Rokki Meininkiä

Käytiin eilen kuuntelemassa Daven kaverin bändiä yhdellä klubilla( http://www.thetwist.co.uk/). Oli ihanaa kuunnella live musiikkia ja tuli hyvin mieleen meidän seurustelun alkutaival jolloin hypättiin keikoilla jatkuvasti. Etenkin tuo klubi on hyvinkin legendaarinen, koska se kelpuuttaa lähes kaikki bändit lavalleen. Monen meidän kaverin ja tutun bändi on soittanut siellä. Siitäkin huolimatta siellä on ihan hauska tunnelma ja koska klubilla on myös oma levymerkki sieltä saa ostaa halvalla ep:tä ja sinkkuja juuri näiltä kellaribändeiltä. Juttelin siellä myös aikani kuluksi yhden old-school rokkimiehen kanssa joka kehuskeli tuoneensa The Ramones:in meidän yliopistolle joskus 70-luvulla.

Olipa kyllä hauska ilta kaikin puolin.Tästä kuitenkin seurasi se että Daven kitaransoittosormia alkoi kovasti kolottaa. Dave on haaveillut akustisen kitaran hommaamisesta mutta vasenkätisyys on pistänyt kapuloita rattaisiin siten että edukasta vasurikitaraa ei ole (aika epäaktiivisesta) etsimisestä huolimatta tullut eteen. Tänä aamuna kuitenkin kirkastui ajatus siitä että hän vaan nyt menee kitarakauppaan ja ostaa sen halvimman tehdasvalmisteisen jota myydään.Minä menin puistoon ottamaan valokuvia ja Dave meni etsimään kitaraa. Treffattiin kaupungilla ja Dave oli löytänyt etsimänsä: kirkuvan punainen, tehdasvalmisteinen akustinen kitara. Myyjä oli kuvannut sitä sanoilla ”hideous” ja ”outrageous”. Oli antanut vielä kieliä ja plektroja mukaan.

Tässä on ensin kuvia meidän kylän linnasta, puistosta ja keväisestä päivästä ja sitten Daven ruipelojaloista ja yhteensopivasta kitarasta ja kengistä.

Voi Hemmetti!!

Niin, siis voi hemmettiläinen minkä lykkäsivät. Ihan kuin ei olisi jo muutenkin hermoilua jatko-opiskeluista niin nytpä alkoivat uhkailemaan lakolla! Siis sellaisella yliopisto opettajien lakolla jossa he eivät suostu tarkastamaan kokeita tai esseitä ja jos tämä lakko tulee olemaan niin se tarkoittaa sitä että minä eikä kukaan muukaan valmistu tänä kesänä niinkuin oli suunniteltu. Ja jos paperit ei ole kätösissä heinäkuuhun mennessä niin unelmat jatko-opinnoista voi heivata kuuseen ainakin vuodeksi. Ei sillä että tämä lakko nyt olisi ihan tosissaan tulossa mutta ei se mukavalta tunnu että näin uhkaillaan että kolmen vuoden työt ois noin hukkaan heitettävissä. Ja ei sitä koskaan tiedä vaikka nuo lakkoilisivatkin heinäkuulle saakka. Näkymä on nyt se että lakko alkaa ens viikon tiistaina ja jatkuu siitä eteenpäin kunnes toisin todetaan. Onhan tässä vielä viikko aikaa osapuolten selvitellä juttujaan.

Tämä on varsinainen reiluuden esimerkki: lukukausimaksut nostettiin kolminkertaisiksi viime vuonna (minä maksan vielä vanhaa hintaa eli £3500, joka ei ole halpa sekään) näiden nostojen tarkoitus oli korottaa opettajien palkkoja x% mutta nyt 'ne' sanookin että 'oikeastaan, kun me sanoimme että korotusta tulee x% niin se tarkoittikin että x = y ja kukaan ei saa penniäkään lisää paitsi 'me'. Tämä on luonnollisesti suivaannuttava asia opettajille ja ainoa keino protestoida on kostaa maksajille eli opiskelijoille. Kivaa!

Luontokuvausta

No, eipä ollut kehumista tämän aamun suorituksessa. Tarkoitus oli nousta Daven kanssa samaan aikaan. Heräsin kyllä mutten noussut sängystä ennen kuin joskus yhdeksän jälkeen. Ja sitten taas väsytti ihan kamalasti. Päätin lähteä luontokuvailemaan tuuliseen ja puolipilviseen ilmastoon josko se vähän piristäisi.

Olen tällaista lintua täällä nähnyt aika paljon. En tiedä mikä se on mutta kovin on paikallaan pysyvää sorttia. Katselin jo ikkunasta kun se tuossa tolpan päässä hengaili tuntitolkulla.

Matka jatkui ja siinä se sitten makasi, kuollut lehmä! Ihan muutaman metrin päässä. Onneksi oli sentään joki välissä muuten olisin varmaan saanut halvauksen. Tuntui tosi kummalliselta törmätä tuollaiseen. Itse olen niin kaupungissa kasvanut ettei tästä mitään luonnollisia elämän päätymisen ymmärrystä tullut. Kuollut ruho, ja vielä ihan lähellä mun kotia! Sitten aloin miettimään että pitääkö mun nyt tehdä jotain tälle asialle? Ja mitä minä muka voisin tehdä?! Soittaa poliisille? Minne muualle voi ilmoittaa että joen varressa makaa kuollut lehmä? Näinä eläinsairauksien aikakautena, mieleen tuli myös hullut lehmät tai lintuinfluenssan leviäminen lehmiin ja sitä kautta ihmisiin, voiko niin käydä? Sitten koko touhu alkoi jo tuntumaan siltä että ihmiskunnan kohtalo olisi ihan täysin käsissäni ja jos en kertoisi jollekkin tätä asiaa, olisi se minun syytäni jos ihmiset kohta kuolisivat lintuinfluenssaan syödessään naudanlihaa. Kasvissyöjänä voisin vain katsella päältä ja kokea karvasta syyllisyyttä.

Tulin kotiin ja soitin Davelle kysyäkseni mitä pitää tehdä jos näkee kuolleen lehmän. Ei vastausta kännykkään. Tuntui että aika oli kulumassa loppuun, minun oli pelastettava, ne jotka pelastettavissa ovat! Ei kai lehmät tuolla tavalla vaan kuolla kupsahda? Soitin poliisin päivystysnumeroon ja kerron tästä kauhukokemuksesta. Mutta, joku oli jo ilmoittanut heille ja lehmän omistajalle oli annettu tieto. Joku muu siis ehti ensin. Hitsit, olisin halunnut olla sankari.

Tiedoksenne; tänään vietetään pannukakkupäivää!

Työt jatkuu

Todella levollisen viikonlopun jälkeen on hyvä aloittaa uusi työrupeama. Ensimmäinen deadline on viikonpäästä, siitä seuraava on 2 viikonpäästä. On se hurjaa. Kyllä kai tästä jotenkin selvitään ja onneksi on ihmisiä jotka tukevat ja auttavat. En viitsi nyt edes ajatella mitään aikarajoja, hommat on tehtävä kunnolla nyt että voi sitten (joskus?) nähdä työnsä tuloksen.

Ainoa keino selvitä tästä on järjestää kunnolliset aikataulutukset. Ja vaikka se nyt vähän vaikuttaa siltä että jätän kaiken aina viimetippaan niin todellisuudessa en vaan ole päässyt eroon yö-opiskelusta. Viimeksi esseitten kanssa ei tullut mitään viimetippakiirettä vaikka 80% työmäärästä tuli väsättyä silloin kuin muut nukkuvat. Tällainen rytmi ei tosiaan ole kovin järkevää mutta huomasin että kesken kaiken rytmin vaihtaminen olisi vienyt liikaa aikaa ja voimia joten jatkoin valvomisia. Onneksi meillä oli lukuviikko yliopistolta viimeviikolla joten päivisin sain hyvin nukuttua.

Nyt on kuitenkin uusi ääni kellossa ja tämä viikko kuluu uuden päivärytmin opettelussa. Tänään on kyllä nukuttanut aivan luvattoman paljon enkä ole päässyt eroon riippuvuussuhteestani energiajuomiin. Pitäisi kai siirtyä kahviin mutta onko se muka oikeasti yhtään sen terveellisempi riippuvuus?! Siitä tulee rumat hampaatkin?!

Tesco muisti tänään bonuskupongeilla. Sama systeemi kuin plussakorteissa eli vinguta korttia ja kerää pisteitä ja sitten jossainvaiheessa tulee kuponkeja. Nyt tuli kuponkia oikein kuuden punnan arvosta. Tesco on sama kuin Kesko ja niillä on aivan todella suorasukainen markkinointi keino, eli sain lisäkupongeiksi -10% luomuruoasta, -10% Leerdammer juustosta, -10% Ecover-pesuaineista. Joku on tosissaan seurannut mitä brändejä kannatan ja minkalaiset ostostottumuksen mulla on. Orwell oli oikeassa, isoveli valvoo.

Oijoi, esseet palautettu. Meidän yliopiston täysin joustamaton nollatoleranssi esseitten palautuspäivissä tuottaa sellaisen tuloksen että kaikki hommat saadaan ajoissa pulkkaan. Niinä hiljaisina yön hetkinä kun istun tässä koneella vaipumaisillani epätoivoon jostain sisuksista nousee sellainen tyyppi joka on päättänyt että hommat hoidetaan. Aamulla sitten ihmetellään että kuka näitä juttuja on oikein kirjoitellut tänne. Esseitten vääntö on välillä pirullista hommaa. Kahdeksan sivuisia minitutkielmia on tänä vuonna tehty jo 6 kappaletta. Jäljellä vielä 3 esseetä ja loppukokeet. Ja ainiin, lopputyö! Tasan 2 kuukautta aikaa, iiik!

Voi jestas! Kello on 6.40 aamulla ja Daven herätyskello alkaa kohta soimaan. Mites tässä nyt näin kävi?No, ainakin on kaikki esseet nyt hanskassa joten voisin tästä lähteä nukkumaan. Tai, ehkä odottelen että tuo herää tuosta niin voidaan nauttia aamiaista yhdessä. heh.

Jalkkista

En muistanutkaan että tämän päivän kohdalla oli kalenterissa iso ruksi. Enkä muistanut että tätä tapahtumaa ollaan odotettu jo vaikka mistä saakka. Mieleni viereenkään ei tullut ilakoida tulevasta jännitysnäytelmästä aamusta saakka. Dave oli ilmoittanut jo hyvissä ajoin että tänä tiistaina hän on erittäin varattu klo 20-22. Eikä minunkaan kuulemma kannata suunnitella mitään opiskeluja ko. ajankohdalle. Tämä elämää suurempi tapahtuma on ARSENAL-REAL MADRID.

Luoja tietää miten käy ensi kesänä kun on futiksen world cup. Taidan evakuoida itseni Suomeen. Toisaalta voisi kyllä olla kiinnostavaa antautua mukaan fiilistelyihin ja hurrata pubissa..

Viimeinen puristus

Viimeistä viikkoa viedään ja edelleen olen pysynyt yllättävän rauhallisena. Kaksi esseetä on jo valmiit mutten uskalla palauttaa niitä jos vaikka jotain tulee mun mieleen vielä ennen perjantaita. Olen taas ottanut lomaa lopputyöstä että saan nämä esseet tehtyä.

Tänään on taas varsin kummallinen ilma. Aurinko paistaa ja sitten yhtäkkiä tulee kaatosade ja kamala tuuli. Olin jo lähdössä kävelylle kunnes tuo sadekuuro mudautti kaikki mahdolliset kävelytiet. Täällä kun ei ole tapana kävelyteistä huolehtia vaan pienikin sade saa aikaan mutaisaa liejua.

Meidän yliopiston kirjaston vieressä on valtava rakennustyömaa jossa pauhaa koneet ja pelit jatkuvalla syötöllä. Koita siinä sitten keskittyä lukemiseen!? Miksei noita isoja, äänekäitä remontteja voida KOSKAAN järjestää kesäaikana kun kampus on tyhjä eikä meuhaaminen häiritse niin pahasti.

Eli, viimeinen viikko esseestressiä, ulkoilun aloitus mahdotonta koska englantilainen ilmasto vaatii pysymään sisätiloissa ja kirjaston mahdoton hyödyntäminen lukemistarkoitukseen. Oli kai mulla jotain hyvääkin kirjoitettavaa mutten enää muista.

Sunnuntai

Minäpä kerron teille miten tästä harmaasta ja hieman sateisesta päivästä tuli kaikesta huolimatta aivan onnistunut. Lähdettiin aamuisella pitkälle kävelylle. Kauppareissulla Dave bongasi kaupan ilmoitustaululta ilmoituksen jossa myytiin pyörää edukkaaseen £20 hintaan. Taustaksi kerrottakoon että meitä varastettiin viime vuonna yhteensä 3 pyörää ja nyt Dave käy töissä bussilla ja marisee jatkuvasti kun £10 viikossa uppoaa sellaiseen turhuuteen, pyörällä kun matkan suhauttaisi puolen lyhyemmässä ajassa ja muuta.

Ilmoituksen nähtyään Dave soitti numeroon ja siltä istumalta lähdettiin sitä katsastamaan. Pihassa seisoskeli vanha, ilonen ukkeli joka esitteli pyörää meille. Oli kaikki renkaat, vaihteet ja jarrut huollettuna. Kaupat tuli ja huomisesta lähtien Dave saa pyöräillä työmatkat.

Miksi tällainen pyörän osto sitten aiheuttaa näin mittavia onnen tunteita? No, siksi kun siitä pyörästä ollaan puhuttu lokakuusta lähtien joka päivä ja siksi koska meidän kylältä ei voi ostaa käytettyjä pyöriä mistään ja siksi koska ajan saatossa arvostus pyörää kohtaan on noussuut arvoon arvaamattomaan ja siksi koska kevättä kohti kulkiessamme mielet täyttää pitkät pyöräilyretket eväineen jonnekkin tuonne landelle. Tuon pyörän odotetaan nyt kohentavan, ei vaan kuntoa, mutta myos elämänlaatua!

Nyt sitten pitäisi vielä löytää mulle pyörä jostain.

Päivän erikoinen huomio oli tuo vieressä virtaava joki, jonka vesi laske ja nousee jatkuvasti. En ole 2.5 vuoden täällä asumisen aikana nähnyt yhtäkään venettä siinä menevän mutta tänään niitä oli peräti kolme, yksi oikein hienojen punaisten purjeitten kanssa. Kyllä harmitti ettei tullut kameraa mukaan.

Kuvasin kuitenkin tuon 'onnenpyörän' ja minulle suunnattuja lohdutusnarisseja.

Lahjoja

Voi että kyllä tuli kannustinlahjaa oikein monelta suunnalta! Ystävältä tuli kortti Suomesta joka lämmitti mieltä. Dave osti mulle Belle&Sebastianin uusimman levyn jonka mukana tuli kirjanen ja dvd! Ooh, en ole ennen omistanut minkään yhtyeen dvd:tä tai edes live taltiointilevyä. Ja nyt ensimmäistä kertaa mulla on jonkun bändin kaikki levyt. B&S on mun lempparibändi ja uusi levy on tosi ihana. Ystävänpäivänäkin mua hemmoteltiin musiikilla. Sain Magic Numbersin singlen vinyylinä. Kyllä nyt kelpaa.

Kumpa vois tehdä jotain kivaa viikonloppuna mutta kun olen tämän läppärin vanki. Vielä ei hermostuta mutta ensviikolla on varmasti toisenlainen tunnelma. Toisaalta pieni stressi antaa vähän potkua tähän kirjoitus hommaan. Aika menee niin nopeasti etten voi mitenkään uskoa että ollaan jo helmikuun ehtoopuolella. Ihan kohta on pääsiäinen ja sitten onkin jo kesä. Toivottavasti tulevaisuuden suunnitelmat alkavat pian selviytyä meille. Jännittäviä aikoja elellessä..

Tehokkuus ja laiskuus samassa paketissa

Oi mikä tehotyttö mä olen ollut! Eilen sain esseen valmiiksi ja siivosin vielä kodin. Eihän tässä yhdessä huoneessa paljon luulisi siivoamista olevan mutta kun tilaa on vähän niin kaikki paikat pursuilee tavaroita ja sotkua syntyy jo siitä että jättää yhden kahvikupin pöydälle. Tänään tulisi olla vähintään yhtä ahkera ja saattaa toinen essee loppuun. Epäilempä ettei näin käy. Onneksi Dave on lähdössä lauantaina hummaamaan niin voin pitää kunnollisen opiskeluviikonlopun.

Tässä on viimepäivinä ollut oikein tosi aurinkoista ja kivaa mutta tänään on taas harmaata. Kyllä se vaan vaikuttaa mielialaan kun saa vähän aurinkoisessa ilmassa hengailla. Mun ulkoilu on kyllä viimeaikoina ollut tosi säälittävää. Yliopistolle on 10min kävelymatka, sen olen tehnyt päivittäin enkä mitään muuta. Laiskuus jääköön syrjään kun nämä esseet on palautettu eli viikonpäästä. Hui apua, siihen on enää niin vähän aikaa!

Uusi ilme

Blogi vaihtoi vaatteet.

Aurinkoinen paistoi koko päivän. Ihanaa.

Eilen oli ystävänpäivä. Minusta on ihanaa että Suomessa ystävänpäivänä muistetaan ystäviä ja läheisiä eikä kysessä ole (pelkästään) romanttinen juttuhomma. Toisin kuin täällä. Viikko kaupalla kaupat on olleet täynnä sydänkuvioisia kortteja, suklaita, ilmapalloja (täällä ilmapallot kuuluu juhlaan kuin juhlaan(jouluunkin!!)) ja kalsareita (?!). Valentine's day on ihan edottomasti ja ainoastaan pariskunnille tarkoitettu juttu. Jossain vaiheessa koko homma on muotoutunut niin että miehet ostaa vaaleanpunaisia juttuja ja ruusuja naisilleen ja naiset odottaa kotonaan hemmoteltavana. Miten ällöttävän heteroseksuaalista ja sukupuolirooleja ahdistavasti määrittelevää!!! Minä olen Davelle selittänyt suomalaisen ystävänpäivän tarkoituksen ja ettei minulle ole mitään syytä mitään tyhmiä kukkia ja kortteja ostella. Oli vaan niin kamalaa katsoa kuinka miehet ihan tosissaan jonottamalla jonottivat sitä ruipeloa £1 ruusua ja valmiiksi painettua korttia vaimokkeilleen. En tosin tiedä onko kenties kamalampaa että joku todella olettaa kumppaninsa tuovan jotain sellaista kotiin ja pitää sitä romantiikkana?! Voi luoja!
Ostin kerran Davelle kukkia kun menin häntä vastaan juna-asemalle ja sillä sai aikaan mojovat tuijotukset vanhemmalta väestöltä.

Aurinko sai aikaan se että tästä päivästä tuli do-everything-day. Sain niin hyvin noita jaloissa pyöriviä juttuja rotiin ettei paremmasta väliä. Sellaisesta hommien hoidosta tulee kertakaikkiaan niin kivat fiilarit että ihan mielellään toivottelee kevättä tulevaksi. Ei siis haittaa yhtään että aika kuluu välillä sietämättömän nopeasti. Olen kuitenkin omaksunut sen asenteen että joka päivä tulee jotain uutta vastaan ja elämä saattaa muuttua ihan hetkessä.

Voi miten ankea päivä. Väsyttääkin ihan hulluna. Esseestä jäljellä noin puolet. Aion saada sen valmiiksi tänään. Valvoin eilen myöhään ja aamulla en jaksanut herätä ennen kymmentä. Aika harvinaista mulle. Tajusin eilen kun odottelin unta, että olen viimeisin 2,5 vuoden aikana asunut 4 eri paikassa mutta joka ikinen kerta kotini on ollut vaan yksi kämäinen huone ja jaettavaksi tarkoitetut yleistilat kuten keittiö.

Ensin oli opiskelija-asunto jossa minulla oma 4x5m2 huone. Keittiö piti jakaa 12 kiinalaisen tytön kanssa ja vessa/suihku piti jakaa 6 tytön kanssa. Kuulostaa ihan kamalalta ja sitä se suurimmaksi osaksi olikin. Keittiö oli niin paskainen etten syönyt muuta kuin paahtoleipää ja nuudeleita koko vuonna. Sitten muutin alivuokralaiseksi meksikolaisen mummelin kotiin. Se oli tavallaan ihan hauskaa mutta toisaalta myös aivan totaalisen rasittavaa. Mummeli oli siisti eikä turhan utelias eli sain kyllä elää ihan omaa elämääni siellä. Viime kesän sitten hengailin siinä ihanassa merinäköala asunnossa Palman keskustassa saksalaisen kämppiksen kanssa. Se oli luultavasti paras kommuuni kokemukseni (jos 90-luvun hoas kokemusta ei lasketa mukaan, eikä lasketakkaan koska siihen liittyi paljon muutakin extremeä). Nyt sitten taas asun yliopistolla. Meillä on ihan kiva huone joka on kohtuullisen kokoinen ja oma suihku/vessakin löytyy, mutta se keittiö pitää silti jakaa, tosin nyt vaan 4 muun tyypin kanssa. Onneksi on käynyt niin hyvin että meidän kämppikset on tosi kivoja muuten olisin jo hajonnut tänne lopullisesti. Tästä voi vedellä sellaisen päätelmän että vuokrat Englannissa on aivan käsittämättömät! Ja jos edullisimmillaan vuokra on n. £500 ja siihen (lähes poikkeuksetta) tulee n. £100 kaasu/sähkö ja vesilaskuja ja kunnallisvero päälle niin kuukausittainen osuus lähentelee £700 eli lähes 1000€. Sitten kun siihen lisää sen tosihomman että täällä ei valvota vuokrattavien asuntojen kuntoa mitenkään niin mitä todennäköisemmin kyseessä on aivan kamala pommi joltain todella epämääräiseltä alueelta. Sienirihmastot kukkimassa kylppärissä ja kaasuvuotoja. Valitettavasti tämä perustuu kokemukseen kun ollaan käyty katsomassa kämppiä. On tässä vielä sellainenkin juttu, ettei asuntoja niin vain opiskelijoille vuokratakkaan, varsinkaan yksiöitä, joita tästä kylästä taitaa olla aika turha edes etsiä. Tästä asiasta on vedelty itkuvirsiä ja suuremman luokan vitsityksiä. Jos olis koti niin ei harmittais niin paljon. Muutin pois vanhempien luota 7 vuotta sitten enkä olisi koskaan uskonut että tällaiseen tilanteesen voisin edes kuvitella sopeutuvani saatika selviytynyt ilman omaa keittiötä. Enkä olekkaan selviytynyt mutta kun ei ole vaihtoehtoja annettu. Lopetan valitusraporttini tähän.

Viikonloppu ei ollut kovin aktiivinen. Mulla on niin hirveästi luettavaa ja ymmärrettävää etten mielelläni poistu kotoa muutamaa tuntia pidemmäksi ajaksi. Dave onkin ollut ihana kodin henki; siivoillut, laittanut ruokaa ja keittänyt teetä. Sen verran kuitenkin käytiin ulkoilemassa että kaupungille mentiin. Meiltä keskustaan on n. 30min kävelymatka ja ulkona oli aika kiva aurinkoinen ilma. Lauantaisin kaupungilla on aina katumarkkinat joissa myydään vaatteita, roinaa, vihanneksia ja hedelmiä. Erityistä näissä markkinoissa on kauppiaat jotka huutavat tarjouksiaa ja kaikin voimin yrittävät saada ihmiset ostoksille. Se on aika hauskaa!
Lounaalla käytiin superhyvässä italialaisessa jossa on edukkaat pizzat.

Ilta kului kirjojen ääressä ja niin käy tällekin päivälle. Lukemista ja tekemistä on nyt vain niin älyttömästi. Kyllä tämä tästä helpottaa vielä, ainakin hetkeksi. (Paitsi että ihan oikeassa todellisuudessa olen liimautunut telkkarin ääreen seuraamaan lumilautuailun olympia kisoja: HYVÄ SUOMEN POJAT!!)

Jossain salaisissa haaveissani mullakin olisi täällä tämmöinen palsta jota voisi viljellä vuoden ympäri ja vaikka näin helmikuussa keräillä ruusukaaleja.

Oijoijoi tämä päivä tuntuu jo nyt niin herkulliselta vaikka kello on vasta 14.15. Ajatukset tuntuvat niin selkeiltä että en oikein edes muista miksi olen ollut niin ahdistunut ja stressaantunut viimeaikoina. Aurinko paistaa ja ulkona on niin lämmin ettei tarvinnut laittaa talvitakkia, askelkin tuntui kevyemmältä ja muutenkin yleisfiilarit on varsin raikkaat.

Tapasin tänään sellaisen hemmon jonka tekstejä ja teorioita olen lukenut koko yliopistouran, tämä tyyppi on brittiläisen sosiologian guruja Giddensin kanssa ja hänen erikoisalansa on homotutkimus. Jännitin ihan mahdottomasti tämä hardcore queer teoristin tapaamista koska tarkoitus oli että esittelen hälle minun työtäni. Eilen vielä tuntui että mun työ on yhtä tärkeä kuin yksi hyttysen pieru tässä maailmassa mutta jotenkin sain itseni psyykattua niin että kehtasin pauhata Espanjan homotilanteesta hänelle. Ja mikä vastaanotto! Ken Plummer oli ehdottomasti sitä mieltä että uusia homotutkimuksia tarvitaan kun vanhat lahoavat käsiin ja antoipa mulle vielä tosi hyvia yhteystietoja tyypeistä joihin ottaa yhteyttä. Tällainen rohkeus yllätti itsenikin, en olisi kuunaan uskonut että näin hyvästi käy.

Viikonloppuna otin vähän lomaa ja mentiin yökyläilemään Daven isovanhempien luokse. Itse minä sinne halusin. Alkoi hermot paukkumaan ja vaatimaan hiljaisuutta koko viikon kestäneen juoksemisen sijaan. Huonoksi on mulla opiskelijaelämäkestävyys mennyt kun en enää kahden baari-illan lomassa jaksa opiskella esseitä varten ja valmistella esitelmää globalisaation ja modernisaation eroista. Viikonloppuna olisi ollut vielä jotain bänditapahtumaa mutta mieleni valtasi Suffolk ja siellä oleva Haverhill:in eläkeläislähiö. Sielu vaati harmoniaa, mieli kunnon yöunta ja ruumis koti-ruokaa.

Ja kaikkea sitä piisasi. Ensin Roast Dinner, sitten nice cup of tea ja fairy cakes, vatsat pullollaan pehmeiden, puhtaiden lakanoiden sekaan ja aamulla herätys käristetyn makkaran ja pekonin sekä papujen tuoksuun..ihanaa. Daven isovanhempien talo on juuri niin englantilaisesti sisustettu kuin vain kuvitella saattaa. Upottavat kokolattiamatot kaikissa huoneissa (vessassa tietysti myös), kaasulla toimiva takka luomassa tunnelmaa, isoja tekokukkia ja vitivalkoiset pitsiverhot ikkunoissa. Kaikki sävyt hillittyjä ja tarkkaan harkittuja vessapaperin väriä myöten. Kyllä tuli levollinen olo.

En minäkään nyt aivan näin toivottomassa, lähes psykoosia muistuttavassa, tilassa ollut että vain ja ainoastaan olisin halunnut Daven isovanhempien seuraan. Ihan oikea syy tähän reissuun oli Cambridge joka muistuttaa katukuvaltaan Amsterdamia, ainakin potentiaalisen käytettyjen pyörien ostajan silmin. Eli sieltä luultavasti (kun ei pe***le mistään muualta) voisi löytyä meille molemmille hienot pelit. No, ei löytynyt mutta oli silti kiva käydä. Cambridge on aurinkoisena lauantaina kivempi kuin Lontoo.

Kamalaa on se että kun sairastuu muutamaksi päiväksi ja on siitäkin vielä seuraavat muutamat päivät toipilaana niin yllättäen löytää itsenä keskeltä kamalaa työtaakkaa josta ei voi muuta kun hermostua. Olen yrittänyt saada jotain rotia tähän hommaan kirjoittelemalla listoja mutta pian jo huomasin itseni kaiken tyhmän sähläyksen parista eli siivoamasta kämppää. Ajattelin että näinkö tässä taas käy että kulutan koko päivän tähän korvikepuuhasteluun ja sitten illalla tuherran sitä etten saa mitään aikaiseksi. Katsotaan nyt jos miten käy

Tässä sunnuntaisia tunnelmia Rowhegdestä.
Kevään ensimerkit tammikuussa??

Kamala tauti iski keskiviikkona. Kaikkiin lihaksiin kohdistuvaa särkyä ja edes-takas sahaavaa kuumetta. Nyt alkaa helpottaa mutta oli aika kamalan rankka kokemus vaikka kestikin vaan 2 päivää. Dave oli kahdesti viemässä mua sairaalaan kun kehon lämpötila oli lähes 40 astetta. Jotain kummaa tässä sairaudessa tosiaan oli, en ole koskaan ennen noin kovin kärsinyt ja vieläpä niin ettei mikään särkylääke auta tai edes helpota.

Hyviä uutisia on vain ennen keskiviikkoa tapahtuneet asiat eli se että sain viime jakson esseet takas ja kaikki meni aivan yli odotusten. Vähän kyllä mietin että antaako ne meille vikan vuoden opiskelijoille vähän helpommin pisteitä..

En malttaisi millään olla toipilas koska nyt on niin paljon hommia. Aivan liian monta juttua hoidettavana etten olisi edes joutanut sairastamaan mutta ei auta lannistuminen tässäkään asiassa. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät niin Dave sairastuu viikonlopuksi (työssäkäyvien ihmisten kirous) eli sitten ollaan sisätiloissa ja minä saan hoideltua rästit pois.

Kävin aamulenkillä ja voi että oli kaunista!! Auringon nousu ja roudasta valkea maa. Ilma oli niin raikas että melkein huimasi. Olisin jaksanut vielä enemmänkin hölkkäillä mutta kun koulu kutsui. Ennen luentoa piti käydä juttelemassa yhden opettajan kanssa ja se sitten venyi niin että koko luento jäi välistä. Mutta se juttelutuokio oli sen arvoista. Nyt taas pursuilen ideoita ja ajatuksia mun lopputyötä varten ja sain paljon uusia lukuehdotuksia ja muutaman kontaktin. Hyvä juttu se!

Toinen hyvä juttu on se että me ollaan osattu olla todella valveutuneita kuluttajia eikä olla sorruttu supermarkettiin kertaakaan vaikka se on lähellä ja auki 24h! Me olemme vartavasten kävelleet pikkukauppaan joka sijaitsee pitkän mutta kauniin kävelymatkan päässä. Siellä pikkukaupassa on sitäpaitsi paljon parempi valikoima kasviksia, tofuja ja erityisesti luomua lähiruokaa. Sieltä saa myös hunaja-pistaasipähkinä halvaa, jota en ole monessakaan paikassa nähnyt. Se on ihanaa herkkua luonnonjogurtin kanssa! En omista montaakaan keittokirjaa ja niistäkin suurinosa on Suomessa eli omasta päästä keksittyjä reseptejä on alkanut kertyä aikalailla. Kuinkahan suuret markkinat suomalais-englantilaiselle keittokirjalle olisi? Ei varmaan kovin kummoiset, ainakaan Italiassa (jos Berlusconiin on uskominen).

Klo 4.30 aamulla meillä pärähti palohälytin päälle. Ulos raahusti kahdesta kerrostalosta hiljainen joukko ihmisiä suoraan sängystä repäistynä. Jos hitotuksen olisi voinut muuttaa energiaksi niin sillä olisi luultavasti lämmittänyt ja valaissut pienen kaupungin. Ulkona tuli värjöteltyä noin 30min koska joku oli jättänyt perunoita uuniin ja uunin päälle. Ei siellä mitään savua vakavampaa ollut mutta palopäällikkö halusi silti pitää palopuheen siitä että tulee olla huolellinen. Mahtoi olla vastaanottavaa ja innostunutta yleisöä paikalla.

Tämä oli 3. palohälytys 36 tunnin sisään. Suunnitteluvaiheessa joku oivalsi pistää kuumuustunnistin hälyttimet niin että kun suihkuhuoneen oven avaa niin kuuma höyry laukaisee hälytyksen. Minä olen ainakin kahdesti jo aiheuttanut sen että koko kerrostalo tyhjenee ja ihmiset värjöttelee pihalla. Jollakinhan saattaa tästäkin hommasta nousta vallanhimo päähän ja alkaa huvikseen ja kiusallaan ihmisiä juoksuttamaan.

Kävin eilen hoitelemassa kansalaisvelvollisuuteni Suomen suurlähetystössä. Paikalle oli helppo löytää seuraamalla muita toppatakein ja kaulaliinoin varustautuneita ihmisiä. Paikallisilla kun ei ole tapana sellaiseen hullutteluun sortua että talvella muka pipoa ja hanskoja käytettäisiin. Aika hullua se on suomalaisiltakin että +12 asteessa ollaan kääriydytty kerrospukeisiin koska tammikuussa nyt vaan kuuluu olla talvi eikä siinä paljon mittareita katsella. Tai ehkä me tunnemme nahoissamme nuo Suomen huippupakkaset ihan empatian vuoksi.

Lauantai ei ole suosikkipäiväni olla Lontoossa koska silloin siellä tuntuu olevan koko maailma ja kaikkialla on ahdasta (ja tulee kuuma kun on talvivaatteet päällä). Puistoissa kävelyä kuitenkin on hyvä harrastaa koska englantilaiset osaavat pitää puistonsa kauniina ympäri vuoden. Aurinkokin sattui paistamaan juuri silloin kun me hengailtiin Green Parkissa ja käytiin hakemassa isot kahvit mukaamme. Koska Lontooseen uppoaa aina liikaa rahaa olimme me nyt varautuneet eväiden kera joita kelpasi siellä aurinkoisessa puistossa makustella.

Käytiin me vähän kulttuuritarjontaakin tutustumassa eli National Portrait Galleryssa olevaa 'self portrait' näyttelyä jossa oli taiteilijoiden (Van Gogh, Rembrandt, Kahlo, Degas, Warhol, Van Dyck, Bacon, Freud, Velasquez...) omakuvia. Oli aika kivaa keskittyä vain sellaiseen koska yleensä omakuvat ovat vain osana kokoelmaa eikä niihin tule kiinnitettyä erityishuomiota. Samassa galleriassa oli myös Schweppes Photographic Portrait Prize 2005 eli näyttely tuon valokuvakilpailun voittajatöistä. Se oli just sellaista valokuvataidetta josta minä pidän. Tarkkoja ja suuria kuvia oikeista ihmisistä ja tilanteista eikä mitään hämyisiä metsäkuvia tai valoilla ja varjoilla leikkimistä.

Ensimmäisenä Englannin vuotanani menin Lontooseen aina shoppailemaan, nyt en viitsi Oxford Streetille/Regent Streetille edes vaivautua. Vaateostoksia varten on parempi mennä jonnekkin isoon kauppakeskukseen. Mutta Lontoossa on SoHo jossa on niin hyviä kirja- ja levykauppoja että niiden kiertelyyn saa aikaa (ja rahaa) kulumaan vaikka kuinka. Meillä alkaakin olemaan jo aika hieno vinyylikokoelma, jostain pitäisi vaan löytää sellainen peli jolla niitä soitellaan. Kaupat olivat auki aika myöhään ja jäätiin vielä ihmettelemään Lontoon iltaelämää ennenkuin rättiväsyneinä raahauduttiin viimeiseen junaan.

Nyt ollaan jo keskiviikkoon ehditty. Teoriaosuus alkaa syntymään lopputyötäni varsten. Juttu vaan piilee siinä etten osaa olla lainkaan kriittinen. Minut on varsin helppo vakuuttaa vaikka minkalaisilla ajatuksilla. Juttelin aiheesta tänään tutorini kanssa ja hän kertoi sen olevan varsin tavallinen fiilis varsinkin kun ei ole vielä osannut kehitellä mitään vedenpitävää omaa juttua. Kamalasti hommaa ja stressiä, mutta tällaista se aina täällä on. Pitää olla ahkera, ahkeruus kun palkitaan.

Tästä päivästä ei tullut aivan yhtä vauhdikasta kuin eilisestä mutta jotain mainittavaa kuitenkin tapahtui. Tapasin tutorin ja sain kannustusta sekä risuja. Kamalaa, ajattelin, mutta sitten tulin järkiini. Tarkoituksena oli saada minut reippaammaksi joten nyt ei saa missään nimessä lannistua vaan ottaa ohjeesta vaarin ja urakoida kunnolla. Tämä on kuin onkin viimeinen mahdollisuus saada hyvät pisteet tästä tutkinnosta.

No aloitetaanpa vaikka eilisestä kauppareissusta joka huipentui siihen etta sain takaisin maksua tasan yhden punnan. Dave sanoi sen olevan johdatusta rahan jumalilta ja sillä olisi ostettava arpa. Otin haasteen vastaan ja sanoin meneväni kuuliaisena sunnuntaimessuun jos voitto tipahtaa. Ja sehän tipahti. £10 riihikuivaa rahaa.

Kotimatkalla jatkoimme jutustelua siitä että pitäisikö minun oikeasti raahauta kirkkoon seuraavana aamuna. Hetken (aivan todella lyhyen sellaisen) mietittyäni innostuin ajatuksesta. En ole ripariaikojen jälkeen lähestynyt kirkkoa kuin erotakseni sieltä joten ajatus tuntui lähes uskaliaalta. Voisinko olla niin suvaitsevainen että kuuntelisin hyvällä ja vastaanottavalla mielellä katolilaisen papin saarnaa samalla ajatellen että seurakunta ei suinkaan ole jonkun satuhahmon tapaisen legendan pelossa elävää ihmisjoukkoa ilman omaa kantaa ja katsomusta. Pitkin historian sivuja filosofit ovat olleet pappeja tai muita saarnamiehiä, miksi en siis minäkin anna heille mahdollisuutta avartaa näkemystäni.

Itseäni kuitenkin säästäen päätin etten ala edes vaivautumaan jeesuksen ja muun jengin uskottavuus ongelmaa miettimään, eikä sitä raamatun sanaakaan varmaan odoteta kritisoitavan. Jumalasta nyt puhumattakaan.

Aamuun mennessä olin saanut itseni ja Daven vakuuttuneeksi että tämä kokemus rikastaisi elämäämme. Dave, joka siis on käynyt katolilaisen koulun väkivaltaisten nunnien ohjauksella ja elänyt jumalan pelossa koko lapsuusvuotensa, ei ehkä ollut aivan järjettömän innostunut ajatuksesta. Sain hänet mukaan sanomalla että tarvitsen hänet sinne oppaaksi koska enhän minä voi mitenkään tietää millaista protokollaa siellä harjoitetaan. Viimeinen tikki taisi olla se kun demostroin miten Suomessa otetaan ehtoollisleipä; sillätavalla suu auki ja kieli ulkona (täällä se öylätti vaan annetaan käteen).

Aamulla olin innostuneempi kuin koskaan. Dave alkoi peloissaan silittämään pyhävaatteita ja kampaamaan tukkaa. 'Kiirehditään nyt ettei myöhästytä kirkosta' pääsin sanomaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Kirkolla huomasimme että tultiin liian ajoissa paikalle. Saarna alkaisi vasta puolen tunnin päästä. Mentiin kahville läheiseen kuppilaan ja aika hurahti nopeammin kuin huomasimme. Kymmenisen minuuttia myöhemmin kinastelimme kirkon ovella saako sinne mennä enää kesken saarnan. Daven mielestä ei saanut.

Mutta minähän olin päättänyt että kirkkoon mennään. Aloin renkuttamaan painavaa ovea joka ei tuntunut aukenevan. Melkein tunsin jo pettymyksen kunnes ovi aukesi ja vanhenpi nainen päästi meidät sisään. Alku sujui niin puhtaasti ja tyylikkäästi kuin vain voi kuvitella; rymistellen sisään, pudotin virsikirjan niin että kaikui ja jäin säheltämään koska en tiennyt minne istua. Papilta alkoi tulla merkittäviä katseita joten yritin näyttää niin laupiaalta kuin mahdollista.

Alkoi ensimmäisten virsien laulu. Meillä oli ihan väärä kirja auki joten ystävällinen mies tuli avustamaan. Silloin iski ensimmäistä kertaa se koulun kirkoistakin tuttu naurukohtaus. Onneksi sain itseni koottua ja aloin veisata. En voi sanoa että olisin ymmärtänyt juurikaan laulun sanoja mutta säveltä mukaille pääsin vauhtiin. Tunsin Daven hytkyvät hartiat, mutta itsevarmana jatkoin veisua. Pappi puhui, välillä noustiin seisomaan sitten taas istuttiin, muutama virsi ja rukoilemista. Kunnes, aivan tyhjästä pappi sanoi että nyt on aika kätellä vierustoveria ja luvata että jumala on heidän kanssaan. Olin aivan pihalla enkä voinut mitenkään hallita hämmästynyttä ilmettäni. Papinkin piti sitten tulla siihen kättelemään ja toivottelemaan. Minä sanoin vaan että 'kiitos', myöhemmin kuulin että olisi pitänyt sanoa 'niin myös sinun kanssasi'.

Sitten se oli ohi. Ulos kävellessämme monet halusivat kätellä meitä ja jutella. Itse olin niin hämmentynyt etten osannut muuta kuin kävellä pois. Ei minulle mitään traumaa jäänyt eikä mitään kirkon vastaista juttua tullut mieleeni, tosin en kyllä kokenut mitään kovin erikoista. Saarna itsessään oli tylsä eikä juuri antanut aihetta mietiskelylle. Kokemus mikä kokemus eikä harmita että mentiin. Tuskin kuitenkaan toista kertaa viitsin vaivautua.

Illalla käytiin katsomassa liikuttavaa ja kaunista elokuvaa Brokeback Mountain. Se oli niin hyvä leffa että ansaitsee suitsutusta täällä blogissakin. Käykää hyvät ihmiset katsomassa se.
http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Arvio%20Ang%20Leen%20Brokeback%20Mountain%20särkee%20elokuvan%20myyttejä/1135218150047

Tänään käytiin reissulla Norwichissa (jonka nuo enkkulaiset lausuvat kummallisesti että 'norits') ja opin että kuuluisa Colman's sinappi on sieltä kotoisin. Sitten opin myös sen että siellä olevassa linnassa on teloitettu jengiä aikoinaan ihan urakalla ja senkin opin että Norwich on joskus ollut lähes Lontoon veroinen mesta paikka. Tällainen 'kotiseutumatkailu' on varsin virkistävää ja auttaa pahimpaa matkakuumeeseen (jota siis kroonisesti poden).

Tässä on kuva paikallisuutisiin päässeestä jalkakäytävästä joka kulkee hautausmaan halki, hautakivien reunustaessa tietä.


Käytiin tietenkin murhaajien pubisa pintillä.

Lahjakuva

Tässä on kuva siitä lahjataulusta jonka Dave minulle ihan omaksi maalasi.
(vieressä on puolikuollut joulutähti ja sekalainen röykkiö muuta kamaa josta ei kannata välittää)

Onko jollekkin sattunut jotain ikävää kolmastoista perjantaina? Ei mulle ainakaan. Tänään tuntuu ihan tavalliselta. Aurinko paistaa mutta tuuli on kova. Tuntui ihan hullulta mennä tuolla ulkona talvisaappaissa kun oli niin lämmintä. Kirjastossa sain kiinni motivaatiosta ja nyt olenkin ihan oikeasti aloittamassa kirjoitusurakkaa. Tuo joululoma vierähti niin etten tainnut edes kirjaa avata. Siitä ei auta nyt lannistuminen. Juttelin juuri yhden kaverin kanssa joka kertoi valehdelleensa tutorilleen koska ei kehdannut myöntää olleensa niin saamaton. Itse en ihan valehdellut kun rehellisesti kerroin etten ole vaan saanut yhtään mitään tehtyä. Onneksi vastaus oli rohkaiseva ja tutori jopa kehotti nauttimaan lomastani. Ja sitä minä tosiaan teinkin!

Minä istuin lentokoneessa nanson pilvipaita päälläni, söin fazerin parhaita ja luin 'tositarinoita suomesta'. Tuli sellainen olo että kannan Suomea mukanani. Tuntui turvalliselta että laukussa oli ruisleipää ja emmentaalia. Esimmäisellä lennolla olin vielä niin kiinnostunut kirjstani etten edes ehtinyt tylsistymään. Ajatelin kuitenkin kuinka tylsää minulla tulee olemaan siellä Amsterdamin kentällä. Olen ollut siellä jo monta kertaa. Joka kerta haen sushia sellaisesta ylikallista paikasta. Nytkin aioin tehdä niin. Saavuin Amsterdamiin ja jouduin taas passintarkastukseen. Sieltä menin jo jokseenkin tottuneesti suoraan sushipaikkaan. Syötyäni aloin miettimään mihin voisin seuraavaksi kuluttaa aikaa. Menin katsomaan niitä aikatauluja joista näkee miltä portilta lentoni lähtee. Huomasin että aikaa oli tapettavaksi vain 15 minuuttia.

Lento Lontooseen tuntui hurahtavan nopeasti. Taivas oli kirkas ja pääsin ihailemaan pimenevää Lontoota ylhäältä käsin. Seurasin Thamesia jotta pystyin paikantamaan nähtävyydet. Vielä laskeuduttuani Heathrowlle en ollut kovinkaan innoissani 'kotiin' pääsystä. Edessä olisi kenties koko reissun rasittavin vaihe.

Jatkoin lukemista metrossa. Piccadilly line -metroissa penkit on laitettu seinän vierustalle eli jos ei ole mitään lukemista ei voi tuijotella muuta kuin vastapäätä istuvia ihmisiä tai omaa peilikuvaa. Katselin omaa peilikuvaa koska näytin siltä etten olisi nukkunut viikkoihin, yritin myös katsella muiden ihmisten peilikuvia näyttäisivätkö hekin väsyneiltä. Lontoon metroissa on kivaa katsella ja kuunnella ihmisiä. Metromatka tuntui nälkävuodelta ja Holbornin asemalle tultaessa olin jo täysin tympääntynyt. Ei auttanut, metron vaihto ja 4 pysäkinväliä lisää. Pääsin vihdoin Liverpool Streetille josta viimeinen osa kotimatkastani alkoin. Olen huomaamattani kehitellyt kyvyn olla hötkyilemättä ja keskittyä vain seuraavaan koitokseen. Nyt vasta junassa aloin ajatella miltä tuntuisi palata kotiin ja nähdä Dave asemalla. Juna mateli puolet matkasta ja kuulutuksissa kerrottiin että se tulisi myöhästymään tunnilla. Silloin tuntui aivan kohtuuttomalta odotukselta mutta koska minä täällä nyt kirjoittelen niin jotenkin siitä selvisin. Olipahan rasittava päivä.

Dave oli vastassa asemalla ja otettiin taksi kotiin. Kotona odotti joululahjani, varmaan koskaan saamistani lahjoista hienoin! Davesta oli kuoriutunut taiteilija poissaollessani ja hän oli maalannut taulun!! Eikä ihan minkätahansa taulun vaan sellaisen jota olen ihastellut mutten koskaan ole edes kuvitellut että minulla olisi sellaisia rahoja.

Eilinen päivä kului suuren tylsyyden tylpistämänä. En saanut mitään aikaiseksi enkä tehnyt yhtään mitään. En edes käynyt ulkona. Tänään on pakko ottaa itseä niskasta kiinni jotta kävisin edes kirjastossa. Saa nähdä.

Suomessa on ihanaa. Pakkanen kiristää kasvoja, pitää kävellä varovasti ettei liukastu. Oli ihanaa päästä siskon luokse kylään ja nähdä siskonpoikia. Olen myös nähnyt melkein kaikki kunnon kaverit ja viettänyt pikkujouluja. Kävin Kampin uudessa bussiasema-ostoskeskus kompleksissa. Olen nukkunut vanhassa sängyssäni, äidin mankeloimien lakanoiden välissä. Olen syönyt ruisleipää, karjalanpiirakoita ja muita kaipaamiani herkkuja.
Suomi on kotimaa, täältä minä olen kotoisin, tänne minä sitten kaipaan.

Viimeisiä hetkiä Englannin kamaralla vietetään. Taas kerran sanon hyvästit rakkaalleni ja lähden pois. Aina se vaan olen minä kun lähtee. Ei tähän kyllä totu, ei mitenkään. Olisi kiva jos voisi aina pitää tärkeimmät ihmiset mukanaan eikä tarvitsisi hyvästellä.

Tämän päivän pelastus oli hyvät uutiset ja kannustavat sanat. Nyt on taas uskoa siihen että tulevaisuus hymyilee ja kortit on asetettu pöydälle (ne pitää vaan osata pelata oikein).

Tentti on ohi, kouluhommat tälle vuodelle on OHI. Jee!

Nyt voin unohtaa koulustressin ja keskittyä täysillä hermoilemaan joulusta ja lahjoista. Elämä on yhtä stressimättäästä toiseen käymistä. Onneksi toiset hermoilut on laadultaan keveämpiä kuin toiset joten niitä voi hermoilla hymyssä suin.

Tällä tavalla laski aurinko viimeisenä opiskeluiltana.

... huomenna on tentti. En ole jaksanut/viitsinyt/halunnut lukea tai valmistautua, luotan siihen että olen kuunnellut tunneilla tarpeeki hyvin ja kirjoittanut niin mahtavat muistiinpanot että niiden avulla selviän. Onneksi kyseessä ei ole mikään elämän ja kuoleman tentti vaan ihan sellainen pieni puolentunnin homma.

Viikonloppu meni suoraan sanottuna mahtavasti. Olen nukkunut, ulkoillut, shoppaillut joululahjoja ja hengaillut kivojen ja älykkäiden ihmisten kanssa. Elämä on välillä niin kivaa että hermo lepää ja paristot latautuu. Sitä latailua todella kaipaankin koska hommat ei ole yhtään mitenkään loppusuoralla, tuntuu että lisää asioita kasautuu listalle kun edelliset on hoidettu. Syksyn tavoite on ollut selvitä elävänä jouluun saakka. Selvisin. Seuraavaksi täytyy kestää pääsiäiseen.

Pikapaivitys yliopiston kirjastosta. Mikaan ei mennyt pieleen vaikka niin luulin. Kaikista yliopiston printtereista ei ollut loppunut paperi tana viimeisena esseitten palautuspaivana. Tietokoneetkin toimivat. Ei siis hataa! Neljan viikon uurastus on tuostettu kolmeksi paperipinoksi, jotka kohta vien opintotoimistoon. Hetken viela fiilistelen etta tyo on tehty sitten lahden joululahjaostoksille. Oi tata tunnetta..

No jo on ollut kamaiseva viikko. Voi jeesus, enää yks päivä ja sitten aloitan rentoilun ja lomailun! Yhteenlaskettuna 5. yön unisaldo on n. 15 tuntia. Jos joku haluaa kilvoitella kanssani silmänalusten tummuudesta niin voin tulla pokkaamaa palkinnon, aika mustiksi ovat menneet. Esseet on kuitenkin hoidettu niin että tänään alan asennoitumaan siihen ettei niitä nyt sen paremmiksi saa ja tehty on mikä on. Dave, tuo henkilökohtainen oikolukijani, on luultavasti kuolemaisillaan tylsyyteen lukiessaan esseitäni. Olis vaan jo huominenkin ohi, jotta pääsisin kunnolla rauhoittumaan!

Eilinen päivä sujui Lontoossa ilmaisten huolta ilmaston lämpenemistä kohtaan ja vastalauseena Blairin ja Bushin ilmastopolitiikkaa vastaan. Varsinkin Blairin lupaus viime vaaleissa oli nimenomaan nämä ilmastoasiat mutta mitään konkreettistä asian etteen ei olla tehty päinvastoin! Koko viimeviikko meni kansan vakuutteluun siitä että Britannia tarvitsee lisää ydinvoimaloita (ei oikeasti tarvitse).
Mielenosoitus sujui hyvin, tuhansia ihmisiä osallistui ja sääkin oli hyvä lukuunottamatta pientä kaatosade/raekuuroa. Marssi lähti Holbornista ja jatkui Thamesin reunaa pitkin parlamenttitalolle sieltä Downing Streetille sieltä Trafalgar Squaren kautta Amerikan suurlähetystölle. Tunnelma marssin aikana varsin yhteisöllinen. Ihmiset lauloivat, tanssivat ja huutelivat iskulauseita. Kaikille jaettiin bannereita ja kylttejä kannettavaksi. Me marssittiin tietekin vihreiden mukana mutta paikalla oli paljon muitakin ryhmiä esim. Maan ystävät, Green Peace, Socialist Workers, Respect, muutama naisryhmä...

Opiskelijalle viikonloput eivät kovin arjesta erotu. Mutta koska Dave on töissä niin viikonlopuilla on ihan erilainen tarkoitus. Siksi viikonloput, etenkin perjantait, on kiva viettää tekemällä jotain kivaa. Yleensä löydän valtavan kasan rästihommia edestäni sunnuntaisin siksi onkin tärkeää että opiskelun sijaistehtävät ovat mieluisia ja rentouttavia. Tänään käytiin taas maatilamarkkinoilla ja kotiin tuli iso kassillinen vihanneksia, omenamehua ja juustoa. Veronpalautusten ansiosta pääsin vähän muutenkin shoppailemaan. Sain eilen kaksi esseetä terminaalivaiheeseen ja tänään täytyy saada kolmanteen esseeseen 1250 sanaa, se on ehtona että pääsen huomenna Lontooseen.

Huomisen ohjelmassa on siis (jos saan tehtyä tarpeeksi töitä) ilmastonmuutos mielenosoitus Lontoossa. En oikeasti edes uskaltaisi jättäytyä pois koska olen lobbannut niin paljon ihmisiä mukaan että olisi vallan noloa olla jos en itse ilmaantuisi paikalle. Toivottavasti on hyvä ja kirkas ilma! Otan varmasti kameran mukaan jotta voin välittää tunnelmia tänne huomenna. Jee!

Tänään tuntui hyvältä kun kävelin aamulla luennolle. Yön aikana maahan oli tullut routa ja aurinko pilkahteli pilvien raosta. Oli kirkasta vaikkei ollut pilvetöntä, sellainen utuinen ilma. Hengitys höyrysi, poskia kiristeli ja vedet tulivat silmiin. En olisi halunnut mennä luennolle koska tiesin että sen jälkeen tämä talvinen fiilis olisi haihtunut kosteudeksi puiden oksille ja lehdille. Halusin hengittää lisää sitä viileää ja puhdasta ilmaa. Kävelin vauhdikkaammin jotta hengästyisin ja voisin vetää ilmaa keuhkojen täydeltä. Aamun valoisuus on tavallaan hämmentävää pimeisiin aamuihin tottuneelle, tuntuu lähes alastomalta kävellä kirkkaassa säässä vaikka on juuri kammennut sängystä ylös. Suomalaiset talviaamut ovat rauhallisempia, pimeys tavallaan sulkee pois ympärillä olevat äänet. Olisi voinut luulla etten täällä ollessa kaipaisi suomalaisen talven pimeyttä, mutta ehkä vähän kuitenkin kaipaan sitä hetkeä kun kävelee aamulla bussipysäkille kääriytyneenä talvivaatteisiin kaulaliina tiukasti kasvojen ympärillä. Ilmassa tuoksuu pakkanen mutta se ei tunnu muualla kuin poskilla ja nenässä. Kävellessä talojen ohi joiden ikkunoissa on valot, voi nähdä kuinka ihmiset vielä heräilevät. Kyllä täälläkin on pimeää mutta se tulee vasta viiden aikaan illalla eikä se silloin enää tunnu samalta kuin aamuisin.

Kaikenlaisia asioita tapahtuu jatkuvasti. Viikonlopusta tuli yllättävä.

Perjantaina käytiin katsomassa uusin Harry Potter. Minä en ole koskaa lukenut yhtäkään potteria ja leffoistakin olen vain nähnyt sen ensimmäisen. Ei se huono ollut mutta aika selvästi huomasin etten ole aivan kohderyhmää. Mutta mielikuvituksesta annan täydet pisteet. Sitten tapahtuikin erikoinen huomio, jota on syytä alustaa faktoilla. Täällä englannissa on nyt hyväksytty laki jonka mukaan pubit saa olla auki 24h. Mutta käytännössä pubit menevät nykyään kiinni klo 2 (2 tuntia aikaisemmin kuin suomessa) entisen klo 23 sijaan. Voinette arvata minkalainen oli tunnelma viime perjantaina kaupunkimme High Streetillä. Kävellessämme leffateatterilta taksille (matkaa n. 500m) näimme neljä poliisi partiota, lukemattomia humalaisia vähäpukeisia ihmisiä (brittejä ei näytä sääolosuhteet haittaavan), kaksi tappelua ja yhden rikotun kaupan ikkunan. Taksissa kyselimme kuskilta että onko tämä nyt tallaista jatkuvasti ja kuski sanoi että 'itseasiassa, tulin just poliisilaitokselta koska asiakas kävi kimppuun..'. Britit, nuo käytöstapojen kuninkaat ja kuningattaret.

Viikot vaan hurisee silmissä. Aika menee niin nopasti. Onneksi ei ole vielä joulukuu!! Esseita olen vääntänyt ja muutenkin juossut ympäriinsä. Kaksi tärkeää tapaamista meni hyvin. Ensimmäinen opettajan kanssa ja toinen tutorin kanssa. Kun tapaa motivoituneita ihmisiä, jotka alkavat vielä minunkin työtä kehumaan niin kyllä siitä saa potkua. Alavireisyyttä on toistaiseksi peitelty vain muiden ihmisten avulla koska itsella ei vaan ole ollut aikaa miettiä mistä tämä taas johtuu. Nyt tuntuu kuitenkin siltä ettei tuolta mielensyvyyksistä mitään selkeää taudinkuvaa saa vaan ainoastaan sekamelskaa joka häiritsee entisestään. Tavoitteenani olisi pyrkiä pois jossittelusta. Sitku-elämä on todella stressaavaa ja vie huomiota pois tämänhetken asioista. Toisaalta pitäisi elää vain tätä hetkeä mutta samalla suunnitella tulevaa varten, miten sellainen onnistuu hermoilematta?

Ette kyllä usko mutta täällä alkoi just satamaan LUNTA! Voi ihmettä!

Elämä tuntuu taas toisaiseksi siltä kun kävelisi suolla. Jalat polviin saakka upottaununeena tiiviiseen suoturpeeseen niin että jokainen askel on raskas ja turhauttava. Miten tästä syskystä on tuli näin raskas? Välillä on hyviä päiviä ja toisaalta onnellisia hetkiä mutta nyt tuntuu taas synkältä. Sepä se kun ei tiedä mikä vaivaa. Jos tietäis niin osais tehdä jotain.

Opiskeluviikonloppu onnistui hyvin. Sain paljon aikaiseksi mutten tarpeeksi. Ensimmäinen essee on siirtynyt muhimistilaan josta nostan sen ylös uudelleen arvioimista varten noin viikon päästä. Seuraavaa esseetä varten on lukemiset selvitetty eli ens viikko vierähtänee sosiaalipolitiikan parissa. Muutakin kiirettä on luvassa kun on tullut taas tullut sovittua kaikenlaista.

Elämässä asiat on hyvin. Dave ei saanut sitä hommaa mutta onneksi on sentään joku homma. Mulla on päällä stressi ja hermoilu mutta tiedän kyllä saavani kouluhommat ajoissa valmiiksi, stressaankin oikeastaan siitä että haluan saada asiat valmiiksi ennen kun alan tosissaan stressaamaan. Tästä hermoilusta on tullut varsinainen rasite; nukahtamisen vaikeus. Yöt menee hereillä kukkuessa mutta kuitenkin sellaisessa mielentilassa ettei siinä juuri töitä paiskita. Toisinsanoen makaan hereillä, käyn suihkussa, makaan hereillä, keitän teetä, makaan taas hereillä, menen vessaan, makaan hereillä kunnes olen niin hermoraunio että herätän Daven ja sanon etten osaa nukkua. Viiden aikaan aamulla yleensä sammun. Kahdeksaan mennessä olen jo ylhäällä, pirteänä. Päikkäriuuvahduksen ohi pääsee kun päättäväisesti hommailee jotain muuta. Tätä on kuitenkin jo jatkunut aika kauan ja tiedän sen johtuvan hermoista. Eilen hommasin rauhoittumislääkettä luontaistuotekaupasta, katsotaan toimiiko.

Olen lukenut silmäni sikkuralle. Vielä viimevuonna väitin että olen iltaihminen enkä osaa keskittyä päiväsaikaa mihinkään ajattelutyöhön ja illalla olen sitäpaitsi kaikkein luovimmillani. Mutta nyt kun olen pakottautunut työskentelemään päiväsaikaan olenkin saanut ihan hyvin aikaiseksi. Mutta. Siltikin tykkään kirjoittaa iltasella. Jotenkin ajatus vaan juoksee jouhevammin ja ideoita pulpahtelee mieleen. Nytkin olen keittänyt ison kupin kahvia ja aloittelen tässä muutaman tunnin kirjoitusurakkaa. Huomenna Dave lähtee Lontooseen katsomaan jotain keikkaa kavereidensa kanssa joten mulla on koko ilta omaa aikaa kirjoittaa ja saada kaikki rästit tehtyä. Varsinaista tutkimusromantiikkaa! Aion hommata herkkuja illaksi ja käydä hakemassa kirjastosta kaikki tarvittavat (ja aika usein otan myös täysin tarpeettomia kirjoja) opukset.

Tänään näin Daven kaupungilla ja mentiin kuuntelemaan luentoa ilmastonmuutoksesta. Vihreän liiton tyyppejä oli muutamia ja myöskin joitain tuttuja yliopistolta. Varsin hauska tuttavuus oli poika Venetsuelasta joka hyvin aktiivisesti osallistui keskusteluun ja innoitti meitä aloittamaan kansanliikkeen Tescon muovipussipolitiikkaa vastaan! Tuntuu varmaan aika laimealta nämä paikalliset hommat verrattuna venetsuelalaiseen vallankumoushenkiseen elämäntapaan..

Koska me ollaan niin köyhiä että kaikki rahat menee vuokraan tai lainanlyhennykseen (Davella) niin ollaan aivan varkain alettu kasvissyöjiksi! En koskaan oikein palautunut normaalisyöjäksi 90-luvun kasvissyömiskokeilun jälkeen joten mulle tämä ei nyt ollut mikään mullistava juttu. Ei siis tosiaankaan mikään tietoinen valinta mutta toistaiseksi tämä on sopinut oikein hyvin. Katsotaan sitten jouluna miten käy joulukinkun kanssa.

Jee, syysflunssa on täällä! Nenä vuotaa, kurkkua kuristaa ja keukoja särkee. Ihmeellinen flunssa kun ruokahalu ei ole vähentynyt vaan lisääntynyt ja erikoistunut kaikkeen makeaan ja epäterveelliseen.

Davella kävi tsäkä. Sai kutsun työhaastatteluun lakitoimistoon. Jos tämän paikan saisi niin työmatka lyhenisi kahden bussivaihdon sijasta kävelymatkaan, palkka paranisi huomattavasti ja, mikä tärkeintä, saisi oman alan hommaa niin että sillä voisi kehuskella jatko-opiskeluhakemuksissa. Toivotaan parasta!

Täällä oli taas varsin patrioottinen sunnuntai. Britit tykkää juhlia sotien loppumisia varsin isänmaallisesti samalla raahaten mukanaan nostalgian värittämää kuvaa siitä miten miehet oli ennen rautaa ja kuinka sota teki heistä sankareita. Joka kaupungissa oli kulkueita, haudoille laskettiin seppeleitä ja kuningatar teki kunniaa. Veteraanien muiston kunniaksi on symbolisoitunut punainen unikonkukka, joka jokaiselta isänmaalliselta henkilöltä on löydyttävä takinrinnuksesta (kuningattarella niitä oli neljä eli hän on varmasti eniten isänmaallinen). Vähättelemättä veteraaneja, minusta tällainen sotien romantisointi antaa kovin ristiriitaisen kuvan siitä mitä ihmisten odotetaan ajattelevan sodasta. Oliko sodatkin ennen jotenkin arvokkaampia kuin nykyään?

Välittämättä kiukusta joka tuli siitä ettei telkkarista, radiosta, lehdistä tullut mitään muuta kuin sitä sodan ihannointia lähdimme Wivenhoeen kävelylle, mitäpä sielläkään muuta oli kuin sotakulkue! Kuvasarja kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Moni ei tiedä miltä tuntuu lukea sosiologian filosofiaa samalla kun toinen katsoo jalkapallon Englanti- Argenttiina matsia, minä tiedän. Ajatus keskeytyy huutoon YES! YES! WHAT THE ...?? NO! NO! HE HIT THE F***ING POST, F***ING POST!

Tämä telkkarihomma on meillä vielä niin uusi juttu etten osannut varautua tälläiseen. Ens kerralla pakotan Daven pubiin tai menen itse kirjastoon. Toisaalta on tämä kyllä aika hauskaakin.

Tänään oli taas mahtava ilma. En olekkaan ennen istunut baarin terassilla siiderillä marraskuussa.

Tuntuu siltä että nuha on tulossa. Dave on niiskutellut koko viikon ja nyt sitten viikonlopun kunniaksi aloin minäkin aivastelemaan. Kävin kuitenkin lenkillä joka ei ollut hyvä idea, nyt särkee vielä enemmän. Tälle viikonlopulle ei ole mitään kummenpia suunnitelmia kuin opiskelu. Pitäisi saada ensimmäinen essee kunnolla alkuun (ja toivottavasti myös loppuun).

Olen joutunut päikkärikierteeseen. Yritän pitää yllä samaa päivärytmiä kuin Dave eli herään ennen kahdeksaa ja tulen kotiin vasta viiden aikaan. Sitten se aina tapahtuu; mieletön väsy. Sellainen olo ettei jaksa sormeaan nostaa vaan on pakko ottaa päikkärit. Yöllä sitten makaan hereillä ja mietin miten tämän kierteen saa katkaistua.'

Huomenna meille tulee uusi perheenjäsen. Daven isovanhenpien lahjoittamana meidän nurkkaan saapuu asumaan telkkari. En ole ihan vielä päättänyt ollakko puolesta vai vastaan tätä hanketta mutta nyt ei minun mielipidettä kyselty. Onneksi täällä näytetään kaikenlaista sontaa jatkuvalla syötöllä joten vaaraa addiktioon ei todellakaan ole.

Tämä viikko tuntuu jotenkin erilaiselta kuin edelliset. Jotenkin on mukavampaa ja helpompaa olla. Olen saanut aloitettua esseitten vääntämisen. Luin, kuulin tai näin jostain että joillakin ihmisillä on sisäänrakennettuna sellainen malli että tärkeät hommat tehdään aina vasta viimehetkellä. Vaikka kuinka vannoisi ja lupaisi että 'seuraavalla kerralla aloitan varmasti ajoissa' niin siltikin lukeminen/kirjoittaminen aina lipsuu sinne viimeiseen iltaan ja itkun tuherrukseen. Minulla taitaa olla juuri sellainen harmillinen rakennelma aivoissa. Tänä vuonna yliopisto aloitti 'nollatoleranssin' palautettavien esseitten suhteen, eli yhtäkään esseetä ei vastaanoteta deadlinen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitten sitä että minun on ruvettava tätä rakennelmaa purkamaan, varaa virheisiin ei ole.

Nyt on taas projekti edistynyt niin että lähetin ensimmäisen virallisen suunnitelman opettajalle tarkastettavaksi. Lähetin myös koodatut kyselylomakkeet ja haastattelut. Vastaus oli kannustava; You seem to be getting on very well indeed with this. Well done and see you at the next meeting.

Viikonloppu meni hyvin ja uusi viikko alkoi varsin reippaasti.

Lauantaina oli BonFireNight eli muistelu jonkun 1600-luvulla toimineen terroristin murhaamisen kunniaksi. Tarina kertoo että 1605 Guille Fawkes-niminen hemmo salakuljetti tynnyrikaupalla ruutia parlamenttitaloon (tuskin yksin kuitenkaan?!) aikeinaan räjäyttää ilmaan koko homma Kuningas James I :sta myöten. No joku kuitenkin vasikoi ja lähetti kirjeen (joka on vieläkin olemassa?!) jollekkin papille ja niinpä sitten vangitsivat, hirttivät ja paloittelivat Guille-paran. Ja niin, vielä tänäkin päivänä tätä juhlitaan valtavin ilotulituksin. Tästä aukottomasta tarinasta huolimatta mekin päätettiin osallistua ilonpitoon ja mentiin linnan pihalle katsomaan tulituksia ja kyllä ne vaan oli hienot!

Sunnuntaina kävin joogaamassa ja illalla käytiin leffassa.

Tänään sitten tapahtui niin yllättävästi että sain uusia kavereita! Eipä näin joka päivä käykkään ja se jos mikä piristää. Tämän viikon ennuste on hyvä.

Tänään pidettiin shoppailupäivää opintotuen ja Daven ensimmäisen palkan ansiosta. Käytiin paikallisilla maatilamarkkinoilla, sieltä olisi voinut ostaa itselle vaikka hevosen tai lampaan mutta meille tarttui mukaan iso kassillinen vihanneksia ja hedelmiä, savujuustoa ja omenamehua. Yllättävää oli huomata että ihmiset ostivat kassikaupalla tummaa luomuleipää. No, eihän se tietenkään mitään ruisvarrasta ollut mutta ensimmäistä kertaa täällä pääsin maistamaan leipää joka ei ole valkoista, lisäaineellista ja kamalaa höttöä. Se oli ihan oikeaa juureen tehtyä leipää. Miksi kaupat eivät sitten ole tajunneet ottaa myytäväkseen jotain muuta kuin sitä ainaisen ikuista paahtista? Pitäis varmaan mennä itse paikanpäälle myymään tuoretta ruisleipää, kävisköhän kauppa?

Toinen shoppailupaikka oli kiinalainen ruokakauppa ja tämä ei tosiaan ollut mikään pieni kulmapuoti vaan kaksikerroksinen marketti. Sieltä löytyi halvalla tofua ja sellaista punaista kukkaa jota mun kämppäkaveri neuvoi että jos sekoittaa kuumaan veteen niin ei iske flunssat eikä taudit.

Lopuksi käytiin juhlistamassa viikonloppua ranskalaisessa ravintolassa lasillisella punkkua ja sattumalta tavattiin espanajalais-perulainen pariskunta. Istuttiin siellä alkuiltaa aikamme kunnes käveltiin takaisin kotiin.

Tästä voi vetää vaikka minkalaisia johtopäätöksiä jos haluaa mutta minusta on ihan kivaa että samassa kylässä voi saman päivän aikana 'kiertää maailman ja kokea sen kulttuurit' mutta eikai enkkulaa turhaan sulatusuuniksi kutsutakkaan.

Uusi Elämä saa odottaa seuraavaa motivaatio kohtausta .Onpa ollut harvinaisen tylsä viikko! Joka päivä on satanut enkä ole viitsinyt kovinkaan paljon ulkoilla. Sain sentään kaikki kyselylomakkeet syötettyä SPSS:n, kamala homma! Koska harrastukseni on asettaa itselleni mahdottomat vaatimukset ja sitten lamaantua paineiden edessä, olen aloittanut todella systemaattisen ajankäytönhallinnan. Tämä ei ole mikään ihan omakeksintöni vaan tutorini neuvoma tapa saada tutkimus etenemään jouhevasti. Tosin minä olen soveltanut sitä nyt kaikkiin elämänaloihin. Katsotaan kauanko tämä kestää mutta toistaiseksi on ollut tosi tehokasta. Tehokkuus tosiaan on jo lipsumassa naurettavuuden puolelle; ostin espanjan -jatkokurssi cd:n jota kuuntelen lenkillä/salilla. Katsotaan sitten jouluna kuinka puhki olen itseni kuluttanut.

Huomenna alkaa Uusi Elämä. Huomisesta lähtien me ei enää shoppailla supermarketissa vaan hankitaan hedelmät javihannekset pienistä farmikaupoista ja leivät leipomosta. Minä aloitan superkuntoilun ja superopiskelun. Niin varmaan.

Kelloja siirrettiin niin että pimeys on täällä tuntia aikaisemmin. Päivällä kuitenkin paistoi aurinko ja pääsin kävelylle syksyiseen metsään. Lainasin Daven iPod:ia ja hengailin metsässä parantamassa sieluani varmaan kolmisen tuntia. Metsäilyn jälkeen tunsin maanläheidyyden lisäksi materialistisia fiiliksiä, haluan oman iPod:in! http://www.apple.com/ipod/

No jo on taas! Just kun pääsin syysmasennusfiiliksiin niin aurinko alkoi paistamaan ja mittari näytää 19 astetta! Piti oikein ottaa takki pois kun tuli kuuma. Jospa tästä auringosta saisi ammennettua itselle hyvän fiiliksen viikonlopuksi.

Keskiviikko

Elämä menee eteenpäin hitaasti. Tätä viikkoa on eletty jo kuukausi kaupalla, tai ainakin siltä se tuntuu. Ei tämä Englannin syksy juuri suomen syksystä poikkea. Poikittaisen räntäsateen täällä korvaa sumusade ja pimeys alkaa laskeutumaan siinä viiden aikaan iltapäivällä. Onneksi huomiseksi on luvattu lämmintä ja aurinkoista. Muuten ei jaksais.

Kuvat on otettu meidän ikkunasta joelle jossa vesi laskee ja nousee kuuden tunnin välein. Silloin kun se on laskenut, tuo liete haisee aivan järkyttävälle!!

Taas näitä aamuja

Minä pelkään pitää esitelmiä koulussa. Minä pelkään puhua jos ympärillä on ihmisiä jotka kuuntelee mutta joita en tunne. Yläasteaikojen lintsausputki lähti käytniin siitä että pelkäsin pitää esitelmiä. Englantiin tullessa päätin rohkaistua mutta vieraalla kielellä esiintyminen se vasta kammottavaa olikin! Järjestelmällisesti jättäydyin taas pois niiltä tunneilta joissa vaadittiin aktiivisuutta tai niitä kamalia 'tutustumisleikkejä'. Ulkomaalaisena täällä olen usein huomannut kuinka ihmiset puhuvat minulle kuin lapselle. Hitaasti, selkeästi artikuloiden ja mielellään vielä rautalankaa vääntäen. Minä otan sen henkilökohtaisena nöyryytyksenä.

Uskokaa vaan kuinka monta miljoonaa kertaa olen kuullut että esiintyminen tulee helpommaksi kun sitä tekee paljon ja kuinka nuo nöyryyttävät ihmiset eivät tee sitä kiusallaan vaan yrittävät olla avuksi. MUTTA KUN MINÄ EN HELVETTI SENTÄÄN OLE MITÄÄN TÄLLAISTA APUA PYYTÄNYT ENKÄ MITENKÄÄN YMMÄRRÄ MIKSI MINUN KOSKAAN PITÄISI OPPIA TYKKÄÄMÄÄN ESIINTYMISESTÄ!?!?!?!?

Tänään olin menossa tunnille jota varten kaikkien oli valmistettava perhetutkimus analyysi omasta perheestään. Sellainenhan tietenkin tarkoittaa sitä että jokainen kertoo ääneen oman tarinansa. Kävelin luokkaan sisään ja siellä se kamala kiusaaja istui. Lihava Lontoolais-tyttö jonka elämäntehtävä on päteä ja olla vittumainen. Tässä tunnissa tulisi yhdistymään kaksi painajaista; ryhmäkeskustelua jossa ilkeä tyttö dominoi kaikkien juttuja samalla saaden minut lamaantumaan pelosta. Huomasin ettei opettaja ollut tullut vielä luokkaa joten pääsin vielä livahtamaan ulos. Kyyneleet tuli silmiin siitä pettymyksestä itseäni kohtaan. Yhtäkkiä käännyin ympäri, ajatus ei seurannut perässä, kävelin vaan kohti tätä luokkaa. Taitaa olla niin ettei joku osa aivoistani kestä enää tätä pelkuruutta. Tunti meni, painajainen on ohi.
-No miltä nyt tuntuu?
-No ei niin miltään.

Terveisiä Lontoosta

Olipas huippupäivä! Lontoo on kiva ja eilen oli tosi hyvä ilma. Aloitettiin Westminsteristä ja käveltiin Thames:in eteläpuolta pitkin Tate Modernille. Matkalla oli iso kirjatori jossa myytiin pokkareita. Tate modernissa jossa oli esillä 'laatikko' näyttely. Käytiin myös Taten peruskokoelma läpi. Se on jännittävä sillä vaikka olenkin sen nähnyt jo muutamia kertoja, sieltä aina löytää jotain uutta, puhumattakaan siitä että osa töistä vaihtelee jatkuvasti. Tate Modernista jatkettiin laivalla Thames:ia pitkin Tate Britain:iin. Siellä käytiin myös peruskokoelmien lisäksi katsomassa The Turner Prize 2005. Illemmalla käveltiin SoHossa ja syötiin Wagamamassa ja lopuksi käytiin katsomassa leffaa filmifestareilla. Mun tekisi mieli mennä tänään taas Lontooseen mutta sen sijaan me mennään Wivenhoe:n.

Kova esitys päällä ja todistelu itselle ja maailmalle että kaikki on hyvin ja täältä noustaan. Häiriintynyttä mieltä ei niin vain huijata! Nyt tuli se kaikista tutuin stressin oire. Unettomuus. Tai siis nukahtamisen vaikeus. Onneksi elän opiskelijaelämää jolloin saa jäädä sänkyyn nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi kun toinen lähtee töihin. Mutta toisaalta perjantait eivät tunnu miltään toisin kuin ne tuntuvat töissäkävijöille. Tänäkin sunnuntaina on odotettavissa rästien tekemistä.

Väsymyksestä huolimatta olen tänään taas purkanut noita haastatteluja. Aika hajottavaa hommaa mutta ilmeisesti tähänkin voi saada rutiinin. Pää alkoikin sitten ilmoittaa hajoamisestaan ja päätin lähteä salille jumppaamaan. Jospa nyt pääsisin ajoissa nukkumaan niin että huomenna jaksaa olla Lontoossa. Edellisessä postauksessa kirjoittelin Frida Kahlosta mutta ei siellä Tate Modernissa sellaista näyttelyä enää olekkaan. Katsotaan millainen kulttuuripäivä me saadaan aikaiseksi.

Edessäni on urakka. Kävin tänään katselemassa arkistossa vanhoja lopputöitä. Näyttää aika pelottavalta. Miten voikaan olla että aina ja kaikessa saavutan sen inhottavan tunteen että kaikki muut tekee paljon parempia, hienompia ja järkevämpiä juttuja. En ole ollenkaan kilpailuhenkinen tyyppi mutta sitäkin enemmän olen vertailuhenkinen. En niin välitä olla parempi kuin muut mutta haluan tietää miten muut tekevät jotta itse voin tehdä toisin ja myöskin saada kehuja jotka ylistävät sitä kuinka omaperäisen, hienon ja mahtavan tutkimuksen olen saanut aikaan ja kuinka tämän tutkimuksen perusteella saan automaattisesti jatkokoulutuspaikan ja rahoituksen... niinpä niin. Tämän viikon homma on siis ollut kirjoittaa kaikki haastattelut paperille. Homma on työläämpi kuin tajusinkaan koska kaikki haastattelut on Espanjaksi. Yhden 20minuutin haastattelun purkamiseen meni yli 3 tuntia aikaa. Enää onneksi 4 haastattelua jäljellä ja sitten 'pääsen' koodamaan kyselylomakkeita (joita on 12o). Toivoin että olisin saanut kaiken tehtyä tämän viikonlopun aikana mutta nyt näyttää vähän siltä etten todellakaan saa edes kaikkia haastatteluja purettua. Tai siis saisinhan varmaan aikaiseksi mutta kun kulttuurin nälkä on kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin että lauantaina on kauan odotettu Lontoon reissu edessä, ensimmäinen tänä syksynä! Tate Modernissa on Frida Kahlo:n näyttely ja National Portrait Gallery:issa on myöskin jotain kiinnostavaa juttua nyt. Mutta todellinen syy mennä Lontooseen juuri nyt on kauan odottamani, syksyn valopilkku, filmifestarit. Ihanaa. Siellä on kaikkea. Vaikka nurisenkin Englannista vähänväliä niin on se kyllä kiva kun Lontoo on vain tunnin junamatkan päässä.

Tänään kävin juttelemassa jatko-opiskelujutuista (eli mastersista/maisterista) ja milloin pitää alkaa hakemaan yliopistoihin. Pelottava vastaus kuului 'as soon as possible, really' eli aika pian. No hitsit, enhän mä nyt ole mitään sellaisia juttuja ole edes ajatellut. En edes tiedä haluanko/aionko tehdä mastersin ja jos aion niin täällä englannissako vai suomessa vai jossain muualla. Ja se mitä en todellakaan halua nyt kokea on stressi ja hermoilu tulevaisuudesta. Toistaiseksi 'tulevaisuus' ja siihen liittyvät asiat ovat tabuja, niistä ei puhuta. Nimittäin jos alan miettimään niin aivan varmasti alan myöskin stressaamaan.

Melkein aloinkin hermoilemaan mutta Radio Helsinki (jota voin kuunnella netistä) soitti Leevi and the Leavingsin 'vakosamettihousuinen mies'. Tuli heti mieleen kun yläasteella täysillä hoilailtiin että 'rock, rauha ja rakkaus me sitä täysillä hoilailtiin..'

Elämä Lellii

En tiedä olenko tällaista elämän helppoutta nyt ansainnut mutta en valita, en ollenkaan! Luulin jo olevani syöksykierteessä masennukseen, unettomuuteen, saamattomuuteen ja kaikkiin näiden tuomiin sivuvaikutuksiin. Näiden kolmen yhdistelmä voi tehdä elämästä todella hankalaa ja siksi niiden poistaminen (tai vähentäminen) on huipputärkeää. Prosessi on vielä käynnissä, ja luultavasti jatkuu pitkälle vuosien päähän, mutta nyt jo oli tuntuu niin paljon kevyemmältä ja helpommalta. Projekti-stressiin auttoi tämänpäiväinen tutorin kanssa palaveeraus. Oikein hymyilin kävellessä kotiin vaikka sataa tihkutti, niin mukavalta tuntui kun sain kannustusta. Suurimmat huolet on nyt järjestetty niin että pikkuhuolista ei jaksa niin hikeentyä. On aika hyvä välillä säikähtää. Paras uutinen tälle päivälle oli kuitenkin se että Dave on sai töitä, jee!

liikuntapilleri alkaa vaikuttaa

Liikuntapilleriä ei auta aliarvioiminen! Nyt jo alle viikossa huomaan nukkuvani paremmin, stressaavani vähemmän, näkeväni selvemmin tämänhetkisen tilanteen. Otin yhteyttä opiskelijoiden tukihommeliin (siunattu sähköposti; kenellekkään ei tarvitse soittaa saatika puhua!) ja sain vastaukseksi hyvinkin kannustavan viestin. Vien tukihenkilölle muutamia esseita jotka hän lukee läpi ja sitten keskustellaan vajeista ja puutteista. Todella helpottavaa! On nimittäin varsin turhauttavaa saada keskivertopisteita monen tunnin työstä ja opiskelusta.

Huomenna on tapaaminen tutorin kanssa aiheesta tutkielman kysymykset ja kirjallisuus luettelo. Vaikka olen valmistautunut ihan huolellisesti siltikin jännittää. Mitä jos mä olen paisuttanut aihettani liian suureksi. Niin moni asia tuntuu niin kiinnostavalta etten hentoisi jättää ulkopuolelle mutta pakko kai se on kun tässä nyt on kuitenkin kyse 'vain' kandityöstä.

Ihmeellisten päänsärkyjen ajamana kävin tarkistuttamassa näköni. On kuulemma niin hyvä näkö ettei laseja välttämättä tarvita. Sinänsä huono uutinen koska jos päänsärky ei johdu silmistä niin mistä sitten?!

olipas ilahduttava päivä

Tänään oli hyvä päivä. Heräsin ajoissa ja menin yliopistolle tuntia liian aikaisin, itse sitä tosin tietämättä. Menin luokkaan ja ihmettelin että mistä lähtien suurin osa sosiologian opiskelijoista on ollut miehiä. Luento alkoi eikä minulla ollut mitään käsitystä mistä siellä puhuttiin ja vasta kun nimilista kiersi niin huomasin olevani jollakin taloustieteen luennolla. Yritin siitä sitten lähteä vähin äänin (siinä kuitenkaan onnistumatta). Tunnin päästä olin siis oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsin osallistumaan aivan tosi mielenkiintoiselle kurssille; gender, society and public policy. Tästä taitaa tulla mun tän vuoden lemppari.

Luennon jälkeen näin Ianin, Joaon ja Marian joiden kanssa kävin kahvilla. Mulla on sittenkin kavereita täällä! Dave oli Lontoossa koko päivän joissain työhaastatteluissa. Nyt peukut pystyyn että tärppää!

Sunnuntai

Taas kävi niin että kaikki viikonloppuhommat jäi sunnuntaille. Mut ei se mitään! Eilinen oli niin mukava päivä että nyt voi taas rauhassa stressata. Eilinen oli juuri sellainen syksyisen upea päivä. Ilma oli kirkas ja auringossa oli lämmintä. Reippailtiin koko päivä ulkona ja illalla katsottiin leffaa ja syötiin intialaista ruokaa. Syksyllä on ihanaa syödä hyvinmaustettua, tulista ruokaa.

Jumppailut tuntuu lihaksissa sellaisena mukavana kipuna; tietää jumpanneensa. Sain ilmeisesti pumpattua energiaa lihaksistoon ja mieleen niin paljon että maailma tuntuu taas mukavalta paikalta eikä oma elämäkään täällä nyt niin paljon ahdista.

Katselin mun viimevuoden tuloksia. Olen ihan tyytyväinen mutta parannettavaa tietysti löytyy ja tänä vuonna toivon että tulee vielä paremmat arvosanat. Täällä on sellainen systeemi että puolet kurssin arvosanasta tulee esseistä ja toinen puoli tentistä. Tenttiosuudet on mulla mennyt paljon huonommin kuin esseet ja vähän harmittaakin kun juuri sen takia mun arvosanat tippuivat vähän. Tänä vuonna aion ottaa yhteyttä sellaiseen opiskelijoiden tukiryhmäjuttuun ja kysyä että mitä mun oikein odotetaan siellä kokeissa vastaavan kun en ole näköjään osannut. Tänä vuonna aion opetella pyytämään apua.

aurinko ja risukasa

Mietin eilen vaihtoehtoja masennuksen hoitoon. Nyt ei olisi aikaa eikä rahaa mennä 'juttusille'. Monta vuotta elämässäni olen ollut masentunut joten hiljalleen sitä alkaa itse huomata ne merkit koska ollaan menossa syvemmälle ja avun tarve on todellinen. Tiedän siis toki että avun tarpeessa olemisessa ei paljon rahan ja ajan puute paina. Nyt kuitenkin ajattelin että vielä on jotain tehtävissä itsenäisesti ja päätin määrätä itselleni liikuntapillerin. Toisinsanoen sain hankittua punttiskortin ja ilmottauduin taas jooga-kurssille.

Tänään oli ensimmäinen projekti-seminaari. Ens viikolle mennessä pitäisi saada kysymykset lopputyön aiheesta kasaan ja samalla väsättyä ainakin jonkilainen kirjallisuusluettelo. Olin kirjastossa penkomassa 4 tuntia ja aika hyvältä näyttää. Täällä järjestetään muutamaa homotutkimus -kurssia joten kirjoja löytyy kyllä kirjastosta. Onhan täällä meidän sosiologian laitoksella ihan tunnettu homotutkijaguru Ken Plummer, jonka kaikki julkaisut tietysti löytyvät.

Eli tänä syksynä hoidetaan mieltä ja kehoa punttiksella ja joogalla sekä keskitytään homotutkimukseen, sosiologian filosofiaan ja viestintäoppiin.

Sataa ja muuta

Täällä sataa. Sataa ja on sumuista. Kun tulee kotiin niin t-paita on märkä hiostuksesta, sukat on märkänä koska kengät vuotaa. Ei sen jälkeen enää viitsi mennä ulos, kun kaikki tulee märäksi kuitenkin.

Kampuksella oli ankeaa niinkuin kaikkialla on ankeaa nyt kun sataa. En ole saanut hommattua oikeita kirjoja koska en vaan ole saanut aikaiseksi mennä kirjakauppaan. Viikolopulle on kerääntynyt jo paljon hommia jotka on pakko hoitaa muuten ei kehtaa mennä seminaareihin. Pakko on ahdistavaa. Taas oli tänään mielessä se miten ihmeessä mä jaksan tästä vuodesta selvitä kun en oikein selviäisi edes yhdestä päivästä.

masentavaa

Paluu arkeen

Palasin maanantai aamuna takaisin tänne. Viikonloppu sujui ihanasti perheen kanssa Hollannissa. Oli niin mukavaa viettää taas aikaa kaikkein rakkaimpien ihmisten kanssa. Sunnuntaina sitten sanoin taas hyvästit kaikille. On kamalaa palata sellaiseen paikkaan jota ei voi kutsua kodikseen. Olin surullinen koko maanantain. Tänään sitten menin ensimmäiselle luennolle. Kampuksella jo tuntui ahdistusta siitä että koko yliopisto on taas täynnä 18-vuotiaita lapsia joiden ajatukset pyörivät vain heidän itsensä ympärillä. Luennolle tuli taas samoja tuttuja naamoja, jotka 2 vuoden samojen luentojen, kurssien, seminaarien ja kokeiden jälkeen eivät voi edes tervehtiä. En voi mitenkään uskoa että olisin niin kertakaikkisen näkymätön tyyppi että KUKAAN ei muista edes naamaa. Ja voi kai sitä tervehtiä samalla luennolla olevia vaikkei tuntisikaan. Olisi kivaa jos olisi joku kaveri tai edes tuttu jonka kanssa voisi jutella opiskelujutuista, esseistä ja muusta.

Luento itsessään oli mielenkiintoinen ja onneksi olikin koska muuten täällä olemiseen ei löytyisi mitään motivaatiota. Tänään on ahdistanut, vituttanut, suututtanut ja suruttanut se että mulla ei ole täällä ketään muuta tärkeää ihmistä täällä kuin Dave. Kaikki ne ihmiset joiden seurassa viihdyin ovat valmistuneet, eivätkä siksi ole enää täällä. On helpottavaa ajatella että tätä täytyy kestää enää yksi vuosi mutta se ei saa olla päällimmäinen ajatus koska jostain on löydettävä jaksamista opiskeluun. Viime vuosi oli rankka ja motivaationa toimi Espanjaan lähtö. Nyt ei ole sellaista porkkanaa koska tulevaisuudesta ei ole mitään havaintoa. Kaikki asiat ahdistaa ja kysymykset omasta jaksamisesta kummittelevat mielessä. Peruuttaa ei voi, tästä täytyy vaan yrittää selvitä. Voi kun olisi jo joulu ja pääsisin käymään Suomessa. Voi kun olisi voimia jaksaa täysillä siihen asti..

Reissuun

Tänään taas pakkaan laukkuni ja suuntaan Stansteadin kautta Hollantiin. Edessä on mukava viikonloppu perheen kanssa ja odotan sitä kovasti.

Kesä jäsentyy mielessä

Espanjan reissun päivitykset alkavat olla kuvineen valmiina vuokkomatkustaa.blogspot.com sivulla.

Elo täällä Englannissa on taas yhtä juoksemista. Moneen paikkaan pitää ilmottautua ja erilaisia papereita pitää hakea sieltä ja täältä. Edellisvuosiin verrattuna olen ottanut tämän aika lungisti. Nyt kun tietää jo missä kaikki toimistot yms. sijaitsee niin ei tarvitse niin hulluna ryntäillä. Meidän yliopistolla on hyvä käytettyjen kirjojen kauppa josta saa kurssikirjoja aika edullisesti. Nyt jo kokemuksesta tiedän että sinne olisi hyvä mennä niin aikaisin kuin mahdollista.

Tänä vuonna harteillani on vain kolme kurssia; kaikki sosiologiaa, jee!! Sitten on tietysti tämä tutkimushomma joka luultavasti vie hulluna aikaa muutenkin. Tapasin sattumalta viimevuoden tutorini ja kertoessani hänelle tutkimuksestani, hän vallan intoontui ja ilmoitti haluavansa olla minun toinen, epävirallinen ohjaaja. Uutinen on sinänsä loistava koska olin salaa jo haaveillut että olisin niin rohkea että uskaltaisin häntä pyytää.

Haluaisin ottaa jonkun kielen vielä tälle vuodelle ja nyt kun espanja on hanskassa (hahahahahaha, ei nyt ihan niin) niin voisin ottaa sellaisen portugalin alkeiskurssin. Espanjan opiskelu jatkuu jokatapauksessa niin että juttelen espanjaa mun sen kielisille kavereille ja myöskin jatkan iltakursseja. Jos se portugalin opiskelu tuntuu hullulta niin ehkä voisin ottaa ranskan alkeet..saas nähä.

Syksy on opiskelijan parasta aikaa.

Opiskelupäiväkirja

Kesä on nyt virallisesti haudattu muisteloihin ja syksyn aherrus voi alkaa. Tänään muutin uuteen kampus-asuntooni. Ei kehumista mutta ne ihmiset jotka ensimmäisen vuoden kampus-loukkoni näkivät niin kyllä tämä on parannusta siihen. Vaaleat seinät ja ruskea kokolattiamatto, niistä on englantilaiset opiskelija-asunnot tehty. Asuntoni sijaitsee n.10min kävelymatkan päässä yliopistolta joka on aivan ehdoton plussa. Ei liian lähellä että alkaisi ahdistamaan koko homma, eikä liian kaukana etten sateisen aamun tullessa kääntäisi vain kylkeä ja jatkaisi nukkumista.

On oikeastaa aika kivaa olla täällä. Huomenna on sellainen ihanan kiireinen päivä kun pitää mennä tarkistamaan lukujärjestys, hakemaan kirjalistat yms. kouluhommaa. Koulunalkamis rituaaleihin kuuluu myös että ostan uusia kyniä, paperia, kansion ja vihkoja. Täältä kämpiltä lähtee sellainen polku joka seuraa tuota joen reunaa, matkalla on metsää, peltoa, suota ja lopuksi pieni kylä. Käveltiin sitä pitkin Daven kanssa tänään kun aurinko oli laskemassa. Vaikka tänne ei tulekkaan sellaista ruskaa kuin suomessa, niin kyllä syksyn tuntu tuli. Syksy on kiva, kunhan vain ei satais.

Ranskan läpi mentiin

Ranskan reilailut on takana ja edessä siintää vielä n. 2viikon matkustelu/hengailu BeNeLux:issa.

Tähän mennessä nähty:

Barcelona, Perpignon, Carcassonne, Nimes, Avignon, Arles, Lyon, Annecy, Chamonix, Beaune, Dijon, Pariisi. Päivitykset tulee varmaan joskus lokakuun alussa kun saan asettauduttua takaisin Englantiin.

Virallisesti Viimeinen

Tässä se nyt on. Virallisesti viimeinen päivä Palmalla. Tunteet on sen verran sekamelskassa etten oikein osaa nyt mitää järjellistä kirjoittaa.

Tässä on kuitenkin muutama asia joille sanon hyvästit huomenna

Valkoiset rannat, turkoosi meri, purjelaivat, uiminen ja snorklaaminen, värikkäät kalat, hiekkarannat, kallioiset rannat, vuoristo, pienet kylät vuoristossa, vuoristokylien juhlat jotka jatkuvat seitsemään asti aamulla, ulkoilma konsertit, tapahtumat, sille että näen joka ilta kuinka aurinko laskee vuorten taakse, pienet kahvilat, kapeat kujat, torit, kauppahallit, menorcalainen gin sitruunamehulla, tuoreet hedelmät ja vihannekset, ensaimadat, tapakset, pinchot, illalliset jotka kestävät tuntikaupalla, pickikit rannalla auringon laskun jälkeen, turkoosit laguunit, kuumat iltapäivän tunnit joilloin vedetään siestaa, paikalliset ihmiset ja ihmiset jotka ovat menettäneet sydämensä tälle kauniille saarelle ja ennenkaikkea elämäntapa jota täällä saarella vietetään. Tänne haluan tulla takaisin, Mallorcalla on vielä paljon annettavaa! Kiitollisena elämäni hienoimmasta kesästä ja uskomattomasta määrästä muistoja jätän Mallorcan taakseni.

Nytkö jo?

Niin se aika taas hurahti. Tämä saattaa hyvinkin olla viimeisiä postauksia ennen lokakuuta.

Meillä oli eilen grillailu bileet ja tuli ihan sellainen oli etten todellakaan haluaisi vielä lähteä. Täällä on niin kivaa!! Suorastaan olen peloissani Englantiin menosta. Näillänäkymin vuodesta tulee kamalan raskas ja stressaava. En oikeastaan odota innolla mitään muuta kun tutkimuksen aloittamista ja Lontoon filmifestareita, mutta se ei ihan riitä. Jostain pitäisi löytää motivaatiota suorittaa kurssit hyvin. Kaikkein vähiten hotsittaa mennä asumaan kampukselle. Yök Yök Yök!

Hoppuiluja

Sain eilen valmiiksi raportit molemmille tutoreille. Tänään pitäisi keksiä miten tämän kannettavan saisi turvallisesti lähetettyä Hollantiin tai Englantiin (ideoita otetaan vastaan). UPS, DHL, FedEx ynnämuut ovat aivan hullun kalliita, ei minulla sellaiseen ole varaa. Jotenkin en uskalla luottaa tavalliseen postiin, vai uskallanko? Postilla on lähdössä jo kaksi isoa pakettia kirjoja ja vaatteita takaisin. Miten voi ihminen kerätä niin valtavan määrän roinaa ympärilleen 3 kuukaudessa? En uskalla edes ajatella miten saan ikinä roinani muutettua pois Englannista, kun se aika tulee...

Sykkivänä ja tykyttävänä

Niin se taas vaan tuli. Huuliherpes. Se ei satu eikä se ole vaarallinen, se vaan raivostuttaa. Kauankohan vielä kestää ennenkuin opin että kun on yskä niin sitä seuraa herpes jos ei rasvaa huulia tarpeeksi?

Tätä fiksua postausta kuvittamaan liitän Mallorcalaisia perinnenukkeja. No jo on.