joo, no eipä tarvinnut Daven sinne asti sitten raahautua.
Sunnuntain ja maanantain minä pyhitin lopputyölle, vähän myös pyöräilylle ja ihan vähän kutomiselle.
