Parempi päivä

Voi kyllä, tänään on paljon paremmat fiilikset kun eilen. Dave oli hyvällä tuulella heti aamusta ja lauleli itsekseen. Eihän sellaiseen tunnelmaan voi herätä väärällä jalalla. Aamu olikin mitä kaunein, ihan oikea kesäinen aamu. Menin kampukselle hoitamaan laskuja ja kirjastoon. Ilma oli kertakaikkiaan mahtava! T-paita, lahkeista käärityt farkut ja sandaalit oli aivan passeli vaatetus. Oli aika vaikeaa pysytellä sisällä kun ulkona oli niin kaunista mutta sain kuitenkin luettua ison ja vaikean alueen läpi ja jopa tehtyä ihan järkevät muistiinpanot luetusta. Kunnollinen valmistautuminen helpottaa tenttistressiä valtavasti.

Iltapäivällä pyöräilin kauppaan ja ostin samalla kudonta-lehden! Mukana tuli sellainen kierrepuikko jolla voi tehdä pipoja. Jos nyt aloitan saatan hyvinkin saada ensisyksyksi jonkinlaisen päähineen aikaiseksi!! Totesin myös että pyöräily on parhautta ja päätin samalla suihkaista kaupungille Davea vastaan. Linnan puistossa oli kukkaistutukset loistossaan joten jäin sinne vähän kuvailemaan. Nyt sattui olemaan molemmat kamerat mukana niin saan tännekkin muutaman kuvan laitettua.

Elämä tuntuu taas tasaisemmalta ja mukavammalta. Tulevaisuuden kannalta tärkät asiat alkavat hiljalleen hahmottumaan ja palaset loksahtelevat paikoilleen. Ihanuutta on se että nyt on perjantai ja olen armahtanut itseni lauantaityöskentelyltä. Tänään parannetaan maailmaa humanistipariskunnan kanssa reilun kaupan viiniä siemaillen. Ja huomenna mennään leffaan tosi pitkästä aikaa. Olen huomaamatta kehittänyt itselleni huumorintajun joka käsittää myös brittihuumorin. Aivan ennenkuulumatonta!! Komediat ei ole koskaan ennen olleet my cup of tea mutta nyt oikein haluan mennä katsomaan brittiläistä (romanttista)komediaa! Jätän mainitsematta mihin kaikkiin enkkulaissarjoihin olen jo auttamattomasti jämähtänyt. Puhumattakaan
Monty Pythonista.

Hyvää Viikonloppua!!



Tuntuu aika etuoikeutetulta että saa tuollaisissa satumetsissä pyöräillä



Ihmisiä paistattelemassa päivää Linnan puistossa




Kukkaistutuksia

Tänään on huono päivä.

Vartaloni lähettelee minulle viestejä siitä että nyt on tehty liikaa töitä. Päänsärkykohtaukset ja hirmuinen väsymys vaivaavat mutta nyt en voi antaa periksi. Mikä kumma siinä on että vaikka kuinka väsyttää niin nukahtamisvaikeudet vaan jatkuu?! Kun ei saa nukuttua niin sitten tulee päänsärkyä joka lamauttaa koko olemuksen ja aiheuttaa masennusta ja voimien hyytymistä. Ja kaiken kukkuraksi, mieli täyttyy negatiivisilla fiiliksillä.

Stressiä on ollut vaihelevalla voimakkuudella pitkin kevättä ja nyt se olisi purkautuakseen. Ainoa keino kestää tämä kamala kevät on haaveilla matkustelusta. On aivan käsittämättömän ahdistava ajatus etten ole matkustanut viime kesän jälkeen minnekkään!! Ja jos en tänä kesänä pääse maailmalle niin aion suuttua kaikille ja kaikelle.


Kävin tuulettumassa lenkillä ja mittari näytti 22 astetta. Ihan t-paita kelit. Onneksi minä saan istua sisätiloissa ja keskittyä sosiaalipolitiikan kiehtovaan maailmaan sillä aikaa kun KAIKKI muut ihmiset paistattelee päivää ja syö eväitä nurmikolla. Onneksi siellä nurmikolla on kuitenkin koiranpaskaa ja kärpäsiä, hähä hää!

Ehkä huomenna tuntuu valoisammalta.

Tänään on Vuokon päivä

No, jopas on pitkiä päivitystaukoja mulla! On tosiaan ollut aika haipakkaa viimeaikoina. Hyvä vaan ettei täällä juhlita vappua kun muuten olis tullut kiire ja paniikki saada viimeiset esseet valmiiksi. Tänään kuitenkin astelin iloisasti opintotoimistolle palauttamaan tähän tutkintoon liittyviä vihoviimeisiä kirjallisia tehtäviä. Laskeskeltiin tuossa yhden kurssikaverin kanssa että kolmen vuoden aikana ollaan kirjoitettu 33 esseetä (3500 - 4000 sanaa/essee), yksi tutkielma (8000-10000 sanaa) ja yksi lopputyö (10000 -15000 sanaa) ja tietenkin 11 lopputenttiä joista 3 odottaa vielä suorittamista. Ei ne ole helpolla meitä päästäneet!

Tänään kuljin ulkona ensimmäistä kertaa ilman takkia koska on niin lämmintä.

väsymys tuli sittenkin

Eipä tuo lopputyöstä palautuminen ihan mutkattomasti käynytkään. Mua väsyttää ihan hirveästi! Menin eilen sänkyyn kymmeneltä ja heräsin klo 9 ihan tosi väsyneenä. Ihmeellistä, koska yleensä pärjään hyvin 6-7 tunnin yöunilla.

Aloitin taas magnesium + b-vitamiini kuurin helpottamaan särkeviä jalkoja ja lieventämään tykytystä sydämessä. Levottomat jalkani ovat taas kaivanneet mobilatia iltaisin. Vikojen ja vaivojen arvonnassa onnetar suosi juuri minua. Sukupolvien ajan erilaisia vaivoja kärsineet ihmiset ovat luovuttaneet perintönsä minun vartaloni käyttöön. Nyt vaan odotellaan että suonikohjut puhkeaa, niin eiköhän siinä ole sitten koko suvun sairaskertomus tiivistettynä 25-vuotiaaseen kropan rähjään.

Minulla on lista asioita jotka haluan tehdä ennenkuin täytän 30. Se lista ei koskaan tule täyttymään täydellisesti ja lisää ranskalaisia viivoja tulee lähes viikoittain. Nyt lista sai taas uuden jatkeen joka liittyy hurjaan fyysiseen rasitukseen ja itsensä ylittämiseen. Päätös on tehty mutta sen totettaminen on pitkäjänteistä itsekuria vaativaa juttuhommaa varsinkin kun omaan tuon edellämainitun epäluotettavan kroppan. En uskalla kirjoittaa sitä vielä tänne julkiseen muistiin mutta omaan vihkoseeni olen sen jo kirjoittanut.

Väsymyksestä huolimatta en raivostunut täysin kun tänään menin luennolle joka oli peruttu mutta ilmoitusta perumisesta ei tullut ajoissa. Taidan olla tulossa vanhaksi kun tuollaiseenkin tilanteeseen vaan lannistuu ilman että juoksisin opintotoimistoon valittamaan. Tulin vaan kotiin pöllöilemään enkä ole saanut mitään järkevää aikaiseksi n. 3 tuntiin.

Taidan mennä päikkäreille

Arki alkaa

Tänään alkoi taas opiskelut pääsiäisloman jälkeen. Lopputyön valmistumisen aiheuttamasta mielihyvästä pääsin reippaasti irrottautumaan kun uudet deadlinet siintää horisontissa. Nyt vielä 2 esseetä ja sitten voin alkaa valmistautumaan koerumbaan.

Ihan mukavaa oli palata kampukselle kun joka paikassa vilisi ihmisiä. Sain kuitenkin hengailtua siellä viitisen tuntia josta työtehokasta aikaa oli muutama tunti. Toistaiseksi en tiedä mistä ajattelin repiä motivaatiota kirjoittaa enää yhtään mitään. Mutta toistaiseksi tuntuu vielä ihan siedettävältä tämä elämä. Täytynee siis ottaa kaikki irti näistä motivaation rippeistä mitä nyt on vielä jäljellä. Onneksi olen kuitenkin todennut että motivaatio ruokkii itse itseään eikä se voi ihan täysin tyrehtyä. Tai voi, mutta sitä voi vielä silloinkin yrittää elvyttää.

Kutominen on mahtavaa motivaatioharjoittelua! Minun ihka ensimmäinen kutomisprojekti oli tehdä Davelle kaulaliina. Ostin oikein hienoja lankoja ja muuta. Mutta sitten alkoi tökkiä koko homma ja ne langatkin alkoi näyttää tosi rumilta. Ostin lisää lankoja ja tein ihan muita kutomisjuttuja. Eilen se kaulaliinan repale sitten taas pomppasi jostakin ja sen kutominen oli yhtä sujuvaan kuin esim. tervan juonti. Kudoin ja mietin että jos nyt vaan puran koko homman niin onko se luovuttamista? Ja mikä järki tässä on että jos vaikka saankin tämän ruman kaulaliinan valmiiksi niin todennäköisyys että Dave sitä ihan omasta tahdosta haluaa käyttää on hyvin pieni. Tässä kaulaliinan tekeleessä nimittäin on esillä kaikki amatöörikutojan mahdolliset virheet eli silmukan putoaminen ja sen osaamaton uudelleen metsästys, mielivaltainen kaventuminen ja leveneminen ja silmukoiden karkailusta aiheutuneet rei'ät. Kaulaliina päätyi purkuun mutta vaan kasvattaakseni omaa pettymyksen sieto ja virheiden myöntämis -kykyä. Ja iloisesti aloitinkin jo uuden projektin tuosta samasta langasta! Nyt olisi keittiöpsykologille käyttöä analysoimaan miksi luovuttaminen aiheuttaa ahdistusta?

Tulevaisuus näyttää pitkästä aikaa enemmän kiinnostavalta kuin masentavalta, mikä on tietekin kannustavaa. Olisi suotavaa jos kaikki suunnitelmat aina toteutuisivat juuri niin kuin haluaisin mutta epäilempä että näin käy. Nyt nuo suunnitelmat on sekasotkuna pääni sisällä mutta eiköhän ne siitä kohta selviä.

Nyt lähden juoksemaan pois lopputyöangsteja jotta uusien hommien sisäistys sujuisi mutkattomammin.

Kuningattaren syntymäpäivä.

Perjantain Guardianissa oli osuva kirjoitus : 'Let's wish the Queen a very happy birthday. And when she goes, let's bury this ludicrous institution' (Freedland, Guardian).

Lopputyö on palautettu. Se vetää sanattomaksi. En jaksa edes kirjoittaa kuningattaren synttäreistä. Katsotaan miltä tuntuu huomenna. Tänään olen vaan totutellut ajatukseen että lopputyö ei enää vaani minua.

(mieli on kirkas kuin keväinen päivä)

deadline viikonpäästä

Voi jeesus, etten paremmin sanois näin pääsiäispyhinä! Enää viikko aikaa saada lopputyö valmiiksi. Tuntuu aika uskomattomalta. Toisaalta olen sieluani myöten täynnä koko hommaa, eikä työhän tarttuminen käy laulaen. Mutta toisaalta, olen niin ylpeä itsestäni että sain tämän ison homman hoidettua ajoissa ja ekasta versiosta sain jopa kiitosta. Punakynää (tai siis nykymaailmassa punaiseksi värjättyä fonttia tietokoneella) oli heiluteltu ihan kohtuullisesti mutta ei mitään kovin vakavia korjauksia ollut vaatimuksena.

Pääsiäisviikonloppu koki yllättävän käänteen kun Dave soitti kotiinsa ilmoittaakseen että me emme aio osallistua pääsiäisrientoihin heidän kanssaan. Tämä aiheutti herneen nenään tunkeutumista toisessa päässä ja kokohomma oli äityä riidaksi. Tilanne mutkistui kun mukaan vedettiin vanhoja kaunoja ja muuta ja hetken tilanne näytti jo varsin vakavalta. Kyyneliä vuodatettiin puolin jos toisin ja minäkin sain osani tilanteesta. Onneksi olen kohtalaisen vahvaa tekoa kun kyseessä on aiheettomat syytökset joten osasin olla provosoitumatta ja pysyttelin taka-alalla. Itseasiassa menin suihkuun kun en jaksanut sitä typeryyttä kuunnella. Luurin paiskimisen (tai niinkuin nykyaikana kännykän punaisen napin säpsäkkä painallus) sijaan puhelu päättyi rauhallisesti.

Mutta. Kohta puoliin puhelin pirrasi uudelleen. Nyt oli käynyt niin että Daven 16-vuotias sisko ryhtyi pitämään veljensä puolia kotioloissa ja riita oli taas puhjennut. Tälläkertaa soittaja oli siis tämä sisko ja raukka siellä itki hysterian partaalla. Minä, kaikkien teiniangstityttöjen marttyyrisankaritar, päätin että tyttö tulee meille ja sillä sipuli.

Tästä hommasta seurasi toisenlainen vääntö. Nyt piti saada vanhemmat vakuuttuneeksi että 16-vuotias tyttö voi tulla veljensä luokse yökylään matkustaen itsenäisesti junalla 45min matkan. Daven äiti erityisesti oli sitä mieltä että ei voi mitekään pärjätä ja että tulee koti-ikävä. Ensimmäinen vääntö tuli pitkäperjantaina kun vanhemmat halusivat tuoda tyttärensä autolla tänne meille ja hakea seuraavana aamuna pois (Vaikka oltiinkin sovittu että lauantaina tulee). No, ei siinä mitään, mutta kun koko homman pointti oli se että saataisiin tuo tyttö rukka matkustamaan junalla ensimmäistä kertaa elämässään itsenäisesti ja että lähes sairaanloisesta ujoudesta kärsivä tyyppi saisi vähän itseluottamusta.

Dave jutteli siskonsa kanssa ja siitä selvisi että äiti oli kertonut tytölle nähneensä unen että jotain kamalaa tapahtuu jos hän nyt matkustaa yksin junalla. Ja että ei tyttö sitä junamatkaa niinkään pelkää vaan lähinnä äidin pettymystä ja huolta kuopuksestaan. Dave suostutteli siskonsa tulemaan junalla meille seuraavana aamuna ja Dave sitten tulee takaisin sunnuntaina hänen kanssaan.

Seuraavana aamuna soi taas puhelin. Olivat juna-asemalla mutta ei äiti eikä tytär osanneet ostaa lippua! Ja että olisi ehkä parasta jos he nyt vaan toisivat tytön autolla meille. Kuuntelin epäuskoisena kun Dave selitti äidilleen kuinka ostetaan junalippu. Ja niin, saatiin me se tyttö tänne. Tosin oli paniikissa jäänyt väärällä asemalla pois mutta onneksi saatiin tyttö puhumalla hyppäämään seuraavaan junaan joka toisi perille saakka.

Noista ja monista muista syistä en ole kovin montaa kertaa Daven siskoa tavannut eikä hän ole koskaan sanonut minulle sanaakaan. Enpä ole ennen yhtä pelokasta tyttöä tavannutkaan. Kovin kyllä kävi sääliksi että raukka on noin maahan lytätty. Mutta onneksi tästä tuli kuitenkin ihan positiivinen visiitti ja tyttökin vapautui hieman.

Ohjelmaksi keksittiin pyöräilyretki. Lainattiin yksi pyörä lisää naapurista ja mentiin porukalla katselemaan paikallisia nähtävyyksiä. Illalla syötiin hyvin ja juteltiin paljon.Seuraavana aamuna Daven vanhemmat soittivat että ovat juuri nyt lähdössä kotoa hakemaan tyttöä takaisin. Just joo, no eipä tarvinnut Daven sinne asti sitten raahautua.

Sunnuntain ja maanantain minä pyhitin lopputyölle, vähän myös pyöräilylle ja ihan vähän kutomiselle.

L*******n deadline on 2 viikon päästä

Olen ollut olevinani niin kiireinen etten ole muistanutkaan tätä blogia. No, tämä asia tuskin tulee korjaantumaan ihan pian koska se-jonka-nimeä-ei-sanota pitää palauttaa 2 viikon päästä. A P U A.

En siis ole antanut mitään tapahtua itselleni viime aikoina. Paitsi että hommasin Aldomovarin leffa boxin jossa oli 5 leffaa. Tämä ostos sai siunaukseni koska se on tuiki tarpeellinen lopputyötäni varten (joopa joo). Tämän siis ostin ihan oikeasta kaupasta. Kirppiskauppoihin on jotenkin varkain syntynyt lähes riippuvuus.

Nyt löysin siihen Daven kameraan salamavalon. En ole koskan valokuvaamista sen kummemmin harjoittanut, joskus tosin taisin haaveilla valokuvaajan ammatista, mutta nyt ihan viimeisen vuoden aikana se on alkanut tosiaan kiinnostamaan. Ja todisteena siitä on että osasin käyttää sitä vuoden '78 salamavaloa ihan oikein ja tiesin miten ne säädöt suurinpiirtein menee (manuaalisesti). Vitsit, että olin ylpeä kun siitä salamasta räpsähti sellainen silmät sokaiseva välähdys ja kamerastakin kuului muhkeat ääni-efektit. Kyllä siinä vieressä kalpenee digitaalisen kameran vieno vinkaus kun oikealla kameralla pistää räiskimään!

Näitä kuvia en siis voi laittaa tänne koska ne on, niin kuin vanhaan hyvään aikaan, vielä sisällä kamerassa.

Pyöräilyä ja kutomista

Pyörän omistaminen ja pyöräily ovat nyt elämäni suurimmat onnellisuuden lähteet. Elinpiiri on laajentunut huimasti ja kaikenlaista ehtii tehdä päiväsaikaan. Kävin tänään aamulla uimassa ja kaupungilla vähän lankaostoksilla. Löysin kirppiskaupasta vaikka miten hienoja lankoja joten nyt minulla on kolme keskeneräistä neuletyötä laatikossa! Jee!

Dave lähti katsomaan futista pubiin koska minun piti saada lopputyötä tehtyä mutta tähän mennessä olen onnistunut vain imuroimaan, tekemään sämpylätaikinan sekä neulomaan. Eli ei kovinkaan vauhdikasta etenemistä lopputyön suhteen. No, nyt sain ainakin tietokoneen päälle niin jospa sitä muutaman rivin kirjoittelisi.


Tässä muutama kuva, ihan vaan kadehdituttaakseni (ihana suomen kielioppi) teitä siellä kylmässä pohjolassa ;) Tänään siis avattiin terassikausi paikallisessa kun oli niin kertakaikkisen mahtava pyöräily-/terassi -iltapäivä.

Takaisin Enkkulaan!

Suomen vierailu vierähti valonnopeudella. Harmistusta aiheutti ainoastaan ankeat kelit. Olisi ollut mukavaa näyttää Davelle kuinka luonto herää pitkän talven jälkeen mutta tälläkertaa nähtiin vaan loskassa laahustamista ja jäätävää tihkua.

Mukavia juttuja oli kuitenkin niin hyvästi että yksi tyhmä sää ei siinä paljoa haitannut eikä vauhtia hidastanut. Jokaiselle päivälle oli ohjelmaa ja mahtavaa seuraa tiedossa. Onneksi minulla on Suomessa niin hyviä tyyppejä että aina on parhautta tulla käymään. Ja aina tuntuu ettei aika riitä mihinkään. Ei riittänyt taaskaan.

Takaisin tulo englantiin sujui juuri niin tyypillisen mutkikkaasti kuin odottaa saattaa. Kuten olen täällä blogissakin marissut, niin englannista ei voi ostaa käytettyjä pyöriä mistään ja uudet on liian arvokkaita ostettavaksi varsinkin kuin se aika todennäköisesti tulisi varastetuksi vuoden sisällä. Eli siis matkassamme oli mukana kierrätyskeskuksesta hankittu Nopsa. Lentokentällä, Lontoon päässä, pyörää ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, eikä kukaan oikein tiennyt mistä se olisi pitänyt hakea. Lopulta pyörä löytyi jostain tavarahissistä jonne se oli unohtunut.

Seuraavaksi mentiin odottamaan bussia kotiin ja taas kyselyrumba siitä että saako pyörää ottaa bussiin. Tietenkään kukaan ei taaskaan tiennyt mistään mitään. Odoteltiin hyvä tovi kunnes vihdoin oltiin bussissa pyörineen kaikkineen. Kello läheni tässä vaiheessa yhtätoista, joka oli sinänsä rasittavaa koska kone laskeutui klo 19.10.

Bussipysäkiltä kotiin on n. 15min kävelymatka joka sisältää harvinaisen raivostuttavan junaradanylityssiltahomman (oikeasti matka bussipysäkiltä kotiin on n. 5min mutta tämä siltajutun ylitys kestää 10min!!!). Ja tietenkin sillä jumalan hetkellä kun astuimme ulos bussista, taivas aukeni ja vettä tuli viistosuunnassa sammioittain. Juuri sellainen sadekuuro joka kastelee aivan läpimäräksi. Kierrätyshenkisinä tyyppeinä oli muovipussien sijasta käytössämme paperipusseja joiden kaatosadekestävyyttä ei oltu testattu Englannin olosuhteissa. Ihanaa oli raahautua eteenpäin piiskaavassa sateessa ja tuulessa niin että kaikki pussukat räjähtelee ympäriinsä ja pyörä ei osoita pientäkään yhteistyöhalua. Odotettavasti sade päättyi kun vihdoin pääsimme kotiovelle. Ei me vissiin mitään ihan harmittomia voikukkia oltu edellisessä elämässämme.

_________________________________

Aamulla oli onneksi toinen ääni kellossa, aurinko pilkisteli puolipilviseltä taivaalta ja lämmintäkin oli 14 astetta. Dave piti vapaata vielä tämän päivän joten voitiin nukkua pitkään. Aamupalaksi oli ruisleipää, polar-juustoa ja suomalaista teetä. Saatiin nopeasti mun pyörä ajokuntoon ja päätettiin lähteä ajelulle Brightlingsean. Sinne pääsee tuota joenvierustaa ajelemalla ja matkaan meni noin 2tuntia/suunta.



Tässä meidän molempien menopelit! Huomatkaa että napsutin värikkäitä tähtiä mun renkaiden pinnoihin. Tämä siksi että pikkutyttönä aina haaveilin sellaisista muovisista jutuista jotka laitetaan pinnoihin ja ajaessa ne kolisee kivasti. En tietenkään koskaan saanut niitä naputtimia mutta nuo tähdet hommasin.



Dave ja keväinen metsä. Minusta nuo keltaiset puskat on hienoja, en tiedä mikä se on.



Vihreitä peltoja ja taustalla joku maatila.



Pikkulaivoja hiekalla laskuveden aikaan. Palatessa kotiin muutaman tunnin jälkeen vesi oli noussut.



Katseltiin vanhaa myllyä kunnes yhtäkkiä armeijan helikopteri tuli ihan siihen kohdalle.



Brightlingsean kirkko.



Rantamajoja. Ihmiset vuokraa tai ostaa näitä koppeja. Tosi outoa. Mä luulin että niissä vaihdetaan uikkarit päälle. Mutta ilmeisesti ne toimittaa jonkinlaisen mökin virkaa.



Lisää rantamajoja.



Meidän tämänpäiväisiä kirpparilöytöjä eli 60-luvun suola ja pippuriastiat ja vanha kamera. Vielä ei ole selvinnyt toimiiko tuo kamera vai ei mutta ei se maksanutkaan kuin £1. Kuvassa on myös mun hieno laatikko jossa sailytän keskeneräisiä neuletöitä tai siis tätä yhtä keskeneräistä vihreää kaulaliinaa.

Huomenna pääsen kotiin

Aamulla on aikainen herätys, niinkuin matkustaessa kuuluukin olla. Tavarat on pakattu ja eväät on laitettu valmiiksi. Passit odottaa pöydällä lentolippujen kanssa ja tarkastuslistoista on ruksattu yli kaikki tarvittavat jutut: kirjat on viety kirjastoon, tuliaisia on hankittu, rahat on vaihdettu yms. Ihan kun olisi oikeasti lähdössä jonnekkin vaikka olenkin vain menossa kotiin käymään. On se silti ihanaa! Ajatella että pääsen täältä keväästä takaisin talveen ja sitten kun tulen on kevät vieläkin pitemmällä! Matkalla taka-talveen. Dave on reissusta hyvinkin innoissaan. Toivottavasti ehditään tekemään kaikenlaista vaikka aikaa ei tälläkertaa niin paljon olekkaan.

Tässä vielä keväisiä kuvia viikonlopulta!

Lauantain postaus

HA! Sainpas tehtyä. Yömyöhään meni tuon lopputyön kanssa mutta ainakin sain siihen mahdutettua ne asiat jotka haluan siinä olevan ja hyvin perusteltuna. Daven täytyy vielä lukaista koko homma läpi niin että voin palauttaa sen maanantaina. *Ihana helpotuksen huokaus*

Tultiin just kaupungilta ja käytiin tulomatkalla maailman ihanimmassa divarissa. Hyllymetreittäin vanhoja kirjoja, lattioilla ja pöydillä korkeita kirjapinoja joita on kerääntynyt sinne vuosikymmenten aikana. Sen lisäksi siellä on myös pieni kylmätiski jossa omistaja myy itse tekemiään kurkku-juusto-voileipiä ja fairycakes ja shortbreadia joita voi nautiskella pienten pöytien ääressä kahvin tai teen kanssa. Puodin pitäjä on ystävällinen vahna herrasmies joka on aina valmis suosittelemaan kirjoja. Usein tämän divarin ohikävellessäni olen himoinnut sen ikkunassa olevaa mukia (??) ja tänään päätettiin käydä kysymässä josko se olisi myytävänä ja sehän oli!! Kohtuuliseen puolen punnan hintaan. Mukaan tarttui myös muutama kirja.

Mutta surullinen uutinen oli että tämä puoti lopettaa toimintansa 2kk päästä koska liikehuoneisto on myyty isolle ketjulle! Oi, kyllä riipaisi sydämestä. Myyjä kertoi pitäneensä kirjakauppaansa 28 vuotta ja sanoi sen olleen oikein menestynyt ennen kuin kaikki muuttui.. Lupasimme tulla takaisin ennen puodin sulkemista ja myyjä sanoi että sitten saatte ostaa kirjoja puoleen hintaan. No, eihän me maksettu tänäänkään enempää kuin 4 puntaa 3 kirjasta ja mukista!

Tänään mennään kyläilemään kavereiden luo illallisen merkeissä. Tiedossa on arabialaista ruokaa. Paikalle täytyy kuulemma tulla nälissään koska luvassa on joku megaluokan, viiden lajin illallinen. Ihan mukavaa illanviettoa on varmastikkin tiedossa.

Hyvästelemisen alkusoitto

Olipa taas surullinen päivä. Lukuvuosi lähenee loppuaan ja nyt jo jouduin hyvästelemään yhden ystävän. Maria lähtee kotiin Espanjaan eikä tule enää takaisin:( Toivottavasti yhteys pysyy vaikka välissä onkin tuhansia kilometrejä. Tämä nyt oli vasta alkusoittoa sille kun viimeisenä koulupäivänä näen viimeistä kertaa ne tyypit jotka on ollut mukana tämän suuren elämänmuutoksen kaikissa pyörteissä. Ihan uskomatonta kuinka nopeasti aika on kulunut!!

Toinenkin hyvästeleminen osui tälle päivälle. Niin ällöltä kuin se kuulostaakin niin kävin itse hyvästelemässä mun opettajan joka lähtee kohta 8kk vietnamiin. Se oli niin hyvä opettaja ja ilman hänen kannustustaan en olisi päässyt näin pitkälle. Vein mukanani muumimamma kortin, (sellaisen vintage version eli Toven piirtämä, ei japanilaista!). i m e l ä ä . Mut ei sen niin väliä!!

Ja nyt taas lopputyötä ahertamaan..

Viikonloppu takana ja arki edessä.

Viikonloppu sujui rentouttavissa tunnelmissa. Perjantaina tehtiin superihanaa ruokaa punaviinin kera ja juteltiin kunnolla yömyöhään saakka. On se vaan mukavaa aina välillä huomata kuinka kivaa on olla yhdessä ja kuinka hyvin me toisemme tunnemme ja toistemme seurassa viihdymme.

Lauantaina herättiin aikaisin ja mentiin kiertelemään kaupungille. Mukaan tarttui hieno, punainen termospullo keväisiä pyöräilyretkiä varten, muutama kirja ja mahtavat 70-luvun verhot. Kaikki käytettyinä tietenkin! Ja pääsimpä vihdoin aloittamaan uuden harrastukseni. Sain hommattua kirppiskaupasta satsin erikokoisia puikkoja ja lankakaupasta hommasin ensimmäiset langat. Ja sainpa ensimmäisen neuletyönkin valmiiksi. Tarkoitus oli tehdä sellainen kokeilumielinen pussukka kännykälle mutta siitä tuli liian pieni ja toimii nyt mp3 soittimen pussina. Koko iltahan se siinä sujahti resoria neuloessa ja lopputulos nyt on mitä on. Ihmeellisesti ne nurjat ja oikeat silmut jostain muistin kätköistä löytyivät!
Illalla katsottiin vielä tosi kummallista unkarilaista leffaa. Kuten arvata saattaa, lopputyölle ei tullut uhrattua ajatustakaan.

Taas kerran tuleva viikkoni kantaa nimeä 'viimeinen rutistus'. Uskalias ja hurja toiveeni saada lopputyön ensimmäinen versio valmiiksi kuukautta ennen deadlinea näyttää paikoittain toteutumiskelpoiselta, joskin edessä on vielä kamalasti töitä. Jos nyt tämän viikon vielä jaksan näpytellä niin sitten voin lomailla rauhallisin mielin.

Käskien laulan

Viime päivät ole noudattanut itselleni langettamaa käskyä jonka vaativa ja tiukka sävy on suorastaan estänyt minua nauttimasta mistään mitä jotkut ihmiset elämäksi kutsuvat. 'Perse penkkiin ja kirjoita!' kuuluu tuo käsky. Varmuuden vuoksi se on kirjoitettuna ylös aika moneen post-it lappuseen joita on liimaitu ympäriinsä siltä varalta että unohtuisin johonkin muuhun toimintaan. Tulostakin on saavuttu. Lopputyöstä on työstetty n.60%! Ou Jee!

Tällä viikolla en ole seurannut uutisia, en tiedä millainen sää ulkona on, olen irtisanoutunut kaikista kotitöistä ja ruoanlaitosta, en ole kyennyt keskittymään mihinkään muuhun kuin työhöni enkä ole liikkunut 20 metriä kauemmas tietokoneen äärestä.

Sen sijaan olen puhunut, kirjoittanut ja ajatellut homoliittoja, homojen adoptio oikeutta, kansanliikkeen historiaa ja sen vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon, ihmisten asenteisiin ja kulttuuriin, homoliikettä ja sen vaikutuksia kaikkiin ylläoleviin kohtiin, Espanjan historaa, Francon ajan jälkeistä kehitystä, queer teorian tulevaisuutta sosiologiessa tutkimuksessa, Almodovarin leffojen vaikutusta homoystävällisempään kehitykseen... ja ja ja kaikkea miljoonaa muuta asiaa joita tuntuu polveilevan lisää ja lisää.

Pitkiä päivitysvälejä pahoitellen!

Huojentavaa viikonalkua

Mikä on se joka on yhtäaikaa niin ahdistavaa ettei sitä siedä ajatella mutta samalla niin mielenkiintoista ja innostavaa? Tulevaisuus. Joitakin palikoita on loksahdellut paikoilleen rohkaisevasti mutta silti ilmassa on odotusta ja jännitystä. Juuri nyt jännitys tuntuu mukavalta mutta se saatta muuttua koska tahansa. Minä olen mieleltäni sellainen että jokaista suunnitelmaa varten on oltava myös varasuunnitelma ja sen varavarasuunniltema. Näitä suunnitelmia haudon mielessäni joka päivä ja harrastan muutenkin hyvin aktiivista jossittelua. Nämä tällaiset tilanteet jossa päätöksen teko on jonkun muun käsissä tuntuu välillä todella hankalilta mutta niistäkin pääsee yli ja ympäri kun viitsii hieman harjoittaa kärsivällisyyttä. Mielestäni en ole 'mulle-heti-kaikki -tyyppi' mutta en kyllä ole yhtään kärsivällinenkään, ehkä jokin keskitie tässäkin asiassa olisi se ihanteellisin.

Parhainta kärsivällisyyden harjoittelua on hommata jotain muuta puuhaa. Tarvitsen harrastuksen. Koska haluan olla muodikas päätän nyt aloittaa kutomisen! Blogistania on täynnä neuleblogeja ja kutominen (kutominen ja neulominen on minulle se ja sama asia) tuntuu juuri sellaiselta harrastukselta jota haluaisin opetella. Viimeksi olen kutonut ala-asteella ja silloinkin taisin saada aikaan yhden (?!) 15cm pitkän säärystimen. Äitiä kyllä varmaan naurattaa ajatuskin tästä.

Tämä kutomisjuttu on muhinut päässäni jo jonkin aikaa ja nyt ajattelin ottaa härkää sarvista. Viikonloppuna tuli viimeinen silaus tähän uuteen harrastukseen kun kirppiskaupasta löytyi 50-luvun, pieni ja kaunis lankalaatikko. Siis sellainen työkalupakin muotoinen puuloota jossa on 30cm pitkät jalat ja sisällä pikku lokeroita. Sinne voin sitten kätevästi laittaa kaikki keskeneräiset käsityöprojektit (joita ei siis ole vielä olemassakaan muutakuin teoreettisella tasolla). Divarista löysin vielä aloittelijan kutomisoppaan kelpo hintaan! Nyt vaan lankoja ja neuloja ostamaan. Harmi vaan että tuo kevät tekee tuloaan juuri nyt kun haluaisin tehdä isoja, muhkeita kaulaliinoja. (Heh, taisin tässä juuri kumota aiemman väitteeni etten muka olisi 'mulle-heti-kaikki' -tyyppinen henkilö).

Viikonlopun alku

Jääkylmä vesitihuttelu jatkuu eikä mieli ole muuttunut miksikään eilisestä. Ja nyt on kuitenkin perjantai!! Ei mitään järkeä olla ahdistunut perjantaisin mutta nyt on vaan niin paljon hommaa. Dave menee onneksi Lontooseen että voin pitää opiskelupäivän, -illan ja -yön.

Varsin turhauttava kokemus tapahtui kirjastossa tänään. Metsästin tarvitsemiani kirjoja oikein kauan ja monesta kerroksesta. Tiskillä sitten sanoivat että minulla on jo maksimimäärä kirjoja lainassa enkä saa lainata yhtään enempää. Tietokoneohjelmasäädöksiä vastaan ei auta taisteleminen koska ne eivät kuitenkaan taivu vaikka kuinka jankkaisi kirjastotädin kanssa. Mutta, kun mä tartten kaikkia noita jo lainattuja kirjoja ja olisin tarvinnut vielä lisää. Sen lisäksi jäätävässä, poikittaissuuntaisessa sateessa edestakas kävely ei tod. hotsittanut sen vertaa että olisin viitsinyt vaivautua. Nyt on selviydyttävä näillä. Katsotaa miten käy.

Radio Helsinkiä kuunnellessa ja mustikka-smoothieta herkutellessa mieli kevenee, onneksi.

Torstaina

Miten voi olla jo torstai? Viikot tuntuu menevän pikakelauksella eikä mitään taaskaan ehdi tehdä kunnolla. Mutta nyt se on paiskittava töitä kun rauta on kuumaa. Onneksi kohta koittaa loma ja sitten voi hetkeksi rauhoittua. Ollaan alettu jo katselemaan vuokra-asuntoja täältä ja kyllä täytyy sanoa että aivan kamalia hintoja kehtaavat pyytää ihan kauheista mörskistä. Ihan uskomatonta!! Olin eilen aivan todella epätoivoinen koska tulevaisuus näyttää kertakaikkiaan hirveän sekavalta eikä yhtään valoisalta. Onneksi illalla tuli hyvä leffa telkkarista jotta sain muuta ajateltavaa mutta yöllä sitten taas nämä lannistavat jutut pitivät unet loitolla. Asioilla on kuulemma tapana järjestyä, mutta minä en luota siihen kyllä yhtään. Asiat menee päin p****ttä jos niistä ei ajoissa hötkyile ja suunnittele. Harmillista kyllä, taas kerran minunkin tulevaisuuden suunnitelmat on jonkun nimettömän ja kasvottoman tyypin käsissä. Ei tunnu kovin rauhoittavalta sellainen.

Tämä viikko ei nyt kyllä ole ollut paras mahdollinen, voisko tästä valittaa jollekkin?

Marraskuu

Jäätävän kylmää tihkusadetta ja valtaisa tuulenviima. Kävellessä tuntuu kuinka tuuli puskee vaatteiden, ihon ja lihasten läpi suoraan luihin ja ytimiin. Märät sormikkaan vaan pahentaa kohmeisia sormia, pipo tietenkin unohtui kotiin niin että pää ja korvat jäätyy, silmät ja nenä vuotaa ja hengitys salpaantuu. Ei tämä tämmöinen kyllä vastaa käsitystä keväästä. Ihan kun olis taas marraskuu.

Kirjasto pyörähdyksen jälkeen tulin takaisin kotiin ja täällä taidan pysyä. Kirjallisuus katsaus on tarkistuksessa ja nyt kirjoittelen tutkimusmenetelmistä. Lopputyö etenee vaikka välillä tuntuu että se vaan junnaa paikallaan. Ens viikolla on tentti johon pitää lukea ja 2 esseetä pitäis aloittaa. Jee jee, unettomat yöt.

Univelallinen

Mikähän stressi se siellä pääkopassa taas hieroo? Eilen, kellon käydessä neljää, mietiskelin miten ankaraa ajan tuhlausta unettomuus on. Yöllä olen pirteä ja voisin tehdä töitä mutta sen sijaan pyöriskelen sängyssä tuntikaupalla ja aamulla olen väsynyt, keskittymiskyvytön, epämotivoitunut ja mitä kaikkea. Olen kuitenkin ahkerasti vääntäytynyt sängystä ylös aamuisin ja yrittänyt selvitä iltapäivään energiajuomien avulla. Se on aika rasittavaa ja epäterveellistä. Nyt just ei ole tietoa eikä jaksamusta selvittää miten tästä selvitään.

Elämä muuttui yhtäkkiä kamalan kiireiseksi. Yleensä arki ja velvollisuudet ovat soljuneet eteenpäin rauhallisessa tempossa mutta nyt täytyy hosua, eikä se ole kivaa. Aamut varsinkin ovat kovin vaikeita. Huonosti nukutun yön jälkeen en todellakaan pysty olemaan tehokas. Ennemmin lorvin muutaman tunnin jonka aikana voin syödä aamiaista, käydä suihkussa, lukea meilit mutta nyt täyty kaikesta selvitä nopeasti. Vallan ryhditöntä, tiedän, mutta en kai koskaan väittänyt olevani aamunvirkku.

Onneksi valoa kajastaa tämänkin tunnelin päässä.

Rokki Meininkiä

Käytiin eilen kuuntelemassa Daven kaverin bändiä yhdellä klubilla( http://www.thetwist.co.uk/). Oli ihanaa kuunnella live musiikkia ja tuli hyvin mieleen meidän seurustelun alkutaival jolloin hypättiin keikoilla jatkuvasti. Etenkin tuo klubi on hyvinkin legendaarinen, koska se kelpuuttaa lähes kaikki bändit lavalleen. Monen meidän kaverin ja tutun bändi on soittanut siellä. Siitäkin huolimatta siellä on ihan hauska tunnelma ja koska klubilla on myös oma levymerkki sieltä saa ostaa halvalla ep:tä ja sinkkuja juuri näiltä kellaribändeiltä. Juttelin siellä myös aikani kuluksi yhden old-school rokkimiehen kanssa joka kehuskeli tuoneensa The Ramones:in meidän yliopistolle joskus 70-luvulla.

Olipa kyllä hauska ilta kaikin puolin.Tästä kuitenkin seurasi se että Daven kitaransoittosormia alkoi kovasti kolottaa. Dave on haaveillut akustisen kitaran hommaamisesta mutta vasenkätisyys on pistänyt kapuloita rattaisiin siten että edukasta vasurikitaraa ei ole (aika epäaktiivisesta) etsimisestä huolimatta tullut eteen. Tänä aamuna kuitenkin kirkastui ajatus siitä että hän vaan nyt menee kitarakauppaan ja ostaa sen halvimman tehdasvalmisteisen jota myydään.Minä menin puistoon ottamaan valokuvia ja Dave meni etsimään kitaraa. Treffattiin kaupungilla ja Dave oli löytänyt etsimänsä: kirkuvan punainen, tehdasvalmisteinen akustinen kitara. Myyjä oli kuvannut sitä sanoilla ”hideous” ja ”outrageous”. Oli antanut vielä kieliä ja plektroja mukaan.

Tässä on ensin kuvia meidän kylän linnasta, puistosta ja keväisestä päivästä ja sitten Daven ruipelojaloista ja yhteensopivasta kitarasta ja kengistä.

Voi Hemmetti!!

Niin, siis voi hemmettiläinen minkä lykkäsivät. Ihan kuin ei olisi jo muutenkin hermoilua jatko-opiskeluista niin nytpä alkoivat uhkailemaan lakolla! Siis sellaisella yliopisto opettajien lakolla jossa he eivät suostu tarkastamaan kokeita tai esseitä ja jos tämä lakko tulee olemaan niin se tarkoittaa sitä että minä eikä kukaan muukaan valmistu tänä kesänä niinkuin oli suunniteltu. Ja jos paperit ei ole kätösissä heinäkuuhun mennessä niin unelmat jatko-opinnoista voi heivata kuuseen ainakin vuodeksi. Ei sillä että tämä lakko nyt olisi ihan tosissaan tulossa mutta ei se mukavalta tunnu että näin uhkaillaan että kolmen vuoden työt ois noin hukkaan heitettävissä. Ja ei sitä koskaan tiedä vaikka nuo lakkoilisivatkin heinäkuulle saakka. Näkymä on nyt se että lakko alkaa ens viikon tiistaina ja jatkuu siitä eteenpäin kunnes toisin todetaan. Onhan tässä vielä viikko aikaa osapuolten selvitellä juttujaan.

Tämä on varsinainen reiluuden esimerkki: lukukausimaksut nostettiin kolminkertaisiksi viime vuonna (minä maksan vielä vanhaa hintaa eli £3500, joka ei ole halpa sekään) näiden nostojen tarkoitus oli korottaa opettajien palkkoja x% mutta nyt 'ne' sanookin että 'oikeastaan, kun me sanoimme että korotusta tulee x% niin se tarkoittikin että x = y ja kukaan ei saa penniäkään lisää paitsi 'me'. Tämä on luonnollisesti suivaannuttava asia opettajille ja ainoa keino protestoida on kostaa maksajille eli opiskelijoille. Kivaa!

Luontokuvausta

No, eipä ollut kehumista tämän aamun suorituksessa. Tarkoitus oli nousta Daven kanssa samaan aikaan. Heräsin kyllä mutten noussut sängystä ennen kuin joskus yhdeksän jälkeen. Ja sitten taas väsytti ihan kamalasti. Päätin lähteä luontokuvailemaan tuuliseen ja puolipilviseen ilmastoon josko se vähän piristäisi.

Olen tällaista lintua täällä nähnyt aika paljon. En tiedä mikä se on mutta kovin on paikallaan pysyvää sorttia. Katselin jo ikkunasta kun se tuossa tolpan päässä hengaili tuntitolkulla.

Matka jatkui ja siinä se sitten makasi, kuollut lehmä! Ihan muutaman metrin päässä. Onneksi oli sentään joki välissä muuten olisin varmaan saanut halvauksen. Tuntui tosi kummalliselta törmätä tuollaiseen. Itse olen niin kaupungissa kasvanut ettei tästä mitään luonnollisia elämän päätymisen ymmärrystä tullut. Kuollut ruho, ja vielä ihan lähellä mun kotia! Sitten aloin miettimään että pitääkö mun nyt tehdä jotain tälle asialle? Ja mitä minä muka voisin tehdä?! Soittaa poliisille? Minne muualle voi ilmoittaa että joen varressa makaa kuollut lehmä? Näinä eläinsairauksien aikakautena, mieleen tuli myös hullut lehmät tai lintuinfluenssan leviäminen lehmiin ja sitä kautta ihmisiin, voiko niin käydä? Sitten koko touhu alkoi jo tuntumaan siltä että ihmiskunnan kohtalo olisi ihan täysin käsissäni ja jos en kertoisi jollekkin tätä asiaa, olisi se minun syytäni jos ihmiset kohta kuolisivat lintuinfluenssaan syödessään naudanlihaa. Kasvissyöjänä voisin vain katsella päältä ja kokea karvasta syyllisyyttä.

Tulin kotiin ja soitin Davelle kysyäkseni mitä pitää tehdä jos näkee kuolleen lehmän. Ei vastausta kännykkään. Tuntui että aika oli kulumassa loppuun, minun oli pelastettava, ne jotka pelastettavissa ovat! Ei kai lehmät tuolla tavalla vaan kuolla kupsahda? Soitin poliisin päivystysnumeroon ja kerron tästä kauhukokemuksesta. Mutta, joku oli jo ilmoittanut heille ja lehmän omistajalle oli annettu tieto. Joku muu siis ehti ensin. Hitsit, olisin halunnut olla sankari.

Tiedoksenne; tänään vietetään pannukakkupäivää!

Työt jatkuu

Todella levollisen viikonlopun jälkeen on hyvä aloittaa uusi työrupeama. Ensimmäinen deadline on viikonpäästä, siitä seuraava on 2 viikonpäästä. On se hurjaa. Kyllä kai tästä jotenkin selvitään ja onneksi on ihmisiä jotka tukevat ja auttavat. En viitsi nyt edes ajatella mitään aikarajoja, hommat on tehtävä kunnolla nyt että voi sitten (joskus?) nähdä työnsä tuloksen.

Ainoa keino selvitä tästä on järjestää kunnolliset aikataulutukset. Ja vaikka se nyt vähän vaikuttaa siltä että jätän kaiken aina viimetippaan niin todellisuudessa en vaan ole päässyt eroon yö-opiskelusta. Viimeksi esseitten kanssa ei tullut mitään viimetippakiirettä vaikka 80% työmäärästä tuli väsättyä silloin kuin muut nukkuvat. Tällainen rytmi ei tosiaan ole kovin järkevää mutta huomasin että kesken kaiken rytmin vaihtaminen olisi vienyt liikaa aikaa ja voimia joten jatkoin valvomisia. Onneksi meillä oli lukuviikko yliopistolta viimeviikolla joten päivisin sain hyvin nukuttua.

Nyt on kuitenkin uusi ääni kellossa ja tämä viikko kuluu uuden päivärytmin opettelussa. Tänään on kyllä nukuttanut aivan luvattoman paljon enkä ole päässyt eroon riippuvuussuhteestani energiajuomiin. Pitäisi kai siirtyä kahviin mutta onko se muka oikeasti yhtään sen terveellisempi riippuvuus?! Siitä tulee rumat hampaatkin?!

Tesco muisti tänään bonuskupongeilla. Sama systeemi kuin plussakorteissa eli vinguta korttia ja kerää pisteitä ja sitten jossainvaiheessa tulee kuponkeja. Nyt tuli kuponkia oikein kuuden punnan arvosta. Tesco on sama kuin Kesko ja niillä on aivan todella suorasukainen markkinointi keino, eli sain lisäkupongeiksi -10% luomuruoasta, -10% Leerdammer juustosta, -10% Ecover-pesuaineista. Joku on tosissaan seurannut mitä brändejä kannatan ja minkalaiset ostostottumuksen mulla on. Orwell oli oikeassa, isoveli valvoo.

Oijoi, esseet palautettu. Meidän yliopiston täysin joustamaton nollatoleranssi esseitten palautuspäivissä tuottaa sellaisen tuloksen että kaikki hommat saadaan ajoissa pulkkaan. Niinä hiljaisina yön hetkinä kun istun tässä koneella vaipumaisillani epätoivoon jostain sisuksista nousee sellainen tyyppi joka on päättänyt että hommat hoidetaan. Aamulla sitten ihmetellään että kuka näitä juttuja on oikein kirjoitellut tänne. Esseitten vääntö on välillä pirullista hommaa. Kahdeksan sivuisia minitutkielmia on tänä vuonna tehty jo 6 kappaletta. Jäljellä vielä 3 esseetä ja loppukokeet. Ja ainiin, lopputyö! Tasan 2 kuukautta aikaa, iiik!

Voi jestas! Kello on 6.40 aamulla ja Daven herätyskello alkaa kohta soimaan. Mites tässä nyt näin kävi?No, ainakin on kaikki esseet nyt hanskassa joten voisin tästä lähteä nukkumaan. Tai, ehkä odottelen että tuo herää tuosta niin voidaan nauttia aamiaista yhdessä. heh.

Jalkkista

En muistanutkaan että tämän päivän kohdalla oli kalenterissa iso ruksi. Enkä muistanut että tätä tapahtumaa ollaan odotettu jo vaikka mistä saakka. Mieleni viereenkään ei tullut ilakoida tulevasta jännitysnäytelmästä aamusta saakka. Dave oli ilmoittanut jo hyvissä ajoin että tänä tiistaina hän on erittäin varattu klo 20-22. Eikä minunkaan kuulemma kannata suunnitella mitään opiskeluja ko. ajankohdalle. Tämä elämää suurempi tapahtuma on ARSENAL-REAL MADRID.

Luoja tietää miten käy ensi kesänä kun on futiksen world cup. Taidan evakuoida itseni Suomeen. Toisaalta voisi kyllä olla kiinnostavaa antautua mukaan fiilistelyihin ja hurrata pubissa..

Viimeinen puristus

Viimeistä viikkoa viedään ja edelleen olen pysynyt yllättävän rauhallisena. Kaksi esseetä on jo valmiit mutten uskalla palauttaa niitä jos vaikka jotain tulee mun mieleen vielä ennen perjantaita. Olen taas ottanut lomaa lopputyöstä että saan nämä esseet tehtyä.

Tänään on taas varsin kummallinen ilma. Aurinko paistaa ja sitten yhtäkkiä tulee kaatosade ja kamala tuuli. Olin jo lähdössä kävelylle kunnes tuo sadekuuro mudautti kaikki mahdolliset kävelytiet. Täällä kun ei ole tapana kävelyteistä huolehtia vaan pienikin sade saa aikaan mutaisaa liejua.

Meidän yliopiston kirjaston vieressä on valtava rakennustyömaa jossa pauhaa koneet ja pelit jatkuvalla syötöllä. Koita siinä sitten keskittyä lukemiseen!? Miksei noita isoja, äänekäitä remontteja voida KOSKAAN järjestää kesäaikana kun kampus on tyhjä eikä meuhaaminen häiritse niin pahasti.

Eli, viimeinen viikko esseestressiä, ulkoilun aloitus mahdotonta koska englantilainen ilmasto vaatii pysymään sisätiloissa ja kirjaston mahdoton hyödyntäminen lukemistarkoitukseen. Oli kai mulla jotain hyvääkin kirjoitettavaa mutten enää muista.

Sunnuntai

Minäpä kerron teille miten tästä harmaasta ja hieman sateisesta päivästä tuli kaikesta huolimatta aivan onnistunut. Lähdettiin aamuisella pitkälle kävelylle. Kauppareissulla Dave bongasi kaupan ilmoitustaululta ilmoituksen jossa myytiin pyörää edukkaaseen £20 hintaan. Taustaksi kerrottakoon että meitä varastettiin viime vuonna yhteensä 3 pyörää ja nyt Dave käy töissä bussilla ja marisee jatkuvasti kun £10 viikossa uppoaa sellaiseen turhuuteen, pyörällä kun matkan suhauttaisi puolen lyhyemmässä ajassa ja muuta.

Ilmoituksen nähtyään Dave soitti numeroon ja siltä istumalta lähdettiin sitä katsastamaan. Pihassa seisoskeli vanha, ilonen ukkeli joka esitteli pyörää meille. Oli kaikki renkaat, vaihteet ja jarrut huollettuna. Kaupat tuli ja huomisesta lähtien Dave saa pyöräillä työmatkat.

Miksi tällainen pyörän osto sitten aiheuttaa näin mittavia onnen tunteita? No, siksi kun siitä pyörästä ollaan puhuttu lokakuusta lähtien joka päivä ja siksi koska meidän kylältä ei voi ostaa käytettyjä pyöriä mistään ja siksi koska ajan saatossa arvostus pyörää kohtaan on noussuut arvoon arvaamattomaan ja siksi koska kevättä kohti kulkiessamme mielet täyttää pitkät pyöräilyretket eväineen jonnekkin tuonne landelle. Tuon pyörän odotetaan nyt kohentavan, ei vaan kuntoa, mutta myos elämänlaatua!

Nyt sitten pitäisi vielä löytää mulle pyörä jostain.

Päivän erikoinen huomio oli tuo vieressä virtaava joki, jonka vesi laske ja nousee jatkuvasti. En ole 2.5 vuoden täällä asumisen aikana nähnyt yhtäkään venettä siinä menevän mutta tänään niitä oli peräti kolme, yksi oikein hienojen punaisten purjeitten kanssa. Kyllä harmitti ettei tullut kameraa mukaan.

Kuvasin kuitenkin tuon 'onnenpyörän' ja minulle suunnattuja lohdutusnarisseja.

Lahjoja

Voi että kyllä tuli kannustinlahjaa oikein monelta suunnalta! Ystävältä tuli kortti Suomesta joka lämmitti mieltä. Dave osti mulle Belle&Sebastianin uusimman levyn jonka mukana tuli kirjanen ja dvd! Ooh, en ole ennen omistanut minkään yhtyeen dvd:tä tai edes live taltiointilevyä. Ja nyt ensimmäistä kertaa mulla on jonkun bändin kaikki levyt. B&S on mun lempparibändi ja uusi levy on tosi ihana. Ystävänpäivänäkin mua hemmoteltiin musiikilla. Sain Magic Numbersin singlen vinyylinä. Kyllä nyt kelpaa.

Kumpa vois tehdä jotain kivaa viikonloppuna mutta kun olen tämän läppärin vanki. Vielä ei hermostuta mutta ensviikolla on varmasti toisenlainen tunnelma. Toisaalta pieni stressi antaa vähän potkua tähän kirjoitus hommaan. Aika menee niin nopeasti etten voi mitenkään uskoa että ollaan jo helmikuun ehtoopuolella. Ihan kohta on pääsiäinen ja sitten onkin jo kesä. Toivottavasti tulevaisuuden suunnitelmat alkavat pian selviytyä meille. Jännittäviä aikoja elellessä..

Tehokkuus ja laiskuus samassa paketissa

Oi mikä tehotyttö mä olen ollut! Eilen sain esseen valmiiksi ja siivosin vielä kodin. Eihän tässä yhdessä huoneessa paljon luulisi siivoamista olevan mutta kun tilaa on vähän niin kaikki paikat pursuilee tavaroita ja sotkua syntyy jo siitä että jättää yhden kahvikupin pöydälle. Tänään tulisi olla vähintään yhtä ahkera ja saattaa toinen essee loppuun. Epäilempä ettei näin käy. Onneksi Dave on lähdössä lauantaina hummaamaan niin voin pitää kunnollisen opiskeluviikonlopun.

Tässä on viimepäivinä ollut oikein tosi aurinkoista ja kivaa mutta tänään on taas harmaata. Kyllä se vaan vaikuttaa mielialaan kun saa vähän aurinkoisessa ilmassa hengailla. Mun ulkoilu on kyllä viimeaikoina ollut tosi säälittävää. Yliopistolle on 10min kävelymatka, sen olen tehnyt päivittäin enkä mitään muuta. Laiskuus jääköön syrjään kun nämä esseet on palautettu eli viikonpäästä. Hui apua, siihen on enää niin vähän aikaa!

Uusi ilme

Blogi vaihtoi vaatteet.

Aurinkoinen paistoi koko päivän. Ihanaa.

Eilen oli ystävänpäivä. Minusta on ihanaa että Suomessa ystävänpäivänä muistetaan ystäviä ja läheisiä eikä kysessä ole (pelkästään) romanttinen juttuhomma. Toisin kuin täällä. Viikko kaupalla kaupat on olleet täynnä sydänkuvioisia kortteja, suklaita, ilmapalloja (täällä ilmapallot kuuluu juhlaan kuin juhlaan(jouluunkin!!)) ja kalsareita (?!). Valentine's day on ihan edottomasti ja ainoastaan pariskunnille tarkoitettu juttu. Jossain vaiheessa koko homma on muotoutunut niin että miehet ostaa vaaleanpunaisia juttuja ja ruusuja naisilleen ja naiset odottaa kotonaan hemmoteltavana. Miten ällöttävän heteroseksuaalista ja sukupuolirooleja ahdistavasti määrittelevää!!! Minä olen Davelle selittänyt suomalaisen ystävänpäivän tarkoituksen ja ettei minulle ole mitään syytä mitään tyhmiä kukkia ja kortteja ostella. Oli vaan niin kamalaa katsoa kuinka miehet ihan tosissaan jonottamalla jonottivat sitä ruipeloa £1 ruusua ja valmiiksi painettua korttia vaimokkeilleen. En tosin tiedä onko kenties kamalampaa että joku todella olettaa kumppaninsa tuovan jotain sellaista kotiin ja pitää sitä romantiikkana?! Voi luoja!
Ostin kerran Davelle kukkia kun menin häntä vastaan juna-asemalle ja sillä sai aikaan mojovat tuijotukset vanhemmalta väestöltä.

Aurinko sai aikaan se että tästä päivästä tuli do-everything-day. Sain niin hyvin noita jaloissa pyöriviä juttuja rotiin ettei paremmasta väliä. Sellaisesta hommien hoidosta tulee kertakaikkiaan niin kivat fiilarit että ihan mielellään toivottelee kevättä tulevaksi. Ei siis haittaa yhtään että aika kuluu välillä sietämättömän nopeasti. Olen kuitenkin omaksunut sen asenteen että joka päivä tulee jotain uutta vastaan ja elämä saattaa muuttua ihan hetkessä.

Voi miten ankea päivä. Väsyttääkin ihan hulluna. Esseestä jäljellä noin puolet. Aion saada sen valmiiksi tänään. Valvoin eilen myöhään ja aamulla en jaksanut herätä ennen kymmentä. Aika harvinaista mulle. Tajusin eilen kun odottelin unta, että olen viimeisin 2,5 vuoden aikana asunut 4 eri paikassa mutta joka ikinen kerta kotini on ollut vaan yksi kämäinen huone ja jaettavaksi tarkoitetut yleistilat kuten keittiö.

Ensin oli opiskelija-asunto jossa minulla oma 4x5m2 huone. Keittiö piti jakaa 12 kiinalaisen tytön kanssa ja vessa/suihku piti jakaa 6 tytön kanssa. Kuulostaa ihan kamalalta ja sitä se suurimmaksi osaksi olikin. Keittiö oli niin paskainen etten syönyt muuta kuin paahtoleipää ja nuudeleita koko vuonna. Sitten muutin alivuokralaiseksi meksikolaisen mummelin kotiin. Se oli tavallaan ihan hauskaa mutta toisaalta myös aivan totaalisen rasittavaa. Mummeli oli siisti eikä turhan utelias eli sain kyllä elää ihan omaa elämääni siellä. Viime kesän sitten hengailin siinä ihanassa merinäköala asunnossa Palman keskustassa saksalaisen kämppiksen kanssa. Se oli luultavasti paras kommuuni kokemukseni (jos 90-luvun hoas kokemusta ei lasketa mukaan, eikä lasketakkaan koska siihen liittyi paljon muutakin extremeä). Nyt sitten taas asun yliopistolla. Meillä on ihan kiva huone joka on kohtuullisen kokoinen ja oma suihku/vessakin löytyy, mutta se keittiö pitää silti jakaa, tosin nyt vaan 4 muun tyypin kanssa. Onneksi on käynyt niin hyvin että meidän kämppikset on tosi kivoja muuten olisin jo hajonnut tänne lopullisesti. Tästä voi vedellä sellaisen päätelmän että vuokrat Englannissa on aivan käsittämättömät! Ja jos edullisimmillaan vuokra on n. £500 ja siihen (lähes poikkeuksetta) tulee n. £100 kaasu/sähkö ja vesilaskuja ja kunnallisvero päälle niin kuukausittainen osuus lähentelee £700 eli lähes 1000€. Sitten kun siihen lisää sen tosihomman että täällä ei valvota vuokrattavien asuntojen kuntoa mitenkään niin mitä todennäköisemmin kyseessä on aivan kamala pommi joltain todella epämääräiseltä alueelta. Sienirihmastot kukkimassa kylppärissä ja kaasuvuotoja. Valitettavasti tämä perustuu kokemukseen kun ollaan käyty katsomassa kämppiä. On tässä vielä sellainenkin juttu, ettei asuntoja niin vain opiskelijoille vuokratakkaan, varsinkaan yksiöitä, joita tästä kylästä taitaa olla aika turha edes etsiä. Tästä asiasta on vedelty itkuvirsiä ja suuremman luokan vitsityksiä. Jos olis koti niin ei harmittais niin paljon. Muutin pois vanhempien luota 7 vuotta sitten enkä olisi koskaan uskonut että tällaiseen tilanteesen voisin edes kuvitella sopeutuvani saatika selviytynyt ilman omaa keittiötä. Enkä olekkaan selviytynyt mutta kun ei ole vaihtoehtoja annettu. Lopetan valitusraporttini tähän.

Viikonloppu ei ollut kovin aktiivinen. Mulla on niin hirveästi luettavaa ja ymmärrettävää etten mielelläni poistu kotoa muutamaa tuntia pidemmäksi ajaksi. Dave onkin ollut ihana kodin henki; siivoillut, laittanut ruokaa ja keittänyt teetä. Sen verran kuitenkin käytiin ulkoilemassa että kaupungille mentiin. Meiltä keskustaan on n. 30min kävelymatka ja ulkona oli aika kiva aurinkoinen ilma. Lauantaisin kaupungilla on aina katumarkkinat joissa myydään vaatteita, roinaa, vihanneksia ja hedelmiä. Erityistä näissä markkinoissa on kauppiaat jotka huutavat tarjouksiaa ja kaikin voimin yrittävät saada ihmiset ostoksille. Se on aika hauskaa!
Lounaalla käytiin superhyvässä italialaisessa jossa on edukkaat pizzat.

Ilta kului kirjojen ääressä ja niin käy tällekin päivälle. Lukemista ja tekemistä on nyt vain niin älyttömästi. Kyllä tämä tästä helpottaa vielä, ainakin hetkeksi. (Paitsi että ihan oikeassa todellisuudessa olen liimautunut telkkarin ääreen seuraamaan lumilautuailun olympia kisoja: HYVÄ SUOMEN POJAT!!)

Jossain salaisissa haaveissani mullakin olisi täällä tämmöinen palsta jota voisi viljellä vuoden ympäri ja vaikka näin helmikuussa keräillä ruusukaaleja.

Oijoijoi tämä päivä tuntuu jo nyt niin herkulliselta vaikka kello on vasta 14.15. Ajatukset tuntuvat niin selkeiltä että en oikein edes muista miksi olen ollut niin ahdistunut ja stressaantunut viimeaikoina. Aurinko paistaa ja ulkona on niin lämmin ettei tarvinnut laittaa talvitakkia, askelkin tuntui kevyemmältä ja muutenkin yleisfiilarit on varsin raikkaat.

Tapasin tänään sellaisen hemmon jonka tekstejä ja teorioita olen lukenut koko yliopistouran, tämä tyyppi on brittiläisen sosiologian guruja Giddensin kanssa ja hänen erikoisalansa on homotutkimus. Jännitin ihan mahdottomasti tämä hardcore queer teoristin tapaamista koska tarkoitus oli että esittelen hälle minun työtäni. Eilen vielä tuntui että mun työ on yhtä tärkeä kuin yksi hyttysen pieru tässä maailmassa mutta jotenkin sain itseni psyykattua niin että kehtasin pauhata Espanjan homotilanteesta hänelle. Ja mikä vastaanotto! Ken Plummer oli ehdottomasti sitä mieltä että uusia homotutkimuksia tarvitaan kun vanhat lahoavat käsiin ja antoipa mulle vielä tosi hyvia yhteystietoja tyypeistä joihin ottaa yhteyttä. Tällainen rohkeus yllätti itsenikin, en olisi kuunaan uskonut että näin hyvästi käy.

Viikonloppuna otin vähän lomaa ja mentiin yökyläilemään Daven isovanhempien luokse. Itse minä sinne halusin. Alkoi hermot paukkumaan ja vaatimaan hiljaisuutta koko viikon kestäneen juoksemisen sijaan. Huonoksi on mulla opiskelijaelämäkestävyys mennyt kun en enää kahden baari-illan lomassa jaksa opiskella esseitä varten ja valmistella esitelmää globalisaation ja modernisaation eroista. Viikonloppuna olisi ollut vielä jotain bänditapahtumaa mutta mieleni valtasi Suffolk ja siellä oleva Haverhill:in eläkeläislähiö. Sielu vaati harmoniaa, mieli kunnon yöunta ja ruumis koti-ruokaa.

Ja kaikkea sitä piisasi. Ensin Roast Dinner, sitten nice cup of tea ja fairy cakes, vatsat pullollaan pehmeiden, puhtaiden lakanoiden sekaan ja aamulla herätys käristetyn makkaran ja pekonin sekä papujen tuoksuun..ihanaa. Daven isovanhempien talo on juuri niin englantilaisesti sisustettu kuin vain kuvitella saattaa. Upottavat kokolattiamatot kaikissa huoneissa (vessassa tietysti myös), kaasulla toimiva takka luomassa tunnelmaa, isoja tekokukkia ja vitivalkoiset pitsiverhot ikkunoissa. Kaikki sävyt hillittyjä ja tarkkaan harkittuja vessapaperin väriä myöten. Kyllä tuli levollinen olo.

En minäkään nyt aivan näin toivottomassa, lähes psykoosia muistuttavassa, tilassa ollut että vain ja ainoastaan olisin halunnut Daven isovanhempien seuraan. Ihan oikea syy tähän reissuun oli Cambridge joka muistuttaa katukuvaltaan Amsterdamia, ainakin potentiaalisen käytettyjen pyörien ostajan silmin. Eli sieltä luultavasti (kun ei pe***le mistään muualta) voisi löytyä meille molemmille hienot pelit. No, ei löytynyt mutta oli silti kiva käydä. Cambridge on aurinkoisena lauantaina kivempi kuin Lontoo.

Kamalaa on se että kun sairastuu muutamaksi päiväksi ja on siitäkin vielä seuraavat muutamat päivät toipilaana niin yllättäen löytää itsenä keskeltä kamalaa työtaakkaa josta ei voi muuta kun hermostua. Olen yrittänyt saada jotain rotia tähän hommaan kirjoittelemalla listoja mutta pian jo huomasin itseni kaiken tyhmän sähläyksen parista eli siivoamasta kämppää. Ajattelin että näinkö tässä taas käy että kulutan koko päivän tähän korvikepuuhasteluun ja sitten illalla tuherran sitä etten saa mitään aikaiseksi. Katsotaan nyt jos miten käy

Tässä sunnuntaisia tunnelmia Rowhegdestä.
Kevään ensimerkit tammikuussa??

Kamala tauti iski keskiviikkona. Kaikkiin lihaksiin kohdistuvaa särkyä ja edes-takas sahaavaa kuumetta. Nyt alkaa helpottaa mutta oli aika kamalan rankka kokemus vaikka kestikin vaan 2 päivää. Dave oli kahdesti viemässä mua sairaalaan kun kehon lämpötila oli lähes 40 astetta. Jotain kummaa tässä sairaudessa tosiaan oli, en ole koskaan ennen noin kovin kärsinyt ja vieläpä niin ettei mikään särkylääke auta tai edes helpota.

Hyviä uutisia on vain ennen keskiviikkoa tapahtuneet asiat eli se että sain viime jakson esseet takas ja kaikki meni aivan yli odotusten. Vähän kyllä mietin että antaako ne meille vikan vuoden opiskelijoille vähän helpommin pisteitä..

En malttaisi millään olla toipilas koska nyt on niin paljon hommia. Aivan liian monta juttua hoidettavana etten olisi edes joutanut sairastamaan mutta ei auta lannistuminen tässäkään asiassa. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät niin Dave sairastuu viikonlopuksi (työssäkäyvien ihmisten kirous) eli sitten ollaan sisätiloissa ja minä saan hoideltua rästit pois.

Kävin aamulenkillä ja voi että oli kaunista!! Auringon nousu ja roudasta valkea maa. Ilma oli niin raikas että melkein huimasi. Olisin jaksanut vielä enemmänkin hölkkäillä mutta kun koulu kutsui. Ennen luentoa piti käydä juttelemassa yhden opettajan kanssa ja se sitten venyi niin että koko luento jäi välistä. Mutta se juttelutuokio oli sen arvoista. Nyt taas pursuilen ideoita ja ajatuksia mun lopputyötä varten ja sain paljon uusia lukuehdotuksia ja muutaman kontaktin. Hyvä juttu se!

Toinen hyvä juttu on se että me ollaan osattu olla todella valveutuneita kuluttajia eikä olla sorruttu supermarkettiin kertaakaan vaikka se on lähellä ja auki 24h! Me olemme vartavasten kävelleet pikkukauppaan joka sijaitsee pitkän mutta kauniin kävelymatkan päässä. Siellä pikkukaupassa on sitäpaitsi paljon parempi valikoima kasviksia, tofuja ja erityisesti luomua lähiruokaa. Sieltä saa myös hunaja-pistaasipähkinä halvaa, jota en ole monessakaan paikassa nähnyt. Se on ihanaa herkkua luonnonjogurtin kanssa! En omista montaakaan keittokirjaa ja niistäkin suurinosa on Suomessa eli omasta päästä keksittyjä reseptejä on alkanut kertyä aikalailla. Kuinkahan suuret markkinat suomalais-englantilaiselle keittokirjalle olisi? Ei varmaan kovin kummoiset, ainakaan Italiassa (jos Berlusconiin on uskominen).

Klo 4.30 aamulla meillä pärähti palohälytin päälle. Ulos raahusti kahdesta kerrostalosta hiljainen joukko ihmisiä suoraan sängystä repäistynä. Jos hitotuksen olisi voinut muuttaa energiaksi niin sillä olisi luultavasti lämmittänyt ja valaissut pienen kaupungin. Ulkona tuli värjöteltyä noin 30min koska joku oli jättänyt perunoita uuniin ja uunin päälle. Ei siellä mitään savua vakavampaa ollut mutta palopäällikkö halusi silti pitää palopuheen siitä että tulee olla huolellinen. Mahtoi olla vastaanottavaa ja innostunutta yleisöä paikalla.

Tämä oli 3. palohälytys 36 tunnin sisään. Suunnitteluvaiheessa joku oivalsi pistää kuumuustunnistin hälyttimet niin että kun suihkuhuoneen oven avaa niin kuuma höyry laukaisee hälytyksen. Minä olen ainakin kahdesti jo aiheuttanut sen että koko kerrostalo tyhjenee ja ihmiset värjöttelee pihalla. Jollakinhan saattaa tästäkin hommasta nousta vallanhimo päähän ja alkaa huvikseen ja kiusallaan ihmisiä juoksuttamaan.

Kävin eilen hoitelemassa kansalaisvelvollisuuteni Suomen suurlähetystössä. Paikalle oli helppo löytää seuraamalla muita toppatakein ja kaulaliinoin varustautuneita ihmisiä. Paikallisilla kun ei ole tapana sellaiseen hullutteluun sortua että talvella muka pipoa ja hanskoja käytettäisiin. Aika hullua se on suomalaisiltakin että +12 asteessa ollaan kääriydytty kerrospukeisiin koska tammikuussa nyt vaan kuuluu olla talvi eikä siinä paljon mittareita katsella. Tai ehkä me tunnemme nahoissamme nuo Suomen huippupakkaset ihan empatian vuoksi.

Lauantai ei ole suosikkipäiväni olla Lontoossa koska silloin siellä tuntuu olevan koko maailma ja kaikkialla on ahdasta (ja tulee kuuma kun on talvivaatteet päällä). Puistoissa kävelyä kuitenkin on hyvä harrastaa koska englantilaiset osaavat pitää puistonsa kauniina ympäri vuoden. Aurinkokin sattui paistamaan juuri silloin kun me hengailtiin Green Parkissa ja käytiin hakemassa isot kahvit mukaamme. Koska Lontooseen uppoaa aina liikaa rahaa olimme me nyt varautuneet eväiden kera joita kelpasi siellä aurinkoisessa puistossa makustella.

Käytiin me vähän kulttuuritarjontaakin tutustumassa eli National Portrait Galleryssa olevaa 'self portrait' näyttelyä jossa oli taiteilijoiden (Van Gogh, Rembrandt, Kahlo, Degas, Warhol, Van Dyck, Bacon, Freud, Velasquez...) omakuvia. Oli aika kivaa keskittyä vain sellaiseen koska yleensä omakuvat ovat vain osana kokoelmaa eikä niihin tule kiinnitettyä erityishuomiota. Samassa galleriassa oli myös Schweppes Photographic Portrait Prize 2005 eli näyttely tuon valokuvakilpailun voittajatöistä. Se oli just sellaista valokuvataidetta josta minä pidän. Tarkkoja ja suuria kuvia oikeista ihmisistä ja tilanteista eikä mitään hämyisiä metsäkuvia tai valoilla ja varjoilla leikkimistä.

Ensimmäisenä Englannin vuotanani menin Lontooseen aina shoppailemaan, nyt en viitsi Oxford Streetille/Regent Streetille edes vaivautua. Vaateostoksia varten on parempi mennä jonnekkin isoon kauppakeskukseen. Mutta Lontoossa on SoHo jossa on niin hyviä kirja- ja levykauppoja että niiden kiertelyyn saa aikaa (ja rahaa) kulumaan vaikka kuinka. Meillä alkaakin olemaan jo aika hieno vinyylikokoelma, jostain pitäisi vaan löytää sellainen peli jolla niitä soitellaan. Kaupat olivat auki aika myöhään ja jäätiin vielä ihmettelemään Lontoon iltaelämää ennenkuin rättiväsyneinä raahauduttiin viimeiseen junaan.

Nyt ollaan jo keskiviikkoon ehditty. Teoriaosuus alkaa syntymään lopputyötäni varsten. Juttu vaan piilee siinä etten osaa olla lainkaan kriittinen. Minut on varsin helppo vakuuttaa vaikka minkalaisilla ajatuksilla. Juttelin aiheesta tänään tutorini kanssa ja hän kertoi sen olevan varsin tavallinen fiilis varsinkin kun ei ole vielä osannut kehitellä mitään vedenpitävää omaa juttua. Kamalasti hommaa ja stressiä, mutta tällaista se aina täällä on. Pitää olla ahkera, ahkeruus kun palkitaan.

Tästä päivästä ei tullut aivan yhtä vauhdikasta kuin eilisestä mutta jotain mainittavaa kuitenkin tapahtui. Tapasin tutorin ja sain kannustusta sekä risuja. Kamalaa, ajattelin, mutta sitten tulin järkiini. Tarkoituksena oli saada minut reippaammaksi joten nyt ei saa missään nimessä lannistua vaan ottaa ohjeesta vaarin ja urakoida kunnolla. Tämä on kuin onkin viimeinen mahdollisuus saada hyvät pisteet tästä tutkinnosta.

No aloitetaanpa vaikka eilisestä kauppareissusta joka huipentui siihen etta sain takaisin maksua tasan yhden punnan. Dave sanoi sen olevan johdatusta rahan jumalilta ja sillä olisi ostettava arpa. Otin haasteen vastaan ja sanoin meneväni kuuliaisena sunnuntaimessuun jos voitto tipahtaa. Ja sehän tipahti. £10 riihikuivaa rahaa.

Kotimatkalla jatkoimme jutustelua siitä että pitäisikö minun oikeasti raahauta kirkkoon seuraavana aamuna. Hetken (aivan todella lyhyen sellaisen) mietittyäni innostuin ajatuksesta. En ole ripariaikojen jälkeen lähestynyt kirkkoa kuin erotakseni sieltä joten ajatus tuntui lähes uskaliaalta. Voisinko olla niin suvaitsevainen että kuuntelisin hyvällä ja vastaanottavalla mielellä katolilaisen papin saarnaa samalla ajatellen että seurakunta ei suinkaan ole jonkun satuhahmon tapaisen legendan pelossa elävää ihmisjoukkoa ilman omaa kantaa ja katsomusta. Pitkin historian sivuja filosofit ovat olleet pappeja tai muita saarnamiehiä, miksi en siis minäkin anna heille mahdollisuutta avartaa näkemystäni.

Itseäni kuitenkin säästäen päätin etten ala edes vaivautumaan jeesuksen ja muun jengin uskottavuus ongelmaa miettimään, eikä sitä raamatun sanaakaan varmaan odoteta kritisoitavan. Jumalasta nyt puhumattakaan.

Aamuun mennessä olin saanut itseni ja Daven vakuuttuneeksi että tämä kokemus rikastaisi elämäämme. Dave, joka siis on käynyt katolilaisen koulun väkivaltaisten nunnien ohjauksella ja elänyt jumalan pelossa koko lapsuusvuotensa, ei ehkä ollut aivan järjettömän innostunut ajatuksesta. Sain hänet mukaan sanomalla että tarvitsen hänet sinne oppaaksi koska enhän minä voi mitenkään tietää millaista protokollaa siellä harjoitetaan. Viimeinen tikki taisi olla se kun demostroin miten Suomessa otetaan ehtoollisleipä; sillätavalla suu auki ja kieli ulkona (täällä se öylätti vaan annetaan käteen).

Aamulla olin innostuneempi kuin koskaan. Dave alkoi peloissaan silittämään pyhävaatteita ja kampaamaan tukkaa. 'Kiirehditään nyt ettei myöhästytä kirkosta' pääsin sanomaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Kirkolla huomasimme että tultiin liian ajoissa paikalle. Saarna alkaisi vasta puolen tunnin päästä. Mentiin kahville läheiseen kuppilaan ja aika hurahti nopeammin kuin huomasimme. Kymmenisen minuuttia myöhemmin kinastelimme kirkon ovella saako sinne mennä enää kesken saarnan. Daven mielestä ei saanut.

Mutta minähän olin päättänyt että kirkkoon mennään. Aloin renkuttamaan painavaa ovea joka ei tuntunut aukenevan. Melkein tunsin jo pettymyksen kunnes ovi aukesi ja vanhenpi nainen päästi meidät sisään. Alku sujui niin puhtaasti ja tyylikkäästi kuin vain voi kuvitella; rymistellen sisään, pudotin virsikirjan niin että kaikui ja jäin säheltämään koska en tiennyt minne istua. Papilta alkoi tulla merkittäviä katseita joten yritin näyttää niin laupiaalta kuin mahdollista.

Alkoi ensimmäisten virsien laulu. Meillä oli ihan väärä kirja auki joten ystävällinen mies tuli avustamaan. Silloin iski ensimmäistä kertaa se koulun kirkoistakin tuttu naurukohtaus. Onneksi sain itseni koottua ja aloin veisata. En voi sanoa että olisin ymmärtänyt juurikaan laulun sanoja mutta säveltä mukaille pääsin vauhtiin. Tunsin Daven hytkyvät hartiat, mutta itsevarmana jatkoin veisua. Pappi puhui, välillä noustiin seisomaan sitten taas istuttiin, muutama virsi ja rukoilemista. Kunnes, aivan tyhjästä pappi sanoi että nyt on aika kätellä vierustoveria ja luvata että jumala on heidän kanssaan. Olin aivan pihalla enkä voinut mitenkään hallita hämmästynyttä ilmettäni. Papinkin piti sitten tulla siihen kättelemään ja toivottelemaan. Minä sanoin vaan että 'kiitos', myöhemmin kuulin että olisi pitänyt sanoa 'niin myös sinun kanssasi'.

Sitten se oli ohi. Ulos kävellessämme monet halusivat kätellä meitä ja jutella. Itse olin niin hämmentynyt etten osannut muuta kuin kävellä pois. Ei minulle mitään traumaa jäänyt eikä mitään kirkon vastaista juttua tullut mieleeni, tosin en kyllä kokenut mitään kovin erikoista. Saarna itsessään oli tylsä eikä juuri antanut aihetta mietiskelylle. Kokemus mikä kokemus eikä harmita että mentiin. Tuskin kuitenkaan toista kertaa viitsin vaivautua.

Illalla käytiin katsomassa liikuttavaa ja kaunista elokuvaa Brokeback Mountain. Se oli niin hyvä leffa että ansaitsee suitsutusta täällä blogissakin. Käykää hyvät ihmiset katsomassa se.
http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Arvio%20Ang%20Leen%20Brokeback%20Mountain%20särkee%20elokuvan%20myyttejä/1135218150047

Tänään käytiin reissulla Norwichissa (jonka nuo enkkulaiset lausuvat kummallisesti että 'norits') ja opin että kuuluisa Colman's sinappi on sieltä kotoisin. Sitten opin myös sen että siellä olevassa linnassa on teloitettu jengiä aikoinaan ihan urakalla ja senkin opin että Norwich on joskus ollut lähes Lontoon veroinen mesta paikka. Tällainen 'kotiseutumatkailu' on varsin virkistävää ja auttaa pahimpaa matkakuumeeseen (jota siis kroonisesti poden).

Tässä on kuva paikallisuutisiin päässeestä jalkakäytävästä joka kulkee hautausmaan halki, hautakivien reunustaessa tietä.


Käytiin tietenkin murhaajien pubisa pintillä.

Lahjakuva

Tässä on kuva siitä lahjataulusta jonka Dave minulle ihan omaksi maalasi.
(vieressä on puolikuollut joulutähti ja sekalainen röykkiö muuta kamaa josta ei kannata välittää)

Onko jollekkin sattunut jotain ikävää kolmastoista perjantaina? Ei mulle ainakaan. Tänään tuntuu ihan tavalliselta. Aurinko paistaa mutta tuuli on kova. Tuntui ihan hullulta mennä tuolla ulkona talvisaappaissa kun oli niin lämmintä. Kirjastossa sain kiinni motivaatiosta ja nyt olenkin ihan oikeasti aloittamassa kirjoitusurakkaa. Tuo joululoma vierähti niin etten tainnut edes kirjaa avata. Siitä ei auta nyt lannistuminen. Juttelin juuri yhden kaverin kanssa joka kertoi valehdelleensa tutorilleen koska ei kehdannut myöntää olleensa niin saamaton. Itse en ihan valehdellut kun rehellisesti kerroin etten ole vaan saanut yhtään mitään tehtyä. Onneksi vastaus oli rohkaiseva ja tutori jopa kehotti nauttimaan lomastani. Ja sitä minä tosiaan teinkin!

Minä istuin lentokoneessa nanson pilvipaita päälläni, söin fazerin parhaita ja luin 'tositarinoita suomesta'. Tuli sellainen olo että kannan Suomea mukanani. Tuntui turvalliselta että laukussa oli ruisleipää ja emmentaalia. Esimmäisellä lennolla olin vielä niin kiinnostunut kirjstani etten edes ehtinyt tylsistymään. Ajatelin kuitenkin kuinka tylsää minulla tulee olemaan siellä Amsterdamin kentällä. Olen ollut siellä jo monta kertaa. Joka kerta haen sushia sellaisesta ylikallista paikasta. Nytkin aioin tehdä niin. Saavuin Amsterdamiin ja jouduin taas passintarkastukseen. Sieltä menin jo jokseenkin tottuneesti suoraan sushipaikkaan. Syötyäni aloin miettimään mihin voisin seuraavaksi kuluttaa aikaa. Menin katsomaan niitä aikatauluja joista näkee miltä portilta lentoni lähtee. Huomasin että aikaa oli tapettavaksi vain 15 minuuttia.

Lento Lontooseen tuntui hurahtavan nopeasti. Taivas oli kirkas ja pääsin ihailemaan pimenevää Lontoota ylhäältä käsin. Seurasin Thamesia jotta pystyin paikantamaan nähtävyydet. Vielä laskeuduttuani Heathrowlle en ollut kovinkaan innoissani 'kotiin' pääsystä. Edessä olisi kenties koko reissun rasittavin vaihe.

Jatkoin lukemista metrossa. Piccadilly line -metroissa penkit on laitettu seinän vierustalle eli jos ei ole mitään lukemista ei voi tuijotella muuta kuin vastapäätä istuvia ihmisiä tai omaa peilikuvaa. Katselin omaa peilikuvaa koska näytin siltä etten olisi nukkunut viikkoihin, yritin myös katsella muiden ihmisten peilikuvia näyttäisivätkö hekin väsyneiltä. Lontoon metroissa on kivaa katsella ja kuunnella ihmisiä. Metromatka tuntui nälkävuodelta ja Holbornin asemalle tultaessa olin jo täysin tympääntynyt. Ei auttanut, metron vaihto ja 4 pysäkinväliä lisää. Pääsin vihdoin Liverpool Streetille josta viimeinen osa kotimatkastani alkoin. Olen huomaamattani kehitellyt kyvyn olla hötkyilemättä ja keskittyä vain seuraavaan koitokseen. Nyt vasta junassa aloin ajatella miltä tuntuisi palata kotiin ja nähdä Dave asemalla. Juna mateli puolet matkasta ja kuulutuksissa kerrottiin että se tulisi myöhästymään tunnilla. Silloin tuntui aivan kohtuuttomalta odotukselta mutta koska minä täällä nyt kirjoittelen niin jotenkin siitä selvisin. Olipahan rasittava päivä.

Dave oli vastassa asemalla ja otettiin taksi kotiin. Kotona odotti joululahjani, varmaan koskaan saamistani lahjoista hienoin! Davesta oli kuoriutunut taiteilija poissaollessani ja hän oli maalannut taulun!! Eikä ihan minkätahansa taulun vaan sellaisen jota olen ihastellut mutten koskaan ole edes kuvitellut että minulla olisi sellaisia rahoja.

Eilinen päivä kului suuren tylsyyden tylpistämänä. En saanut mitään aikaiseksi enkä tehnyt yhtään mitään. En edes käynyt ulkona. Tänään on pakko ottaa itseä niskasta kiinni jotta kävisin edes kirjastossa. Saa nähdä.

Suomessa on ihanaa. Pakkanen kiristää kasvoja, pitää kävellä varovasti ettei liukastu. Oli ihanaa päästä siskon luokse kylään ja nähdä siskonpoikia. Olen myös nähnyt melkein kaikki kunnon kaverit ja viettänyt pikkujouluja. Kävin Kampin uudessa bussiasema-ostoskeskus kompleksissa. Olen nukkunut vanhassa sängyssäni, äidin mankeloimien lakanoiden välissä. Olen syönyt ruisleipää, karjalanpiirakoita ja muita kaipaamiani herkkuja.
Suomi on kotimaa, täältä minä olen kotoisin, tänne minä sitten kaipaan.

Viimeisiä hetkiä Englannin kamaralla vietetään. Taas kerran sanon hyvästit rakkaalleni ja lähden pois. Aina se vaan olen minä kun lähtee. Ei tähän kyllä totu, ei mitenkään. Olisi kiva jos voisi aina pitää tärkeimmät ihmiset mukanaan eikä tarvitsisi hyvästellä.

Tämän päivän pelastus oli hyvät uutiset ja kannustavat sanat. Nyt on taas uskoa siihen että tulevaisuus hymyilee ja kortit on asetettu pöydälle (ne pitää vaan osata pelata oikein).

Tentti on ohi, kouluhommat tälle vuodelle on OHI. Jee!

Nyt voin unohtaa koulustressin ja keskittyä täysillä hermoilemaan joulusta ja lahjoista. Elämä on yhtä stressimättäästä toiseen käymistä. Onneksi toiset hermoilut on laadultaan keveämpiä kuin toiset joten niitä voi hermoilla hymyssä suin.

Tällä tavalla laski aurinko viimeisenä opiskeluiltana.

... huomenna on tentti. En ole jaksanut/viitsinyt/halunnut lukea tai valmistautua, luotan siihen että olen kuunnellut tunneilla tarpeeki hyvin ja kirjoittanut niin mahtavat muistiinpanot että niiden avulla selviän. Onneksi kyseessä ei ole mikään elämän ja kuoleman tentti vaan ihan sellainen pieni puolentunnin homma.

Viikonloppu meni suoraan sanottuna mahtavasti. Olen nukkunut, ulkoillut, shoppaillut joululahjoja ja hengaillut kivojen ja älykkäiden ihmisten kanssa. Elämä on välillä niin kivaa että hermo lepää ja paristot latautuu. Sitä latailua todella kaipaankin koska hommat ei ole yhtään mitenkään loppusuoralla, tuntuu että lisää asioita kasautuu listalle kun edelliset on hoidettu. Syksyn tavoite on ollut selvitä elävänä jouluun saakka. Selvisin. Seuraavaksi täytyy kestää pääsiäiseen.

Pikapaivitys yliopiston kirjastosta. Mikaan ei mennyt pieleen vaikka niin luulin. Kaikista yliopiston printtereista ei ollut loppunut paperi tana viimeisena esseitten palautuspaivana. Tietokoneetkin toimivat. Ei siis hataa! Neljan viikon uurastus on tuostettu kolmeksi paperipinoksi, jotka kohta vien opintotoimistoon. Hetken viela fiilistelen etta tyo on tehty sitten lahden joululahjaostoksille. Oi tata tunnetta..

No jo on ollut kamaiseva viikko. Voi jeesus, enää yks päivä ja sitten aloitan rentoilun ja lomailun! Yhteenlaskettuna 5. yön unisaldo on n. 15 tuntia. Jos joku haluaa kilvoitella kanssani silmänalusten tummuudesta niin voin tulla pokkaamaa palkinnon, aika mustiksi ovat menneet. Esseet on kuitenkin hoidettu niin että tänään alan asennoitumaan siihen ettei niitä nyt sen paremmiksi saa ja tehty on mikä on. Dave, tuo henkilökohtainen oikolukijani, on luultavasti kuolemaisillaan tylsyyteen lukiessaan esseitäni. Olis vaan jo huominenkin ohi, jotta pääsisin kunnolla rauhoittumaan!

Eilinen päivä sujui Lontoossa ilmaisten huolta ilmaston lämpenemistä kohtaan ja vastalauseena Blairin ja Bushin ilmastopolitiikkaa vastaan. Varsinkin Blairin lupaus viime vaaleissa oli nimenomaan nämä ilmastoasiat mutta mitään konkreettistä asian etteen ei olla tehty päinvastoin! Koko viimeviikko meni kansan vakuutteluun siitä että Britannia tarvitsee lisää ydinvoimaloita (ei oikeasti tarvitse).
Mielenosoitus sujui hyvin, tuhansia ihmisiä osallistui ja sääkin oli hyvä lukuunottamatta pientä kaatosade/raekuuroa. Marssi lähti Holbornista ja jatkui Thamesin reunaa pitkin parlamenttitalolle sieltä Downing Streetille sieltä Trafalgar Squaren kautta Amerikan suurlähetystölle. Tunnelma marssin aikana varsin yhteisöllinen. Ihmiset lauloivat, tanssivat ja huutelivat iskulauseita. Kaikille jaettiin bannereita ja kylttejä kannettavaksi. Me marssittiin tietekin vihreiden mukana mutta paikalla oli paljon muitakin ryhmiä esim. Maan ystävät, Green Peace, Socialist Workers, Respect, muutama naisryhmä...

Opiskelijalle viikonloput eivät kovin arjesta erotu. Mutta koska Dave on töissä niin viikonlopuilla on ihan erilainen tarkoitus. Siksi viikonloput, etenkin perjantait, on kiva viettää tekemällä jotain kivaa. Yleensä löydän valtavan kasan rästihommia edestäni sunnuntaisin siksi onkin tärkeää että opiskelun sijaistehtävät ovat mieluisia ja rentouttavia. Tänään käytiin taas maatilamarkkinoilla ja kotiin tuli iso kassillinen vihanneksia, omenamehua ja juustoa. Veronpalautusten ansiosta pääsin vähän muutenkin shoppailemaan. Sain eilen kaksi esseetä terminaalivaiheeseen ja tänään täytyy saada kolmanteen esseeseen 1250 sanaa, se on ehtona että pääsen huomenna Lontooseen.

Huomisen ohjelmassa on siis (jos saan tehtyä tarpeeksi töitä) ilmastonmuutos mielenosoitus Lontoossa. En oikeasti edes uskaltaisi jättäytyä pois koska olen lobbannut niin paljon ihmisiä mukaan että olisi vallan noloa olla jos en itse ilmaantuisi paikalle. Toivottavasti on hyvä ja kirkas ilma! Otan varmasti kameran mukaan jotta voin välittää tunnelmia tänne huomenna. Jee!