Huomenna alkaa Uusi Elämä. Huomisesta lähtien me ei enää shoppailla supermarketissa vaan hankitaan hedelmät javihannekset pienistä farmikaupoista ja leivät leipomosta. Minä aloitan superkuntoilun ja superopiskelun. Niin varmaan.

Kelloja siirrettiin niin että pimeys on täällä tuntia aikaisemmin. Päivällä kuitenkin paistoi aurinko ja pääsin kävelylle syksyiseen metsään. Lainasin Daven iPod:ia ja hengailin metsässä parantamassa sieluani varmaan kolmisen tuntia. Metsäilyn jälkeen tunsin maanläheidyyden lisäksi materialistisia fiiliksiä, haluan oman iPod:in! http://www.apple.com/ipod/

No jo on taas! Just kun pääsin syysmasennusfiiliksiin niin aurinko alkoi paistamaan ja mittari näytää 19 astetta! Piti oikein ottaa takki pois kun tuli kuuma. Jospa tästä auringosta saisi ammennettua itselle hyvän fiiliksen viikonlopuksi.

Keskiviikko

Elämä menee eteenpäin hitaasti. Tätä viikkoa on eletty jo kuukausi kaupalla, tai ainakin siltä se tuntuu. Ei tämä Englannin syksy juuri suomen syksystä poikkea. Poikittaisen räntäsateen täällä korvaa sumusade ja pimeys alkaa laskeutumaan siinä viiden aikaan iltapäivällä. Onneksi huomiseksi on luvattu lämmintä ja aurinkoista. Muuten ei jaksais.

Kuvat on otettu meidän ikkunasta joelle jossa vesi laskee ja nousee kuuden tunnin välein. Silloin kun se on laskenut, tuo liete haisee aivan järkyttävälle!!

Taas näitä aamuja

Minä pelkään pitää esitelmiä koulussa. Minä pelkään puhua jos ympärillä on ihmisiä jotka kuuntelee mutta joita en tunne. Yläasteaikojen lintsausputki lähti käytniin siitä että pelkäsin pitää esitelmiä. Englantiin tullessa päätin rohkaistua mutta vieraalla kielellä esiintyminen se vasta kammottavaa olikin! Järjestelmällisesti jättäydyin taas pois niiltä tunneilta joissa vaadittiin aktiivisuutta tai niitä kamalia 'tutustumisleikkejä'. Ulkomaalaisena täällä olen usein huomannut kuinka ihmiset puhuvat minulle kuin lapselle. Hitaasti, selkeästi artikuloiden ja mielellään vielä rautalankaa vääntäen. Minä otan sen henkilökohtaisena nöyryytyksenä.

Uskokaa vaan kuinka monta miljoonaa kertaa olen kuullut että esiintyminen tulee helpommaksi kun sitä tekee paljon ja kuinka nuo nöyryyttävät ihmiset eivät tee sitä kiusallaan vaan yrittävät olla avuksi. MUTTA KUN MINÄ EN HELVETTI SENTÄÄN OLE MITÄÄN TÄLLAISTA APUA PYYTÄNYT ENKÄ MITENKÄÄN YMMÄRRÄ MIKSI MINUN KOSKAAN PITÄISI OPPIA TYKKÄÄMÄÄN ESIINTYMISESTÄ!?!?!?!?

Tänään olin menossa tunnille jota varten kaikkien oli valmistettava perhetutkimus analyysi omasta perheestään. Sellainenhan tietenkin tarkoittaa sitä että jokainen kertoo ääneen oman tarinansa. Kävelin luokkaan sisään ja siellä se kamala kiusaaja istui. Lihava Lontoolais-tyttö jonka elämäntehtävä on päteä ja olla vittumainen. Tässä tunnissa tulisi yhdistymään kaksi painajaista; ryhmäkeskustelua jossa ilkeä tyttö dominoi kaikkien juttuja samalla saaden minut lamaantumaan pelosta. Huomasin ettei opettaja ollut tullut vielä luokkaa joten pääsin vielä livahtamaan ulos. Kyyneleet tuli silmiin siitä pettymyksestä itseäni kohtaan. Yhtäkkiä käännyin ympäri, ajatus ei seurannut perässä, kävelin vaan kohti tätä luokkaa. Taitaa olla niin ettei joku osa aivoistani kestä enää tätä pelkuruutta. Tunti meni, painajainen on ohi.
-No miltä nyt tuntuu?
-No ei niin miltään.

Terveisiä Lontoosta

Olipas huippupäivä! Lontoo on kiva ja eilen oli tosi hyvä ilma. Aloitettiin Westminsteristä ja käveltiin Thames:in eteläpuolta pitkin Tate Modernille. Matkalla oli iso kirjatori jossa myytiin pokkareita. Tate modernissa jossa oli esillä 'laatikko' näyttely. Käytiin myös Taten peruskokoelma läpi. Se on jännittävä sillä vaikka olenkin sen nähnyt jo muutamia kertoja, sieltä aina löytää jotain uutta, puhumattakaan siitä että osa töistä vaihtelee jatkuvasti. Tate Modernista jatkettiin laivalla Thames:ia pitkin Tate Britain:iin. Siellä käytiin myös peruskokoelmien lisäksi katsomassa The Turner Prize 2005. Illemmalla käveltiin SoHossa ja syötiin Wagamamassa ja lopuksi käytiin katsomassa leffaa filmifestareilla. Mun tekisi mieli mennä tänään taas Lontooseen mutta sen sijaan me mennään Wivenhoe:n.

Kova esitys päällä ja todistelu itselle ja maailmalle että kaikki on hyvin ja täältä noustaan. Häiriintynyttä mieltä ei niin vain huijata! Nyt tuli se kaikista tutuin stressin oire. Unettomuus. Tai siis nukahtamisen vaikeus. Onneksi elän opiskelijaelämää jolloin saa jäädä sänkyyn nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi kun toinen lähtee töihin. Mutta toisaalta perjantait eivät tunnu miltään toisin kuin ne tuntuvat töissäkävijöille. Tänäkin sunnuntaina on odotettavissa rästien tekemistä.

Väsymyksestä huolimatta olen tänään taas purkanut noita haastatteluja. Aika hajottavaa hommaa mutta ilmeisesti tähänkin voi saada rutiinin. Pää alkoikin sitten ilmoittaa hajoamisestaan ja päätin lähteä salille jumppaamaan. Jospa nyt pääsisin ajoissa nukkumaan niin että huomenna jaksaa olla Lontoossa. Edellisessä postauksessa kirjoittelin Frida Kahlosta mutta ei siellä Tate Modernissa sellaista näyttelyä enää olekkaan. Katsotaan millainen kulttuuripäivä me saadaan aikaiseksi.

Edessäni on urakka. Kävin tänään katselemassa arkistossa vanhoja lopputöitä. Näyttää aika pelottavalta. Miten voikaan olla että aina ja kaikessa saavutan sen inhottavan tunteen että kaikki muut tekee paljon parempia, hienompia ja järkevämpiä juttuja. En ole ollenkaan kilpailuhenkinen tyyppi mutta sitäkin enemmän olen vertailuhenkinen. En niin välitä olla parempi kuin muut mutta haluan tietää miten muut tekevät jotta itse voin tehdä toisin ja myöskin saada kehuja jotka ylistävät sitä kuinka omaperäisen, hienon ja mahtavan tutkimuksen olen saanut aikaan ja kuinka tämän tutkimuksen perusteella saan automaattisesti jatkokoulutuspaikan ja rahoituksen... niinpä niin. Tämän viikon homma on siis ollut kirjoittaa kaikki haastattelut paperille. Homma on työläämpi kuin tajusinkaan koska kaikki haastattelut on Espanjaksi. Yhden 20minuutin haastattelun purkamiseen meni yli 3 tuntia aikaa. Enää onneksi 4 haastattelua jäljellä ja sitten 'pääsen' koodamaan kyselylomakkeita (joita on 12o). Toivoin että olisin saanut kaiken tehtyä tämän viikonlopun aikana mutta nyt näyttää vähän siltä etten todellakaan saa edes kaikkia haastatteluja purettua. Tai siis saisinhan varmaan aikaiseksi mutta kun kulttuurin nälkä on kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin että lauantaina on kauan odotettu Lontoon reissu edessä, ensimmäinen tänä syksynä! Tate Modernissa on Frida Kahlo:n näyttely ja National Portrait Gallery:issa on myöskin jotain kiinnostavaa juttua nyt. Mutta todellinen syy mennä Lontooseen juuri nyt on kauan odottamani, syksyn valopilkku, filmifestarit. Ihanaa. Siellä on kaikkea. Vaikka nurisenkin Englannista vähänväliä niin on se kyllä kiva kun Lontoo on vain tunnin junamatkan päässä.

Tänään kävin juttelemassa jatko-opiskelujutuista (eli mastersista/maisterista) ja milloin pitää alkaa hakemaan yliopistoihin. Pelottava vastaus kuului 'as soon as possible, really' eli aika pian. No hitsit, enhän mä nyt ole mitään sellaisia juttuja ole edes ajatellut. En edes tiedä haluanko/aionko tehdä mastersin ja jos aion niin täällä englannissako vai suomessa vai jossain muualla. Ja se mitä en todellakaan halua nyt kokea on stressi ja hermoilu tulevaisuudesta. Toistaiseksi 'tulevaisuus' ja siihen liittyvät asiat ovat tabuja, niistä ei puhuta. Nimittäin jos alan miettimään niin aivan varmasti alan myöskin stressaamaan.

Melkein aloinkin hermoilemaan mutta Radio Helsinki (jota voin kuunnella netistä) soitti Leevi and the Leavingsin 'vakosamettihousuinen mies'. Tuli heti mieleen kun yläasteella täysillä hoilailtiin että 'rock, rauha ja rakkaus me sitä täysillä hoilailtiin..'

Elämä Lellii

En tiedä olenko tällaista elämän helppoutta nyt ansainnut mutta en valita, en ollenkaan! Luulin jo olevani syöksykierteessä masennukseen, unettomuuteen, saamattomuuteen ja kaikkiin näiden tuomiin sivuvaikutuksiin. Näiden kolmen yhdistelmä voi tehdä elämästä todella hankalaa ja siksi niiden poistaminen (tai vähentäminen) on huipputärkeää. Prosessi on vielä käynnissä, ja luultavasti jatkuu pitkälle vuosien päähän, mutta nyt jo oli tuntuu niin paljon kevyemmältä ja helpommalta. Projekti-stressiin auttoi tämänpäiväinen tutorin kanssa palaveeraus. Oikein hymyilin kävellessä kotiin vaikka sataa tihkutti, niin mukavalta tuntui kun sain kannustusta. Suurimmat huolet on nyt järjestetty niin että pikkuhuolista ei jaksa niin hikeentyä. On aika hyvä välillä säikähtää. Paras uutinen tälle päivälle oli kuitenkin se että Dave on sai töitä, jee!

liikuntapilleri alkaa vaikuttaa

Liikuntapilleriä ei auta aliarvioiminen! Nyt jo alle viikossa huomaan nukkuvani paremmin, stressaavani vähemmän, näkeväni selvemmin tämänhetkisen tilanteen. Otin yhteyttä opiskelijoiden tukihommeliin (siunattu sähköposti; kenellekkään ei tarvitse soittaa saatika puhua!) ja sain vastaukseksi hyvinkin kannustavan viestin. Vien tukihenkilölle muutamia esseita jotka hän lukee läpi ja sitten keskustellaan vajeista ja puutteista. Todella helpottavaa! On nimittäin varsin turhauttavaa saada keskivertopisteita monen tunnin työstä ja opiskelusta.

Huomenna on tapaaminen tutorin kanssa aiheesta tutkielman kysymykset ja kirjallisuus luettelo. Vaikka olen valmistautunut ihan huolellisesti siltikin jännittää. Mitä jos mä olen paisuttanut aihettani liian suureksi. Niin moni asia tuntuu niin kiinnostavalta etten hentoisi jättää ulkopuolelle mutta pakko kai se on kun tässä nyt on kuitenkin kyse 'vain' kandityöstä.

Ihmeellisten päänsärkyjen ajamana kävin tarkistuttamassa näköni. On kuulemma niin hyvä näkö ettei laseja välttämättä tarvita. Sinänsä huono uutinen koska jos päänsärky ei johdu silmistä niin mistä sitten?!

olipas ilahduttava päivä

Tänään oli hyvä päivä. Heräsin ajoissa ja menin yliopistolle tuntia liian aikaisin, itse sitä tosin tietämättä. Menin luokkaan ja ihmettelin että mistä lähtien suurin osa sosiologian opiskelijoista on ollut miehiä. Luento alkoi eikä minulla ollut mitään käsitystä mistä siellä puhuttiin ja vasta kun nimilista kiersi niin huomasin olevani jollakin taloustieteen luennolla. Yritin siitä sitten lähteä vähin äänin (siinä kuitenkaan onnistumatta). Tunnin päästä olin siis oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsin osallistumaan aivan tosi mielenkiintoiselle kurssille; gender, society and public policy. Tästä taitaa tulla mun tän vuoden lemppari.

Luennon jälkeen näin Ianin, Joaon ja Marian joiden kanssa kävin kahvilla. Mulla on sittenkin kavereita täällä! Dave oli Lontoossa koko päivän joissain työhaastatteluissa. Nyt peukut pystyyn että tärppää!

Sunnuntai

Taas kävi niin että kaikki viikonloppuhommat jäi sunnuntaille. Mut ei se mitään! Eilinen oli niin mukava päivä että nyt voi taas rauhassa stressata. Eilinen oli juuri sellainen syksyisen upea päivä. Ilma oli kirkas ja auringossa oli lämmintä. Reippailtiin koko päivä ulkona ja illalla katsottiin leffaa ja syötiin intialaista ruokaa. Syksyllä on ihanaa syödä hyvinmaustettua, tulista ruokaa.

Jumppailut tuntuu lihaksissa sellaisena mukavana kipuna; tietää jumpanneensa. Sain ilmeisesti pumpattua energiaa lihaksistoon ja mieleen niin paljon että maailma tuntuu taas mukavalta paikalta eikä oma elämäkään täällä nyt niin paljon ahdista.

Katselin mun viimevuoden tuloksia. Olen ihan tyytyväinen mutta parannettavaa tietysti löytyy ja tänä vuonna toivon että tulee vielä paremmat arvosanat. Täällä on sellainen systeemi että puolet kurssin arvosanasta tulee esseistä ja toinen puoli tentistä. Tenttiosuudet on mulla mennyt paljon huonommin kuin esseet ja vähän harmittaakin kun juuri sen takia mun arvosanat tippuivat vähän. Tänä vuonna aion ottaa yhteyttä sellaiseen opiskelijoiden tukiryhmäjuttuun ja kysyä että mitä mun oikein odotetaan siellä kokeissa vastaavan kun en ole näköjään osannut. Tänä vuonna aion opetella pyytämään apua.

aurinko ja risukasa

Mietin eilen vaihtoehtoja masennuksen hoitoon. Nyt ei olisi aikaa eikä rahaa mennä 'juttusille'. Monta vuotta elämässäni olen ollut masentunut joten hiljalleen sitä alkaa itse huomata ne merkit koska ollaan menossa syvemmälle ja avun tarve on todellinen. Tiedän siis toki että avun tarpeessa olemisessa ei paljon rahan ja ajan puute paina. Nyt kuitenkin ajattelin että vielä on jotain tehtävissä itsenäisesti ja päätin määrätä itselleni liikuntapillerin. Toisinsanoen sain hankittua punttiskortin ja ilmottauduin taas jooga-kurssille.

Tänään oli ensimmäinen projekti-seminaari. Ens viikolle mennessä pitäisi saada kysymykset lopputyön aiheesta kasaan ja samalla väsättyä ainakin jonkilainen kirjallisuusluettelo. Olin kirjastossa penkomassa 4 tuntia ja aika hyvältä näyttää. Täällä järjestetään muutamaa homotutkimus -kurssia joten kirjoja löytyy kyllä kirjastosta. Onhan täällä meidän sosiologian laitoksella ihan tunnettu homotutkijaguru Ken Plummer, jonka kaikki julkaisut tietysti löytyvät.

Eli tänä syksynä hoidetaan mieltä ja kehoa punttiksella ja joogalla sekä keskitytään homotutkimukseen, sosiologian filosofiaan ja viestintäoppiin.

Sataa ja muuta

Täällä sataa. Sataa ja on sumuista. Kun tulee kotiin niin t-paita on märkä hiostuksesta, sukat on märkänä koska kengät vuotaa. Ei sen jälkeen enää viitsi mennä ulos, kun kaikki tulee märäksi kuitenkin.

Kampuksella oli ankeaa niinkuin kaikkialla on ankeaa nyt kun sataa. En ole saanut hommattua oikeita kirjoja koska en vaan ole saanut aikaiseksi mennä kirjakauppaan. Viikolopulle on kerääntynyt jo paljon hommia jotka on pakko hoitaa muuten ei kehtaa mennä seminaareihin. Pakko on ahdistavaa. Taas oli tänään mielessä se miten ihmeessä mä jaksan tästä vuodesta selvitä kun en oikein selviäisi edes yhdestä päivästä.

masentavaa

Paluu arkeen

Palasin maanantai aamuna takaisin tänne. Viikonloppu sujui ihanasti perheen kanssa Hollannissa. Oli niin mukavaa viettää taas aikaa kaikkein rakkaimpien ihmisten kanssa. Sunnuntaina sitten sanoin taas hyvästit kaikille. On kamalaa palata sellaiseen paikkaan jota ei voi kutsua kodikseen. Olin surullinen koko maanantain. Tänään sitten menin ensimmäiselle luennolle. Kampuksella jo tuntui ahdistusta siitä että koko yliopisto on taas täynnä 18-vuotiaita lapsia joiden ajatukset pyörivät vain heidän itsensä ympärillä. Luennolle tuli taas samoja tuttuja naamoja, jotka 2 vuoden samojen luentojen, kurssien, seminaarien ja kokeiden jälkeen eivät voi edes tervehtiä. En voi mitenkään uskoa että olisin niin kertakaikkisen näkymätön tyyppi että KUKAAN ei muista edes naamaa. Ja voi kai sitä tervehtiä samalla luennolla olevia vaikkei tuntisikaan. Olisi kivaa jos olisi joku kaveri tai edes tuttu jonka kanssa voisi jutella opiskelujutuista, esseistä ja muusta.

Luento itsessään oli mielenkiintoinen ja onneksi olikin koska muuten täällä olemiseen ei löytyisi mitään motivaatiota. Tänään on ahdistanut, vituttanut, suututtanut ja suruttanut se että mulla ei ole täällä ketään muuta tärkeää ihmistä täällä kuin Dave. Kaikki ne ihmiset joiden seurassa viihdyin ovat valmistuneet, eivätkä siksi ole enää täällä. On helpottavaa ajatella että tätä täytyy kestää enää yksi vuosi mutta se ei saa olla päällimmäinen ajatus koska jostain on löydettävä jaksamista opiskeluun. Viime vuosi oli rankka ja motivaationa toimi Espanjaan lähtö. Nyt ei ole sellaista porkkanaa koska tulevaisuudesta ei ole mitään havaintoa. Kaikki asiat ahdistaa ja kysymykset omasta jaksamisesta kummittelevat mielessä. Peruuttaa ei voi, tästä täytyy vaan yrittää selvitä. Voi kun olisi jo joulu ja pääsisin käymään Suomessa. Voi kun olisi voimia jaksaa täysillä siihen asti..

Reissuun

Tänään taas pakkaan laukkuni ja suuntaan Stansteadin kautta Hollantiin. Edessä on mukava viikonloppu perheen kanssa ja odotan sitä kovasti.

Kesä jäsentyy mielessä

Espanjan reissun päivitykset alkavat olla kuvineen valmiina vuokkomatkustaa.blogspot.com sivulla.

Elo täällä Englannissa on taas yhtä juoksemista. Moneen paikkaan pitää ilmottautua ja erilaisia papereita pitää hakea sieltä ja täältä. Edellisvuosiin verrattuna olen ottanut tämän aika lungisti. Nyt kun tietää jo missä kaikki toimistot yms. sijaitsee niin ei tarvitse niin hulluna ryntäillä. Meidän yliopistolla on hyvä käytettyjen kirjojen kauppa josta saa kurssikirjoja aika edullisesti. Nyt jo kokemuksesta tiedän että sinne olisi hyvä mennä niin aikaisin kuin mahdollista.

Tänä vuonna harteillani on vain kolme kurssia; kaikki sosiologiaa, jee!! Sitten on tietysti tämä tutkimushomma joka luultavasti vie hulluna aikaa muutenkin. Tapasin sattumalta viimevuoden tutorini ja kertoessani hänelle tutkimuksestani, hän vallan intoontui ja ilmoitti haluavansa olla minun toinen, epävirallinen ohjaaja. Uutinen on sinänsä loistava koska olin salaa jo haaveillut että olisin niin rohkea että uskaltaisin häntä pyytää.

Haluaisin ottaa jonkun kielen vielä tälle vuodelle ja nyt kun espanja on hanskassa (hahahahahaha, ei nyt ihan niin) niin voisin ottaa sellaisen portugalin alkeiskurssin. Espanjan opiskelu jatkuu jokatapauksessa niin että juttelen espanjaa mun sen kielisille kavereille ja myöskin jatkan iltakursseja. Jos se portugalin opiskelu tuntuu hullulta niin ehkä voisin ottaa ranskan alkeet..saas nähä.

Syksy on opiskelijan parasta aikaa.

Opiskelupäiväkirja

Kesä on nyt virallisesti haudattu muisteloihin ja syksyn aherrus voi alkaa. Tänään muutin uuteen kampus-asuntooni. Ei kehumista mutta ne ihmiset jotka ensimmäisen vuoden kampus-loukkoni näkivät niin kyllä tämä on parannusta siihen. Vaaleat seinät ja ruskea kokolattiamatto, niistä on englantilaiset opiskelija-asunnot tehty. Asuntoni sijaitsee n.10min kävelymatkan päässä yliopistolta joka on aivan ehdoton plussa. Ei liian lähellä että alkaisi ahdistamaan koko homma, eikä liian kaukana etten sateisen aamun tullessa kääntäisi vain kylkeä ja jatkaisi nukkumista.

On oikeastaa aika kivaa olla täällä. Huomenna on sellainen ihanan kiireinen päivä kun pitää mennä tarkistamaan lukujärjestys, hakemaan kirjalistat yms. kouluhommaa. Koulunalkamis rituaaleihin kuuluu myös että ostan uusia kyniä, paperia, kansion ja vihkoja. Täältä kämpiltä lähtee sellainen polku joka seuraa tuota joen reunaa, matkalla on metsää, peltoa, suota ja lopuksi pieni kylä. Käveltiin sitä pitkin Daven kanssa tänään kun aurinko oli laskemassa. Vaikka tänne ei tulekkaan sellaista ruskaa kuin suomessa, niin kyllä syksyn tuntu tuli. Syksy on kiva, kunhan vain ei satais.