Luontokuvausta

No, eipä ollut kehumista tämän aamun suorituksessa. Tarkoitus oli nousta Daven kanssa samaan aikaan. Heräsin kyllä mutten noussut sängystä ennen kuin joskus yhdeksän jälkeen. Ja sitten taas väsytti ihan kamalasti. Päätin lähteä luontokuvailemaan tuuliseen ja puolipilviseen ilmastoon josko se vähän piristäisi.

Olen tällaista lintua täällä nähnyt aika paljon. En tiedä mikä se on mutta kovin on paikallaan pysyvää sorttia. Katselin jo ikkunasta kun se tuossa tolpan päässä hengaili tuntitolkulla.

Matka jatkui ja siinä se sitten makasi, kuollut lehmä! Ihan muutaman metrin päässä. Onneksi oli sentään joki välissä muuten olisin varmaan saanut halvauksen. Tuntui tosi kummalliselta törmätä tuollaiseen. Itse olen niin kaupungissa kasvanut ettei tästä mitään luonnollisia elämän päätymisen ymmärrystä tullut. Kuollut ruho, ja vielä ihan lähellä mun kotia! Sitten aloin miettimään että pitääkö mun nyt tehdä jotain tälle asialle? Ja mitä minä muka voisin tehdä?! Soittaa poliisille? Minne muualle voi ilmoittaa että joen varressa makaa kuollut lehmä? Näinä eläinsairauksien aikakautena, mieleen tuli myös hullut lehmät tai lintuinfluenssan leviäminen lehmiin ja sitä kautta ihmisiin, voiko niin käydä? Sitten koko touhu alkoi jo tuntumaan siltä että ihmiskunnan kohtalo olisi ihan täysin käsissäni ja jos en kertoisi jollekkin tätä asiaa, olisi se minun syytäni jos ihmiset kohta kuolisivat lintuinfluenssaan syödessään naudanlihaa. Kasvissyöjänä voisin vain katsella päältä ja kokea karvasta syyllisyyttä.

Tulin kotiin ja soitin Davelle kysyäkseni mitä pitää tehdä jos näkee kuolleen lehmän. Ei vastausta kännykkään. Tuntui että aika oli kulumassa loppuun, minun oli pelastettava, ne jotka pelastettavissa ovat! Ei kai lehmät tuolla tavalla vaan kuolla kupsahda? Soitin poliisin päivystysnumeroon ja kerron tästä kauhukokemuksesta. Mutta, joku oli jo ilmoittanut heille ja lehmän omistajalle oli annettu tieto. Joku muu siis ehti ensin. Hitsit, olisin halunnut olla sankari.

Tiedoksenne; tänään vietetään pannukakkupäivää!

Työt jatkuu

Todella levollisen viikonlopun jälkeen on hyvä aloittaa uusi työrupeama. Ensimmäinen deadline on viikonpäästä, siitä seuraava on 2 viikonpäästä. On se hurjaa. Kyllä kai tästä jotenkin selvitään ja onneksi on ihmisiä jotka tukevat ja auttavat. En viitsi nyt edes ajatella mitään aikarajoja, hommat on tehtävä kunnolla nyt että voi sitten (joskus?) nähdä työnsä tuloksen.

Ainoa keino selvitä tästä on järjestää kunnolliset aikataulutukset. Ja vaikka se nyt vähän vaikuttaa siltä että jätän kaiken aina viimetippaan niin todellisuudessa en vaan ole päässyt eroon yö-opiskelusta. Viimeksi esseitten kanssa ei tullut mitään viimetippakiirettä vaikka 80% työmäärästä tuli väsättyä silloin kuin muut nukkuvat. Tällainen rytmi ei tosiaan ole kovin järkevää mutta huomasin että kesken kaiken rytmin vaihtaminen olisi vienyt liikaa aikaa ja voimia joten jatkoin valvomisia. Onneksi meillä oli lukuviikko yliopistolta viimeviikolla joten päivisin sain hyvin nukuttua.

Nyt on kuitenkin uusi ääni kellossa ja tämä viikko kuluu uuden päivärytmin opettelussa. Tänään on kyllä nukuttanut aivan luvattoman paljon enkä ole päässyt eroon riippuvuussuhteestani energiajuomiin. Pitäisi kai siirtyä kahviin mutta onko se muka oikeasti yhtään sen terveellisempi riippuvuus?! Siitä tulee rumat hampaatkin?!

Tesco muisti tänään bonuskupongeilla. Sama systeemi kuin plussakorteissa eli vinguta korttia ja kerää pisteitä ja sitten jossainvaiheessa tulee kuponkeja. Nyt tuli kuponkia oikein kuuden punnan arvosta. Tesco on sama kuin Kesko ja niillä on aivan todella suorasukainen markkinointi keino, eli sain lisäkupongeiksi -10% luomuruoasta, -10% Leerdammer juustosta, -10% Ecover-pesuaineista. Joku on tosissaan seurannut mitä brändejä kannatan ja minkalaiset ostostottumuksen mulla on. Orwell oli oikeassa, isoveli valvoo.

Oijoi, esseet palautettu. Meidän yliopiston täysin joustamaton nollatoleranssi esseitten palautuspäivissä tuottaa sellaisen tuloksen että kaikki hommat saadaan ajoissa pulkkaan. Niinä hiljaisina yön hetkinä kun istun tässä koneella vaipumaisillani epätoivoon jostain sisuksista nousee sellainen tyyppi joka on päättänyt että hommat hoidetaan. Aamulla sitten ihmetellään että kuka näitä juttuja on oikein kirjoitellut tänne. Esseitten vääntö on välillä pirullista hommaa. Kahdeksan sivuisia minitutkielmia on tänä vuonna tehty jo 6 kappaletta. Jäljellä vielä 3 esseetä ja loppukokeet. Ja ainiin, lopputyö! Tasan 2 kuukautta aikaa, iiik!

Voi jestas! Kello on 6.40 aamulla ja Daven herätyskello alkaa kohta soimaan. Mites tässä nyt näin kävi?No, ainakin on kaikki esseet nyt hanskassa joten voisin tästä lähteä nukkumaan. Tai, ehkä odottelen että tuo herää tuosta niin voidaan nauttia aamiaista yhdessä. heh.

Jalkkista

En muistanutkaan että tämän päivän kohdalla oli kalenterissa iso ruksi. Enkä muistanut että tätä tapahtumaa ollaan odotettu jo vaikka mistä saakka. Mieleni viereenkään ei tullut ilakoida tulevasta jännitysnäytelmästä aamusta saakka. Dave oli ilmoittanut jo hyvissä ajoin että tänä tiistaina hän on erittäin varattu klo 20-22. Eikä minunkaan kuulemma kannata suunnitella mitään opiskeluja ko. ajankohdalle. Tämä elämää suurempi tapahtuma on ARSENAL-REAL MADRID.

Luoja tietää miten käy ensi kesänä kun on futiksen world cup. Taidan evakuoida itseni Suomeen. Toisaalta voisi kyllä olla kiinnostavaa antautua mukaan fiilistelyihin ja hurrata pubissa..

Viimeinen puristus

Viimeistä viikkoa viedään ja edelleen olen pysynyt yllättävän rauhallisena. Kaksi esseetä on jo valmiit mutten uskalla palauttaa niitä jos vaikka jotain tulee mun mieleen vielä ennen perjantaita. Olen taas ottanut lomaa lopputyöstä että saan nämä esseet tehtyä.

Tänään on taas varsin kummallinen ilma. Aurinko paistaa ja sitten yhtäkkiä tulee kaatosade ja kamala tuuli. Olin jo lähdössä kävelylle kunnes tuo sadekuuro mudautti kaikki mahdolliset kävelytiet. Täällä kun ei ole tapana kävelyteistä huolehtia vaan pienikin sade saa aikaan mutaisaa liejua.

Meidän yliopiston kirjaston vieressä on valtava rakennustyömaa jossa pauhaa koneet ja pelit jatkuvalla syötöllä. Koita siinä sitten keskittyä lukemiseen!? Miksei noita isoja, äänekäitä remontteja voida KOSKAAN järjestää kesäaikana kun kampus on tyhjä eikä meuhaaminen häiritse niin pahasti.

Eli, viimeinen viikko esseestressiä, ulkoilun aloitus mahdotonta koska englantilainen ilmasto vaatii pysymään sisätiloissa ja kirjaston mahdoton hyödyntäminen lukemistarkoitukseen. Oli kai mulla jotain hyvääkin kirjoitettavaa mutten enää muista.

Sunnuntai

Minäpä kerron teille miten tästä harmaasta ja hieman sateisesta päivästä tuli kaikesta huolimatta aivan onnistunut. Lähdettiin aamuisella pitkälle kävelylle. Kauppareissulla Dave bongasi kaupan ilmoitustaululta ilmoituksen jossa myytiin pyörää edukkaaseen £20 hintaan. Taustaksi kerrottakoon että meitä varastettiin viime vuonna yhteensä 3 pyörää ja nyt Dave käy töissä bussilla ja marisee jatkuvasti kun £10 viikossa uppoaa sellaiseen turhuuteen, pyörällä kun matkan suhauttaisi puolen lyhyemmässä ajassa ja muuta.

Ilmoituksen nähtyään Dave soitti numeroon ja siltä istumalta lähdettiin sitä katsastamaan. Pihassa seisoskeli vanha, ilonen ukkeli joka esitteli pyörää meille. Oli kaikki renkaat, vaihteet ja jarrut huollettuna. Kaupat tuli ja huomisesta lähtien Dave saa pyöräillä työmatkat.

Miksi tällainen pyörän osto sitten aiheuttaa näin mittavia onnen tunteita? No, siksi kun siitä pyörästä ollaan puhuttu lokakuusta lähtien joka päivä ja siksi koska meidän kylältä ei voi ostaa käytettyjä pyöriä mistään ja siksi koska ajan saatossa arvostus pyörää kohtaan on noussuut arvoon arvaamattomaan ja siksi koska kevättä kohti kulkiessamme mielet täyttää pitkät pyöräilyretket eväineen jonnekkin tuonne landelle. Tuon pyörän odotetaan nyt kohentavan, ei vaan kuntoa, mutta myos elämänlaatua!

Nyt sitten pitäisi vielä löytää mulle pyörä jostain.

Päivän erikoinen huomio oli tuo vieressä virtaava joki, jonka vesi laske ja nousee jatkuvasti. En ole 2.5 vuoden täällä asumisen aikana nähnyt yhtäkään venettä siinä menevän mutta tänään niitä oli peräti kolme, yksi oikein hienojen punaisten purjeitten kanssa. Kyllä harmitti ettei tullut kameraa mukaan.

Kuvasin kuitenkin tuon 'onnenpyörän' ja minulle suunnattuja lohdutusnarisseja.

Lahjoja

Voi että kyllä tuli kannustinlahjaa oikein monelta suunnalta! Ystävältä tuli kortti Suomesta joka lämmitti mieltä. Dave osti mulle Belle&Sebastianin uusimman levyn jonka mukana tuli kirjanen ja dvd! Ooh, en ole ennen omistanut minkään yhtyeen dvd:tä tai edes live taltiointilevyä. Ja nyt ensimmäistä kertaa mulla on jonkun bändin kaikki levyt. B&S on mun lempparibändi ja uusi levy on tosi ihana. Ystävänpäivänäkin mua hemmoteltiin musiikilla. Sain Magic Numbersin singlen vinyylinä. Kyllä nyt kelpaa.

Kumpa vois tehdä jotain kivaa viikonloppuna mutta kun olen tämän läppärin vanki. Vielä ei hermostuta mutta ensviikolla on varmasti toisenlainen tunnelma. Toisaalta pieni stressi antaa vähän potkua tähän kirjoitus hommaan. Aika menee niin nopeasti etten voi mitenkään uskoa että ollaan jo helmikuun ehtoopuolella. Ihan kohta on pääsiäinen ja sitten onkin jo kesä. Toivottavasti tulevaisuuden suunnitelmat alkavat pian selviytyä meille. Jännittäviä aikoja elellessä..

Tehokkuus ja laiskuus samassa paketissa

Oi mikä tehotyttö mä olen ollut! Eilen sain esseen valmiiksi ja siivosin vielä kodin. Eihän tässä yhdessä huoneessa paljon luulisi siivoamista olevan mutta kun tilaa on vähän niin kaikki paikat pursuilee tavaroita ja sotkua syntyy jo siitä että jättää yhden kahvikupin pöydälle. Tänään tulisi olla vähintään yhtä ahkera ja saattaa toinen essee loppuun. Epäilempä ettei näin käy. Onneksi Dave on lähdössä lauantaina hummaamaan niin voin pitää kunnollisen opiskeluviikonlopun.

Tässä on viimepäivinä ollut oikein tosi aurinkoista ja kivaa mutta tänään on taas harmaata. Kyllä se vaan vaikuttaa mielialaan kun saa vähän aurinkoisessa ilmassa hengailla. Mun ulkoilu on kyllä viimeaikoina ollut tosi säälittävää. Yliopistolle on 10min kävelymatka, sen olen tehnyt päivittäin enkä mitään muuta. Laiskuus jääköön syrjään kun nämä esseet on palautettu eli viikonpäästä. Hui apua, siihen on enää niin vähän aikaa!

Uusi ilme

Blogi vaihtoi vaatteet.

Aurinkoinen paistoi koko päivän. Ihanaa.

Eilen oli ystävänpäivä. Minusta on ihanaa että Suomessa ystävänpäivänä muistetaan ystäviä ja läheisiä eikä kysessä ole (pelkästään) romanttinen juttuhomma. Toisin kuin täällä. Viikko kaupalla kaupat on olleet täynnä sydänkuvioisia kortteja, suklaita, ilmapalloja (täällä ilmapallot kuuluu juhlaan kuin juhlaan(jouluunkin!!)) ja kalsareita (?!). Valentine's day on ihan edottomasti ja ainoastaan pariskunnille tarkoitettu juttu. Jossain vaiheessa koko homma on muotoutunut niin että miehet ostaa vaaleanpunaisia juttuja ja ruusuja naisilleen ja naiset odottaa kotonaan hemmoteltavana. Miten ällöttävän heteroseksuaalista ja sukupuolirooleja ahdistavasti määrittelevää!!! Minä olen Davelle selittänyt suomalaisen ystävänpäivän tarkoituksen ja ettei minulle ole mitään syytä mitään tyhmiä kukkia ja kortteja ostella. Oli vaan niin kamalaa katsoa kuinka miehet ihan tosissaan jonottamalla jonottivat sitä ruipeloa £1 ruusua ja valmiiksi painettua korttia vaimokkeilleen. En tosin tiedä onko kenties kamalampaa että joku todella olettaa kumppaninsa tuovan jotain sellaista kotiin ja pitää sitä romantiikkana?! Voi luoja!
Ostin kerran Davelle kukkia kun menin häntä vastaan juna-asemalle ja sillä sai aikaan mojovat tuijotukset vanhemmalta väestöltä.

Aurinko sai aikaan se että tästä päivästä tuli do-everything-day. Sain niin hyvin noita jaloissa pyöriviä juttuja rotiin ettei paremmasta väliä. Sellaisesta hommien hoidosta tulee kertakaikkiaan niin kivat fiilarit että ihan mielellään toivottelee kevättä tulevaksi. Ei siis haittaa yhtään että aika kuluu välillä sietämättömän nopeasti. Olen kuitenkin omaksunut sen asenteen että joka päivä tulee jotain uutta vastaan ja elämä saattaa muuttua ihan hetkessä.

Voi miten ankea päivä. Väsyttääkin ihan hulluna. Esseestä jäljellä noin puolet. Aion saada sen valmiiksi tänään. Valvoin eilen myöhään ja aamulla en jaksanut herätä ennen kymmentä. Aika harvinaista mulle. Tajusin eilen kun odottelin unta, että olen viimeisin 2,5 vuoden aikana asunut 4 eri paikassa mutta joka ikinen kerta kotini on ollut vaan yksi kämäinen huone ja jaettavaksi tarkoitetut yleistilat kuten keittiö.

Ensin oli opiskelija-asunto jossa minulla oma 4x5m2 huone. Keittiö piti jakaa 12 kiinalaisen tytön kanssa ja vessa/suihku piti jakaa 6 tytön kanssa. Kuulostaa ihan kamalalta ja sitä se suurimmaksi osaksi olikin. Keittiö oli niin paskainen etten syönyt muuta kuin paahtoleipää ja nuudeleita koko vuonna. Sitten muutin alivuokralaiseksi meksikolaisen mummelin kotiin. Se oli tavallaan ihan hauskaa mutta toisaalta myös aivan totaalisen rasittavaa. Mummeli oli siisti eikä turhan utelias eli sain kyllä elää ihan omaa elämääni siellä. Viime kesän sitten hengailin siinä ihanassa merinäköala asunnossa Palman keskustassa saksalaisen kämppiksen kanssa. Se oli luultavasti paras kommuuni kokemukseni (jos 90-luvun hoas kokemusta ei lasketa mukaan, eikä lasketakkaan koska siihen liittyi paljon muutakin extremeä). Nyt sitten taas asun yliopistolla. Meillä on ihan kiva huone joka on kohtuullisen kokoinen ja oma suihku/vessakin löytyy, mutta se keittiö pitää silti jakaa, tosin nyt vaan 4 muun tyypin kanssa. Onneksi on käynyt niin hyvin että meidän kämppikset on tosi kivoja muuten olisin jo hajonnut tänne lopullisesti. Tästä voi vedellä sellaisen päätelmän että vuokrat Englannissa on aivan käsittämättömät! Ja jos edullisimmillaan vuokra on n. £500 ja siihen (lähes poikkeuksetta) tulee n. £100 kaasu/sähkö ja vesilaskuja ja kunnallisvero päälle niin kuukausittainen osuus lähentelee £700 eli lähes 1000€. Sitten kun siihen lisää sen tosihomman että täällä ei valvota vuokrattavien asuntojen kuntoa mitenkään niin mitä todennäköisemmin kyseessä on aivan kamala pommi joltain todella epämääräiseltä alueelta. Sienirihmastot kukkimassa kylppärissä ja kaasuvuotoja. Valitettavasti tämä perustuu kokemukseen kun ollaan käyty katsomassa kämppiä. On tässä vielä sellainenkin juttu, ettei asuntoja niin vain opiskelijoille vuokratakkaan, varsinkaan yksiöitä, joita tästä kylästä taitaa olla aika turha edes etsiä. Tästä asiasta on vedelty itkuvirsiä ja suuremman luokan vitsityksiä. Jos olis koti niin ei harmittais niin paljon. Muutin pois vanhempien luota 7 vuotta sitten enkä olisi koskaan uskonut että tällaiseen tilanteesen voisin edes kuvitella sopeutuvani saatika selviytynyt ilman omaa keittiötä. Enkä olekkaan selviytynyt mutta kun ei ole vaihtoehtoja annettu. Lopetan valitusraporttini tähän.

Viikonloppu ei ollut kovin aktiivinen. Mulla on niin hirveästi luettavaa ja ymmärrettävää etten mielelläni poistu kotoa muutamaa tuntia pidemmäksi ajaksi. Dave onkin ollut ihana kodin henki; siivoillut, laittanut ruokaa ja keittänyt teetä. Sen verran kuitenkin käytiin ulkoilemassa että kaupungille mentiin. Meiltä keskustaan on n. 30min kävelymatka ja ulkona oli aika kiva aurinkoinen ilma. Lauantaisin kaupungilla on aina katumarkkinat joissa myydään vaatteita, roinaa, vihanneksia ja hedelmiä. Erityistä näissä markkinoissa on kauppiaat jotka huutavat tarjouksiaa ja kaikin voimin yrittävät saada ihmiset ostoksille. Se on aika hauskaa!
Lounaalla käytiin superhyvässä italialaisessa jossa on edukkaat pizzat.

Ilta kului kirjojen ääressä ja niin käy tällekin päivälle. Lukemista ja tekemistä on nyt vain niin älyttömästi. Kyllä tämä tästä helpottaa vielä, ainakin hetkeksi. (Paitsi että ihan oikeassa todellisuudessa olen liimautunut telkkarin ääreen seuraamaan lumilautuailun olympia kisoja: HYVÄ SUOMEN POJAT!!)

Jossain salaisissa haaveissani mullakin olisi täällä tämmöinen palsta jota voisi viljellä vuoden ympäri ja vaikka näin helmikuussa keräillä ruusukaaleja.

Oijoijoi tämä päivä tuntuu jo nyt niin herkulliselta vaikka kello on vasta 14.15. Ajatukset tuntuvat niin selkeiltä että en oikein edes muista miksi olen ollut niin ahdistunut ja stressaantunut viimeaikoina. Aurinko paistaa ja ulkona on niin lämmin ettei tarvinnut laittaa talvitakkia, askelkin tuntui kevyemmältä ja muutenkin yleisfiilarit on varsin raikkaat.

Tapasin tänään sellaisen hemmon jonka tekstejä ja teorioita olen lukenut koko yliopistouran, tämä tyyppi on brittiläisen sosiologian guruja Giddensin kanssa ja hänen erikoisalansa on homotutkimus. Jännitin ihan mahdottomasti tämä hardcore queer teoristin tapaamista koska tarkoitus oli että esittelen hälle minun työtäni. Eilen vielä tuntui että mun työ on yhtä tärkeä kuin yksi hyttysen pieru tässä maailmassa mutta jotenkin sain itseni psyykattua niin että kehtasin pauhata Espanjan homotilanteesta hänelle. Ja mikä vastaanotto! Ken Plummer oli ehdottomasti sitä mieltä että uusia homotutkimuksia tarvitaan kun vanhat lahoavat käsiin ja antoipa mulle vielä tosi hyvia yhteystietoja tyypeistä joihin ottaa yhteyttä. Tällainen rohkeus yllätti itsenikin, en olisi kuunaan uskonut että näin hyvästi käy.

Viikonloppuna otin vähän lomaa ja mentiin yökyläilemään Daven isovanhempien luokse. Itse minä sinne halusin. Alkoi hermot paukkumaan ja vaatimaan hiljaisuutta koko viikon kestäneen juoksemisen sijaan. Huonoksi on mulla opiskelijaelämäkestävyys mennyt kun en enää kahden baari-illan lomassa jaksa opiskella esseitä varten ja valmistella esitelmää globalisaation ja modernisaation eroista. Viikonloppuna olisi ollut vielä jotain bänditapahtumaa mutta mieleni valtasi Suffolk ja siellä oleva Haverhill:in eläkeläislähiö. Sielu vaati harmoniaa, mieli kunnon yöunta ja ruumis koti-ruokaa.

Ja kaikkea sitä piisasi. Ensin Roast Dinner, sitten nice cup of tea ja fairy cakes, vatsat pullollaan pehmeiden, puhtaiden lakanoiden sekaan ja aamulla herätys käristetyn makkaran ja pekonin sekä papujen tuoksuun..ihanaa. Daven isovanhempien talo on juuri niin englantilaisesti sisustettu kuin vain kuvitella saattaa. Upottavat kokolattiamatot kaikissa huoneissa (vessassa tietysti myös), kaasulla toimiva takka luomassa tunnelmaa, isoja tekokukkia ja vitivalkoiset pitsiverhot ikkunoissa. Kaikki sävyt hillittyjä ja tarkkaan harkittuja vessapaperin väriä myöten. Kyllä tuli levollinen olo.

En minäkään nyt aivan näin toivottomassa, lähes psykoosia muistuttavassa, tilassa ollut että vain ja ainoastaan olisin halunnut Daven isovanhempien seuraan. Ihan oikea syy tähän reissuun oli Cambridge joka muistuttaa katukuvaltaan Amsterdamia, ainakin potentiaalisen käytettyjen pyörien ostajan silmin. Eli sieltä luultavasti (kun ei pe***le mistään muualta) voisi löytyä meille molemmille hienot pelit. No, ei löytynyt mutta oli silti kiva käydä. Cambridge on aurinkoisena lauantaina kivempi kuin Lontoo.