Suomessa on ihanaa. Pakkanen kiristää kasvoja, pitää kävellä varovasti ettei liukastu. Oli ihanaa päästä siskon luokse kylään ja nähdä siskonpoikia. Olen myös nähnyt melkein kaikki kunnon kaverit ja viettänyt pikkujouluja. Kävin Kampin uudessa bussiasema-ostoskeskus kompleksissa. Olen nukkunut vanhassa sängyssäni, äidin mankeloimien lakanoiden välissä. Olen syönyt ruisleipää, karjalanpiirakoita ja muita kaipaamiani herkkuja.
Suomi on kotimaa, täältä minä olen kotoisin, tänne minä sitten kaipaan.

Viimeisiä hetkiä Englannin kamaralla vietetään. Taas kerran sanon hyvästit rakkaalleni ja lähden pois. Aina se vaan olen minä kun lähtee. Ei tähän kyllä totu, ei mitenkään. Olisi kiva jos voisi aina pitää tärkeimmät ihmiset mukanaan eikä tarvitsisi hyvästellä.

Tämän päivän pelastus oli hyvät uutiset ja kannustavat sanat. Nyt on taas uskoa siihen että tulevaisuus hymyilee ja kortit on asetettu pöydälle (ne pitää vaan osata pelata oikein).

Tentti on ohi, kouluhommat tälle vuodelle on OHI. Jee!

Nyt voin unohtaa koulustressin ja keskittyä täysillä hermoilemaan joulusta ja lahjoista. Elämä on yhtä stressimättäästä toiseen käymistä. Onneksi toiset hermoilut on laadultaan keveämpiä kuin toiset joten niitä voi hermoilla hymyssä suin.

Tällä tavalla laski aurinko viimeisenä opiskeluiltana.

... huomenna on tentti. En ole jaksanut/viitsinyt/halunnut lukea tai valmistautua, luotan siihen että olen kuunnellut tunneilla tarpeeki hyvin ja kirjoittanut niin mahtavat muistiinpanot että niiden avulla selviän. Onneksi kyseessä ei ole mikään elämän ja kuoleman tentti vaan ihan sellainen pieni puolentunnin homma.

Viikonloppu meni suoraan sanottuna mahtavasti. Olen nukkunut, ulkoillut, shoppaillut joululahjoja ja hengaillut kivojen ja älykkäiden ihmisten kanssa. Elämä on välillä niin kivaa että hermo lepää ja paristot latautuu. Sitä latailua todella kaipaankin koska hommat ei ole yhtään mitenkään loppusuoralla, tuntuu että lisää asioita kasautuu listalle kun edelliset on hoidettu. Syksyn tavoite on ollut selvitä elävänä jouluun saakka. Selvisin. Seuraavaksi täytyy kestää pääsiäiseen.

Pikapaivitys yliopiston kirjastosta. Mikaan ei mennyt pieleen vaikka niin luulin. Kaikista yliopiston printtereista ei ollut loppunut paperi tana viimeisena esseitten palautuspaivana. Tietokoneetkin toimivat. Ei siis hataa! Neljan viikon uurastus on tuostettu kolmeksi paperipinoksi, jotka kohta vien opintotoimistoon. Hetken viela fiilistelen etta tyo on tehty sitten lahden joululahjaostoksille. Oi tata tunnetta..

No jo on ollut kamaiseva viikko. Voi jeesus, enää yks päivä ja sitten aloitan rentoilun ja lomailun! Yhteenlaskettuna 5. yön unisaldo on n. 15 tuntia. Jos joku haluaa kilvoitella kanssani silmänalusten tummuudesta niin voin tulla pokkaamaa palkinnon, aika mustiksi ovat menneet. Esseet on kuitenkin hoidettu niin että tänään alan asennoitumaan siihen ettei niitä nyt sen paremmiksi saa ja tehty on mikä on. Dave, tuo henkilökohtainen oikolukijani, on luultavasti kuolemaisillaan tylsyyteen lukiessaan esseitäni. Olis vaan jo huominenkin ohi, jotta pääsisin kunnolla rauhoittumaan!

Eilinen päivä sujui Lontoossa ilmaisten huolta ilmaston lämpenemistä kohtaan ja vastalauseena Blairin ja Bushin ilmastopolitiikkaa vastaan. Varsinkin Blairin lupaus viime vaaleissa oli nimenomaan nämä ilmastoasiat mutta mitään konkreettistä asian etteen ei olla tehty päinvastoin! Koko viimeviikko meni kansan vakuutteluun siitä että Britannia tarvitsee lisää ydinvoimaloita (ei oikeasti tarvitse).
Mielenosoitus sujui hyvin, tuhansia ihmisiä osallistui ja sääkin oli hyvä lukuunottamatta pientä kaatosade/raekuuroa. Marssi lähti Holbornista ja jatkui Thamesin reunaa pitkin parlamenttitalolle sieltä Downing Streetille sieltä Trafalgar Squaren kautta Amerikan suurlähetystölle. Tunnelma marssin aikana varsin yhteisöllinen. Ihmiset lauloivat, tanssivat ja huutelivat iskulauseita. Kaikille jaettiin bannereita ja kylttejä kannettavaksi. Me marssittiin tietekin vihreiden mukana mutta paikalla oli paljon muitakin ryhmiä esim. Maan ystävät, Green Peace, Socialist Workers, Respect, muutama naisryhmä...

Opiskelijalle viikonloput eivät kovin arjesta erotu. Mutta koska Dave on töissä niin viikonlopuilla on ihan erilainen tarkoitus. Siksi viikonloput, etenkin perjantait, on kiva viettää tekemällä jotain kivaa. Yleensä löydän valtavan kasan rästihommia edestäni sunnuntaisin siksi onkin tärkeää että opiskelun sijaistehtävät ovat mieluisia ja rentouttavia. Tänään käytiin taas maatilamarkkinoilla ja kotiin tuli iso kassillinen vihanneksia, omenamehua ja juustoa. Veronpalautusten ansiosta pääsin vähän muutenkin shoppailemaan. Sain eilen kaksi esseetä terminaalivaiheeseen ja tänään täytyy saada kolmanteen esseeseen 1250 sanaa, se on ehtona että pääsen huomenna Lontooseen.

Huomisen ohjelmassa on siis (jos saan tehtyä tarpeeksi töitä) ilmastonmuutos mielenosoitus Lontoossa. En oikeasti edes uskaltaisi jättäytyä pois koska olen lobbannut niin paljon ihmisiä mukaan että olisi vallan noloa olla jos en itse ilmaantuisi paikalle. Toivottavasti on hyvä ja kirkas ilma! Otan varmasti kameran mukaan jotta voin välittää tunnelmia tänne huomenna. Jee!

Tänään tuntui hyvältä kun kävelin aamulla luennolle. Yön aikana maahan oli tullut routa ja aurinko pilkahteli pilvien raosta. Oli kirkasta vaikkei ollut pilvetöntä, sellainen utuinen ilma. Hengitys höyrysi, poskia kiristeli ja vedet tulivat silmiin. En olisi halunnut mennä luennolle koska tiesin että sen jälkeen tämä talvinen fiilis olisi haihtunut kosteudeksi puiden oksille ja lehdille. Halusin hengittää lisää sitä viileää ja puhdasta ilmaa. Kävelin vauhdikkaammin jotta hengästyisin ja voisin vetää ilmaa keuhkojen täydeltä. Aamun valoisuus on tavallaan hämmentävää pimeisiin aamuihin tottuneelle, tuntuu lähes alastomalta kävellä kirkkaassa säässä vaikka on juuri kammennut sängystä ylös. Suomalaiset talviaamut ovat rauhallisempia, pimeys tavallaan sulkee pois ympärillä olevat äänet. Olisi voinut luulla etten täällä ollessa kaipaisi suomalaisen talven pimeyttä, mutta ehkä vähän kuitenkin kaipaan sitä hetkeä kun kävelee aamulla bussipysäkille kääriytyneenä talvivaatteisiin kaulaliina tiukasti kasvojen ympärillä. Ilmassa tuoksuu pakkanen mutta se ei tunnu muualla kuin poskilla ja nenässä. Kävellessä talojen ohi joiden ikkunoissa on valot, voi nähdä kuinka ihmiset vielä heräilevät. Kyllä täälläkin on pimeää mutta se tulee vasta viiden aikaan illalla eikä se silloin enää tunnu samalta kuin aamuisin.

Kaikenlaisia asioita tapahtuu jatkuvasti. Viikonlopusta tuli yllättävä.

Perjantaina käytiin katsomassa uusin Harry Potter. Minä en ole koskaa lukenut yhtäkään potteria ja leffoistakin olen vain nähnyt sen ensimmäisen. Ei se huono ollut mutta aika selvästi huomasin etten ole aivan kohderyhmää. Mutta mielikuvituksesta annan täydet pisteet. Sitten tapahtuikin erikoinen huomio, jota on syytä alustaa faktoilla. Täällä englannissa on nyt hyväksytty laki jonka mukaan pubit saa olla auki 24h. Mutta käytännössä pubit menevät nykyään kiinni klo 2 (2 tuntia aikaisemmin kuin suomessa) entisen klo 23 sijaan. Voinette arvata minkalainen oli tunnelma viime perjantaina kaupunkimme High Streetillä. Kävellessämme leffateatterilta taksille (matkaa n. 500m) näimme neljä poliisi partiota, lukemattomia humalaisia vähäpukeisia ihmisiä (brittejä ei näytä sääolosuhteet haittaavan), kaksi tappelua ja yhden rikotun kaupan ikkunan. Taksissa kyselimme kuskilta että onko tämä nyt tallaista jatkuvasti ja kuski sanoi että 'itseasiassa, tulin just poliisilaitokselta koska asiakas kävi kimppuun..'. Britit, nuo käytöstapojen kuninkaat ja kuningattaret.

Viikot vaan hurisee silmissä. Aika menee niin nopasti. Onneksi ei ole vielä joulukuu!! Esseita olen vääntänyt ja muutenkin juossut ympäriinsä. Kaksi tärkeää tapaamista meni hyvin. Ensimmäinen opettajan kanssa ja toinen tutorin kanssa. Kun tapaa motivoituneita ihmisiä, jotka alkavat vielä minunkin työtä kehumaan niin kyllä siitä saa potkua. Alavireisyyttä on toistaiseksi peitelty vain muiden ihmisten avulla koska itsella ei vaan ole ollut aikaa miettiä mistä tämä taas johtuu. Nyt tuntuu kuitenkin siltä ettei tuolta mielensyvyyksistä mitään selkeää taudinkuvaa saa vaan ainoastaan sekamelskaa joka häiritsee entisestään. Tavoitteenani olisi pyrkiä pois jossittelusta. Sitku-elämä on todella stressaavaa ja vie huomiota pois tämänhetken asioista. Toisaalta pitäisi elää vain tätä hetkeä mutta samalla suunnitella tulevaa varten, miten sellainen onnistuu hermoilematta?

Ette kyllä usko mutta täällä alkoi just satamaan LUNTA! Voi ihmettä!

Elämä tuntuu taas toisaiseksi siltä kun kävelisi suolla. Jalat polviin saakka upottaununeena tiiviiseen suoturpeeseen niin että jokainen askel on raskas ja turhauttava. Miten tästä syskystä on tuli näin raskas? Välillä on hyviä päiviä ja toisaalta onnellisia hetkiä mutta nyt tuntuu taas synkältä. Sepä se kun ei tiedä mikä vaivaa. Jos tietäis niin osais tehdä jotain.

Opiskeluviikonloppu onnistui hyvin. Sain paljon aikaiseksi mutten tarpeeksi. Ensimmäinen essee on siirtynyt muhimistilaan josta nostan sen ylös uudelleen arvioimista varten noin viikon päästä. Seuraavaa esseetä varten on lukemiset selvitetty eli ens viikko vierähtänee sosiaalipolitiikan parissa. Muutakin kiirettä on luvassa kun on tullut taas tullut sovittua kaikenlaista.

Elämässä asiat on hyvin. Dave ei saanut sitä hommaa mutta onneksi on sentään joku homma. Mulla on päällä stressi ja hermoilu mutta tiedän kyllä saavani kouluhommat ajoissa valmiiksi, stressaankin oikeastaan siitä että haluan saada asiat valmiiksi ennen kun alan tosissaan stressaamaan. Tästä hermoilusta on tullut varsinainen rasite; nukahtamisen vaikeus. Yöt menee hereillä kukkuessa mutta kuitenkin sellaisessa mielentilassa ettei siinä juuri töitä paiskita. Toisinsanoen makaan hereillä, käyn suihkussa, makaan hereillä, keitän teetä, makaan taas hereillä, menen vessaan, makaan hereillä kunnes olen niin hermoraunio että herätän Daven ja sanon etten osaa nukkua. Viiden aikaan aamulla yleensä sammun. Kahdeksaan mennessä olen jo ylhäällä, pirteänä. Päikkäriuuvahduksen ohi pääsee kun päättäväisesti hommailee jotain muuta. Tätä on kuitenkin jo jatkunut aika kauan ja tiedän sen johtuvan hermoista. Eilen hommasin rauhoittumislääkettä luontaistuotekaupasta, katsotaan toimiiko.

Olen lukenut silmäni sikkuralle. Vielä viimevuonna väitin että olen iltaihminen enkä osaa keskittyä päiväsaikaa mihinkään ajattelutyöhön ja illalla olen sitäpaitsi kaikkein luovimmillani. Mutta nyt kun olen pakottautunut työskentelemään päiväsaikaan olenkin saanut ihan hyvin aikaiseksi. Mutta. Siltikin tykkään kirjoittaa iltasella. Jotenkin ajatus vaan juoksee jouhevammin ja ideoita pulpahtelee mieleen. Nytkin olen keittänyt ison kupin kahvia ja aloittelen tässä muutaman tunnin kirjoitusurakkaa. Huomenna Dave lähtee Lontooseen katsomaan jotain keikkaa kavereidensa kanssa joten mulla on koko ilta omaa aikaa kirjoittaa ja saada kaikki rästit tehtyä. Varsinaista tutkimusromantiikkaa! Aion hommata herkkuja illaksi ja käydä hakemassa kirjastosta kaikki tarvittavat (ja aika usein otan myös täysin tarpeettomia kirjoja) opukset.

Tänään näin Daven kaupungilla ja mentiin kuuntelemaan luentoa ilmastonmuutoksesta. Vihreän liiton tyyppejä oli muutamia ja myöskin joitain tuttuja yliopistolta. Varsin hauska tuttavuus oli poika Venetsuelasta joka hyvin aktiivisesti osallistui keskusteluun ja innoitti meitä aloittamaan kansanliikkeen Tescon muovipussipolitiikkaa vastaan! Tuntuu varmaan aika laimealta nämä paikalliset hommat verrattuna venetsuelalaiseen vallankumoushenkiseen elämäntapaan..

Koska me ollaan niin köyhiä että kaikki rahat menee vuokraan tai lainanlyhennykseen (Davella) niin ollaan aivan varkain alettu kasvissyöjiksi! En koskaan oikein palautunut normaalisyöjäksi 90-luvun kasvissyömiskokeilun jälkeen joten mulle tämä ei nyt ollut mikään mullistava juttu. Ei siis tosiaankaan mikään tietoinen valinta mutta toistaiseksi tämä on sopinut oikein hyvin. Katsotaan sitten jouluna miten käy joulukinkun kanssa.

Jee, syysflunssa on täällä! Nenä vuotaa, kurkkua kuristaa ja keukoja särkee. Ihmeellinen flunssa kun ruokahalu ei ole vähentynyt vaan lisääntynyt ja erikoistunut kaikkeen makeaan ja epäterveelliseen.

Davella kävi tsäkä. Sai kutsun työhaastatteluun lakitoimistoon. Jos tämän paikan saisi niin työmatka lyhenisi kahden bussivaihdon sijasta kävelymatkaan, palkka paranisi huomattavasti ja, mikä tärkeintä, saisi oman alan hommaa niin että sillä voisi kehuskella jatko-opiskeluhakemuksissa. Toivotaan parasta!

Täällä oli taas varsin patrioottinen sunnuntai. Britit tykkää juhlia sotien loppumisia varsin isänmaallisesti samalla raahaten mukanaan nostalgian värittämää kuvaa siitä miten miehet oli ennen rautaa ja kuinka sota teki heistä sankareita. Joka kaupungissa oli kulkueita, haudoille laskettiin seppeleitä ja kuningatar teki kunniaa. Veteraanien muiston kunniaksi on symbolisoitunut punainen unikonkukka, joka jokaiselta isänmaalliselta henkilöltä on löydyttävä takinrinnuksesta (kuningattarella niitä oli neljä eli hän on varmasti eniten isänmaallinen). Vähättelemättä veteraaneja, minusta tällainen sotien romantisointi antaa kovin ristiriitaisen kuvan siitä mitä ihmisten odotetaan ajattelevan sodasta. Oliko sodatkin ennen jotenkin arvokkaampia kuin nykyään?

Välittämättä kiukusta joka tuli siitä ettei telkkarista, radiosta, lehdistä tullut mitään muuta kuin sitä sodan ihannointia lähdimme Wivenhoeen kävelylle, mitäpä sielläkään muuta oli kuin sotakulkue! Kuvasarja kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Moni ei tiedä miltä tuntuu lukea sosiologian filosofiaa samalla kun toinen katsoo jalkapallon Englanti- Argenttiina matsia, minä tiedän. Ajatus keskeytyy huutoon YES! YES! WHAT THE ...?? NO! NO! HE HIT THE F***ING POST, F***ING POST!

Tämä telkkarihomma on meillä vielä niin uusi juttu etten osannut varautua tälläiseen. Ens kerralla pakotan Daven pubiin tai menen itse kirjastoon. Toisaalta on tämä kyllä aika hauskaakin.

Tänään oli taas mahtava ilma. En olekkaan ennen istunut baarin terassilla siiderillä marraskuussa.

Tuntuu siltä että nuha on tulossa. Dave on niiskutellut koko viikon ja nyt sitten viikonlopun kunniaksi aloin minäkin aivastelemaan. Kävin kuitenkin lenkillä joka ei ollut hyvä idea, nyt särkee vielä enemmän. Tälle viikonlopulle ei ole mitään kummenpia suunnitelmia kuin opiskelu. Pitäisi saada ensimmäinen essee kunnolla alkuun (ja toivottavasti myös loppuun).

Olen joutunut päikkärikierteeseen. Yritän pitää yllä samaa päivärytmiä kuin Dave eli herään ennen kahdeksaa ja tulen kotiin vasta viiden aikaan. Sitten se aina tapahtuu; mieletön väsy. Sellainen olo ettei jaksa sormeaan nostaa vaan on pakko ottaa päikkärit. Yöllä sitten makaan hereillä ja mietin miten tämän kierteen saa katkaistua.'

Huomenna meille tulee uusi perheenjäsen. Daven isovanhenpien lahjoittamana meidän nurkkaan saapuu asumaan telkkari. En ole ihan vielä päättänyt ollakko puolesta vai vastaan tätä hanketta mutta nyt ei minun mielipidettä kyselty. Onneksi täällä näytetään kaikenlaista sontaa jatkuvalla syötöllä joten vaaraa addiktioon ei todellakaan ole.

Tämä viikko tuntuu jotenkin erilaiselta kuin edelliset. Jotenkin on mukavampaa ja helpompaa olla. Olen saanut aloitettua esseitten vääntämisen. Luin, kuulin tai näin jostain että joillakin ihmisillä on sisäänrakennettuna sellainen malli että tärkeät hommat tehdään aina vasta viimehetkellä. Vaikka kuinka vannoisi ja lupaisi että 'seuraavalla kerralla aloitan varmasti ajoissa' niin siltikin lukeminen/kirjoittaminen aina lipsuu sinne viimeiseen iltaan ja itkun tuherrukseen. Minulla taitaa olla juuri sellainen harmillinen rakennelma aivoissa. Tänä vuonna yliopisto aloitti 'nollatoleranssin' palautettavien esseitten suhteen, eli yhtäkään esseetä ei vastaanoteta deadlinen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitten sitä että minun on ruvettava tätä rakennelmaa purkamaan, varaa virheisiin ei ole.

Nyt on taas projekti edistynyt niin että lähetin ensimmäisen virallisen suunnitelman opettajalle tarkastettavaksi. Lähetin myös koodatut kyselylomakkeet ja haastattelut. Vastaus oli kannustava; You seem to be getting on very well indeed with this. Well done and see you at the next meeting.

Viikonloppu meni hyvin ja uusi viikko alkoi varsin reippaasti.

Lauantaina oli BonFireNight eli muistelu jonkun 1600-luvulla toimineen terroristin murhaamisen kunniaksi. Tarina kertoo että 1605 Guille Fawkes-niminen hemmo salakuljetti tynnyrikaupalla ruutia parlamenttitaloon (tuskin yksin kuitenkaan?!) aikeinaan räjäyttää ilmaan koko homma Kuningas James I :sta myöten. No joku kuitenkin vasikoi ja lähetti kirjeen (joka on vieläkin olemassa?!) jollekkin papille ja niinpä sitten vangitsivat, hirttivät ja paloittelivat Guille-paran. Ja niin, vielä tänäkin päivänä tätä juhlitaan valtavin ilotulituksin. Tästä aukottomasta tarinasta huolimatta mekin päätettiin osallistua ilonpitoon ja mentiin linnan pihalle katsomaan tulituksia ja kyllä ne vaan oli hienot!

Sunnuntaina kävin joogaamassa ja illalla käytiin leffassa.

Tänään sitten tapahtui niin yllättävästi että sain uusia kavereita! Eipä näin joka päivä käykkään ja se jos mikä piristää. Tämän viikon ennuste on hyvä.

Tänään pidettiin shoppailupäivää opintotuen ja Daven ensimmäisen palkan ansiosta. Käytiin paikallisilla maatilamarkkinoilla, sieltä olisi voinut ostaa itselle vaikka hevosen tai lampaan mutta meille tarttui mukaan iso kassillinen vihanneksia ja hedelmiä, savujuustoa ja omenamehua. Yllättävää oli huomata että ihmiset ostivat kassikaupalla tummaa luomuleipää. No, eihän se tietenkään mitään ruisvarrasta ollut mutta ensimmäistä kertaa täällä pääsin maistamaan leipää joka ei ole valkoista, lisäaineellista ja kamalaa höttöä. Se oli ihan oikeaa juureen tehtyä leipää. Miksi kaupat eivät sitten ole tajunneet ottaa myytäväkseen jotain muuta kuin sitä ainaisen ikuista paahtista? Pitäis varmaan mennä itse paikanpäälle myymään tuoretta ruisleipää, kävisköhän kauppa?

Toinen shoppailupaikka oli kiinalainen ruokakauppa ja tämä ei tosiaan ollut mikään pieni kulmapuoti vaan kaksikerroksinen marketti. Sieltä löytyi halvalla tofua ja sellaista punaista kukkaa jota mun kämppäkaveri neuvoi että jos sekoittaa kuumaan veteen niin ei iske flunssat eikä taudit.

Lopuksi käytiin juhlistamassa viikonloppua ranskalaisessa ravintolassa lasillisella punkkua ja sattumalta tavattiin espanajalais-perulainen pariskunta. Istuttiin siellä alkuiltaa aikamme kunnes käveltiin takaisin kotiin.

Tästä voi vetää vaikka minkalaisia johtopäätöksiä jos haluaa mutta minusta on ihan kivaa että samassa kylässä voi saman päivän aikana 'kiertää maailman ja kokea sen kulttuurit' mutta eikai enkkulaa turhaan sulatusuuniksi kutsutakkaan.

Uusi Elämä saa odottaa seuraavaa motivaatio kohtausta .Onpa ollut harvinaisen tylsä viikko! Joka päivä on satanut enkä ole viitsinyt kovinkaan paljon ulkoilla. Sain sentään kaikki kyselylomakkeet syötettyä SPSS:n, kamala homma! Koska harrastukseni on asettaa itselleni mahdottomat vaatimukset ja sitten lamaantua paineiden edessä, olen aloittanut todella systemaattisen ajankäytönhallinnan. Tämä ei ole mikään ihan omakeksintöni vaan tutorini neuvoma tapa saada tutkimus etenemään jouhevasti. Tosin minä olen soveltanut sitä nyt kaikkiin elämänaloihin. Katsotaan kauanko tämä kestää mutta toistaiseksi on ollut tosi tehokasta. Tehokkuus tosiaan on jo lipsumassa naurettavuuden puolelle; ostin espanjan -jatkokurssi cd:n jota kuuntelen lenkillä/salilla. Katsotaan sitten jouluna kuinka puhki olen itseni kuluttanut.

Huomenna alkaa Uusi Elämä. Huomisesta lähtien me ei enää shoppailla supermarketissa vaan hankitaan hedelmät javihannekset pienistä farmikaupoista ja leivät leipomosta. Minä aloitan superkuntoilun ja superopiskelun. Niin varmaan.

Kelloja siirrettiin niin että pimeys on täällä tuntia aikaisemmin. Päivällä kuitenkin paistoi aurinko ja pääsin kävelylle syksyiseen metsään. Lainasin Daven iPod:ia ja hengailin metsässä parantamassa sieluani varmaan kolmisen tuntia. Metsäilyn jälkeen tunsin maanläheidyyden lisäksi materialistisia fiiliksiä, haluan oman iPod:in! http://www.apple.com/ipod/

No jo on taas! Just kun pääsin syysmasennusfiiliksiin niin aurinko alkoi paistamaan ja mittari näytää 19 astetta! Piti oikein ottaa takki pois kun tuli kuuma. Jospa tästä auringosta saisi ammennettua itselle hyvän fiiliksen viikonlopuksi.

Keskiviikko

Elämä menee eteenpäin hitaasti. Tätä viikkoa on eletty jo kuukausi kaupalla, tai ainakin siltä se tuntuu. Ei tämä Englannin syksy juuri suomen syksystä poikkea. Poikittaisen räntäsateen täällä korvaa sumusade ja pimeys alkaa laskeutumaan siinä viiden aikaan iltapäivällä. Onneksi huomiseksi on luvattu lämmintä ja aurinkoista. Muuten ei jaksais.

Kuvat on otettu meidän ikkunasta joelle jossa vesi laskee ja nousee kuuden tunnin välein. Silloin kun se on laskenut, tuo liete haisee aivan järkyttävälle!!

Taas näitä aamuja

Minä pelkään pitää esitelmiä koulussa. Minä pelkään puhua jos ympärillä on ihmisiä jotka kuuntelee mutta joita en tunne. Yläasteaikojen lintsausputki lähti käytniin siitä että pelkäsin pitää esitelmiä. Englantiin tullessa päätin rohkaistua mutta vieraalla kielellä esiintyminen se vasta kammottavaa olikin! Järjestelmällisesti jättäydyin taas pois niiltä tunneilta joissa vaadittiin aktiivisuutta tai niitä kamalia 'tutustumisleikkejä'. Ulkomaalaisena täällä olen usein huomannut kuinka ihmiset puhuvat minulle kuin lapselle. Hitaasti, selkeästi artikuloiden ja mielellään vielä rautalankaa vääntäen. Minä otan sen henkilökohtaisena nöyryytyksenä.

Uskokaa vaan kuinka monta miljoonaa kertaa olen kuullut että esiintyminen tulee helpommaksi kun sitä tekee paljon ja kuinka nuo nöyryyttävät ihmiset eivät tee sitä kiusallaan vaan yrittävät olla avuksi. MUTTA KUN MINÄ EN HELVETTI SENTÄÄN OLE MITÄÄN TÄLLAISTA APUA PYYTÄNYT ENKÄ MITENKÄÄN YMMÄRRÄ MIKSI MINUN KOSKAAN PITÄISI OPPIA TYKKÄÄMÄÄN ESIINTYMISESTÄ!?!?!?!?

Tänään olin menossa tunnille jota varten kaikkien oli valmistettava perhetutkimus analyysi omasta perheestään. Sellainenhan tietenkin tarkoittaa sitä että jokainen kertoo ääneen oman tarinansa. Kävelin luokkaan sisään ja siellä se kamala kiusaaja istui. Lihava Lontoolais-tyttö jonka elämäntehtävä on päteä ja olla vittumainen. Tässä tunnissa tulisi yhdistymään kaksi painajaista; ryhmäkeskustelua jossa ilkeä tyttö dominoi kaikkien juttuja samalla saaden minut lamaantumaan pelosta. Huomasin ettei opettaja ollut tullut vielä luokkaa joten pääsin vielä livahtamaan ulos. Kyyneleet tuli silmiin siitä pettymyksestä itseäni kohtaan. Yhtäkkiä käännyin ympäri, ajatus ei seurannut perässä, kävelin vaan kohti tätä luokkaa. Taitaa olla niin ettei joku osa aivoistani kestä enää tätä pelkuruutta. Tunti meni, painajainen on ohi.
-No miltä nyt tuntuu?
-No ei niin miltään.

Terveisiä Lontoosta

Olipas huippupäivä! Lontoo on kiva ja eilen oli tosi hyvä ilma. Aloitettiin Westminsteristä ja käveltiin Thames:in eteläpuolta pitkin Tate Modernille. Matkalla oli iso kirjatori jossa myytiin pokkareita. Tate modernissa jossa oli esillä 'laatikko' näyttely. Käytiin myös Taten peruskokoelma läpi. Se on jännittävä sillä vaikka olenkin sen nähnyt jo muutamia kertoja, sieltä aina löytää jotain uutta, puhumattakaan siitä että osa töistä vaihtelee jatkuvasti. Tate Modernista jatkettiin laivalla Thames:ia pitkin Tate Britain:iin. Siellä käytiin myös peruskokoelmien lisäksi katsomassa The Turner Prize 2005. Illemmalla käveltiin SoHossa ja syötiin Wagamamassa ja lopuksi käytiin katsomassa leffaa filmifestareilla. Mun tekisi mieli mennä tänään taas Lontooseen mutta sen sijaan me mennään Wivenhoe:n.

Kova esitys päällä ja todistelu itselle ja maailmalle että kaikki on hyvin ja täältä noustaan. Häiriintynyttä mieltä ei niin vain huijata! Nyt tuli se kaikista tutuin stressin oire. Unettomuus. Tai siis nukahtamisen vaikeus. Onneksi elän opiskelijaelämää jolloin saa jäädä sänkyyn nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi kun toinen lähtee töihin. Mutta toisaalta perjantait eivät tunnu miltään toisin kuin ne tuntuvat töissäkävijöille. Tänäkin sunnuntaina on odotettavissa rästien tekemistä.

Väsymyksestä huolimatta olen tänään taas purkanut noita haastatteluja. Aika hajottavaa hommaa mutta ilmeisesti tähänkin voi saada rutiinin. Pää alkoikin sitten ilmoittaa hajoamisestaan ja päätin lähteä salille jumppaamaan. Jospa nyt pääsisin ajoissa nukkumaan niin että huomenna jaksaa olla Lontoossa. Edellisessä postauksessa kirjoittelin Frida Kahlosta mutta ei siellä Tate Modernissa sellaista näyttelyä enää olekkaan. Katsotaan millainen kulttuuripäivä me saadaan aikaiseksi.

Edessäni on urakka. Kävin tänään katselemassa arkistossa vanhoja lopputöitä. Näyttää aika pelottavalta. Miten voikaan olla että aina ja kaikessa saavutan sen inhottavan tunteen että kaikki muut tekee paljon parempia, hienompia ja järkevämpiä juttuja. En ole ollenkaan kilpailuhenkinen tyyppi mutta sitäkin enemmän olen vertailuhenkinen. En niin välitä olla parempi kuin muut mutta haluan tietää miten muut tekevät jotta itse voin tehdä toisin ja myöskin saada kehuja jotka ylistävät sitä kuinka omaperäisen, hienon ja mahtavan tutkimuksen olen saanut aikaan ja kuinka tämän tutkimuksen perusteella saan automaattisesti jatkokoulutuspaikan ja rahoituksen... niinpä niin. Tämän viikon homma on siis ollut kirjoittaa kaikki haastattelut paperille. Homma on työläämpi kuin tajusinkaan koska kaikki haastattelut on Espanjaksi. Yhden 20minuutin haastattelun purkamiseen meni yli 3 tuntia aikaa. Enää onneksi 4 haastattelua jäljellä ja sitten 'pääsen' koodamaan kyselylomakkeita (joita on 12o). Toivoin että olisin saanut kaiken tehtyä tämän viikonlopun aikana mutta nyt näyttää vähän siltä etten todellakaan saa edes kaikkia haastatteluja purettua. Tai siis saisinhan varmaan aikaiseksi mutta kun kulttuurin nälkä on kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin että lauantaina on kauan odotettu Lontoon reissu edessä, ensimmäinen tänä syksynä! Tate Modernissa on Frida Kahlo:n näyttely ja National Portrait Gallery:issa on myöskin jotain kiinnostavaa juttua nyt. Mutta todellinen syy mennä Lontooseen juuri nyt on kauan odottamani, syksyn valopilkku, filmifestarit. Ihanaa. Siellä on kaikkea. Vaikka nurisenkin Englannista vähänväliä niin on se kyllä kiva kun Lontoo on vain tunnin junamatkan päässä.

Tänään kävin juttelemassa jatko-opiskelujutuista (eli mastersista/maisterista) ja milloin pitää alkaa hakemaan yliopistoihin. Pelottava vastaus kuului 'as soon as possible, really' eli aika pian. No hitsit, enhän mä nyt ole mitään sellaisia juttuja ole edes ajatellut. En edes tiedä haluanko/aionko tehdä mastersin ja jos aion niin täällä englannissako vai suomessa vai jossain muualla. Ja se mitä en todellakaan halua nyt kokea on stressi ja hermoilu tulevaisuudesta. Toistaiseksi 'tulevaisuus' ja siihen liittyvät asiat ovat tabuja, niistä ei puhuta. Nimittäin jos alan miettimään niin aivan varmasti alan myöskin stressaamaan.

Melkein aloinkin hermoilemaan mutta Radio Helsinki (jota voin kuunnella netistä) soitti Leevi and the Leavingsin 'vakosamettihousuinen mies'. Tuli heti mieleen kun yläasteella täysillä hoilailtiin että 'rock, rauha ja rakkaus me sitä täysillä hoilailtiin..'

Elämä Lellii

En tiedä olenko tällaista elämän helppoutta nyt ansainnut mutta en valita, en ollenkaan! Luulin jo olevani syöksykierteessä masennukseen, unettomuuteen, saamattomuuteen ja kaikkiin näiden tuomiin sivuvaikutuksiin. Näiden kolmen yhdistelmä voi tehdä elämästä todella hankalaa ja siksi niiden poistaminen (tai vähentäminen) on huipputärkeää. Prosessi on vielä käynnissä, ja luultavasti jatkuu pitkälle vuosien päähän, mutta nyt jo oli tuntuu niin paljon kevyemmältä ja helpommalta. Projekti-stressiin auttoi tämänpäiväinen tutorin kanssa palaveeraus. Oikein hymyilin kävellessä kotiin vaikka sataa tihkutti, niin mukavalta tuntui kun sain kannustusta. Suurimmat huolet on nyt järjestetty niin että pikkuhuolista ei jaksa niin hikeentyä. On aika hyvä välillä säikähtää. Paras uutinen tälle päivälle oli kuitenkin se että Dave on sai töitä, jee!

liikuntapilleri alkaa vaikuttaa

Liikuntapilleriä ei auta aliarvioiminen! Nyt jo alle viikossa huomaan nukkuvani paremmin, stressaavani vähemmän, näkeväni selvemmin tämänhetkisen tilanteen. Otin yhteyttä opiskelijoiden tukihommeliin (siunattu sähköposti; kenellekkään ei tarvitse soittaa saatika puhua!) ja sain vastaukseksi hyvinkin kannustavan viestin. Vien tukihenkilölle muutamia esseita jotka hän lukee läpi ja sitten keskustellaan vajeista ja puutteista. Todella helpottavaa! On nimittäin varsin turhauttavaa saada keskivertopisteita monen tunnin työstä ja opiskelusta.

Huomenna on tapaaminen tutorin kanssa aiheesta tutkielman kysymykset ja kirjallisuus luettelo. Vaikka olen valmistautunut ihan huolellisesti siltikin jännittää. Mitä jos mä olen paisuttanut aihettani liian suureksi. Niin moni asia tuntuu niin kiinnostavalta etten hentoisi jättää ulkopuolelle mutta pakko kai se on kun tässä nyt on kuitenkin kyse 'vain' kandityöstä.

Ihmeellisten päänsärkyjen ajamana kävin tarkistuttamassa näköni. On kuulemma niin hyvä näkö ettei laseja välttämättä tarvita. Sinänsä huono uutinen koska jos päänsärky ei johdu silmistä niin mistä sitten?!

olipas ilahduttava päivä

Tänään oli hyvä päivä. Heräsin ajoissa ja menin yliopistolle tuntia liian aikaisin, itse sitä tosin tietämättä. Menin luokkaan ja ihmettelin että mistä lähtien suurin osa sosiologian opiskelijoista on ollut miehiä. Luento alkoi eikä minulla ollut mitään käsitystä mistä siellä puhuttiin ja vasta kun nimilista kiersi niin huomasin olevani jollakin taloustieteen luennolla. Yritin siitä sitten lähteä vähin äänin (siinä kuitenkaan onnistumatta). Tunnin päästä olin siis oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsin osallistumaan aivan tosi mielenkiintoiselle kurssille; gender, society and public policy. Tästä taitaa tulla mun tän vuoden lemppari.

Luennon jälkeen näin Ianin, Joaon ja Marian joiden kanssa kävin kahvilla. Mulla on sittenkin kavereita täällä! Dave oli Lontoossa koko päivän joissain työhaastatteluissa. Nyt peukut pystyyn että tärppää!

Sunnuntai

Taas kävi niin että kaikki viikonloppuhommat jäi sunnuntaille. Mut ei se mitään! Eilinen oli niin mukava päivä että nyt voi taas rauhassa stressata. Eilinen oli juuri sellainen syksyisen upea päivä. Ilma oli kirkas ja auringossa oli lämmintä. Reippailtiin koko päivä ulkona ja illalla katsottiin leffaa ja syötiin intialaista ruokaa. Syksyllä on ihanaa syödä hyvinmaustettua, tulista ruokaa.

Jumppailut tuntuu lihaksissa sellaisena mukavana kipuna; tietää jumpanneensa. Sain ilmeisesti pumpattua energiaa lihaksistoon ja mieleen niin paljon että maailma tuntuu taas mukavalta paikalta eikä oma elämäkään täällä nyt niin paljon ahdista.

Katselin mun viimevuoden tuloksia. Olen ihan tyytyväinen mutta parannettavaa tietysti löytyy ja tänä vuonna toivon että tulee vielä paremmat arvosanat. Täällä on sellainen systeemi että puolet kurssin arvosanasta tulee esseistä ja toinen puoli tentistä. Tenttiosuudet on mulla mennyt paljon huonommin kuin esseet ja vähän harmittaakin kun juuri sen takia mun arvosanat tippuivat vähän. Tänä vuonna aion ottaa yhteyttä sellaiseen opiskelijoiden tukiryhmäjuttuun ja kysyä että mitä mun oikein odotetaan siellä kokeissa vastaavan kun en ole näköjään osannut. Tänä vuonna aion opetella pyytämään apua.

aurinko ja risukasa

Mietin eilen vaihtoehtoja masennuksen hoitoon. Nyt ei olisi aikaa eikä rahaa mennä 'juttusille'. Monta vuotta elämässäni olen ollut masentunut joten hiljalleen sitä alkaa itse huomata ne merkit koska ollaan menossa syvemmälle ja avun tarve on todellinen. Tiedän siis toki että avun tarpeessa olemisessa ei paljon rahan ja ajan puute paina. Nyt kuitenkin ajattelin että vielä on jotain tehtävissä itsenäisesti ja päätin määrätä itselleni liikuntapillerin. Toisinsanoen sain hankittua punttiskortin ja ilmottauduin taas jooga-kurssille.

Tänään oli ensimmäinen projekti-seminaari. Ens viikolle mennessä pitäisi saada kysymykset lopputyön aiheesta kasaan ja samalla väsättyä ainakin jonkilainen kirjallisuusluettelo. Olin kirjastossa penkomassa 4 tuntia ja aika hyvältä näyttää. Täällä järjestetään muutamaa homotutkimus -kurssia joten kirjoja löytyy kyllä kirjastosta. Onhan täällä meidän sosiologian laitoksella ihan tunnettu homotutkijaguru Ken Plummer, jonka kaikki julkaisut tietysti löytyvät.

Eli tänä syksynä hoidetaan mieltä ja kehoa punttiksella ja joogalla sekä keskitytään homotutkimukseen, sosiologian filosofiaan ja viestintäoppiin.

Sataa ja muuta

Täällä sataa. Sataa ja on sumuista. Kun tulee kotiin niin t-paita on märkä hiostuksesta, sukat on märkänä koska kengät vuotaa. Ei sen jälkeen enää viitsi mennä ulos, kun kaikki tulee märäksi kuitenkin.

Kampuksella oli ankeaa niinkuin kaikkialla on ankeaa nyt kun sataa. En ole saanut hommattua oikeita kirjoja koska en vaan ole saanut aikaiseksi mennä kirjakauppaan. Viikolopulle on kerääntynyt jo paljon hommia jotka on pakko hoitaa muuten ei kehtaa mennä seminaareihin. Pakko on ahdistavaa. Taas oli tänään mielessä se miten ihmeessä mä jaksan tästä vuodesta selvitä kun en oikein selviäisi edes yhdestä päivästä.

masentavaa

Paluu arkeen

Palasin maanantai aamuna takaisin tänne. Viikonloppu sujui ihanasti perheen kanssa Hollannissa. Oli niin mukavaa viettää taas aikaa kaikkein rakkaimpien ihmisten kanssa. Sunnuntaina sitten sanoin taas hyvästit kaikille. On kamalaa palata sellaiseen paikkaan jota ei voi kutsua kodikseen. Olin surullinen koko maanantain. Tänään sitten menin ensimmäiselle luennolle. Kampuksella jo tuntui ahdistusta siitä että koko yliopisto on taas täynnä 18-vuotiaita lapsia joiden ajatukset pyörivät vain heidän itsensä ympärillä. Luennolle tuli taas samoja tuttuja naamoja, jotka 2 vuoden samojen luentojen, kurssien, seminaarien ja kokeiden jälkeen eivät voi edes tervehtiä. En voi mitenkään uskoa että olisin niin kertakaikkisen näkymätön tyyppi että KUKAAN ei muista edes naamaa. Ja voi kai sitä tervehtiä samalla luennolla olevia vaikkei tuntisikaan. Olisi kivaa jos olisi joku kaveri tai edes tuttu jonka kanssa voisi jutella opiskelujutuista, esseistä ja muusta.

Luento itsessään oli mielenkiintoinen ja onneksi olikin koska muuten täällä olemiseen ei löytyisi mitään motivaatiota. Tänään on ahdistanut, vituttanut, suututtanut ja suruttanut se että mulla ei ole täällä ketään muuta tärkeää ihmistä täällä kuin Dave. Kaikki ne ihmiset joiden seurassa viihdyin ovat valmistuneet, eivätkä siksi ole enää täällä. On helpottavaa ajatella että tätä täytyy kestää enää yksi vuosi mutta se ei saa olla päällimmäinen ajatus koska jostain on löydettävä jaksamista opiskeluun. Viime vuosi oli rankka ja motivaationa toimi Espanjaan lähtö. Nyt ei ole sellaista porkkanaa koska tulevaisuudesta ei ole mitään havaintoa. Kaikki asiat ahdistaa ja kysymykset omasta jaksamisesta kummittelevat mielessä. Peruuttaa ei voi, tästä täytyy vaan yrittää selvitä. Voi kun olisi jo joulu ja pääsisin käymään Suomessa. Voi kun olisi voimia jaksaa täysillä siihen asti..

Reissuun

Tänään taas pakkaan laukkuni ja suuntaan Stansteadin kautta Hollantiin. Edessä on mukava viikonloppu perheen kanssa ja odotan sitä kovasti.

Kesä jäsentyy mielessä

Espanjan reissun päivitykset alkavat olla kuvineen valmiina vuokkomatkustaa.blogspot.com sivulla.

Elo täällä Englannissa on taas yhtä juoksemista. Moneen paikkaan pitää ilmottautua ja erilaisia papereita pitää hakea sieltä ja täältä. Edellisvuosiin verrattuna olen ottanut tämän aika lungisti. Nyt kun tietää jo missä kaikki toimistot yms. sijaitsee niin ei tarvitse niin hulluna ryntäillä. Meidän yliopistolla on hyvä käytettyjen kirjojen kauppa josta saa kurssikirjoja aika edullisesti. Nyt jo kokemuksesta tiedän että sinne olisi hyvä mennä niin aikaisin kuin mahdollista.

Tänä vuonna harteillani on vain kolme kurssia; kaikki sosiologiaa, jee!! Sitten on tietysti tämä tutkimushomma joka luultavasti vie hulluna aikaa muutenkin. Tapasin sattumalta viimevuoden tutorini ja kertoessani hänelle tutkimuksestani, hän vallan intoontui ja ilmoitti haluavansa olla minun toinen, epävirallinen ohjaaja. Uutinen on sinänsä loistava koska olin salaa jo haaveillut että olisin niin rohkea että uskaltaisin häntä pyytää.

Haluaisin ottaa jonkun kielen vielä tälle vuodelle ja nyt kun espanja on hanskassa (hahahahahaha, ei nyt ihan niin) niin voisin ottaa sellaisen portugalin alkeiskurssin. Espanjan opiskelu jatkuu jokatapauksessa niin että juttelen espanjaa mun sen kielisille kavereille ja myöskin jatkan iltakursseja. Jos se portugalin opiskelu tuntuu hullulta niin ehkä voisin ottaa ranskan alkeet..saas nähä.

Syksy on opiskelijan parasta aikaa.

Opiskelupäiväkirja

Kesä on nyt virallisesti haudattu muisteloihin ja syksyn aherrus voi alkaa. Tänään muutin uuteen kampus-asuntooni. Ei kehumista mutta ne ihmiset jotka ensimmäisen vuoden kampus-loukkoni näkivät niin kyllä tämä on parannusta siihen. Vaaleat seinät ja ruskea kokolattiamatto, niistä on englantilaiset opiskelija-asunnot tehty. Asuntoni sijaitsee n.10min kävelymatkan päässä yliopistolta joka on aivan ehdoton plussa. Ei liian lähellä että alkaisi ahdistamaan koko homma, eikä liian kaukana etten sateisen aamun tullessa kääntäisi vain kylkeä ja jatkaisi nukkumista.

On oikeastaa aika kivaa olla täällä. Huomenna on sellainen ihanan kiireinen päivä kun pitää mennä tarkistamaan lukujärjestys, hakemaan kirjalistat yms. kouluhommaa. Koulunalkamis rituaaleihin kuuluu myös että ostan uusia kyniä, paperia, kansion ja vihkoja. Täältä kämpiltä lähtee sellainen polku joka seuraa tuota joen reunaa, matkalla on metsää, peltoa, suota ja lopuksi pieni kylä. Käveltiin sitä pitkin Daven kanssa tänään kun aurinko oli laskemassa. Vaikka tänne ei tulekkaan sellaista ruskaa kuin suomessa, niin kyllä syksyn tuntu tuli. Syksy on kiva, kunhan vain ei satais.

Ranskan läpi mentiin

Ranskan reilailut on takana ja edessä siintää vielä n. 2viikon matkustelu/hengailu BeNeLux:issa.

Tähän mennessä nähty:

Barcelona, Perpignon, Carcassonne, Nimes, Avignon, Arles, Lyon, Annecy, Chamonix, Beaune, Dijon, Pariisi. Päivitykset tulee varmaan joskus lokakuun alussa kun saan asettauduttua takaisin Englantiin.

Virallisesti Viimeinen

Tässä se nyt on. Virallisesti viimeinen päivä Palmalla. Tunteet on sen verran sekamelskassa etten oikein osaa nyt mitää järjellistä kirjoittaa.

Tässä on kuitenkin muutama asia joille sanon hyvästit huomenna

Valkoiset rannat, turkoosi meri, purjelaivat, uiminen ja snorklaaminen, värikkäät kalat, hiekkarannat, kallioiset rannat, vuoristo, pienet kylät vuoristossa, vuoristokylien juhlat jotka jatkuvat seitsemään asti aamulla, ulkoilma konsertit, tapahtumat, sille että näen joka ilta kuinka aurinko laskee vuorten taakse, pienet kahvilat, kapeat kujat, torit, kauppahallit, menorcalainen gin sitruunamehulla, tuoreet hedelmät ja vihannekset, ensaimadat, tapakset, pinchot, illalliset jotka kestävät tuntikaupalla, pickikit rannalla auringon laskun jälkeen, turkoosit laguunit, kuumat iltapäivän tunnit joilloin vedetään siestaa, paikalliset ihmiset ja ihmiset jotka ovat menettäneet sydämensä tälle kauniille saarelle ja ennenkaikkea elämäntapa jota täällä saarella vietetään. Tänne haluan tulla takaisin, Mallorcalla on vielä paljon annettavaa! Kiitollisena elämäni hienoimmasta kesästä ja uskomattomasta määrästä muistoja jätän Mallorcan taakseni.

Nytkö jo?

Niin se aika taas hurahti. Tämä saattaa hyvinkin olla viimeisiä postauksia ennen lokakuuta.

Meillä oli eilen grillailu bileet ja tuli ihan sellainen oli etten todellakaan haluaisi vielä lähteä. Täällä on niin kivaa!! Suorastaan olen peloissani Englantiin menosta. Näillänäkymin vuodesta tulee kamalan raskas ja stressaava. En oikeastaan odota innolla mitään muuta kun tutkimuksen aloittamista ja Lontoon filmifestareita, mutta se ei ihan riitä. Jostain pitäisi löytää motivaatiota suorittaa kurssit hyvin. Kaikkein vähiten hotsittaa mennä asumaan kampukselle. Yök Yök Yök!

Hoppuiluja

Sain eilen valmiiksi raportit molemmille tutoreille. Tänään pitäisi keksiä miten tämän kannettavan saisi turvallisesti lähetettyä Hollantiin tai Englantiin (ideoita otetaan vastaan). UPS, DHL, FedEx ynnämuut ovat aivan hullun kalliita, ei minulla sellaiseen ole varaa. Jotenkin en uskalla luottaa tavalliseen postiin, vai uskallanko? Postilla on lähdössä jo kaksi isoa pakettia kirjoja ja vaatteita takaisin. Miten voi ihminen kerätä niin valtavan määrän roinaa ympärilleen 3 kuukaudessa? En uskalla edes ajatella miten saan ikinä roinani muutettua pois Englannista, kun se aika tulee...

Sykkivänä ja tykyttävänä

Niin se taas vaan tuli. Huuliherpes. Se ei satu eikä se ole vaarallinen, se vaan raivostuttaa. Kauankohan vielä kestää ennenkuin opin että kun on yskä niin sitä seuraa herpes jos ei rasvaa huulia tarpeeksi?

Tätä fiksua postausta kuvittamaan liitän Mallorcalaisia perinnenukkeja. No jo on.

Minäkin olen ollut nirso

Tehtiin retki Sollér:iin. Ensin mentiin vuorten yli ja läpi vanhalla junalla ja sitten Sollér:ista otettiin vanha ratikka satamaan. Molemmat paikat olivat kauniita. Junamatkalla nähtiin taas mantelipuita ja tällä kertaa nähtiin myös kuinka niitä poimitaan; pitkällä tikulla sohitaan, yksi kerrallaan (kamala homma!!) niin että mantelit tippuvat maassa olevalle kankaalle. Tuoreet mantelit maistuvat aikalailla erilaiselle kun ne joita jouluna syödään (riisipuurossa).

Vaikka tämä saari on pieni, niin eri kaupunkien välillä on jänniä eroja. Täältä kotoisin olevat kaverini kertoivat että he kuulevat heti paikallisten puheesta, mistäpäin saarta he ovat kotoisin! Sollér:issa on saaren paras jäätelötehdas sekä paljon sitrushedelmä viljelmiä. Paikallinen appelsiinijäätelö oli herkullista! Minä en edes yleensä tykkää mistään appelsiinijutuista.

Mielestäni matkustelun yksi ehdoton elämystentuottaja on makunautinnot. Mallorcalainen keittiö on sekoitus katalonialaista tapaskulttuuria ja saaren ihan omia herkkuja. Niistä suosikeikseni on noussut ensaimada ja pan moreno. Saaressa kun ollaan ja vieläpä Välimeren ympäröimänä, on merenantimet aika iso osa paikallista ruokakulttuuria. Tästä päästäänkin hyvin tämän postauksen nirsoiluteemaan nimittäin Dave ei syö mitään merestä nostettua! Ei suostunut edes maistamaan merilevää jota meille tapaksena tarjoiltiin. Toisen nirsoilu on raivostuttavaa. No, totuttelusta kai siinäkin on kyse enkä minäkään mikään kaikkiruokainen ole aina ollut. Äiti aina muistaa kertoa tarinan jolloin oltiin Saksassa perheen kanssa ja 'pottuja piti tuolle alkaa keittämään ettei olisi nälkään kuollut'. Niin ja tapahtuipa vaelluksen aikana niin että vaikka nälkä oli valtava kokopäivän kävelyn jälkeen niin tarjolla ollut kasviskeitto ei maistunut koska siinä oli selleriä. Mutta kuten sanoin, toisen nirsoilu on raivostuttavaa.

Matkapäiväkirjat

Matkapäiväkirjat on vielä aika vaiheissaan mutta niitä voi käydä vilkaisemassa osoitteessa http://vuokkomatkustaa.blogspot.com. Homma toimii niinkuin tämäkin blogi eli ensimmäinen kirjoitus on alimmaisena ja kuvat näkyvät paremmin jos niitä klikkaa.

Miten tulisi toimia kun tuntuu että aika loppuu kesken?

Viikon päästä taas mennään. Silloin lennetään taas mantereelle ja sieltä alkaa meidän kesän viimeinen reissu; Ranskan, Luxenburgin ja Belgian läpi Hollantiin ja sieltä sitten takaisin Enkkulaan. Motivaatio on toistaiseksi haussa koska viime reissun tunnot kolisee vielä vartalossa väsymyksenä, kolotuksena ja tasapainottomana olona. Mutta, itseppä olen tätä halunnut ja tämä jos mikä on loistavaa harjoittelua mun maailmanympärimatkaan, joka jonain päivänä vielä toteutuu. Ja eilen illalla kun tutkiskelin meidän Ranska-opasta niin kyllä taas kutkutti niin kuin pitääkin.

Toinen asia joka syö motivaatiota mielestäni on se fakta että minä lähden täältä Palmalta kokonaan pois enkä tiedä tulenko enään takaisin. Tänään kirjoittelin tekstareita täällä oleville kavereille ja huomasin ilokseni että olen kuin olenkin saanut aikaiseksi ihan mukavan sosiaalisen elämän täällä ja kaikki olivat ilossaan kutsusta mun läksiäisiin.

Tästä pääsenkin mun mieli marmatukseen eli siihen kuinka kamalalta lähteminen tuntuu. Luulisi että jo tässä kahdessa vuodessa olisi tottunut niihin tunteisiin joita tulee kun joutuu hyvästelemään ihmisiä, joitakin jopa loppuiäkseen. Mutta ei. Jotenkin en vaan kestä olla aina se joka lähtee, olisi ihanaa joskus olla se joka jää. Tiedän jo valmiiksi että tulen olemaan siipimaassa ens lauantaina. Kyyneleet silmissä lupaillaan että pidetään yhteyttä, nauretaan ja itketään. Se on kuulkaa tosi raskasta.

Onneksi siihen on vielä melkein viikko aikaa. Ja tämä viikko on hektisyydellä pilattu. Kiirettä pitää, kaikki täytyy ehtiä hoitamaan ennen lähtöä. Edes minä itse en tiedä mitä nämä 'kaikki' hoidettavat asiat ovat. Kirjoittelin tässä yhteenvetoa mun tutorille kaikista matskuista joita olen täällä keräillyt. Onneksi paperilla asiat näyttävät edes hitusen verran järkevämmältä kuin miltä ne näytävät pääni sisällä.

Kaiken tämän hermoilun ja hikoilun keskellä olemme Daven kanssa pyöräilleet Cala Majoriin, etsineet ja löytäneet ihanan turkoosin laguunin jossa ei ole muita ihmisiä, katselleet pienten satamien laivoja kun aurinko on jo laskenut ja ihmetelleet valtavia jahti-laivoja joihin ihmiset ilmeisesti ovat valmiita sijoittamaan riivatusti rahaa. Älkää siis huoliko, rakkaat, kyllä täällä päässä osataan rentoillakkin! Välillä vaan tekee mieli purkaa noita stressi-ajatuksia tänne.

Aamuyön väsynyttä ajatelmaa

Täällä minä vaan töitä paiskin klo 2 aamuyöllä lauantaina. Salaa toivon että olisin jo Englannissa että voisin aloittaa kunnolla kirjallisuusluettelon. Mun hommat täällä on aikalailla pulkassa. Täytyy vaan tapailla muutamaa tyyppiä ja sitten jutskata vielä tutorin kanssa. Mutta hiljalleen ajatus siitä minkalaiseen muotoon voisin kaikki havaintoni ja tietoni aiheesta kasata tuntuu houkuttelevalta. Mieli alkaa täyttyä inspiraatiosta ja kannan mukanani lehtiötä jonne kirjaan kaikki älynväläykset. Haluaisin jo päästä hommiin ja juttelemaan kunnolla ohjaajani kanssa siitä mihin suuntaan tästä lähdetään. Niin kovasti toivoisin että ensimmäisestä oikeasta tutkimuksestani tulisi juuri sellainen kuin toivon ja että osaisin siinä kertoa juuri ne asiat jotka minusta tuntuu mielenkiintoisilta ja haluaisin ehkä vielä analysoida vähän miten kaikki nämä palaset joita olen täällä ollessa keräillyt, mahdollisesti vaikuttavat Espanjan ja ehkä koko euroopan yhteiskuntiin. Toivoisin myös että aito kiinnostus ja intohimo tätä aihetta kohtaan olisi havaittavissa teksistäni ja että tutkimustani arvioivat ihmiset ajattelisivat että minussa voisi olla potentiaalia akateemiselle uralle...

Työ itsessään ei todellakaan ole edes lähimaillensakkaan pulkkaa nähnytkään! Nyt alkaa vasta olla matsku valmiina. Olisi vaan nyt jo aikamoinen kipinä alkaa ymmärtämään, sisäistämään, analysoimaan ja kertomaan jollekkin siitä mitä minä olen täällä miettinyt. Jotenkin en oikein uskalla täysin antautua tälle vielä koska edessä on 3 viikon reissu jolloin tulee taas irtauduttua aiheesta. Ei siinä etteikö alitajunta tekisi hommia kolmivuoroisesti mutta just nyt tuntuu siltä että tämä aihe saattaa viedä mukanaan, niin olisi ihanaa antaa itsensä vaan vietäväksi.

No, eipä ollut paljon järkeä tässä kirjoituksessa. En tiedä johtuneeko myöhäisestä ajankohdasta vai ajatusten sekamelskasta vai molemmista ja kaikesta muustakin. Ehkä joku kuitenkin ymmärtää mitä tässä ajan takaa.

Syntymän päivä

Tänä päivänä, 25-vuotta sitten minä synnyin. Perheen kolmantena ja suvun tieskuinkamonentena lapsena. Minä en oikein tiedä mitään siitä päivästä. En kai ole koskaan tullut kysyneeksi oliko silloin aurinkoista tai tapahtuiko maailmalla jotain mullistavaa. Sen tiedän että sisko oli iloinen saadessaan siskon ja veli halusi lukon oveensa ettei vauva riko hänen perhoskokoelmiaan. Sen myös tiedän että äiti yritti soittaa kotiin ja kertoa uutisita mutta luuri oli jäänyt huonosti ja siksi piti ensin soittaa naapurille että kertovat laittaa luurin kunnolla. Ja tiedänpä senkin että isän selkä oli juuri silloin todella huonossa kunnossa, ei kuulemma voinut edes kävellä vaan kontaten vain pystyi liikkumaan. Sellainen oli minun Alku.

Monen monituisen mutkan, matkan ja takapakin jälkeen vihdoinkin tuntuu että myrsky alkaa olla ohi. En jaksaisi olla enää nuorempi minä. On se vaan jotenkin niin paljon helpompaa olla jos ei ole kokoajan järjestämässä itselleen tuskallisen hankalia elämäntilanteita joista poispääsyyn tarvitaan ammattiauttajaa tai sitten turhauttaa itsensä kuoliaaksi kaikenlaisella jossittelulla, kadehtimisella tai saamattomuudella. Nyt ehkä olen saanut narunpäästä kiinni. Toivotaan että se ote pitää.

Mä Oon Täällä Taas

Koneen ääressä vihdoinkin. 20 päivää mantereella teki hyvää mutta myös aiheutti aikamoisen uupumisen. Matkan aikana kirjoitin ahkerasti päiväkirjaa ja muistiinpanot tulevat kuvitettuna näille sivuille kunhan olen ne mielessäni jäsentänyt. Tällähetkellä aivoissa on vaan sotkua ja kaaosta, en oikein muista missä oltiin ja mitä tapahtui mutta muutaman päivän kuluessa saan varmaan aikaiseksi jonkinlaisen matkapäiväkirjan rakenneltua.

Mutta koska tiedän että Rakkaat Lukiani ovat valvoneet öitään ja pureskelleet kyntensä riekaleiksi, niin valoitan vähän miten matkankulku sujui. Se muuten sujui yllättävän hyvin ilman karttaa ja kompassia, eli suunnitelmaa ja johdonmukaisuutta.

Eli

Aloitettiin Valenciasta, Paellan ja Horchatan kotimaasta, ja leiriydyttiin siellä muutama päivä. Sitten mentiin Pamplonan kautta San Sebastianiin ja sieltä päiväretkeiltiin Zarautx:iin. Baski-maan viimeinen etappi oli Vitoria, jossa päästiin mukaan kaupunkifestareiden meininkiin. Vitoriasta otettiin bussi tai juna (en nyt muista) Burgosiin jossa pientä vilppiä käyttäen saatiin ilmainen leirintäpaikka, illallinen ja kaupunkikierros-ajelu. Myöhemmin todettakoon ettei siinä vilpissä mitään epäreilua ollut, pieni etukäteisluksus tulevasta raadannasta. Aamujuna Ponferradaan ja klo 16.25 meistä tuli Pyhiinvaeltajia. Aloitettiin siis 2ookm vaellus läpi Pohjois-Espanjan, määränpäänä Santiago de Compostela. Vaellus kesti 10 päivää ja niiltä päiviltä on paljon päiväkirja merkintöjä. Nyt vain sanottakoon että olo Santiagossa oli väsynyt mutta onnellinen. Santiagossa vierähtikin viikonloppu ja yöbussilla hurautettiin Madridiin. Madridista Valenciaan ja sieltä lennot kotiin Palmalle. Siinäpä se.

Lähdön Päivä

Tänään me lähdetään. Enää muutama tunti siihen kun istutaan lentokentällä ja sitten mennään lähtöportille. Lento kestää 45 minuuttia, toivottavasti siellä saa kahvia. Tämä on ensimmäinen kerta kun en ole päiväkausia hermoillut etukäteen. Tai siis. Olen hermoillut joka päivä mutta sellaisella rennolla tavalla. Yleensä en osaa nukkua ennen matkaa ollenkaan tai sitten herään aamuyöllä vielä pakkailemaan. Mutta tänään unta maistui klo 9.30 asti ja sitten ollaan vaan hiljalleen pakkailtu viimeisiä juttuja. Voiko tähänkin tulla rutiini? Ilmeisesti voi ja se on vähän tylsää. Mutta vaikka pakkailu olisikin muuttunut 'rutiiniksi' niin olen korviamyöten innoissani tästä tulevasta reissusta.

Seuraavat päivitykset tapahtunee kolmen viikon päästä!

Maisemia

Viimyönä iski rajuilma. Heräsin siinä kolmen kieppeillä siihen että välähteli ja jyrisi. Pakko oli mennä parvekkeelle ihmettelemään. Ne joille en ole vielä hehkuttanut aivan fantastisen upeaa merinäköalaa kerrottakoon että meidän parvekkeeltä näkyy meri. Niin, siis salamoinnin seuraaminen parvekkeelta oli aikamoinen kokemus. En ole koskaan niin paksuja salamoita (salamoita? miten 'salama' taipuu?) nähnyt ja rajuilmat täällä etelässä taitaa olla astetta rajumpia kun pohjoisessa.

Tämä kuva ei sitten mitenkään liity ed. mainittuun rajuilmaan. Tämä kuva on otettu kun meri oli varsin rauhallinen ja taivas pilvetön. Auringonlaskut on ylipäätänsä kauniita mutta erityisen kaunis se oli sinä iltana kun tämä kuva otettiin. Silloin oltiin vuoristossa ja ihmeteltiin miksi tuossa kalliossa on niin valtava reikä.

Lähtölaskenta

Kohta se alkaa. Meidän seikkailuloma Espanjassa. Palmalla asuminen alkaa tulla päätökseensä, enää muutama juttu hoidettavana ja mun tutkimusaineiston pitäisi olla kasassa. Toivottavasti tulen muistamaan tämän kesän monesta asiasta. Mutta etenkin siitä mitä kaikkea täällä hengailu antoi ja miten paljon se vahvisti mun luottamusta itseeni ja selviytymiseeni. Tällainen elämäntapa sopii varmaan toisille muttei kaikille. Minulle näyttää sopivan vaihtelevasti.

Dave kysyi yllättäen eilen että onko mulla ikävä Suomea. Siitä lähti liikkeelle erilaisten ajatusten virta joka toi mukanaan monenlaisia muistikuvia ja asioita joita en ole ajatellut aikoihin. Miltä se oikein tuntuu kun ikävöi Suomea. Eniten ikävöin tietysti ihmisiä ja tietynlaista elämän mutkattomuutta. Sitä ettei tarvitse niin kovasti ajatella miten missäkin toimitaan ja minkälainen käytös on suotavaa. Omien seurassa voi olla oma itsensä eikä tarvitse tuntea olevansa ulkopuolinen, ulkomaalainen. Mutta toisaalta, olen ollut poissa jo kaksi vuotta, ei niin että se olisi kovin pitkä aika, mutta muutos minussa itsessä on ollut niin huomattava että voisin kuvitella Suomeen paluun tuovan mukanaan paluu-shokin. Osaisinko enää käyttäytyä niin mutkattomasti vai olenko täällä maailmalla oppinut pitämään puoleni ja jopa vaatimaan asioita itselleni, entä jos olenkin muuttunut niin että ystäväni pitävät minua vieraana.

Suhde kaikkiin ystäviini on muuttunut tavalla tai toisella. En tiedä olenko minä etääntynyt vai onko ystävyys etäisyyden takia saanut uusia ulottuvuuksia. Sen kuitenkin tiedän että on olemassa joukko ihmisiä joiden onnellisuus saa minut onnelliseksi, ja joiden elämän vastoinkäymiset saa minut surulliseksi, niitä ihmisiä minä kutsun ystäviksi. Sydämestä toivon että kaikilla menee hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä omaan elämäänsä. Valinnoistahan tässä on kyse!

Ikävöidessäni Suomea, eniten ikävöin perhettä. Sitä että voi syödä äidin tekemää mustikkapiirakkaa, käydä ajelulla isän kanssa, mennä kyläilemään siskon ihanaan omakotitaloon tai sitä että näkee pitkästä aikaa veljen lapsikatraan. Perheeseen liittyy niin paljon sellaisia muistoja jotka tulee mieleen tuoksuina, tuntemuksina tai muina aistimuksina. Sellaiset muistot auttavat koti-ikävässä ja rauhoittavat hermostuneen mielen.

Minä kysyin Davelta ikävöisikö hän Englantia jos me asuttaisiin jossain muualla. Sitäpä onkin vaikea sanoa jos ei paremmin tiedä. En minäkään tiennyt ennen kuin lähdin. Juttelu meni vakavaksi ja päätettiin miettiä tosissaan sellaista vaihtoehtoa että muutettaisiin Suomeen ensvuonna. Aluksi vaan vuodeksi kokeilemaan miltä se tuntuu. Jos palikat kolahtaa paikoileen työ ynnämuitten välttämättömyyksien osalta, voisin minäkin olla valmis paluumuuttajaksi.

Jaapajaapajaa, tehdään kuitenkin ensin tämä Espanjan reissu ja sitten se tour de France, ja sitten pitäisi vielä valmistua Englannista, niin että ens vuotta voisi vakavamielisesti edes ajatella.. paljon on asioita listalla ja minun listat ne yleensä muuttuvat vauhdikkaasti.

Terveisiä Helvetistä

Aloin jo päästä sunnuntai -nurinan alkuun kun Dave päätti ettei nyt aio mua kuunnella vaan tehdään sitten jotain, mennään vaikka kaupungille. No, kaupungilla jatkoin nurinaa siitä että sunnuntaisin kaikki paikat on kiinni ja se se vasta ankeeta onkin. Hetkenaikaa käveltyämme noilla tyhjillä kujilla eteen avautui aukio ja aukion toisella laidalla pieni pyörävuokraamo. Siinä sai nurina lähtöpassit kun me päätettiin että tänään me pyöräillään. Ystävällinen myyjä vuokrasi meille menopelit kohtuulliseen hintaan ja me päätettiin lähteä kohti sunnuntai-pyöräilijän paratiisia; loputonta pyöräilykaistaa rannikkoa pitkin.

Siinä taittui kilometrejä toisensa jälkeen ja ohi viiletettiin niin kylistä kuin satamista. Matkanvarrella nähtiin monia pieniä laguuneja joissa turkoosi vesi houkutteli hikistä pyöräilijää pulahdukselle. Kunnes. Aivan yhtäkkiä, pienen kaupungin jälkeen eteen avautui S'Arenal; tuo saksalaisten turistien rypemiskeskus. Kilometrikaupalla hiekkarantaa, humalaisia, kirkuvia tyttöjä, machoilevia poikia, saksalaisia Espanjan lomarannikolla... Siellä ne näytti viihtyvän ja mikäs siinä viihtyessä kun ravistolasta saa bratwurstia, baarissa jumputtaa saksalaispop ja palvelua saa äidinkielellään. Kuulostaa ihan lomalta, ainakin joillekkin. Minulle se muistutti helvettiä. Mutta toisaalta oli hyvä että pistäydyttiin sillä joskus olen kuullut itseni sanovan että 'mentäis nyt ees jonnekkin vaikka sitten turistirysään', tällaisia haaveita varten on nyt olemassa se muistikuva joka mieleeni tänään syöpyi niin että luulen ettei noita sanoja suustani enää putoile vaikka olisi mikä kaamos ja pakkanen.

Pyöräily, enemmän tai vähemmän sekavan, ihmismassan seassa ei ollut ihan helppohomma. Aina oli joku haahuilemassa keskellä pyöräkaistaa eikä klingkutus (kellon soitto) aiheuttanut mitään reaktiota. Formula ykkösen hurmassa oli paikalleen jähmettynyt kymmenia ellei satoja ihmisiä, sitä kun luukutettiin jättiläisscreeneiltä ja tietysti saksalaisella kommentaattorilla.

Pyöräillessämme eteenpäin, kohti saaren eteläosaa, juteltiin siitä että miksi nuo paikat näyttävät olevan juuri niin kamalia kuin voi kuvitella. Ja miksi ihmiset maksavat rahaa päästäkseen niihin kerta toisensa jälkeen. Sietäminen, ymmärtäminen ja hyväksyminen on niitä elämän vaikeimpia asioita. Jotkut kun vaan on aina väärässä.

On taaskin sunnuntai ja haalarit jo nurkkaan jäädä saa, ei oo kiire laisinkaan, herätyskellokin on hiljaa vaan....

Sunnuntait on maailman tylsimpiä päiviä. Ei ole oikeasti yhtään ihanaa siinä että 'saa vaan olla' tai että 'ei ole kiire minnekkään'. Tuollaisilla fraaseilla on minulle yritetty perustella sitä miksi sunnuntait on niiiin ihania ja leppoisia. Sunnuntaisin odotan että maanantai tulee, jotta vihdoin pääsen hoitamaan asioita, tekemään jotain. Minä olisin halunnut laittaa kaikki tavarat järjestykseen ja suunnitella meidän lomareissua kynän ja paperin kanssa, mutta joku oli kertonut nuo fraasit Davelle ja niinpä hän nyt on siinä luulossa että on ihan 'ok' maata sohvalla ja lukea kirjaa. Blaaah.

Meillä on veden käyttö säännöstelty nyt niin että jokainen saa ottaa yhden jääkylmän suihkun päivässä, ateriointi tapahtuu kertakäyttölautasilta jotta vettä ei vahingossakaan lirahtaisi alakerran keittiöön. Saa nähdä kauanko tätä kestää ja kestääkö minun kärsivällisyys yhtäkauan.

Ajelulla

Edellisillan riennot nukuttiin pois ja aamulla herättiin raikkaaseen, sateen jälkeiseen aamuun. Sellaista aamua, tai iltaa tai päivää tai.., en ollut täällä ennen kokenut. Yleensä ilma on aamusta alkaen kuumaa ja kosteaa. Sellainen herääminen vapautti paljon energiaa ja niinpä aivan hetkenmielijohteesta pakattiin kamat ja lähdettiin etsimään autovuokraamoa.

Heti aluksi on mainittava että autoilu ei ole mun henkilökohtaisen lempparijuttujen topten-listassa. Vähän jännitin aluksi että miten mä osaan täällä ajaa kun näillä tuntuu olevan tööttäily herkemmässä kun pohjolassa. Rohkeasti vaan, estoja murtaen, lähdettiin reissuun pienellä VW Pololla. Retki meni Valldemossaan ja Deiá: n jossa olin just viimeviikolla, toisella porukalla, ollut. Siksi mentiin koska olen kuullut ja lukenut että tämä osa on just sitä kauneinta Mallorcaa ja siksi koska en ole yhtään seikkailunhaluinen vaan halusin mennä sinne minne osasin tien. Ajeltiin kauniissa maisemissa, käytiin uimassa, lounastettiin ja luettiin matkaopasta. Seikkailunhalu alkoi sittenkin vaivata. Matkaoppaan mukaan Deiá:sta tie jatkuu Sóllerin kautta, ei vain Mallorcan mutta koko Espanjan, kauneimpaan kylään nimeltä Fornalutx. Sinne siis.

Matkaopas-paholainen ei maininnut että tie ei enään jatkunutkaan ihanana, vaan vuoristoisena ja mutkittelevana. Onneksi Dave otti valokuvia niin että minäkin sitten näin niitä kauniita maisemia, jälkikäteen.

Vuoriston jälkeen huokaisin helpotuksesta koska pahimmat kiemurtelut oli ohitse, mutten arvannutkaan miten kiemuraisia ja kapeita pienten vuoristokylien kadut ovat. Kun lopulta parkkeerattiin Fornalutx:iin niin kyllä siinä pääsi pieni itku, oli vaan aika stressaava matka.


Fornalutx oli aivan todella kaunis pikkukylä Mallorcan korkeimman vuoren Puig Major:in kupeessa. Siellä vierähti tunteja kun ihasteltiin loputtomia appelsiini- ja sitruunamaita ja kauniita vuoristoisia maisemia. Kylä oli sokkeloinen ja portaikkoinen. Nälkähän siinä tuli. Illallinen paikallisessa ravintolassa oli ikimuistoinen. Miten voikaan tuoreet, vasta puusta poimitut sitruunat maistua niin mahtavilta! Takaisinpäin ajellessa löytyi onneksi tie joka meni vuorten läpi suoraan Palmalle.

Rättiväsyneinä, meriveden, aurinkorasvan ja hiekan kirvellessä iholla, saavuttiin kotiin ihan vaan kuullaksemme että meidän pesukoneeseen johtava putki oli aiheuttanut vesivahingon alakerran asukkaan keittiöön ja siksi meiltä on nyt kuumanveden käyttö kielletty ainakin tiistaihin saakka. Ja kun ollaan Espanjassa, niin tiistai voi tarkoittaa mitä tahansa tiistaita jossain tulevaisuudessa. Sen verran löytyi vielä positiivista mieltä ajattelemaan että onneksi sentään kylmävesi kulkeen. Seuraavana päivänä sekin katkesi. Mistäs revit positiivista mieltä nyt kun viikon pyykkivuori odottaa pesijäänsä ja 35asteen helteessä suihkuttomuus tuntuu kidutuskeinolta.

We Want You, We Want you, We Want You As a New Recruit

Meidän irkku-kämppis sairastui kummaan tautiin jossa kaikkia ruumiin osia sattui, vatsaa kivisti ja päätä huippasi. Minä tietenkin pahanpuhujana menin Davelle sanomaan että kuinka 'mä en siis kestä sitä että ihmiset valittaa pikkujutuista, ainahan sitä jotain tulee kun matkustaa..'. No eipä aikaakaan niin itsekkin sain tuta miltä se 'pikkujuttu' tuntui. Oli varsin epämukavaa ja vaikeroinnista ei meinannut tulla loppua. Onneksi (?!) turisti-Dave oli käräyttänyt nahkansa rannalla edellispäivänä eli ulos ei juuri ollut asiaa muutenkaan.

Illalla meidän olot parani ja päätettiin lähteä katsastamaan paikallista iltaelämää. Siis oikeasi, tarkoituksena oli mennä rauhalliselle kävelylle ja sitten ehkä lasilliselle jos siltä tuntui. Mutta ilta sai yllättävän käänteen joka päätyi siihen että me riehaannuimme tanssimaan ja kannukaupalla sangriaan juomaan. Tämä käänne oli nimeltään Village People ja melkein oikea sellainen.
Siinä ei enää vatsanväänteet haitanneet eikä itsestään kuoriutuva iho hiljentänyt tahtia. Jälkeenpäin harmitti vähän ettei tullut kerättyä aineistoa tutkimukseen, sitä olisi ollut reilusti tarjolla..

Ankean sairastelupäivän jälkeen tällainen junttimeininkin sopi auringon hapettamille aivoille niin hyvin että nauratti vielä seuraavanakin päivänä.

(Kuvassa tehdään tietenkin käsillä sitä YMCA -juttua. Olen tietämättäni tehnyt sitä aina väärin..)

Pikainen päivitys

Olen Lomalla. Jos lomalla syö aamupalaksi kroissantteja ja nutellaa, niin sillion voi sanoa että ei se haittaa koska on lomalla. Jos illalla juo ison lasin punaviiniä ja syö rasvaisia tapaksia, niin taas voi sanoa että ei se haittaa kun nyt lomaillaan. Lomailu on rentouttavaa ja vaikka luulin että maailma on kaatunut ja että sähköposti on tukossa yhden lomapäivän jälkeen niin nyt koneelle palattuani huomasin ettei kukaan ole edes kaivannut!!

Eilen oli espanjan kirjallinen tentti ja tänään oli suullinen. Opettaja sanoi jo suullisen kokeen alussa että mulla meni kirjallinen osuus niin hyvin että mitäs me tässä voitais oikein jutella, no kerro vaikka mitä olet tehnyt tänään. Siinä me juteltiin niitä näitä (espanjaksi!!) ja niin oli espanjan kurssi suoritettu. Suorittaminen on ollut mulle allergiaa tuottavaa toimintaa aina siihen saakka kun menin yliopistoon ja aloin oikeasti saamaan muutakin kun just-ja-just-läpi saavutuksia. Niin se motivaatio vaikuttaa!

Nautin nyt lomasta vielä tämän päivän, sitte palaan puoliteholla duunin ääreen viikoksi ja sitten taas täysteholla lomailen (mitä nyt muutaman haastattelun joudun tekemään..)

Maanantai!!

Vihdoinkin tuli se maantantai jota olen odottanut. Dave tulee tänään. En osaa sanoa tuntuuko takana olevet 7 viikkoa pitkältä vai lyhyeltä, menikö ne nopeasti vai hitaasti. Vihdoinkin minulla on täällä joku jonka kanssa voin mennä juomaan punaviiniä ja syömän tapaksia, kävelemään käsikädessä rannalle, ihmetellä nähtävyyksiä, käydä konserteissa ja museoissa ja olla vaan ja jutella.

Hermoiluja

Taas on hermot menossa. Ihanan lungisti täällä onkin mennyt mutta nyt alkoi hermoilu siitä että olenkohan minä sittenkään saanut ihan tarpeeksi aikaiseksi. Vaikka tutorikin Englannista sanoi että mun työ alkaa nyt paisumaan jos en ole aivan tarkkana, niin silti tuntuu että kaikki, KAIKKI, pitäisi olla hallinnassa. Viimeyönä se sitten tapahtui. Sellainen hermoilu etten osannut nukkua vaan mietin mitä olisin voinut tehdä toisin. Ensinnäkin sellaisen miettiminen on tyhmää ja kuluttavaa koska mikään ei ole todellakaan ohi, mitään peruuttamatonta ei ole tullut tehtyä ja aikaa on ens huhtikuuhun asti.

Aamun tunteina sitten tajusin että mun hermoilu johtuu siitä että olen taas asettanut aikarajoituksia ja muita itsekeksimiä päämääriä. Tärkein deadline on ollut se että sitten kun Dave tulee niin KAIKKI on valmista. Dave tulee huomenna. Mä olen odottanut sitä päivää niin kovasti ja nyt sitten riskeeraan onnellisen jälleennäkemisen sillä että lopetan nukkumisen ja alan hermoilemaan. Ei ole hyvä juttu. Siispä, nousin sängystä klo 5.30 tekemään Listaa asioista jotka pitää tänään saada hoidettua. Aika ammattimaisen nopeasti sain Listan tehtyä ja klo 5.45 menin takaisin sänkyyn ja heräsin vasta klo 10.

Nyt taas tuntuu että elämä on hallinnassa mutta tunnen kyllä voimakkaasti sen että stressi ja hermoilu vaanivat kulman takana. Jospa ne nyt pysyisi siellä niin että saisin pitää vähän lomaa...

Tänään oli markkinat

Kotikadun viereisellä isolla tiellä on joka lauantai markkinat. Olisin halunnut ostaa äidille kauniin käsinkirjaillun puuvillaisen pöytäliinan ja siihen sopivat servietit. Aluksi pyysivät 40euroa mutta kun tein lähtöä niin hinta alkoi tippumaan 35e..30e... ehkä ens lauantaina. Ehkä siskokin haluaisi sellaisen?

Luin joitain vuosia sitten Erlend Loe:n Supernaiivin ja se kirja aina välillä palaa mieleen. Haluaisin lukea lisää sellaisia kirjoja jotka vielä vuosien jälkeen tulee mieleen. Toinen kirja joka jäi mieleen oli ensimmäin kokonainen kirja jonka luin englanniksi; Nick Hornby:n 'how to be good'. Nyt ostin sen kirpparilta espanjaksi 'cómo ser buenos', ehkä siitä tulee eka kirja jonka olen lukenut espanjaksi. Toisaalta olisi kyllä ehkä järkevää luekea alkuperäistekstejä mutta kun katselin esim. Garcia Marquezin tai Octavio Paz:in kirjoja niin kyllä tuntuu liian hankalilta. Sen lisäksi etten oikein osaa vielä espanjaa niin että voisin mitään kovin taidokasta tekstiä lukea, niin olen myöskin kamalan nirso enkä ehkä jaksaisi keskittyä mihinkään mestariteoksiin. Englannissa on kivaa lukea Hornby:n ja Ben Eltonin kirjoja vastapainoksi koulukirjoille. Ehkä joku osaa vinkata millaista kirjallisuutta täällä espanjassa kannatta lukea..?

Minä näin tänään kun neljä nunnaa istui pienessä minissä. Jotenkin sellaisen näkemisessä on kaiken huonon sketsiviihteen ainekset. En ole mitenkään tottunut näkemään nunnia ja niitä pitää aina tuijotella. Muistan hyvin kun 10 vuotta sitten oltiin Roomassa äidin ja siskon kanssa ja lentokentällä nunnat kokeilivat hajuvesiä ja hihittelivät; olivat kai tekemässä jotain syntistä muttei liian pahaa.

Uusi kämppis

Tänään tuli yllätyksenä taloon uusi kämppis. Oikea Pohjois-Irlantilainen. Hän viipynee täällä 3viikkoa ja asustelee sen ajan täällä. Heti ensitöikseni, kuullessani että hän on Belfastista, piti mennä kysymään että minkalaista siellä sitten on olla?! On kuulemma tosi rauhallista ja useimmiten aika tylsää. Kaunistakin on ja erityisen vehreätä. Tiedän että Ryanair lentää sinne Stansteadista. Voisin lisätä sen mun Listaan.

Olen joskus kertoillut että harrastan Listojen tekoa. Minulla on Listoja kaikkiin tarkoituksiin koska mihinkään ei voi vähempää luottaa kun omaan muistiinsa. Mikro asteen listoja on kauppalistat ja tee-tänään listat. Sitten on listoja joissa lukee että mitä haluan tehdä vuonna 2005 tai mitä pitää tehdä ennenkuin asettuu aloilleen ja perustaa perheen. Tällainen listailu tuo elämään järjestystä, mutta suurin tyydytyksen tunne tulee kun saa yliviivata tehdyt asiat. Paperilla kaikki on niin helppoa.

Tämä blogi näyttää niin tylsältä että lisäänpä tähän kuvan Palman satamasta.

Köh köh

Yskittää. On yskittyänyt jo kolmatta viikkoa. Sairastelu kuumassa on paljon kamalampaa kun sairastelu kylmässä. Joka vuosi, siinä marraskuun lopulla, sairastun viikoksi kuumeseen ja siitä sitten seuraa yskä. Inhottavaa joo, mutta kuuluu asiaan. Täällä sairastuin siitä hyvästä että luokkahuoneessa on niin kova ilmastointi. Yskä ei tuntunut hellittävän mutta koska olen niin angsti kaikille lääkkeille en piruuttanikaan mennyt apteekkiin, ennen kuin tänään. Ei tämä keuhkoja repivä yskä minua niin häiritse mutta kun asunnossa on toinenkin ihminen joka toivoisi voivansa nukkua. Nyt on sitten lääkettä, ehkä tämä tästä.

Yskiminen toi kuitenkin syskyn mieleeni ja nyt kun kesäalet alkaa olla ohi ja kaupoissa myydään tummia vaatteita ja koulutarvikkeita, on syskyn tulo ihan aistittavissa. Syksyllä kuuluu pukeutua villapaitoihin ja ostaa uudet farkut. Syksyllä tuntuu taas ihanalta kävellä tennareissa. Syskyllä alkaa opiskelut ja mieli on täynnä motivaatiota, suunnitelmia ja tavotteita. Syksyllä alkaa usein uusi harrastus (joka kuolee jouluun mennessä). Syksyllä syödään sieniruokaa, riistaa, keittoja ja juodaan punaviiniä. Syksyllä tulee uusia kirjoja ja ehdottoman must on elokuvafestarit.

No jopas jopas, täällä minä istun 30 asteen helteessä keskellä heinäkuuta haaveilemassa syksystä. Ei huolta, ei se tule vielä pitkään aikaan. Ennen syksyä pitää tehdä paljon kaikenlaista, tämä nyt oli tällainen pieni selvitys itselleni että elämässä on jonkinlainen jatkumo, syksy tulee aina, joka vuosi.

Matkalla mieleen

Äidiltä tuli tänään kirje johon oli liitetty hesarista leikattu artikkeli Espanjan pyhiinvaellus reitistä. Artikkelissa uskontopsykologi sanoo että matkustelun tarkoitus ei ole ainoastaan nähdä ja kokea ulkoisia juttuja mutta myös selvitellä itselleen oman mielen asioita. Pyhiinvaellus Itseen. Artikkeli oli kirjoitettu valitettavan uskonnollissävyisesti mutta kyllä tuossa ajatuksessa on jotain jota minäkin allekirjoitan. Minä kärsin usein matkakuumeesta ja uuden kokemisen ja elämysten keräämisen nälkä on kova. Joskus siihen kuumeeseen auttaa se että selailee matkaopasta ja haaveilee, toisinaan on todella piristävää piipahtaa jossain muualla mutta tällainen 'maiseman vaihto matkailu' niin kuin tätä mun espanjan oleskelua kutsun, on tavalla tai toisella ollut myös matkustelua mieleen ja siihen kuka ja mitä minä olen.

Itseen tutustuminen on toisinaan aika jännää. Kehitystä on tapahtunut niin mielettömästi viimeisen 5 vuoden aikana että välillä itsekkin mietin että kuka se tyyppi oli silloin. Lähtö Englantiin oli ensimmäinen suuri askel, sitä on seurannut satoja pikkuaskelia. Espanjaan lähtö ei sitten ollut niin suuri harppaus mutta kyllä tämä aika keskisuureksi askeleeksi lasketaan. Täällä olen taas saanut huomata mikalaisia muureja olen ympärilleni rakentanut ja mitkä muurit on murrettu. Kaksi suurinta muuria alkaa olla voitettu, ujous ja avunpyytämättömyys. Ujous on joskus niin kamala tauti että se ihan tosissaan häiritsee normaalista elämästä selviytymistä. Ujoilulla saa helposti aivan järjettömät mittasuhteet joihinkin pikkuruisiin asioihin. Eikä ujoilu koskaan auta, ei koskaan hyödytä eikä koskaan palkitse. Härkää sarvista -tilanteet kasvattaa pois ujoudesta ja siitä saa voimaa. Minun härkää sarvista -tilanteet täällä on viimeistään osoittaneet että taistelu ujousmuuria vastaan on voitettavissa. Avunpyytämättömyysmuuri sentään on vähän tiukempaa tekoa. Mistä lie kouluajoilta peritty viisaus, että apua ei saa kysyä muuten on heikko ja tyhmä; itse pitää kaikesta selvitä. Vihdoinkin se marttyyri-minä alkaa väistymään ja apua olen osannut pyytää. Ja mikä yllätys, kukaan ei ole tyrmännyt kehään vaan avittaneet ja tukeneet!

Tänään oli sellainen päivä kun muureja murrettiin oikein hartiavoimin ja Itse oli jatkuvan nöyryytyksen uhan alla. Selvisin kuitenkin ja osasin jopa nauraa Itselle. Tänään siis otettiin askelia.

Päiväreissu

Päiväreissasin eilen muutaman koulukaverin kanssa. Mentiin kauniiseen Valldemossaan, joka on pikkuruinen kylä vuoristossa. Maisemat oli tosi kauniit ja vuodenaikaan, kuivuuteen ja kuumuuteen nähden yllättävän vehreät. Säveltäjä Chopin asusteli aikoinaan siellä muutaman vuoden ja tietysti joku kekseliäs yrittää saada siitä mainosvalttia kylälle. Matkalla näin mantelipuita, taisi olla eka kerta elämässä. Ei niin että niissä olisi mitään kovin erikoista ollut mutta en vaan ole koskaa tullut ajatelleeksi että mantelit kasvavat puissa niinkuin omenat ja kirsikat... no mitenpä muutenkaan..

Valldemossasta jatkettiin Deiá :n joka on kans ihana pikku kylä vuorten keskellä. Matka sinne oli valtavan kaunis, tie kulki niin että toisella puolella avautui meri ja toisella puolella oli vuoristo. Vuorilla ilma oli ihanan raikasta, toisin kun täällä kaupungissa. Vuorilta sitten laskeuduttiin pienelle rannalle jossa vesi oli juuri niin kirkasta ja turkoosia kuin postikorteissa. Uitiin ja syötiin eväitä. Onni on se että 90% turisteista ei koskaan jätä hotellia ja hotellin uima-allasta ja lähde katselemaan noita kauniita maisemia. Siellä sai olla rauhassa. Turistit onkin täällä sijoitettu, n. 15km päähän Palmasta, valtaviin 'rysiin' jossa ne sitten keskenään hengaavat. Suurimmat turisti kohteet on englantilaisten Magaluf ja saksalaisten Arenal. Skandinaavit on saaren pohjois osassa, n. tunnin ajomatkan päässä. Siitä johtuneekin etten ole täällä juuri suomenkieltä kuullut. Lontoossa esim on paljon enemmän suomaisia turisteja kun Palmalla.

briiffaus

Tuli mieleeni nyt kun tämä bloggaaminen tuntuu niin uudelta ja jännältä, että tännehän saattaa eksyä joku sellainen sukulainen/ystävä joka ei tiedä mitä mä hommaan. Eli, lähdin enkkulasta kesäkuun alussa Espanjaan (Palmalle) , jättäen taakseni rankan opiskeluvuoden ja loppukokeet. Täällä aloitin lopputyötäni koskevan tutkimusaineiston keräilyn. Tutkin täällä sitä miten tämä uusi homolaki vaikuttaa yhteiskuntaan ja homoihin itseensä ja sitä kuinka mielenkiintoista onkaan että näin tavallaan konservatiivinen ja katolilainen ottaa näin suuren askeleen edelle montaa muuta maata. Belgian ja Hollannin homolaki ei paljoa maailmaa hetkauttanut koska ko. maita pidetään muutenkin niin liberaaleina (tai erikoisina, heh). Kanada hyväksyi lain vain päivää ennen Espanjaa ja niin ollen Espanjasta tuli neljäs valtio maailmassa jossa samaa sukupuolta olevat saa mennä naimisiin. Täällä laki kulkee nimellä tasa-arvoisen aseman parisuhdelaki, johtunee siitä että nyt on homoilla samat oikeudet avioon ja adoptioon kun heteroillakin. Tästä aiheesta minä voisin kirjoittaa ummet ja lammet ja aivan varmasti palaan asiaan kirjoituksissani, mutta nyt kun kyse oli vaan briiffauksesta niin annetaan olla.

Espanjassa asiat soljuivat paikalleen toisinaan vaikeasti, monen mutkan kautta, toisinaan helposti. Onnekas olin siinä mielessä että asunto löytyi heti. Nyt siis asun kahdestaan saksalaisen Harryn kanssa (joka on työnarkomaani eikä koskaan kotona) isossa 3makkaria, olkkari ja keittiö kämpässä. Ihanaa on kun voi istua illalla parvekkeella ja katsella kun aurinko laskee vuorten taakse.

Syksyllä on paluu takaisin arkeen ja opiskeluun. Ens vuodesta on odotettavissa entistä raskaampi ja vaikeampi mutta asenteella siitäkin selviää.kai.

hah! Sainpas laitettua ekan kuvan. Täytyy opetella miten tänne saa avattua kuvakansion.

Uudessa paikassa asuminen on ihanaa. Jokaiseen päivään mahtuu ylläreitä ja jos aika käy tylsäksi niin haasteita löytyy jo siinä että menee 'hoitamaan asioita kaupungille'. Asioiden hoito espanjassa (ja espanjaksi) onkin ihan omanlaistansa sähellystä. Olen nyt ollut täällä 6 viikkoa ja 5 viikkoa siitä olen odotellut kaikenlaisten elämää helpottavien papereiden yms. saamista. Esim, hyödyllinen bussikortti tullee siinä ens viikon lopulla, samoin kun kauan odottamani opiskelijakortti. Saa nähdä pääsenkö niitä kortteja koskaan käyttämään koska lomailut alkaa elokuussa.

Mulla oli hieno ja kaunis lomasuunnitelma valmiina, tarkkoine päivämäärineen ja kellonaikoineen, mutta Dave alkoi vaatia joustavuutta ja jonkilaista seikkailun mahdollisuutta niin jouduin sitten vähän hölläämään. Mä en ole kovin stressivapaa henkilö eli tarkka suunnitelma tuntuu musta ihanammalta kun ei-ollenkaan-suunnitelmaa -suunnitelma. Nyt meillä on vaan lennot Valenciaan ja takas ja pari yötä sain varata hostellista Madridissa. Muuten mennään ihan fiilispohjalta. Tai ainakin melkein. Mua kyllä huvittais käydä Salamancassa ja Toledossa mutta, kuten jo sanoin, multa on suunnitelmien teko nyt evätty ( joopajooo ja tämähän ei ollut mikään suunnitelma).

Tutkimuksen kanssa menee hyvin. Ihmiset on ihan avuliaasti täyttäneet mun kyselylomakkeita ja muutaman haastattelunkin olen saanut sovittua. Mua oikeestaan kyllä jännittää ne haastattelut kaikkein eniten! Ainoo harmillinen juttu on ettei täältä ole löytynyt kovinkaan hyvää kirjastoa eikä kirjakauppaa. Yliopistolla kun ei ole sosiologian laitosta (minäkin olen täällä yllättäen psykologian opiskeljan statuksella) niin ei sitten ole oikein kirjojakaan. Tutorit molemmissa päissä (englanti ja espanja) ovat olleet tosi avuliaita ja ilman niitä ei olisi mun tutkimus juurikaan edennyt. Overall, homoilla menee täällä lujaa ja ihmiset suhtautuu päällisin puolin myötämielisesti, mutta pinnan alla kuohuu...

Alkuteksti

Tämä blogi on tarkoitettu Minun Ihmisille jotka asuvat Suomessa. Näille sivuille minä kirjoitan tuntemuksista, elämyksistä, ajatuksista, unista ja hetkistä täällä maailmalla.

Jos tähän nyt jonkinlainen alkuteksti täytyy kirjoittaa niin kerrottakoon että täällä on aika tuskallisen kuumaa mutta onneksi iltaa kohti viilenee.