Matkalla mieleen

Äidiltä tuli tänään kirje johon oli liitetty hesarista leikattu artikkeli Espanjan pyhiinvaellus reitistä. Artikkelissa uskontopsykologi sanoo että matkustelun tarkoitus ei ole ainoastaan nähdä ja kokea ulkoisia juttuja mutta myös selvitellä itselleen oman mielen asioita. Pyhiinvaellus Itseen. Artikkeli oli kirjoitettu valitettavan uskonnollissävyisesti mutta kyllä tuossa ajatuksessa on jotain jota minäkin allekirjoitan. Minä kärsin usein matkakuumeesta ja uuden kokemisen ja elämysten keräämisen nälkä on kova. Joskus siihen kuumeeseen auttaa se että selailee matkaopasta ja haaveilee, toisinaan on todella piristävää piipahtaa jossain muualla mutta tällainen 'maiseman vaihto matkailu' niin kuin tätä mun espanjan oleskelua kutsun, on tavalla tai toisella ollut myös matkustelua mieleen ja siihen kuka ja mitä minä olen.

Itseen tutustuminen on toisinaan aika jännää. Kehitystä on tapahtunut niin mielettömästi viimeisen 5 vuoden aikana että välillä itsekkin mietin että kuka se tyyppi oli silloin. Lähtö Englantiin oli ensimmäinen suuri askel, sitä on seurannut satoja pikkuaskelia. Espanjaan lähtö ei sitten ollut niin suuri harppaus mutta kyllä tämä aika keskisuureksi askeleeksi lasketaan. Täällä olen taas saanut huomata mikalaisia muureja olen ympärilleni rakentanut ja mitkä muurit on murrettu. Kaksi suurinta muuria alkaa olla voitettu, ujous ja avunpyytämättömyys. Ujous on joskus niin kamala tauti että se ihan tosissaan häiritsee normaalista elämästä selviytymistä. Ujoilulla saa helposti aivan järjettömät mittasuhteet joihinkin pikkuruisiin asioihin. Eikä ujoilu koskaan auta, ei koskaan hyödytä eikä koskaan palkitse. Härkää sarvista -tilanteet kasvattaa pois ujoudesta ja siitä saa voimaa. Minun härkää sarvista -tilanteet täällä on viimeistään osoittaneet että taistelu ujousmuuria vastaan on voitettavissa. Avunpyytämättömyysmuuri sentään on vähän tiukempaa tekoa. Mistä lie kouluajoilta peritty viisaus, että apua ei saa kysyä muuten on heikko ja tyhmä; itse pitää kaikesta selvitä. Vihdoinkin se marttyyri-minä alkaa väistymään ja apua olen osannut pyytää. Ja mikä yllätys, kukaan ei ole tyrmännyt kehään vaan avittaneet ja tukeneet!

Tänään oli sellainen päivä kun muureja murrettiin oikein hartiavoimin ja Itse oli jatkuvan nöyryytyksen uhan alla. Selvisin kuitenkin ja osasin jopa nauraa Itselle. Tänään siis otettiin askelia.