Teoriaosuus

Syy blogihiljaisuuteen

Eli paljon luettavaa. Tiistainen esitelma meni hyvin. Siis tuskin se kenekaan muun mieleen jai, mutta itselle siita tuli hyva mieli. Neutraali kokemus. En esim. oksentanut tai paskantanut minnekkaan enka myoskaan pyortynyt tai muutenvaan jaatynyt paikolleni.

Nyt on siis edessa muutaman viikon mittainen puristus teoriaosuuden kanssa ja sitten alankin olla valmis hommiin, eli haastatteluihin. En halua alkaa hermostumaan tai ahdistumaan tasta viela. Katsotaan hieman myohemmin sitten.

Our House, Its a Very Very Very Fine House, Our House

Laitan tahan hieman kuvia meidan kodista. Muutto on edessa muutaman viikon paasta, enka usko etta kukaan ehtii taalla enaa kylailemaan. Tama asunto on minulle tarkea silla onhan se ensimmainen kunnollinen Englannin kotini. Ja hyva koti tama on ollutkin. Oikein viihtyisaa ja mukavaa. Kotimme on siis vain yksi huone + keittio + kylppari, joten kaikkin kuvat ovat vaan siita yhdesta huoneesta. Ja seinalla nakyva taulu on se Daven mulle maalaama. Mainitsemisen arvoista on myos tuo sohva, jonka paallystimme itse eraana yona. Siis todellakin, siihen meni yksi yo kun mitattiin, ommeltiin ja lopulta niittailtiin kangasta kiinni sohvan runkoon.

Tulin Englantiin vuonna 2003 mukanani ainoastaan rinkka, nyt tavaraa on kertynyt kokonaisen yksion verran ja kohta pitaa alkaa tosissaan miettimaan mista kaikesta voisin yrittaa paasta eroon.

Taalla on vaihteeksi taas sateinen paiva. Harmittavaa, koska tanaan on luvassa ystavamme grillibileet. Olen luvannut leipoa valkosipulileipaa, ja taikina se tuolla on nousemassa. Toivottavasti saa selkenee edes vahan, on kai se nyt aika ankeaa viettaa grillibileita sisalla!

Aamuinen kotiinpaluu

Tulin tana aamuna kotiin klo 5.30. Aika mahtavaa. Meilla oli pokeri-ilta (ja aamu). Sellainen leikkirahoilla pelattava pokeri. Siina on jotain erinomaista, kun kavelee kotiin auringon sarastaessa ja lintujen laulaessa. Nyt tietenkin tuntuu aika typeralta, mutta ehka tamakin paiva kaynnistyy jossain vaiheessa.

Tanaan on yhden ystavani synttarit ja keli mita mahtavin. Tarkoituksenani oli leipoa kunnollinen kakku, mutta saa nyt nahda miten sen kanssa kay. Ehka teenkin jonkunlaisen helpon juustokakun. En osaa viela oikein sanoa.Synttareiden ja perjantain vuoksi, ilta jatkunee tanaankin myohaan. Siksi nyt on yritettava olla skarppina ainakin muutaman tunnin ajan, silla tiistaina oleva esitelma odottaa kirjoittamista ja opettelua.

Meidan laitos jarjestaa sellaisen pienen seminaarin, jossa kaikki maisteriopiskelijat esittelevat gradujensa aiheita. Ihan kivaa nahda minkalaisten aiheitten parissa muut tyypit vaantavat. Vahan jannittaa, mutta yritan pitaa sen taka-alalla, onhan tassa viela paivia aikaa miettia mita sanoisi. Ennen eilista olin jo paattanyt 'sairastua' juuri sopivasti seminaari paivana, mutta eilisten keskustelujen aikana sain jostain sellaisen itseluottamus satsin, etta ihan noin vaan paatin etta nyt tai ei koskaan! Pakko kai mun on alkaa naista esitemista selviamaan, ilman n.s. paskahalvausta. Viimeksi luin esitelmani suoraan paperista, mika on tosi ankeaa katseltavaa. Nytkaan en usko etta uskallan menna ilman papereita, mutta jos vaan opettelen kaiken ulkoa, se ei ehka nayta niin kuivalta ja tonkolta. Yritan ihan tosissani nyt oppia olemaan pelkaamatta tiettyja tilanteita. Jos vaikka saisin leivottua tasta ihan neutraalin kokemuksen, niin ehka sitten oltaisiin oikeilla jaljilla. On se jannaa.

Kesanolla

Tassahan vierahti taas muutama paiva.. ihan uskomatonta!! Miten voi olla jo tiistai? Pitaisiko tassa alkaa hermoilemaan?! No, en nyt viela kuitenkaan viitsi.

Sunnuntai-iltana puhelimeni soi vimmatusti, ja kun vihdoin sain vastattua oli langanpaassa itkuisen kuuloinen ystavani, kysyen voiko tulle luokseni yoksi. Sanoin etta tottakai voi, ja samalla lahetin Daven evakkoon. On jotenkin niin epaoikeudenmukaista kun joillekkin tyypeille tuntuu jatkuvasti tulevan takapakkeja ja huonoja uutisia. Istuimme tietenkin koko illan ja yon juttelemassa. Ja aamun koittaessa, menimme nukkumaan. Sama toistui eilen. Mentiin nukkumaan neljan aikaan ja aamulla aikaisin taas kampukselle. Tavallaan ihan mukavaa elella tallaisessa ihmeellisessa epatodellisessa tilassa. Tanaan kun viela sattui niin mahtava paiva etta ollaan vaan istuskeltu tuossa lammen rannalla, kaikenlaista roskaruokaa syoden. Tata on nyt kestaminen ainakin huomiseen, koitetaan sitten uudestaan sita paivarutiinia ja muuta tehokasta.

Vuokko

Hyvaa lauantaita vaan! Taalla paistaa taas aurinko ja olenkin tassa just lahdossa lenkille. Luin just wikipediasta etta vuokko on taruolento saamelaisen mytologian mukaan! Voi kunpa olisin taman tiennyt silloin ala-asteella! Olisko ollut vahan erilaista olla taruolento kuin joku ankea aitienpaivan kukka?!

p.s Anteeksi vaan naista skandinaavittomista kirjoituksista, mutta minun koneella EI edelleenkaan paase nettiin.

Perjantai

Viikko hujahti silmissa! Aamulla tuli puhelinsoitto etta joku on tulossa meille tarkastamaan sen homehtuneen seinan. Ja etta mun pitaa olla kotona avaamassa ovi. Koska puhelinsoitto tuli kahdeksan aikaan aamulla, en enaa kunnolla heratessani muistanut milla asialla tanne oltiin tulossa. Koska muutto on edessa, mahdollisuutena olisi ollut etta taalla olisi ollut naytto. Miten vaan, aloin paniikissa siivoamaan. Kahdeltatoista, kuten sovittu, tarkastaja tuli. Ei mun sita varten olisi tarvinnut sellaista supersiivousta suorittaa, mutta tulipahan tehtya. Tyypin lahdettya, menin lenkille ja totesin ilman olevan mita ihanin. Aurinko paistaa taydelta taivaalta ja lampotilat hipovat hellelukemia. Ihanaa! Juoksin onnessani tavallista pitemman lenkin.

Olen tasta lahdossa hakemaan esseita takaisin. Toivottavasti en saa kovin masentavia arvosanoja. Tamanhetkinen tunnelma on niin hyva, etten oikein jaksaisi nyt kamalasti masentua.

Hyvaa viikonlopun alkua itsekullekkin!

Ahkeruus kuulemma palkitaan.. joten?

Olen ollut niin ahkera tanaan. Menin kampukselle jo aikaisin, mutta pian huomasin kirjaston olevan ihan tapotaynna etten viitsinyt sinne jaada lukemaan. On nimittain lopputenttien aika. MUTTA EI MINULLA!!! HA HA HAA! Omat lopputenttini vaipuivat historian hamaraan jo vuosi sitten, eika todellakaan ole ikava.

Mutta siis, kirjastosta sain mukaani ison pinkan luettavaa jota pitaisi kayda lapi ajatuksella tassa tulevien paivien kuluessa. Mahtava edistysaskel graduani varten oli pilottihaastattelu, eli sellainen haastattelu jota ei nauhoitettu eika muutakaan, kunhan juteltiin ja mina testasin haastattelu kysymyksia. Todellista tilanteessa oli se etten ollut tavannut haastateltavaani aiemmin ja etta han edusti juuri sellaista ihmisryhmaa jota olen kiinnostunut tutkimaan (ja jollainen itsekin olen). Haastattelu oli varsin mukava kokemus, ainakin minulle, ja sain siita lisaa itsevarmuutta. Suurin haaste oli luoda sellainen tunnelma jossa haastaletava voi vapautua ja kertoa hyvinkin henkilokohtaisia juttuja minulle. Ja tunnen kylla onnistuneeni siina. Ja toisaalta olin huolissani siita keittionpoyta psykologista, joka sisallani asustaa ja joka alkaa aina vahigossa terapoimaan ihmisia. Sellainen on todella arsyttavaa ja yritankin jatkuvasti opetella etten olisi niin typera. Nyt kuitenkin tunsin onnistuvani vaikka valilla piti oikein muistuttaa itsea etten ala huolehtimaan.

Taalla vallinneen kummallisen matalapaineen ja muutenkin ankean ilmaston takia, tunsin hieman tavallista vasyneemmalta tullessani kotiin. Halusin aivan hirvittavasti juoda porkkanamehua, mutta olen epaillyt kirpparilta loytamani mehulingon tehoa porkkanoiden kanssa. Paatin kokeilla kuitenkin, ja sehan toimi! Mahtavaa.

Pienia muistilappuja

Nyt on paastava eroon naista yhteenhankautuvista reisista ja lollyvasta vatsasta. Kesa tulee ja haluan olla hentoinen enka tallainen paksu. Terveelliset elamantavat ovat hyvinkin tiedossa mutta niiden noudattaminen on joskus aivan todella hankalaa. En tieda miksi.

Katsotaan miten kay.

Meidan kotia vastapaata olevaan puistoon ollaan juuri parhaillaan rakentamassa sirkusta. Oikein kiinalaista sirkusta. Jos ei ole kovin kallista niin ehka mennaan. En olekkaan koskaan kaynyt oikeassa sirkuksessa. Kevat on taalla niin pitkalla etta se on ihan uskomatonta. Kahdessa viikossa puihin oli tullut kunnon lehdet ja kaikkialla on vihreaa. On tosiaan vuoden kaunein aika.

Loppuisi vaan satamasta, jotta voisi kunnolla nauttia tasta.

Tapaaminen tutorin kanssa sujui hyvin. Gradu alkaa tulla ulos kolostaan. Aika jannittavaa touhua! Enaa en viitsi alkaa lisaamaan kirjallisuutta. Tamanhetkisessakin on jo lukemista. Huomenna on pakko alkaa saamaan jotain paperille. Jos saisin joka paiva kirjoitettua jotain niin se olisi varmaan tosi hyodyllista.

No olipa taas euroviisut.. Kauankohan rahoittaja-maat viitsii moista kilpailua sponsoroida? Meilla oli kylla ihan kiva ilta. Viisuvieraille tarjoilin Jallupullia eli lihapullia Jaloviina kastikkeessa. Resepti on peraisin mainiosta ruokablogista.

Jallupullat

Lihapullataikinaan tarvitset:

400 g naudan jauhelihaa
1 dl ranskankermaa
½ dl sipulikeittoaineksia (toin Suomesta)
½ dl paahdettua sipulia (ostin Ikeasta)
muutaman ripauksen jauhettua maustepippuria

Kastikkeeseen tarvitset:
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
2 dl demi glacea
2,5 dl vettä
2 rkl härkäfondia
1 dl ruokakermaa
0,5 dl Jaloviinaa (toin Suomesta)

Kuumenna uuni 175 asteeseen.Sekoita lihapullataikina tasaiseksi ja pyörittele siitä kostein käsin melko isoja lihapullia. Tästä satsista niitä tulee tusinan verran. Paista pullia uunissa 45 minuuttia.Sulata voi pannulla ja lisää siihen vehnäjauhot. Kun jauhot ovat ruskistuneet hiukan, lisää demi glace ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon vesi & fondi ja anna soossin porista puolisen tuntia. Lisää lopuksi kerma, Jaloviina ja kypsät lihapullat. Tarjoile perunamuusin ja puolukkahillon (ostin Ikeasta) kanssa.

Minulla ainakin meni tuo kastike ihan pieleen! En ensinnakaan tieda mita on deli glace joten korvasin sen lihaliemella. Mutta koko homma meni ihan mahdottomaksi, kun en osannut mitata voita. Pannulla kiilteli valtava voi-jauho klontti, joka ei kylla millaan tavalla voinut kastikkeen pohjaksi taipua. Korostan tassa nyt viela etta ohjeessa ei varmastikkaan ole mitaan vikaa! Mina en vaan jaksanut alkaa mittailemaan, joten katastrofi ei ollut kaukana. Pelastin tilanteen niin etta kaytin vaan vahan sita voi-jauho klonttia jonka sekaan sekoittelin 2dl kermaa ja lorautin viela hieman maitoa sekaan ja tietenkin jallua. Jotenkin se onnistui nayttelemaan kermakastiketta jonka sekaan laitoin lihapullat (joista tuli muuten tosi hyvia ja mehevia!)

No nyt on taas maanantai ja olen juuri matkalla kampukselle. Tapaan siella gradun ohjaajani ja toivottavasti saan ladattua motivaatiota tahan koneeseen. Haukaa viikonalkua!

On varmaan tosi so-last-year kuunnella vuoden 2006 musiikkia. Mutta joskus aina tulee sellaisia hetkia etta kaivaa mp3 soittimestaan jonkun tietyn laulun ja kuuntelee sita, niinkuin silloin kun kuuli sen ensimmaista kertaa. Niin kavi nyt The Raconteursin kanssa. Ja varsinkin se ihana laulu jossa sanotaan etta

" You want everything to be just like...The stories that you read but you can't write"

No just niin. Just noin ma nyt ajattelen!! Taalla pain maailmaa joutuu nyt osallistumaan kaikenlaiseen poliittiseen keskusteluun, enka ma jaksaisi nyt muuta miettia kuin euroviisuja. Ja tietenkin Jack White:a. Tai no, olen ma miettinyt sitakin etta noin kuukauden paasta pitaa muuttaa jonnekkin, ja loytaa jostain jotain toita ja myoskin saada sita gradua aikaiseksi. Suomen lomalla sain kuitenkin suurimman osan ahdistuksesta juostua, saunottua ja paastottua pois hairitsemasta.

Pieni poliittinen katsaus

Blair ilmoitti lopettavansa "kympissa". Kylla minakin lopettaisin, jos olisin ollut Britannian paaministeri kymmenen vuoden ajan. Aika hermoja raastavaa touhua, voisin kuvitella, onneksi minun ei tarvitse koskaan siihen hommaan ruveta. Eurooppaa rienaavan konservatiivi/oikeisto aalto sai minut hetkeksi mietteliaaksi, mutta sitten tutustuin asiaan politiikatutkija ystavani avustuksella, ja sain hieman selvyytta. Ei taalla nyt oikeasti mitaan konservatiivi juttua ole menossa! Euroopan aani on hyvinkin vasemmalla, mutta se ei vaan nay aanestysinnokkuudessa, koska aanestaminen esim, lompakolla, jaloilla tai akateemisesti ajatellaan olevan hyodyllisempaa. Perinteisen liberalistisen perinteen mukaanhan, valtaa ei tulisi paattajille liikaa antaakkaan silla yksiloitymisen ja multikulttuursuuden nimissa on tarkeaa etta ihmiset voivat vaikuttaa omiin ja muiden asioihin kaytannon kautta, ei niikaan esim. Lainsaadannon kautta.

Tallaisia juttuja ei kylla kukaan jaksa toisten ihmisten blogeista lukea, joten jatan taman pohdiskelun tahan. Kerronkin taalla iloisemmista asioista kuten siita etta rinkan katoamisdraama sai onnellisen lopun kun tana aamuna kavaisin lentokentalla. Ruisleivat loytyivat aivan rypistymattomina ja muutenkin ehjina. Eiko olekkin ihanaa?

Ruisleipaa

Multa havisi rinkka matkalla Suomeen. Siis koin juuri sen pelottavan hetken siina matkalaukkujen odotteluhihnalla, kun kaikki muut matkustajat poistuvat paikalta yksi kerrallaan, ja lopulta sita hihnaa kiertaa ne samat kolme matkalaukkua eika uusia enaa nay. Tosi arsyttavaa! Siella on mukana ruisleipaa, jonka olisin halunnut pakastaa tuoreena. Aamulla sain puhelun etta rinkka on loytynyt Frankfurtista mutta tulee tanne vasta klo 20. Jostain kiireesta ja muusta johtuen, he voisivat toimittaa rinkan tanne kotiin vasta perjantai-aamuna! Siis ihan kreisia, koska siellahan siis on niita ruisleipia jotka haluaisin pakkaseen. Joten lobbasin autollisen ystavan mukaan lentokentalle (noin 25mailia), mutta juuri kuin olimme lahdossa, puhelin pirisi taas ja sain kuulla etta rinkkaa ei toudellakaan voi hakea tanaan koska ne haluaa tutkia sen sisallon! Siis mita!! Siellahan on likaisia vaatteita, ja ,niin, sanoinko jo etta siella on ruisleipaa joka pitaisi pakastaa?! Kukaan ei ole yhta hyva pakkaamaan rinkkaa kuin mina, tiedan jo nyt etta jos sen joku uskaltaa avata, niin sielta rajahtaa silmille, no ruisleipaa nyt ainakin!

Joten menen tasta nyt nukkumaan, jotta voin aamulla menna hakemaan sita rinkkaa lentokentalta ja sitten pakastaa ne mun ruisleivat. Nih. Etta hyvaa yota vaan kaikille tuhansille lukijoilleni.

Suomesta ja luovuudesta

Keväinen Suomen vierailuni alkaa lähestyä loppuaan. Tällä reissulla on olen saanut selvyyttä joihinkin mieltäni arkarruttavaan asiaan. On tosi kivaa tietää että pääsen Lontooseen töihin syksyllä. Tosin kesäkuviot on vielä ihan auki: ehkä muutetaan Lontooseen, tai sitten tullaan Suomeen tai ehkä sitten jotain ihan muuta. Elämäni Suomessa on siirtynyt johonkin kummalliseen tilaan. Nautin valtavasti niistä asioista joita täällä tein, mutta huomasin eräänlaisen tyhjyyden tunteen monessakin asiassa. En osaa sitä sen paremmin selittää. Enkä tiedä uskallanko tänne edes kirjoittaa kaikkia niitä ajatuksia joita olen mielessäni käynyt läpi. Kuitenkin, ja kaikenkaikkiaan, viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet aivan mahtavaa lomaa ja rauhoittumista. Tunnen olevani taas enemmän voimissani gradun ja muun tärkeän kanssa. Kesästä tulee raskas mutta toivottavasti myös ohjaava ja antava.

Eilen pääsin katsomaan sisareni parhaillaan valmistuvaa dokumenttia. Tunnen olevani todella etuoikeutettu että minulla on niin älykäs ja rohkea sisko, jonka työtä voin ihailla ja josta olen aidosti ylpeä. On jännittävää seurata kuinka elokuvan teko tapahtuu ja kuinka paljon siihen liittyy. Luovien ihmisten kanssa keskustelu ja heidän työnsä seuraaminen on ehkä parhautta! Haluaisin että minäkin voisin käyttää työssä vähän sellaista harkittua luovuutta, sellaista josta voisin ammentaa energiaa ja inspiraatiota. Luovuus on muuten määrittelemättömyydessään aivan loistava sana kuvaamaan sitä miten minä asiat ymmärrän. Se että on luova, ei tarkoita että osaa jonkin asia erityisen hyvin tai että sillä olisi mitään tekemistä taiteellisuuden tai musikaalisuuden kanssa: luovuus tarkoittaa (ainakin minulle) sellaista kykyä nähdä ja hahmottaa asioita niin että ne eivät ole sidoksissa mihinkään oletuksiin tai valmiisiin kaavoihin. Minun mielestä luovuuteen ei synnytä (niinkuin ei minun mielestä synnytä miksikään muuksikaan) vaan sitä voi oppia ja sitä pitääkin oppia niin että itsellä olisi mahdollisimman terve käsitys siitä mitä tällä maailmalla on tarjottavanaan.

Kyynisyys ei ole luovaa, positiivisuus on. Siihen pyritään, vaikka välillä tuntuu että kaikki menee päin persettä.

Non, je ne regrette rien

Kävin tänään elävissä kuvissa ystäväni kanssa. On lienee selvää että kävimme katsomassa Edith Piaf:in elämästä kertovaa elokuvaa. Ihana! On mahtavaa saada sellaisia kokemuksia jotka jäävät mieleen ja vieläpä koskettavat, ainakin siinä määrin ettei heti viitsi alkaa oman navan ympäristössä tapahtuvista asioista niin ottaa murhetta. Ja mitäs tässä murhetta ottamaankaan, kaikki asiat näyttävät sittenkin loksahtelevan paikoilleen. Sellainen sanonta, jota pimeinä hetkinä pitää lähinnä pilkantekona ja viisasteluna, kuuluu 'asioilla on tapana järjestyä'. En tiedä, kuuluuko tässä totuus, mutta niinä hetkinä, jolloin tuo sanonta saa sisältöä, tuntuvat tekevän erittäin hyvää mielen tasapainolle. Eihän tässä kukaan tiedä mihin suuntaan se elämä lopulta vie?! Nyt taas toistaiseksi tuntuu siltä, että sehän on ihan hauskaa ettei tiedä. Niin!

kahdessadasneljäs postaus

No niin, heipä hei. Suomen loma tässä etenee hurjaa vauhtia.

Tähän mennessä olen tehnyt juuri sitä mitä varten tänne tulinkin, eli olen hengaillut ja lepäillyt. En edes vappuna riehunut vaan, päinvastoin, kävin sauvakävelemässä. Vappupäivänä käväisin kaivarissa ystäviä morjenstamassa. Mutta kylttyyriä olen harrastanut oikein olan takaa. Kävin siskoni kanssa katselemassa tennispalatsissa niitä suomalaisia Filmitähtiä, eli Taunoa, Ansaa, Leiffiä, Siiriä ja muita. Vanhat suomalaiset elokuvat, varsinkin ne mustavalkoiset, kertovat kuinka sotienjälkeinen köyhä kansa halusi kuvitelmissaan ajatella elelvänsä oikein herraskulttuurissa; oli munkkiniemen kreiviä ja kulkurin valssia.

Kävin siskon kanssa myös katsomassa modernia tanssia, kansallisbaletissa. En ole koskaan aiemmin sellaista taidetta seurannut, ja aluksi vähän jännitti että osaanko edes moista katsella. Mutta, kyllä, osasin minä sitä seurata eikä tullut yhtään kiusallinen olo. Se oli oikeastaan aika hyvä, vaikka totuttelua vaatisi jotta osaisin todella nauttia tuollaisesta ilmaisumuodosta. Eilen sitten kävin isän kanssa katsomassa teatteria. Punk-teatteriksikin luonnehdittu, ajankohtaisiin aiheisiin paneutunut puheteatteri oli kerrassaan mahtavaa katseltavaa. Oli ihanaa kuunnella kuin ammattilaiset esiintyivät. Olin tästä niin vaikuttunut ja inspiroitunut että jatkoin esityksessä nousseista aiheista keskustelua yömyöhään messengerin välityksellä.

Tänään on sitten edessä keikka tavalla jossa esiintyy Underwater Sleeping Society. Odotan tätä keikkaa kovasti, vaikka näyttääkin siltä että olen menossa ihan yksin. Onneksi tavastia ei olen kalliossa, muuten saattaisin olla hieman peloissani. Joten, tiedossa on kaikenlaista hauskaa. Mutta nyt on mentävä, siskonpoikani tulivat juuri.

Joopa joo, Suomessa ollaan. Täällä on aika kylmää, oli ensimmäinen havaintoni. Sitä seuraavat ovatkin olleet varsin miellyttäviä. Kuinka ihanaa olisikaan jos voisin aina halutessani syödä karjalanpiirakoita?! Tämän päivän olen lähinnä lepäillyt, kävin vähän kävelyllä lapsuuden metsässä, mutta sitä kummenpaa elämää en ole viettänyt. Kohta menen saunaan ja sitten taas nukkumaan. Uskomatonta, mutta jopa kahden tunnin aikaerosta koituu jet lag. Huomenna on kiireinen päivä koska siskoni tulee Kanadasta ja siihen sisältyy kaikenlaista kevätjuhlakuviota. On ollut oikein mukavaa hengailla nuorten ystävieni kanssa (5v ja 9v), olenkin oppinut paljon esim. Ahmasta.

Semmoista.


linkki

Bussi lentokentalle lahtee 20 minuutin paasta. Sain just pakattua kamat ja nyt odottelen etta voin kavella bussiasemalle. Lentaminen on tylsaa, varsinkin on tosi ankeaa istua lentokoneessa 3 tuntia! Blaah..

Seuraava postaus tulee luultavasti Suomesta. Ei se nyt niin pahalta naytakkaan tulla kotiin. Ehka mua vaan vahan jannitti.

Olen tanaan lukenut tallaista juttua. Olenkin usein ajatellut mista ajoittainen ahmimishairioni ja muunkinlainen ruokaan sairaanloisesti suhtautuminen johtuu. En uskonut sen liittyvan ulkonakopaineisiin, silla feministinahan olen taysin vapaa tuollaisista rajoituksista (ha!). En usko etta monikaan minut arkielamassa tunteva tyyppi tietaa syomishairioistani. Olen luultavasti jossain vaiheessa elamaa kokenut koko kirjon, tosin en niin etta siita olisi ollut mitaan kovin fyysisesti nakyvia merkkeja. Kuitenkin olen jotenkin tajunnut ruokahommien vaivaavan, varsinkin kun stressia pukkaa. Esimerkiksi nyt olen taas lihonut ja se on arsyttavaa! Viime vuonna kavin tapaamassa sellaista ravintoneuvojaa ja kun kerroin hanelle etta ajoittain syomiseni on aivan holtitonta ja toisinaan taas elan vissyvedella, sai se neuvojani kulmakarvat kohoilemaan. Suhdetta ruokaan olen yrittanyt parantaa ja uudelleen kehittaa, mutta voin kertoa etta se on todella supervaikeaa! Ei ole helppoa paasta yli niista lapsuudessa opituista 'pula-ajan' neuvoista. Ruokaa ei saa jattaa, vaikka ei olisi enaa yhtaan nalka. Ajattele nyt vaikka niita Afrikan koyhia lapsia ja kuinka niilla ei ole ruokaa. Tata nimenomaista kiristyskeinoa on hyvin vaikea antaa anteeksi mummilleni joka jatkuvasti sai minut tuntemaan lellitylta pikkuporsaalta, jos en jaksanyt syoda ruokaa. Vanhempani eivat muistaakseni kayttaneen "Afrikan koyhat lapset" -tekniikkaa. Tosin syomaan pakottaminen taisi olla aika arkipaivaista, koska olihan todella nirso lapsi.

Opin siis jo pienena etta ruoan jattaminen on tuhmaa, ainakin lihat pitaa syoda. Enka oikein kesta katsoa jos joku muukaan jattaa ruokaa. Jos vaikka Davelta jaa nakki syomatta niin ennemmin tungen sen omaan suuhuni kuin heitan roskiin, siis ihan sairasta! Siksi opettelenkin nyt tunnistamaan koska nalka loppuu ja koska syon vaan syomisen ilosta.

Avoin kirje lukijoilleni

Olen lueskellut blogeja aika aktiivisesti yli 2 vuoden ajan. Tämä omakin blogi juhlii heinäkuussa kaksivuotis -taivaltaan. Joten ajattelin tässä kertoa mitä minä tästä kirjoittamisesta ajattelen. Tavaallaan on hömöä että tiedän ketkä tätä blogia oikein lukevat, ja sen mukaan sensuroin kirjoituksiani. Siksi en voi sanoa että tällä blogilla olisi kovinkaan terapeuttinen vaikutus. Toisaalta on minulla toinenkin blogi, jossain salaisessa paikassa jonne kirjoitan anonyymisti niin ettei kukaan tunnista. Ja onhan minulla tietenkin sellainen vanhanaikainen kynällä ja paperilla toimiva päiväkirja, tosin sen kanssa en ole ollut koskaan yhtä ahkera kuin tämän blogin kanssa. Näkymättömän tytön kirjoituksesta sain ajatuksen tähän postaukseen.

Tästä blogista on tullut minulle tärkeä tapa pitää yhteys suomenkieleen. On myös hauskaa kuulla että joku lukee tätä ja on kiinnostunut elämästäni. Olenhan tehnyt sen hyvin helpoksi niille keitä tämä nyt sattuu kiinnostamaan. Toisaalta, tämä yhteyden pito on luonteeltaa hyvin yksipuolista, ei minulle kukaan kerro kuinka siellä Suomessa tai Hollannissa menee! Blogin kommentti-ominaisuutta jotkut uskalikot käyttävät; tosin useasti vain kertoakseen omista kuulumisistaan. Se on ihan mukavaa mutta jollain tasolla tunnen menettäväni henkilökohtaisen kosketuksen. Silloin tällöin (harvoin) kun saan meiliä joka koskee kirjoitustani, tuntuu sellainen yhteydenotto lämpimältä. Jotenkin sana 'kommentti' on tässä yhteydessä väärin ymmärretty.

Koska kyseessä on MINUN blogi, voin tänne siis huoletta avautua täysin itsekkäästi ja muita ajattelematta. Jos vaikka ajatellaan, no, minua, niin olen ollut täällä Englannissa kohta 4 vuotta, josta puolet ajasta olen kertoillut elämästäni täällä blogissa. Valtavia muutoksia on tapahtunut minulle tänä lyhyenä aikana, olen muuttunut tyyppinä ja elämän arvoni ovat muuttuneet myös. On asioita joita en kertakaikkiaan kestä enkä jaksa ja sitten on sellaisia asioita joita kohtaan tunnen hyvin voimakkaasti ja palavasti. Joten kenties eräs syy tämän blogin aloittamiseen oli tutustuttaa ystäväni ja perheeni tähän muutokseen jota käyn läpi ja näitä ajatuksia ja olotilojahan elämässä riittää.

Mutta kuitenkin, palatessani Suomeen, huomaan palaavani takaisinpäin ajassa. Luulen että se johtuu osaksi siitä että en osaa muulla tavalla käyttäytyä niissä ympyröissä mutta uskoisin että minulle asetetut odotukset edesauttavat tämän aikamatkailun kanssa myös. Siksi nyt olenkin aivan kauhuissani taas tästä edessä olevasta Suomen reissusta. Ja ehkä siksi kirjoitan tämän postauksen tiedoksenne, että minulta ei kannata nyt odottaa minkäänlaista tyypillistä vuokkomaista käyttäytymistä, olenhan yrittänyt parhaani päästä eroon moisesta!

Onko ihan oikeasti tosi kamalaa, jos haluan tulla Suomeen vaan saunomaan, lenkkeilemään, uimaan ja lepäämään? Jos en vaikka haluakkaan tavata? Tai tehdä mitään vappuna? Jos minusta vaikka tuntuu siltä että olen kenties väliaikaisesti seilaillut laivani kanssa aivan toiseen suuntaan ja juuri nyt tällä hetkellä minulla ei ehkä ole järjettömiä määriä kiinnostusta osallistua mihinkään yhteistoimintaan?


Tässä kuvassa meitsi hengailee Doverin valkoisilla kallioilla joitakin viikkoja sitten. Siellä minä ymmärsin kuinka valtavan paineen alla olen ollut viimeiset kuukaudet ja kuinka jossainvaiheessa on pystyttävä luopumaan nostalgiasta.

Sunnuntai

Taas on sunnuntai. Miten voi olla sunnuntai kokoajan?

Perjantaina siis palautin esseet, ja näinollen valtava kimpale raskasmetallia poistui hartialihaksiani painamasta. Ilma oli niin aurinkoinen ja lämmin että lähdin pikku apurini kanssa terassille nauttimaan keskipäivän siideriä. Nälkäkin siinä tuli joten tilattiin edukasta pubiruokaa ja annettiin auringon paistaa kasvoillemme. Olin niin huojentunut ja helpottunut että kotiin tultuani pystyin vaan katsomaan telkkaria ja sitten lopulta nukahtamaan syvään uneen.

Lauantaina heräsin aikaisin ja levänneenä. Siivosin kämpän kaikesta roinasta ja pesin jopa ikkunat! Menin kaupungille ostamman tuoreita kukkia ja kun tuli takaisin oli Dave jo tullut töistä. Se oli tosi kivaa, koska molemmat olemme kärsineet essee tuskasta ja nyt viimein oli aikaa olla ihan keskenään. Tehtiin oikein kesäistä ruokaa eli uusia perunoita (täältä saa jo!!) tillin ja voisulan kera sekä salaattia. Kaapistani löytyi myös piccolo pullo valkoviiniä, joka juotiin pois kun oli niin kesäinen fiilis.

Davella deadline on vasta ensviikolla, joten hän ei ollut ihan niin irtoutuneella tuulella kuin minä. Illalla ystävämme soitti ja kutsui syömään saksalaista ruokaa. Ruokajuhlat tai illalliskutsut sujuivat varsin leppoisissa merkeissä. Myöhemmin samana iltana saimme kutsun paikalliseen pubiin ja kun kadunkulmassa tapasimme kaverin, oli hänellä mukanaan iso maitokanisteri. Syytä siihen ihmetellessäni sain kuulla erikoisen vastauksen, joka on kuulemma täällä ihan tavallista mutta jotenkin vaan minä en ole tässä 4 vuoden aikana tällaista toimintaa nähnyt. Täällä kun pubit menevät kiinni klo 23, mikä on tietenkin ihan liian aikaisin, niin siten ihmiset voivat jatkaa kaljanlitkintää kotonansa ostaen mukaansa olutta suoraan hanasta. Siksi siis tämä maitokanisteri. Tulimme siis meille tämän 2 litran kalja/maitokanisterin kanssa ja ilta jatkui varsin mukavasti.

Ihan kivasti tuli nollattua. Kohta alankin olla valmis miettimään rinkan pakkaamista ja suuntaamista Suomeen.